Mitä tapahtuu, kun kaksi kokematonta ”eräpirkkoa” päättää viettää syksyisen yön metsälaavulla? Oliko hetken mielijohde silkkaa hulluutta vai sittenkin huikea uusi luontokokemus?
En oikeastaan enää muista, mistä tämä ajatus lähti. Jotain tekemistä sillä oli sen kanssa, kun ystäväni kanssa yövyttiin kesällä Saimaan saaressa teltalla. Ilma oli suloinen, vesi kuin samettia ja yö valoisa. Siitä heräsi innostus uutta ”nuku yö ulkona” -kokemusta kohtaan.
Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin yöpynyt laavulla. Koska olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä kannattaa hankkia mahdollisimman paljon uusia kokemuksia, olin heti valmis tähänkin kokeiluun.
Laavulla yöpymisessä viehätti myös ajatus omien pelkojensa voittamisesta ja ylipäätään selviämisestä itsenäisesti. Paitsi, että heinäkuun helteessä ajatus tuntui huomattavasti paremmalta kuin lokakuun koleudessa.
Kesä meni ja meillä molemmilla oli omat kiireemme ja menomme. Molemmille sopiva ajankohta järjestyi vasta lokakuulle.
Mitä lähemmäksi h-hetki koitti, sitä suurempaa paniikkia aloin tuntea. Ulkona oli kosteaa, hyytävän kylmää ja jo alkuillasta pilkkopimeää. Ajatus siitä, että tällä kelillä pitäisi pärjätä yö lähes taivasalla makuupussissa, tuntui pelottavalta. Entä, jos tulee pakkasyö? Voiko alueella liikuskella petoeläimiä? Mitä, jos metsä on täynnä hirvikärpäsiä? Olisiko tämä sittenkin liian ekstriimiä minulle?
Heikkona hetkenä jo mietin, että soitan ystävälleni ja kysyn, oliko tämä hänen mielestään vielä yhtä hyvä idea. Mutta päivä oli lyöty lukkoon, ystävä järjestänyt töistä vapaata ja suunnitelmat tehty. Olisi tuntunut raukkamaiselta perääntyä tässä vaiheessa.
Jälkeenpäin ilmeni, että ystäväni oli käynyt itsekseen samanlaista pelonsekaista pohdintaa. Olipa jopa tutkinut netistä yöpymispaikkamme susi- ja karhutilannetta.
Valitsimme yöpymispaikaksemme Mikkelin Anttolasta Sydänmaan retkeilyreitin Metsälammen laavun, joka sijaitsi rauhallisella paikalla metsän ympäröimänä. Laavulle johti parkkipaikalta vajaan 1,5 kilometrin metsäpolku, joten rinkkaa tarvittiin tällä matkalla ihan oikeasti. Ylämäkivoittoinen reitti karisti kyllä omalta osaltani haaveet pidemmistä vaelluksista. Jo pelkästään vuorokauden kamat selässä tuntuivat yllättävän painavilta näinkin lyhyellä matkalla.
Kotoa sain ohjeistuksen, että aivan ensimmäiseksi meidän tulisi huolehtia polttopuiden teosta. Olin pakannut rinkkaani retkikirveen, mutta laavulla olikin näppärä puiden halkomislaite, jolla pöllien pienentäminen sujui yllättävän helposti. Meitä nauratti, kun lähes kilpailimme työvuorosta ”klapikoneella”. Nopsasti saimmekin hyvän kokoisen pinon polttopuita valmiiksi ja tulet viritettyä.
Tunnelma on aina ensiarvoisen tärkeää olit sitten ihan missä vaan. Kun ilta alkoi pimetä, nuotiotuli, ulkotulet ja laavun etupuolelle viritetty valosarja tekivät olostamme kotoisampaa. Samoin kuin kuppi kuumaa rauhoitti vähän hermostunutta mieltä kummasti.
Aika nopeasti pimeys saartoi meidät. Metsän ripsahtelut saivat mielikuvituksen liikkeelle ja piti oikein keskittyä siihen, ettei antanut sille missään vaiheessa ylivaltaa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin taskulampun valossa nähnyt pimeässä kiiluvat silmät.
Nuotiotulilla istuskelu pimeydessä tuntui samalla vähän pelottavalta, mutta toisaalta kiehtovalta. Täällä olimme keskellä pimeää metsää kuin sulautuneena osaksi luontoa. Tällainen ilmapiiri myös inspiroi mietiskelemään elämän syntyjä syviä.
Napakka tuuli viuhui koleassa syyssäässä. Ikävä kyllä se puhalsi aivan väärästä suunnasta ja saatteli nuotiosavut suoraan makuupaikkaamme. Selkeästi savumarinoituneina kömmimme makuupusseihimme kuuntelemaan ujeltavaa tuulta ja metsän yöllistä äänimaailmaa.
Aika kauan meni ennen kuin uni otti hoteisiinsa. Mielikuvitus sai voimaa pimeydestä ja ruokki mieleen kaikenlaista. Mietin esimerkiksi sitä, että mitä jos herään siihen, että hiiri kävelee kasvojeni yli. Ystäväni sen sijaan oli kuulevinaan laahaavia askeleita läheltä.
Kapealla retkipatjalla nukkuminen ja alaviistoon viettävä laavunpohja eivät olleet se paras kombo rentouttavaan nukkumiseen. Heräilin jatkuvasti paikat puutuneina ja alaspäin valuneena niin, että jalkani olivat puoli metriä laavun ulkopuolella. Sen sijaan turhaan olin huolissani palelemisesta. Kiitos hyvän makuupussin, kylmyydestä en tiennyt mitään.
Heräsin aamulla siihen, että oli jo valoisaa ja kaksi korppia keskusteli äänekkäästi laavun edustalla. Tuli hyvä mieli siitä, kun sain herätä luonnonhelmasta pirtsakkaan syysaamuun. On etuoikeutettua saada kokea luontoyhteyttä näin eri tavoin eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina.
Aamiaisen jälkeen laitoimme leirimme kasaan ja päätimme kulkea vielä noin viiden kilometrin mittaisen Sydänmaan retkeilyreitin. Pidän paljon tämän ympyräreitin vaihtelevasta maastosta, vanhasta metsästä ja jylhistä kallioista.
Kaikki meni loppujen lopuksi hienosti ja huolet osoittautuivat aivan turhiksi. Täytyy sanoa, että ihan tästä tuli jonkinlainen voittajafiilis. Miten paljon ennakkoluulomme ja turhat pelkomme karsivatkaan elämästämme hienoja kokemuksia.
Jälleen tuli todistettua, että kannattaa uskaltaa vaikka vähän pelottaisikin. Yhtä mukavaa kokemusta rikkaampana lähdimme ajelemaan kohti kotia.
