Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja ikäviä yhteensattumia? Enkö oikeasti vain jostain syystä päässyt sinuksi paikan kanssa?

Näin kävi minulle Andalusian länsiosan Cadizin kanssa. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten blogiini tästä kaupungista mm. näin: ”Cadiz ei avautunut minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.”.

Niin moni on kokenut Cadizin ihan toisella tapaa. Kaupunkia kuvataan luonteikkaaksi, aidoksi, teeskentelemättömäksi ja kauniiksi. Se on nimetty Espanjan Havannaksi ja Andalusian tuntemattomaksi aarteeksi.

Pakko minun oli antaa Cadizille uusi mahdollisuus ja lähteä katsomaan, miltä tuo Euroopan vanhimpana kaupunkina pidetty satamakaupunki tuntuisi toistamiseen tarkasteltuna. Muuttuisiko aiempi negatiivinen käsitykseni? Tuntuisiko Cadiz uudelleen koettuna sittenkin paremmalta?

Saimme autovuokraamo Jeti Costalta auton alle, jolla hurautimme miehen kanssa Fuengirolasta reilun 200 kilometrin päähän Välimereltä Atlantin puolelle. Tosin muutaman mutkan kautta, sillä halusimme ajaa muita kuin maksullisia moottoriteitä pitkin.

Rähjäisyyden sijaan tällä kertaa ensimmäiseksi nousi esiin Cadizin vehreys. Puistoja ja suihkulähteitä tuntui kaupungissa riittävän loputtomiin. Heti hotellimme vieressä oli puisto Parque del Genoves, joka muotoonleikkattuine puineen ja erikoisine trooppisine kasveineen oli oikein viehko. Silmiin pistivät myös rantareitin valtaisan kokoiset puut, jotka olivat nähneet elämää jo aika monen sukupolven ajan.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Cadizin suoralinjainen asemakaava. Andalusian vanhoissa kaupungeissa on tottunut siihen, että vanhat keskustat ovat melkoista sokkeloa. Cadizissa sen sijaan vanhan kaupungin asemakaava oli hämmästyttävän suoraviivainen.

Meitä ihmetyttivät myös monet aution ja jopa kolkon oloiset tyhjät kadunpätkät. Elämää tietyillä alueilla tuntui olevan kumman vähän kaupungin kokoon nähden.

Cadizin mahtipontiset rakennukset muistuttivat kaupungin merkittävästä historiasta ja entisestä vauraudesta, joka perustui pääosin merenkulkuun ja sitä kautta tapahtuvaan kaupankäyntiin. Lähtipä Kolumbuskin kahdelle maailmanvalloitusmatkalleen juuri Cadizista.

1700-luvulla 75 % koko Espanjan kaupasta kulki Cadizin kautta ja siitä tulikin maan vaurain kaupunki. 1800-luvulla siirtomaat menetettiin ja siitä alkoi ikävä kyllä Cadizin alamäki. Nykyisin matkailu on noussut Cadizille merkittäväksi tulonlähteeksi.

Cadizin profiilia hallitsee kultainen kupoli, joka kuuluu kaupungin massiiviselle katedraalille. Katedraali nyt itsessään ei minusta ihmeemmin erotu muista, mutta samalla pääsylipulla pääsee kipuamaan katedraalin toiseen kellotorneista. Kipuaminen on ehdottomasti sen arvoista, sillä ylhäältä avautuu kerrassaan hienot näkymät eri puolille kaupunkia.

Cadizin kaksi linnaketta, Castillo de San Sebastian ja Castillo de Santa Catalina, kuuluvat varsin jokaisen Cadizin kävijän listalle ja ihan käymisen arvoisia nuo merenrantakohteet ovatkin. Jälkimmäisessä oli käyntihetkellämme ihan kiinnostavia valokuva- ja taidenäyttelyitä.

Kannattaa myös käydä Cadizin vanhassa kauppahallissa kuikuilemassa huikeaa kala- ja äyriäistiskien tarjontaa. Valikoima oli sen verran vaikuttavaa, että tulimme siihen tulokseen, että noilta tiskeiltä löytyi varmaan kaikki syötävä, mitä maailman merillä on tarjottavana.

Ja ruuasta kun puhutaan, en voi olla mainitsematta parasta tapasravintolaa, mikä koskaan on kohdallemme osunut. La Barra de el Faro on tapasravintoloiden aatelia. Kyseessä on Cadizin vanhassa kalastajakaupunosassa Viñassa oleva ”pystybaari”.

Ravintolassa on tosiaankin vain pitkä tiski ilman istuinpaikkoja. Siinä tilataan listalta toivottu määrä erilaisia tapasannoksia, mutta voi sentään, miten maukkaita nuo annokset olivatkaan. Mikäli haluat syödä fiinimmin, ravintolassa on myös kalliimpi pöytäliinapuoli El Faro.

Tällä reissulla yövyimme Parador de Cadizissa, Espanjan valtion omistamassa tasokkaassa hotellissa. Täytyy myöntää, että vaikka hotelli oli kaikin puolin ok, se ei ihan saavuttanut varauksetonta ihastustamme. Hinta oli kuitenkin aika kova ja siksi odotimme vähän enemmän.

Söimme ensimmäisenä iltana hotellin pääravintolassa, mutta ruoka oli vähän pettymys. Ehkä sitä parhaiten kuvaa tylsyys ja mauttomuus. Sen sijaan aamiainen oli jälleen niin loistava kuin kaikissa niissä muissakin Paradoreissa, joissa olemme aiemmin yöpyneet.

Mitäkö sitten olin Cadizista mieltä uudella yrittämällä? En nähnyt sitä enää niin kalseassa valossa kuin edellisellä kerralla. Katuja tallustellessa kohtasimme kyllä ränsistyneitä taloja siellä täällä, mutta toisaalta monia vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja palautettu vanhaan loistoonsa. Ilmiselvästi käsitykseni Cadizista ulkoisesti parani edellisestä käyntikerrasta.

Mutta ihan rehellinen ollakseni, Cadizissa oli kiva käydä, mutta se ei edelleenkään tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. En oikein osaa edes sanoa, mikä mättää. Cadiz on kyllä erilainen kuin näkemäni muut Andalusian kaupungit, mutta minulle siitä ei edelleenkään tullut erityistä kaupunkia.

Cadiz kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea, mutta ainakaan minulle kaupunki ei nostattanut sellaisia lämpöisiä tuntemuksia, että tänne pitää ehdottomasti palata. Vähän samanlainen fiilis jäi kuin nyppisi päivänkakkaran terälehtiä. Rakastaa vai eikö rakastaa? En oikein osaa sanoa.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista