Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Ikääntyminen

AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirolaIkääntyminen

Tukka hyvin ja naama kiittää – kauneuskäsittelyissä Fuengirolassa

by Annemaria 6.12.2018

Yhteistyössä Glow Beauty Fuengirola

Uudella paikkakunnalla on aina oma juttunsa löytää hyvä kampaaja. Mietin pitkään, että hakeutuisinko espanjalaiseen kampaamoon vai menisinkö tässäkin helpoimman kautta ja kääntyisin jonkin Fuengirolassa toimivan suomalaiskampaamon puoleen.

Omat hiukseni ovat pohjoismaalaisen ohuet ja hennot. Kun tätä materiaalia vertaa espanjalaisten runsaisiin kuontaloihin, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi valita suomalaisomisteisen kampaamon, jossa ollaan totuttu käsittelemään omanlaistani hiuslaatua. Samalla eliminoisin myös mahdollisen kieliongelman mukanaan tuomat riskit.

Siskoni suosituksesta otin yhteyttä Fuengirolan bussikadulla (Avenida de los Boliches 62) toimivaan Glow Beauty kampaamo/kauneushoitolaan. Liikkeessä työskentelee yrittäjänä ja kosmetologina toimivan Minna Landénin lisäksi kaksi kampaajaa.

Hiukseni olivat Fuengirola-viikkojen aikaan päässeet kerrassaan huonoon kuntoon. Vesi on täällä hyvin kalkkipitoista, mikä saa hiukseni aivan tajuttomaan sotkuun. Tuntui, etten pärjännyt enää vanhoilla hoitotuotteilla. Pesun jälkeen edessä oli takkukimppu, jota selvitellessä hennot hiukseni vain katkeilivat. Lisäksi aurinko oli taittanut vaaleaksi raidoitetut hiukseni kellertaviksi.

Mitä ihmettä voi tehdä tälle takkupesälle?

Tällaisen ongelma-aineksen kanssa käännyin Glow Beautyn Alinan puoleen. Kampaaja ehdotti hiuksilleni ensimmäiseksi Olaplex-hoitoa, jolla saataisiin korjattua hiusteni haurastunutta rakennetta sekä suojattua hiusta tulevalta värikäsittelyltä.

Oli mukava asia löytää uusi kampaaja, jolla oli hyviä ehdotuksia niin hiusteni kunnon, värin kuin leikkauksen suhteen. Alinan ehdotuksesta hiuksiini laitettiin entisten raitojen joukkoon hieman tummempia raitoja, joiden sävy oli lähellä hiusteni omaa väriä. Näin hiukseni saatiin paksumman ja luonnollisemman näköisiksi.

En halunnut, että hiuksiani lyhennetään edestä paljoa. Sen sijaan niskaosaa lyhennettiin enemmän, mutta muuten malli pidettiin tasapitkänä ja napakkana. Näin huonokuntoista latvaa saatiin vähän pois ja kokonaisuus näyttämään tuuheammalta. Halutessa hiukset olisi helppo kääntää myös kiharoille.

Tyytyväinen asiakas kiittää. Hiukseni kunto parani silmissä, niissä on nyt enemmän kiiltoa ja pärjään kalkkipitoisen veden kanssa entistä paremmin. Oma osansa on myös mukaan lähteneellä kookoshoitoöljyllä, jota laitan hiuksiin muutaman tipan aina pesun jälkeen.

Lopputulos.

Seuraavalla viikolla käännyin iho-ongelmieni kanssa Glow Beautyn yrittäjän Minnan puoleen. Herkkä ja helposti palava ihoni tarvitsee kunnon suojakertoimet, mutta aurinkovoiteilla läträäminen on nostanut otsaani talimuhkuroita.

Minna tutki kasvoni ja totesi, että pintakuiva ihoni tarvitsee ensin kunnon puhdistusta ja kosteutusta. Ja sitten jotain järeämpää, jolla saadaan kasvojeni sävyä heleytettyä ja pintaverenkiertoa parannettua.

Aluksi ihoni puhdistettiin huolella ja käsiteltiin kevyellä happokuorinnalla. Pienirakeinen kuorinta tuntui aavistuksen kuumottavana kihelmöintinä. Kuorinnalla poistettiin kuollutta ihosolukkoa, jolloin iho pystyy paremmin ottamaan vastaan kosteuttavat hoitotuotteet. Kuorinta myös tasapainottaa talineritystä, jolloin finnit, mustapäät ja otsani talitukkeumat vähenisivät.

Olin kyllä aiemminkin kuullut mikroneulauksesta, mutta jo sanana neulaus on tuntunut aika rajulta toimenpiteeltä. Minna suositteli käsittelyä ehdottomasti ikääntyvälle iholleni. Kukapa tämän ikäinen yli viisikymppinen nainen voi kieltäytyä käsittelystä, joka lupaa heleyttää ihon väriä, tasoittaa kirjavuutta kuten pigmenttiläiskiä, ehkäistä ryppyjen muodostumista ja parantaa pintaverenkiertoa. Siispä tuumasta toimeen.

Minna on toiminut Fuengirolassa kauneudenhoitoalanyrittäjänä jo kahdeksan vuotta.

Kasvoni käsiteltiin kauttaaltaan mikroneulauskynällä, jossa on 12 steriiliä mikroneulaa. Käsittely tekee ihoon tuhansia mikroskooppisen pieniä reikiä, jonka seurauksena iho käynnistää oman korjausprosessin, joka aktivoi ihon omaa kollageenituotantoa. Edellä lueteltujen asioiden lisäksi kasvojen pitäisi myös napakoitua kollageenituotannon parantuessa.

Hoidon aikana iholleni levitettiin useamman kerran C-vitamiinia sisältää hoitoseerumia, joka rullauksen ansiosta imeytyy ihoon paremmin.

Kun neuloista puhutaan, tulee aina mieleen, että toimenpide on kivulias. Rouheaa nipistelyä lukuunottamatta mitään muuta en tuntenut. Ainut, että hoidon jälkeen ihoni oli aika tavalla punoittava ja kirjava, joten mitään menoja ei kannata samalle päivälle sopia. Kirjavuus kyllä tasaantui seuraavaan aamuun mennessä. Aurinkoa ja hikiliikuntaa tulee myös välttää hoitopäivänä.

Päätinkin jäädä täksi päiväksi kotiin.

Nyt jään sitten odottelemaan tuloksia. Ja tiedoksi vaan, että miehelle on sitten turha yrittää selittää, mitä sulle on tehty. ”Ai, että sun naama reijitettiin? Ja se nuorentaa, niinkö?”

Täytyy myöntää, että olen viime aikoina laiminlyönyt ihoni hoitoa. Tuntuu, että elämässä on ollut viime kuukausina niin paljon kaikenlaista, etten ole oikein jaksanut kiinnittää tarvittavaa huomiota kauneudenhoitoon. Mitä nyt olen iltaisin puhdistellut kasvoja jollain putsarilla ja taputellut kosteusvoidetta päälle.

Tänne muuttaessamme tavaraa oli matkalaukuissa sen verran paljon, että hankin kevennystä jättämällä osan purkkiarsenaalista kotiin. Ja arvatkaapa, mistä tuli kosmetiikka hankittua ensi hätään? No Mercadonasta tietysti, halpaa kun oli 🙂

Glow Beautyssa oli hyvät valikoimat kampaamo- ja kauneudenhoitotuotteita. Omistaja tuo itse maahan tuotteita.

Olen myös aina ollut äärimmäisen huono käyttämään erilaisia kosmetologipalveluja. Osittain siitäkin syystä, että ne ovat Suomessa minusta melko arvokkaita ja muut asiat on tullut priorisoitua omaa ulkonäköä tärkeämmiksi.

Kauneushoitolat saavat minut myös tuntemaan oloni jotenkin epämukavaksi. Hoitoloiden viimeisen päälle laittautuneet kosmetologit aiheuttavat lähes alemmuuskompleksia, joten epämukavuusalueella selvästi ollaan.

Kun Glown Minna kysyi, että milloin olen viimeksi käynyt kosmetologilla kauneushoidoissa, en oikeastaan enää edes muistanut. Niin pitkä aika viimeisimmästä käynnistä on. Tässä kohtaa ikääntyvän naisen elämää pitäisi kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnin ohella enemmän myös ulkonäöstä.

Omalla kohdallani kynnystä varmasti madaltaa Fuengirolan kauneuspalveluiden Suomea selvästi edullisempi hintataso. Sekä aivan varmasti minulle sopivan matalan kynnyksen kauneushoitolan löytyminen.

Glow Beautyn naiset: Alina, Minna ja Angela. (Kuva Glow Beauty).

Glow Beautyn ajanvaraus onnistuu kätevästi netistä, josta näkee myös eri hoitojen ja kampaamopalveluiden hinnat. Kiitos Glow Beautyn ammattitaitoiset naiset hyvästä työstä ja ystävällisestä palvelusta.

https://www.glowbeauty.es/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6.12.2018 2 comments
Costa del SolElämäntaitoEspanjaIkääntyminen

Elääkö auringossa viiniä lipittämällä pidempään?

by Annemaria 19.11.2018

Mitä luulette, kumpi kansa elää pidempään, suomalaiset vai espanjalaiset?

Itse olisin vastannut, että suomalaiset. Olemmehan pohjoismaalainen korkean elintason maa, jossa hyvä sosiaaliturva takaa kaikille kansalaisille jonkin asteisen työttömyysturvan, terveydenhoidon ja eläkkeen. Meillä on Espanjaa parempi tulotaso ja pienempi työttömyys. Meillä poltetaan tupakkaa vähemmän ja alkoholinkäyttömme on Espanjaa vähäisempää.

Väärin, oikea vastaus on espanjalaiset. Suomalaisten elinikä on 81,78 vuotta, kun Espanjassa vastaava luku on 82,83. Espanjalaisten tämän hetkinen eliniänennuste on maailman toiseksi korkein japanilaisten jälkeen.

Mitä ihmettä? Punaviiniä ryystävä ja kinkkua kaksin käsin vetävä kansako maailman kärkeä eliniän pituudessa? Mihin tässä nyt enää uskoa?

Liikkuva kansa

Kirjoittelin aiemmin blogissani ihmetteleväni hyväkuntoisia paikallisia eläkeläisiä, joita kohtaa Fuengirolan rantabulevardilla sankoin joukoin. Kävely näyttää olevan Espanjassa maan tapa. 76 % espanjalaisista ilmoittaa kävelevänsä vähintään 10 minuuttia neljästi viikossa.

Säännöllisellä liikunnalla on varmasti vaikutusta elinikään, mutta jäin miettimään mitenköhän suuri mahtaa olla auringon vaikutus. Ainakin on varmaa, että läpi vuoden jatkuva kesäkeli ja aurinkoinen sää houkuttelee lähtemään ulos.

Eipä ole itsellänikään ollut vaikeaa vetää aamuisin lenkkitrikoita päälle ja lähteä kuljeskelemaan pitkin Fuengirolan rantaa. Tähän aikaan marraskuuta vaivun Suomessa yleensä talvihorrokseen ja vedän lenkkikamojen sijaan peittoa syvemmälle korvia.

Onko aurinko sittenkin kaiken takana?

Välimeren ruokaa

Ruokavalion arvellaan olevan merkittävä syy espanjalaisten pitkään elinikään. Kala, kasvikset, hedelmät ja oliiviöljy kuuluvat espanjalaisten perusravintoon. Sydän- ja verisuonisairauksista johtuva kuolleisuus on espanjalaisilla koko maailman tasolla hyvin alhaista.

Välimerellinen ruokavalio on varmasti hyväksi, mutta omien havaintojeni mukaan espanjalaiset ovat myös melkoista lihansyöjäkansaa. Pihvilihaa ja ilmakuivattua kinkkua, jamónia, kuluu. Ja kaikenlainen uppopaistettu näyttää maistuvan. Selvä ristiriitahan tässä on.

Joku selittää asiaa sillä, että espanjalaiset syövät vähän prosessoitua ruokaa, mikä pitänee paikkansa. Sellaista määrää valmisruokia kaupoista ei löydy kuin vaikkapa meillä.

Oliiviöljy ja kinkku, siinäkö pitkän iän salaisuus?

Punaviiniä säännöllisesti

THL:n tilaston mukaan espanjalaiset ovat Euroopan ahkerimpia juomareita. Jopa 13 % maan kansalaisista käyttää alkoholia päivittäin ja vain 12 % juo harvemmin kuin kerran kuussa. Vastaavasti pohjoismaissa vain 2 % käyttää alkoholia päivittäin ja valtaosa juo harvemmin kuin kerran kuussa.

Alkoholin nauttimisen tiheyden lisäksi suuri ero espanjalaisten ja pohjoismaalaisten alkoholinkäytössä on kertakulutuksen määrässä. Vaikka Espanjassa käytetään alkoholia usein, sitä ei yleensä juoda kerralla suuria määriä.

Espanjassa juodaan eniten olutta, mutta hyvänä kakkosena tulee punaviini. Punaviinin antioksidanttien terveysvaikutuksista on paljon puhuttu. Varmastikin lasillisella punkkua silloin tällöin on myönteinen vaikutus terveyteen ja erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien vähyyteen. Näin ainakin haluan uskoa tai muutenhan tässäkään kohdin ei olisi mitään järkeä. Miten ”juomarikansa” voi elää Euroopan pisimpään?

Onko punaviini maailman paras terveystuote?

Päästä tervettä kansaa

Espanjalaiset ilmeisesti voivat myös henkisesti hyvin. Maa on kuudenneksi alhaisimmalla sijalla itsemurhatilastossa kaikista OECD maista. Ikävä kyllä Suomi sijoittuu itsemurhissa Euroopan kärkikastiin Liettuan, Latvian, Unkarin ja Belgian jälkeen. Yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä.

Valon vaikutuksella voidaan varmasti selittää psyykkistä hyvinvointia johonkin asti, mutta itse veikkaisin, että kyse on myös etelä-eurooppalaisesta stressittömämmästä elämäntyylistä. Vaikka työpäivät ovat Espanjassa pidempiä kuin meillä ja työpäivä päättyy usein vasta iltakahdeksalta, työpäivää jaksotetaan erilaisilla tauoilla kuten siestalla.

Onkohan sittenkin niin, että ”mañjana”-meininki onkin hyväksi? Kaataako meidän suorittava ja tehokas yhteiskuntamme heikommat elon tiellä?

Positiivinen asenneko ratkaisee?

Hyvä ei ole ihmisen olla yksin

Luulenpa vahvasti myös, että espanjalaisten vilkas sosiaalinen elämä edesauttaa henkistä hyvinvointia ja pidentää osaltaan elinikää. Siinä missä meillä hautaudutaan omien seinien sisään ja podetaan yksinäisyyttä, espanjalainen suuntaa ulos tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan. Perhekeskeisyys on tärkeää ja ravintoloissa istutaan useamman sukupolven voimin.

Itse olen kiinnittänyt huomiota etenkin eläkeläisten vireään elämäntyyliin. Meillä mummot ja papat istuvat illat yksin kotinurkissa, Espanjassa kokoonnutaan yhteen toisten kanssa. Sosiaalinen vireys on ihan eri tasolla.

Minusta on ihanaa viikonloppuisin katsoa parhaisiinsa pukeutunutta vanhempaa porukkaa, joka kokoontuu kahviloihin ja ravintoloihin ystäviensä kanssa. Eräässäkin kahvilassa oli käytävillä vähän ahdasta, kun sen täyttivät pöytien viereen parkkeeratut rollaattorit.

Sitten kun minusta tulee kukkahattumummo, juuri tuollaista sosiaalista elämää haluaisin itsekin viettää. Se, että yksin kätkeytyy mökkiinsä, taannuttaa ja sairastuttaa. Tarvitsemme ihmisiä ja elämää ympärillemme.

Vilkas sosiaalinen elämä, senkö avulla elää pidempään?

Minusta on alkanut vahvasti tuntua, että espanjalaisessa yhteiskunnassa on jotakin sellaista, mistä pitäisi ottaa oppia. Vaikka taloudellisesti on ehkä tiukempaa, näyttää siltä, että espanjalaiset ovat onnellinen kansa. Ainakin, jos mittarina on ympärillä hymyilevät ihmiset. Kaikkialla on läsnä rentoutta ja hyväntuulisuutta, joka tarttuu.

Suorittavasta suomalaisesta yhteiskunnasta olemme hypänneet nautiskelevaan espanjalaiseen yhteiskuntaan. Tiukkapipotädiltä vaatii hetken totuttelua vaihtaa moodi toiseen ja ymmärtää, ettei kaikki ole niin vakavaa. Hampaat irvessä puurtamisen sijaan elämä voi olla hauskaa ja rentoa.

Minun espanjankurssini ensimmäinen oppitunti on oppia makeasti nauramaan.

Kiinnostaisiko sinua kokeilla elämistä Aurinkorannikolla? Me tehtiin vähän uusia asumisjärjestelyjä ja sitä kautta vapautui alkuvuodesta Fuengirolan Torreblancasta kahden makkarin skandinaavisesti sisustettu asunto. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostilla samppanjaa.muovimukista@gmail.com, niin välitän sinulle suomalaisen vuokranantajan yhteystiedot.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

19.11.2018 2 comments
ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

Bloggaaja luupin takana – havaintoja tätiperspektiivistä

by Annemaria 20.9.2018

Matkablogeissa on viime aikoina ollut lähes trendinä nostaa esiin persoonaa blogin takaa. Tällaista kevyempää ”hömppää” on välillä kiva lukea ja yllättäviäkin asioita näistä ”paljastuksista” on noussut esiin. Samalla on tietysti mukava nähdä millainen tyyppi blogia oikein kirjoittaa ja saada vähän enemmän kasvoja bloggaajalle, jota tulee säännöllisesti seurattua.

Olen varmaan sen verran tylsä tyyppi, että tuntuu, ettei minusta löydy mitään mojovia paljastuksia. Ketään tuskin kiinnostaa se, että olen surkeaakin surkeampi keittiössä, pelkään ajaa autoa ulkomailla tai lempihetkiäni on juoda samppanjaa tunturin laella.

Sen sijaan ajattelin blogissani aina silloin tällöin julkaista ajankohtaisia pohdintoja tätimäiseen tapaani. Niitä sellaisia arjen tohinassa eteen tulleita pienempiä ja suurempia juttuja, joita jää vähän pidemmäksi aikaa kelaamaan.

Joskus esiin pompsahtaa iloisia ja yllättäviä juttuja, joista tulee hyvä mieli. Joskus taas kiukustuu niin vietävästi jostain tai joku asiaa saa kovin surulliseksi. Tai sitten mielensäpahoittaja nostaa päätään ja sitä kokee vaan olevansa niin väärin ymmärretty.

Kirjoittaminen on valtavan terapeuttisista. Tällaisesta yksittäisten arjen kokemusten kirjaamisesta saa omaa pääkoppaa samalla selkiytettyä. Kokeilepa vaikka itse, kuinka hyvin toimii, kun mieltä hiertäviä asioita kirjoittaa ylös. Samalla ikään kuin rykäisee huonot vibat ulos ja vahvistaa entisestään positiivisia tuntemuksia.

Pitemmittä puheitta, asiaan. Tässä otantaa ja ajatuksen virtaa lähipäiviltä.

Milloin nainen on vanha?

Olin mukana eräässä pilottihankkeessa, jossa kyseltiin eri ikäisiltä ihmisiltä heidän mielipiteitään elämän eri alueilta. Täti-ihmisen ikään ehtineenä suuri mielenkiinto kohdistui minulla kysymykseen: Mistä iästä alkaen nainen on mielestäsi vanha?

Tätä asiaa tiedusteltiin mm. nuorelta mieheltä, joka vastasi, että 50 vuodesta alkaen. Ja jäi vielä vähän miettimään, että ehkä sittenkin jo aikaisemmin.

Siinäs kuulitte totuuden. Ihan sama, vaikka kuinka nuorekkaaksi tuntisin itseni, vanha mikä vanha.

Sammakoiden päästely kielletty

On selvää, että asema velvoittaa, mutta joskus tuntuu, että yhdellä sanasammakolla on liian suuri painoarvo. Valitset väärän sanan väärässä paikassa ja heti ollaan leimaamassa syrjinnästä. Ihan sama kuinka hyvin olisit työsi hoitanut siihen saakka. Yksi sana voi olla tarpeeksi vahva syy potkuihin ja hyvän uran päättymiseen.

Sana ”ihmisroska” on huono ja leimaava sana ihan missä asiayhteydessä tahansa, mutta siltikin minun käy jotenkin sääliksi Riikka Moilasta. Erehtyväinen ihminen vain hänkin. Kukapa meistä ei joskus olisi ilmaissut asioita liian painokkaalla tai väärin valitulla termillä. Sitä vaan vahingossa lipsahtaa, vaikka ei pitäisi. Sitten menet aamulla töihin ja kuulet, että kiitos ja näkemiin. Sinä saat potkut. Aika rankkaa minusta.

Tyttöjen ja poikien jutut

Sukupuolineutraalisuus ja varhaiskasvatus pulpahtavat mediassa esiin tuon tuostakin. Hyvä asia on, että pojatkin saavat leikkiä prinsessaleikkejä, eikä kukaan pyri ohjailemaan lasten toimintaa sukupuolen mukaan.

Voi kuinka iloinen olisinkaan itse ollut aikoinani koulussa, jos ei olisi tarvinnut hikisin sormin virkata kieroja patalappuja, vaan olisin päässyt poikien kanssa puutöihin sorvailemaan ja naputtelemaan nauloja lankkuihin. Ikävä kyllä 70-luvun koulumaailmassa tunnettiin vain tyttöjen käsityöt ja poikien puutyöt.

Mutta sitä en millään jaksa ymmärtää, että nyt pitäisi ruveta elämään niin, ettei ole olemassa poikia eikä tyttöjä. Opettajat eivät saisi ryhmitellä lapsia enää sukupuolen mukaan, vaan heitä pitäisi kutsua henkilöinä etunimellä. Pannaan joutuvat sanat tytöt ja pojat, sillä opetushallituksen mukaan sukupuoli on vain yksi ominaisuus monien ominaisuuksien joukossa.

Hmmmm, minusta kuitenkin aika keskeinen ominaisuus, jota ei oikein voi mielestäni ohittaa tai vähätellä. On opetushallitus mitä mieltä tahansa, siitä nyt ei pääse mihinkään, että me vaan yhä edelleen synnymme tytöiksi ja pojiksi. Toisilla on pippeli ja toisilla pimppi. Tosin joku neropatti radiossa ehdotti, että tasapuolisuuden nimissä värkkejämme pitäisi ryhtyä kutsumaan etupyllyksi ja takapyllyksi.

Minusta on rikkaus, että meillä on päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla niin tyttöjä kuin poikia, miehiä ja naisia. Ja rikkautta on sekin, että saa olla tyttöjen juttuja ja poikien juttuja. Jos vaan haluaa. Olisin muuten tosi mielissäni, jos minua joku kutsuisi vielä tytöksi.

Ansioituneet kansanedustajat

Olisipa mukavaa lukea väliin kansanedustajista, jotka ansioituvat muullakin tavoin kuin nostamalla kyseenalaisia kulukorvauksia ja kuluttamalla surutta veronmaksajien rahoja. Tahtoo tässä mennä viimeinenkin uskonhippunen yhteisiä asioita hoitavaan kansan eturintamaan.

Jos vaan joku perustaisi sen Rohmupuolueen. Tietäisinpä seuraavalla kerralla ketä äänestää, sillä olisi edes yksi puolue, joka puhuisi totta. Slogan voisi vaikka olla: ”Meille kaikki, muille ei mitään”.

Täydellistä luomuruokaa

Mikä ihana syyskuun päivä. Aurinko paistaa, lämpöasteita on enemmän kuin tähän aikaan vuodesta voisi odottaa. Siltikin ilmassa on ihanaa kuulautta ja syksyistä pirtsakkuutta. Paras mahdollinen päivä metsäretkelle. Siellä ne odottavat metsässä tummanpunaiset puolukat ja pullukat herkkutatit.

Tuli niin valtavan hyvä mieli kulkiessa mäntykankaalla sienikassi terhakasti heiluen ja mennessä ropisevia puolukoita ämpäriin riipien. Miettikää millainen ihmeellinen luonto meillä on ja suurimmalla osalla vielä melkeinpä kotiovella. Sen kun vaan menet kenen tahansa omistamaan metsään ja keräilet antimista mitä huvittaa.

Kotiin tullessa saaliina oli puhdasta luomuruokaa. Tosin tänä vuonna tuliaisena myös useampi hirvikärpänen, mutta ei välitetä siitä.

Edellisenä päivänä Saimaasta vedettiin mato-ongilla hyvän kokoisia ahvenen körmyläisiä. Kaloista, sienistä ja marjoista sitten valmistettiin, (siis meillä mies valmisti), metsästäjä-keräilijäjälkeläisen täydellinen luonnosta haettu ateria.

On se vaan kuulkaa niin hienoa olla suomalainen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

20.9.2018 6 comments
ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

”Älä anna itseäsi toisten omistaa”

by Annemaria 17.8.2018

Runo, joka on merkinnyt minulle paljon.

Mitä sinulle merkitsee itsenäisyys? En nyt tarkoita sitä valtiollista itsenäisyyttä, mistä aina itsenäisyyspäivänä puhutaan, vaan ihan sinun oman elämäsi itsenäisyyttä.

Rupesin miettimään tätä asiaa, kun löysin vanhan muistikirjani, mihin olin kirjoittanut oheisen Anna-Mari Kaskisen runon. Olin aikoinaan kirjoittanut runon muistiin siitä syystä, että se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani niin täysin.

Omaan elämääni liittyvä itsenäisyys ja tietynlainen riippumattomuus ovat aina olleet minulle tärkeitä ja tavoiteltavia. Nuorempana jopa ylikorostuneesti liiankin kanssa. Käsitteet itsenäisyys ja itsekkyys menivät välillä sekaisin. En sietänyt, että kukaan yritti suitsia päätöksiäni tai tekemisiäni. Halusin päättää itse asioistani ja valinnoistani minä itse -asenteella, vähän kuin 4-vuotias uhmaikäinen. Jos joku yritti vähänkään ripustautua, minun oli mentävä kauemmaksi. Kotoakin piti muuttaa pois jo varhain.

Moni asia elämässämme juontaa lapsuuteen. Uskon, että voimakas itsenäisyyden tarpeeni on perua nuoruuden ajan kokemuksista. Kasvoin perheessä, jossa äitini elämää kahlitsi mustasukkaisuuteen taipuvainen isäni. Päätin jo varhain, etten tulisi koskaan sallimaan sitä, että kukaan yrittäisi hallita elämääni. ”Älä anna itseäsi toisten omistaa. Varo ettei rajoillesi tehdä vankilaa”.

Oli onni löytää rinnalle elämänkumppani, jolle tietyt elämänvalinnat sopivat. Kun muut hankkivat lapsia, minä halusin koiria. Tuntui lähinnä ahdistavalta ajatus, että elämää pitäisi elää joidenkin normistandardien mukaan. Kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto eivät olleet minun juttuni. Taustalla tässäkin halu säilyttää toivomani itsenäisyys. Lapset tuntuivat liian sitovilta. Naimisiin menokin mietitytti.

Mieheni olisi halunnut mennä naimisiin jo melko pian suhteemme alkuvaiheessa. Minä puolestani odotin kymmenen vuotta ennen kuin vastasin myöntävästi. Virallinen avioliitto tuntui tuolloin rajoittavalta. Näin vanhempana tuo hieman hymyilyttää, sillä avo- tai avioliitto, ihan sama. Kyse on joka tapauksessa enemmin tahtotilasta kuin papin aamenesta. ”Piirrä itse ääriviivat läpikuultavat, joiden läpi näet rakkaat kasvot ihanat.”

Myös oma ammatinvalintani juontaa paljolti itsenäisyyden tarpeeseeni. Halusin myös työelämässä päättää pitkälti omista asioistani. Yrittäjyys oli itselleni hyvä valinta, vaikkakin pelkäämäni kahdeksasta neljään perusduunin rajoittavuus vaihtuikin usein pienyrittäjän arkeen kahdeksasta kahdeksaan. Joka tapauksessa työkuvioissa oli mukana yrittäjän vapaus ja itsenäisyys, vaikka sana itsenäisyys saikin tuolloin usein vivahteen velvollisuus.

Nuorempana itsenäisyys oli enemmän tekoja ja valintoja, joilla pyrin rakentamaan niin itsenäistä elämää kuin mahdollista. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin itsenäisyys on henkinen tila. Tietoisuus siitä, että olen vapaa tekemään asioita toivomallani tavalla ja toteuttamaan itseäni niiden asioiden kautta, jotka ovat minulle tärkeitä, riittää. Itsenäisyyttä ei tarvitse enää alleviivata samoin kuin nuorempana.

Toivottavasti olen vuosien saatossa oppinut ottamaan enemmän muut huomioon päätöksissäni. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän on tullut ymmärrystä siitä, kuinka paljon me tarvitsemme muita ihmisiä hyvään elämään.

Tässä kohtaa täytyy antaa tunnustusta omalle puolisolleni, joka on antanut minun toteuttaa omia unelmiani ja mennä ja tulla vapaasti. Minulle yksi parisuhteen keskeisimmistä asioista on, että vaikka yhdessä eletään, kummallakin pitää olla oma tilansa ja ne omat juttunsa. Emme voi omistaa toisiamme.

Tässä tosin piilee vaara. Helposti oman tilan ottaminen kääntyy siihen, että kumpikin kirjoittaa liian suurin kirjaimin sanan Minä. Parisuhteen tärkein pronomini pitäisi kuitenkin olla Me.

Matkustaminen ja uuden kokeminen matkojen kautta on minulle jonkin tason elinehto ja täytyy myöntää, että vaikka yhdessä on mukavaa matkustaa, pidän paljon myös yksin reissaamisesta. Jotain kutkuttavan viehättävää on siinä, että voi yksin sukeltaa seikkailuun uuteen maahan ja kaupunkiin. Samalla voi olla ihanan riippumaton kenestäkään ja tehdä vain niitä juttuja, joita itse haluaa.

Sama pätee parisuhteessa tietysti toisinkin päin. Terveisiä vaan miehelle tälläkin hetkellä sinne jonnekin Lapin erämaahan.

”Piirrä suuri avoin portti, josta kulkea, jota koskaan kukaan toinen ei voi sulkea.” Niin kauan kun tuo portti on auki ja tarpeeksi leveä pystyn hengittämään ja minun on hyvä olla. Toisaalta on ihanaa, että portin toisella puolen on koti jonne palata. Ja siellä kotona on joku, joka odottaa.

Kuinka paljon sinä tarvitset itsenäisyyttä? Mitä mieltä olet, onko itsenäisyyden tavoittelu itsekkyyttä?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

17.8.2018 11 comments
IkääntyminenYleinen

Miksi kukaan ei järjestä 50+ ikäisille naisille (kulutus)juhlia?

by Annemaria 6.6.2018

Olen syvästi loukkaantunut. Ilkesivät laittaa minulle mainoksen Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelusta.

Turha varmaan kertoa, että sosiaalinen media ruokkii meitä jatkuvalla mainosvirralla, halusimmepa tai emme. Olet varmasti pannut merkille mainonnan puolinäkymättömän olemassaolon tietokoneesi ruudulla.

Sähköpostiimme hiipii salakavalasti oikeiden viestien väliin roskapostia, joka yrittää saada huomiomme milloin mihinkin älyttömään.

Tai kun avaat Facebook-sivusi, feedin joukkoon tulee yhä enemmän maksettua mainontaa. Välillä jopa haittaavan paljon niin, että on vaikeaa tehdä selkoa, mikä oikeastaan on mainontaa ja mikä muuta sisältöä.

Ja kun avaat iltapäivälehden sivun, vierustalle on kummasti tupsahtanut mainoksia ja osuvasti juuri niistä tuotteista, joita olet ehkä googlettanut lähiaikoina. Jossain joku isoveli valvoo käyttäytymistäsi tarkoin.

Ja sitten on tämä kammottava ikäsidonnainen mainonta, joka menee niin pöpelikköön kuin vain voi. Jonnekin bittiavaruuteen on kirjoitettu, että tätä tietokonetta ja tätä sähköpostia käyttää 55-vuotias nainen. Mutta, please, voisitteko ystävällisesti laittaa sinne myös tiedon, että en kärsi inkontinenssistä, en univaikeuksista, enkä lihas- ja nivelkivuista ja suolenikin toimii toistaiseksi aivan loistavasti.

Jossain on joku mainosguru, ilmeisesti Jenny 25 vee päättänyt, että yli 50-vuotias nainen tarvitsee Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelua, melatoniinia sisältäviä unitabletteja, kipugeeliä ja suolen toimintaa nopeuttavia luontaistuotteita.

Voisitko Jenny kiltti ymmärtää, että minä olen vielä ainakin omasta mielestäni ihan aktiivinen, toimintakykyinen, elämässä kiinni oleva työssäkäyvä nainen, jolla on työuraakin jäljellä ennen virallista eläkeikää vielä kymmenisen vuotta. Osaan vieläkin kulkea korkkareissa, bailata aamuyön tunneille ja jaksan kulkea reppu selässä Lapin kairoilla.

Haluan matkustaa niin paljon kuin sielu sietää ja rahapussi kestää. Rakastan hyvää ruokaa, laadukkaita viinejä ja itseni hemmottelua. Arvostan kaikkea kaunista ympärilläni ja olen kiinnostunut elämässä monenlaisista asioista. Eivätkä niihin kuulu pätkääkään asiat, joiden tiimoilta olet ottanut yhteyttä.

Edustan sitä ikäluokkaa, joka Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan ei ole kovinkaan kaukana siitä kaikkein varakkaimmasta, 65-75-vuotiaiden ikäryhmästä. Minun ikäisilläni, 55-64-vuotiailla, lapset ovat lähteneet jo maailmalle ja asuntolainat maksettu. Elämämme on pääosin ollut työntäyteistä, emmekä aikoinaan osanneet kovin kuluttaakaan. Monille meistä kertyi pesämunaa ja onnekkaimmilla sitä on täydentänyt vielä pieni perintö.

Nyt on meidän aikamme elää ja nauttia työmme tuloksista. Ja sitten sinä Jenny ilkeät lähettää minulle Tena-vaippamainoksia. Häpeä! Ymmärrätkö? Haluan saada mainoksia eksoottisista matkakohteista, hemmottelulomista, merkkikäsilaukuista ja timanttisista kasvohoidoista.

Ja vaikka minulla ei olisikaan varaa niihin, niin usko pois, niitä on paljon joilla on. Kuulkaapas mainosgurut, te suorastaan aliarvioitte omaa ikäryhmääni ja sen tarpeita. Tässä on teille sellainen kohderyhmä, jolla on enemmän ostovoimaa kuin nuoremmilla ja halua vihdoin hellittää kukkaron nyörejä oman itsemme hyvinvoinnille.

Voisitteko Jenny ja muu hipsterimainosväki ystävällisesti tehdä uudelleen ikäryhmäni profilointia ja ymmärtää, että tänne ei kuulkaa niitä Tena-vaippoja tarvita. Toistaiseksi samppanja on poistunut ihan toivotulla tavalla.

PS: Yritin löytää kuvapankista tähän juttuun kuvia vanhemmista naisista matkoilla. Ei löytynyt. Kuvissa oli vain nuoria naisia. Vanhemmat naiset eivät ilmeisesti matkustele 🙂

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

6.6.2018 14 comments
ElämäntaitoIkääntyminenYleinen

Onnellisuutta vähemmällä

by Annemaria 2.1.2018

Heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun tahmeassa olotilassa päänsärkyä potevana. Liikaa samppista ja skumppaa, siinäpä se. Manasin taas itseni. En ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Joku porukasta kantoi pöytään vielä yhden samppanjapullon aamuyöntunteina…. Vähempi olisi ollut parempi.

Vaikka yksi tunkkainen aamu kaataa vain yhden päivän, siltikin se ärsyttää. Elämä on liian arvokasta yhtään päivää missattavaksi, etenkään itse aiheutetun olotilan vuoksi. On taivaallisen ihanaa ja etuoikeutettua herätä normiaamuna terveenä ja toimintakykyisenä, hyvällä mielin ja iloisena uuteen päivään. On silkkaa tyhmyyttä itse pilata päivänsä.

Tämä uuden vuoden takkuinen aamu sai minut miettimään, kuinka ylipäätään elämässä mikä tahansa liika voi pilata minkä tahansa hyvän jutun. Mietin sitä, miltä haluaisin oman näköiseni elämänkattauksen näyttävän. Onko pöydässäni kaikkea sopivassa suhteessa vai onko sittenkin jotain liikaa tai liian vähän?

Entä nautinko oman makuista elämää? Vai onko vähän sama juttu kuin jouluna? En pidä joulupöperöistä: kinkusta, laatikoista ja rosolleista, mutta syön niitä siksi, että joku muu haluaa. Pitäisikö oman elämäni lautasmallia sittenkin muuttaa?

Jos lasketaan pois vakiotoiveet, kuten viiden kilon kestolaihduttaminen ja liikunnan lisääminen, tänä vuonna haluaisin karsia elämästäni pois kaikki liialliset rönsyt. Yli viisikymppisenä sitä alkaa jo kepeästi tiedostamaan iän vaikutuksen toimintakykyyn ja elämän rajallisuuskin käväisee joskus mielessä.

Kummasti alkaa rasittumaan asioista, jotka kokee liiaksi. Asioiden tärkeysjärjestys myös vaihtuu. Enää en halua samalla lailla suurta kirjoa kaikkea kuin nuorempana. Kiitos, ottaisin vähemmän, mutta sitäkin parempaa.

Olkoon tämän vuoden teemani ”onnellisuutta vähemmällä”. Haluan karsia elämästäni pois asioita, jotka eivät lisää onnellisuuttani. Sen sijaan haluan raivata tilaa entistä enemmän asioille, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa.

Haluan kirjoittaa, haluan valokuvata, haluan edelleen niin vietävästi matkustaa ja nähdä tätä ihmeellistä maailmaa. Haluan huomioida myös paremmin niitä muutamia minulle tärkeitä ihmisiä. Sen sijaan haluan antaa elämässäni vähemmän merkitystä arvostelijoille, pahantahtoisuudelle tai niille, joille pyyteetön ystävyys on vaikeaa.

Menneen vuoden kokemus on ollut, ettei onnellisuutta lisää sekään, että elämä on kovin tapahtumarikasta. Jatkuvaa rientämistä sinne ja tänne, merkintöjä ja menoja kalenterissa. Hetken hauskaa, mutta pidemmän päälle rasittavaa.

Enemmän sisältöä tarkoittaa usein myös enemmän kiirettä, muttei välttämättä onnellisuuden ja tasapainon lisääntymistä. Pitäisi oppia karsimaan ja saamaan elämään jonkinlainen balanssi työn, matkojen ja harrastusten välillä.

Vähempi on usein enempi. Mietipä vaikka sitä ensimmäistä samppanjalasillista, kun korkki aukeaa ja pullo päästää suhauksen. Helmeilevä, raikas juoma täyttää lasin ja voit tuntea pirskahtelevat kuplat suussasi. Seuraavassa lasillisessa maistat ehkä tämän juomista jaloimman voisen tai paahteisen maun.

Mutta entäpä sitten? Kolmas lasillinen onkin sitten vain juomaa. Tiedät juovasi samppanjaa, mutta seuraavista lasillisista et saakaan enää irti samaa nautintoa kuin ensimmäisistä. Kun tarkemmin miettii, sama pätee vähän kaikkeen elämässä.

On olemassa vaara, että kaikesta liiasta tylsistyy ja kokemusten toleranssi vain nousee. Tärkeintä on, että asiat pysyisivät helminä; ainutlaatuisina kokemuksina ja elämän sisällön lisääjinä. Vähempi onkin arvokkaampaa.

Toiveeni uudelle vuodelle: lisään onnellisuuttani vähentämällä asioita. Yritän muistaa, että on parasta olla juomatta sitä kolmatta tai neljättä lasillista. Vähemmällä saan onnellisempia aamuja, onnellisempia päiviä, parempaa elämää ja ainutkertaisempia kokemuksia.

Kippistä ystävät ja onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2.1.2018 6 comments
Ikääntyminen

Ultraäänihoito kokeilussa – tehoaako vanhenemisen merkkeihin?

by Annemaria 24.8.2017

Ikääntyminen on ikävää. Päivä päivältä alkaa näyttämään yhä enemmän omalta äidiltään.

Onhan sitä kuultu juttuja ikääntymisen yhteydessä henkisen kasvamisen hyvyydestä ja vanhenemisen jalostavasta vaikutuksesta. Pah, kyllä minä osasin itseäni kehittää nuorempanakin. Elämän tuoma viisaus ja henkinen kasvu eivät ole minusta ikään sidottu juttu.

Viisikymppinen minä on takuulla erilainen kuin kaksikymppinen minä. En vaan ajattele asioista samalla tavalla, mutta se ei ole tehnyt minusta mitenkään viisaampaa tai jalostuneempaa. Vuodet tekevät minusta ainoastaan vanhemman.

Yhdestä asiasta olen varma. Vanheneminen on minusta syvältä. En näe mitään hyvää siinä, että aamua aamulta peilistä katsoo yhä vanhemman näköinen nainen. Kavalasti pikku hiljaa kiinteys katoaa, kroppa veltostuu ja piirteet häviävät. Rupsahtaa. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä.

Sen lisäksi, että vanhenemisen näkee, sen myös tuntee. Notkeus ja kimmoisuus liikkeissä vähenee, kankeus ja jäykkyys jäytää. Kaiken tavallisesta poikkeavan tuntee takuulla jäsenissään. Kummalliset kolotukset ilmestyvät kehiin ja suorituskyky heikkenee. Väistämätöntä, mutta siltikin niin ärsyttävää.

Vanhenemisen yhtälö on miinusmerkkinen kaikessa muussa paitsi elinkiloissa. Ennen sain lihomatta syödä mitä vaan. Toisin on nyt. Jokainen suklaapatukka jättää jälkensä.

Tämän prosessin kanssa on vaan yritettävä elää parhaan taitonsa mukaan. Muutoksia tapahtuu halusipa tai ei. Joskus koen olevani asian kanssa vahvoilla ja yritän hyväksyä minussa tapahtuvat muutokset luonnollisena kehityksenä, joskus en vaan voi mitään sille, että taantuma masentaa. Väliin pakostakin miettii olisiko olemassa jotain poppaskonstia, jolla ikääntymisen merkkejä voisi hidastaa.

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain Haikon Kartanon vierailun yhteydessä mahdollisuuden päästä kokeilemaan Haikko Anti-age Clinican Hifu-ultraäänihoitoa. Tässä uuteen teknologiaan perustuvassa käsittelyssä pyritään korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia muutoksia stimuloimalla ihon dermis-kerroksen kollageenituotantoa.

Teknologian avulla ultraääni-impulssit voidaan tarkasti kohdentaa toivotulle alueelle.Erikoiskosmetologi Päivi Hissa tutkii käsiteltävää aluetta.

Kollageenit ovat solujen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageeni vastaa ihomme kimmoisuudesta, mikä ikävä kyllä iän myötä merkittävästi heikkenee. Vähentynyt kollageenintuotanto näkyy mm. laskeutuvina kasvonpiirteinä sekä juonteiden ja ryppyjen syvenemisenä.

Kirjoitin aiemmin, että niin paljon kuin inhoankin leukani alle muodostunutta helttaa, en olisi koskaan valmis kirurgiseen käsittelyyn. Siksi Haikon Hifu-teknologian (high intensive focust ultrasound) avulla tehtävä ultraäänihoito tuntui kiinnostavalta. Leuanalus siis käsittelyyn. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, etteivät mitkään voiteet tähän ongelmaan enää tehoa. Nyt on mentävä syvemmälle ja järeämmillä aseilla.

Leuan alle levitettiin aluksi geeli, joka auttoi ”pistoolin” liikuttamista kasvoillani. Leukalinjaan ammuttiin ultraäänen avulla impulsseja, jotka kohdennettiin kollageenia tuottaviin kudoksiin. Käsittely vaurioittaa ihosoluja, jotka alkavat saman tien uusiutua ja samalla käynnistämään uutta kollageenintuotantoa, minkä pitäisi näkyä kiinteytyneinä piirteinä.

Hoito tuntui pienenä nipistelynä ja kuumotuksena.Nyt mennään pintaa syvemmälle. Annettavan ultraäänen teho, syvyys, kesto ja laajuus ovat tarkasti määritettävissä.

Paria pientä vihlaisua lukuun ottamatta hoito oli kivuton. Tunsin kuumotusta ja kevyttä pistelyä, mutta kivuliaana hoitoa ei voi mitenkään pitää. Noin puolisen tuntia kestäneen käsittelyn päätyttyä tunsin jonkinlaista jäykkyyttä leukaperissä, mutta muuten olo oli ihan normaali. Käsittelyalueen punoitus laski noin tunnissa. Leuka-alueen kankeutta kesti muutaman päivän ajan, mutta minkäänlaista kipua en tuntenut hoidon aikana enkä jälkeenpäinkään.

Hoitoa suositellaan laskeutuneen leukalinjan lisäksi poskien, silmänalusten ja otsan kohotukseen. Paras tulos kuulemani mukaan saadaan noin 40-60 -vuotiaille ja noin 3 kuukauden välein 2-3 kertaa samalle alueelle annettuna.

Hoidon päätteeksi saattoi jäädä levähtämään erilliseen lepohuoneeseen.

Entä oliko hoidosta sitten mitään hyötyä, nyt kun käsittelystä on kulunut kolmisen kuukautta? Sukurasitteena saatu heltta on ja pysyy, mutta jotain kuitenkin parani. Veltostunut leuanalus tuntuu napakammalta eli jonkinlaista kiinteytymistä hoito on saanut aikaiseksi, vaikka tulos ei yllä mitenkään merkittävään muutokseen. Tiedä sitten päästäisiinkö selkeästi näkyvämpään tulokseen, jos käsittely uusittaisiin vaikka parikin kertaa?

Ihan halvasta hoidosta ei ole kyse. Koko kasvojen ja kaulan alueen käsittely maksaa noin 1800 euroa, pelkän leuan aluksen noin 400 euroa. Toisaalta, kuinka moni meistä laittaa sievoisia summia erilaisiin tehottomiin voidepurkkeihin? Parempaa tulosta tällä hoidolla ainakin saadaan.

Yhteistyö Haikko Anti-age Clinican kanssa.

http://www.haikko.fi/kylpyla/haikko-anti-age-clinic

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

24.8.2017 0 comments
IkääntyminenYleinen

Lentosukat testissä – oliko niistä mitään hyötyä?

by Annemaria 12.5.2017

Ikä ei tule yksinään. Sitä vaan pikku hiljaa huomaa kärsivänsä sellaisista asioista, joista ei ennen tiennyt yhtikäs mitään.

Jossain vaiheessa huomasin, että lentomatkojen jälkeen jalkani olivat turvoksissa. Ensi alkuun lievästi, mutta ajan mittaan yhä enemmän ja enemmän. Pahimmillaan lentomatkan jälkeen nilkkojani ”koristavat” paksut nestepussit ja pohkeet ovat saaneet lisää ympärysmittaa. Muutenkin jaloissa on sellainen inhottava kuumottava tunne.

Etukäteen on pitänyt ennakoida ongelma ja laittaa lentomatkalle kengät, jotka ovat tarpeeksi väljät. On nimittäin sattunut, etten ole meinannut saada lennon päätteeksi mahtumaan kenkiä enää takaisin jalkaan tai saappaiden vetoketjuja kiinni.

Niin, olinhan minä kuullut lentosukista, mutta jotenkin vaan en saanut niitä koskaan hankittua.

Apua ongelmaani tulikin yllättävältä taholta. Nettikauppa Tukisukat-shop.comista otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin olisinko kiinnostunut testaamaan heidän lentosukkiaan seuraavan matkan yhteydessä.

Sain itse valita valikoimista haluamani sukat. Tarjolla oli iloisia printtikuvioita, neutraalimpia yksivärisiä polvisukkia sekä sukkahousuja ja jopa stay uppeja. Vähän turhamainen kun olen, tuntui hauskalta ajatus tukisukan ja stay upin yhdistelmästä ja niinpä seuraavalle lennolle pukeuduin kauniisiin pitsireunaisiin stay up -lentosukkiin.

Sukat olivat jalassa napakat ja tukivat hyvin pohkeita ja nilkkoja. Muuten ei mistään erottanut, että kyse oli tukisukista. Kävisivät minusta kyllä ihan mihin tarkoitukseen tahansa. Hyvän kiiltonsa ansiosta sukat ovat oivalliset myös hameen kanssa.

Laitoin testaukseen jalkoihini tarkoituksella napakat nilkkurit nähdäkseni olisiko sukista mitään hyötyä. Tällä kertaa lensin Kööpenhaminaan, joten lentoaika ei ollut kovin pitkä. Tosin jalkani turpoavat nykyisellään jo lyhyilläkin lennoilla.

Heti koneen noustua otin kengät jalasta ja laitoin ne takaisin hieman ennen laskeutumista. Ei mitään ongelmia. Ainakaan tässä vaiheessa ei ollut minkäänlaista turvotusta havaittavissa. Stay upit olivat muutenkin ihan mukavat päällä. Oikeastaan niitä ei tuntenut mitenkään.

Myöhemmin hotellilla tarkastelin jalkani vielä, mutta en huomannut niissä minkäänlaista eroa normaaliin. Jalkani eivät myöskään tuntuneet kuumottavilta ja rauhattomilta. Lentosukat olivat selvästi tehneet tehtävänsä ainakin näin lyhyellä lennolla. Nähtäväksi vielä jää, miten käy pidemmällä lennolla, toimiiko lentosukka tällöinkin yhtä hyvin.

Kysyin sukkien toimittajalta onko lentosukalla ja lentosukalla jotain eroa ja mitä pitäisi ottaa huomioon sukkia hankittaessa. Sain seuraavan vastauksen:

”Lentosukalla ja lentosukalla on tosiaankin eroa. Yksi tärkeimmistä on, että monissa perusmarketeissa myydään lentosukkia, joissa ei kerrota, mikä sukan kompressio eli puristusvoima on. Jotta lentosukka toimisi oikein, pitää siinä olla asteittainen kompressio. Tämä tarkoittaa, että sukka puristaa voimakkaimmin nilkan kohdalta ja puristus lievenee kohti polvea. Näin veri saadaan kiertämään jalan alaosista takaisin kohti sydäntä. Meidän myymissämme tukisukissa on aina asteittainen kompressio, ja ilmoitamme myös tuotekuvauksessa, mikä sukan kompressio on.

Näissä valitsemissasi sukissa on lievä kompressio, 12-17 mmHg. Puristus on siis 17 mmHg nilkan kohdalla. Jos henkilö kärsii selvästä turvotuksesta, voi olla tarpeen valita luokan 1 lentosukat, joissa kompressio on hieman voimakkaampi. Terveelle ihmiselle lievä kompressio on tavallisesti riittävä. Lentosukilla ja tukisukilla ei sinänsä ole eroa, mutta Suomessa juuri lievän kompression tukisukkia kutsutaan lentosukiksi.”

Eli jos tingin turhamaisuudesta, napakampaakin sukkaa olisi tarjolla. Minulle ainakin pidemmille lennoille ehkä vielä parempi valinta.

Siitä ainakin olen varma, että lentosukista tuli vakituinen matkakumppani tuleville lennoille.

Yhteistyössä Tukisukat-shop.comin kanssa.

Täältä löydät Funq Wearin laadukkaita lentosukkia:

https://www.tukisukat-shop.com/tukisukat-sukat-1/lentosukat/

PS. Tukisukat pääsivät tositoimiin hieman myöhemmin lentäessäni Helsingistä Singaporeen. 12 tunnin lento huolestutti jo etukäteen, sillä muistissa oli edellinen pitkä lento Bangkokiin, jolloin jalat turposivat reilusti ja vasempaan nilkkaan kertyi melkoinen vesipussi. Huoli oli turha. Lentosukkien ansiosta jaloissani ei ollut meno- eikä paluulennolla havaittavissa minkäänmoista turvotusta. Lentosukat ilmiselvästi toimivat ja ilman niitä en kyllä astu enää koneeseen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

 

 

 

 

 

12.5.2017 0 comments
IkääntyminenYleinen

Keski-iän tuolla puolen

by Annemaria 19.3.2017

Kirjoittelin äskettäin blogissani postauksen, jossa kehoitin keski-ikäisiä täti-ihmisiä lähtemään rohkeasti yksin reissuun. Ilmeisemmin täti-ihmisiä löytyy maastamme melkoisen paljon, sillä  juttu nousi jo ensimmäisen päivän aikana lukijamäärältään kärkeen kaikista kirjoittamistani blogijutuista.

Facebook-sivuilla joku lukijoistani kysyi, että mistä alkaa täti-ikä. Jäin tuota asiaa oikein pohtimaan ja samalla myös miettimään mitä tarkoittaa käsite keski-ikä. Blogini profiilissahan lukee, että blogissani seikkailee keski-ikäinen tätituristi. Anteeksi lukijani, ilmeni, että olen johtanut teitä harhaan.

taide

Apua pohdintaani lähdin hakemaan maamme tilastoviranomaiselta Tilastokeskukselta. Heidän nettisivuiltaan löytyi vastaus keski-ikä kysymykseen. Suomalaisten miesten keski-ikä on tällä hetkellä 40,9 vuotta, naisilla hieman korkeampi 43,6 vuotta.

Samaan hengenvetoon oli pakko todeta omakohtaisesti: ehtoopuolella ollaan. Tämä täti-ihminen on ohittanut keski-ikämääritteen jo reilut kymmenen vuotta sitten. Lohdullista tosin on tieto, että jos elämä menee hyvin, eloa pitäisi olla jäljellä vielä hyvä tovi.

Mielenkiintoista oli todeta miten rajusti elinajan odote on maassamme noussut. Viimeisen 40 vuoden aikana se on poikalapsilla noussut 11,6 vuodella, tytöillä 9,2 vuodella. Viimeisen 15 vuodenkin aikana nousua on tapahtunut pojilla 4,1 vuotta ja tytöillä 2,8 vuotta. Korkeampaa ikää on odotettavissa edelleenkin, sillä vuodelle 2040 tehdyn ennusteen mukaan miesten keski-ikä Suomessa olisi tuolloin 44,1 vuotta ja naisilla 46,6 vuotta.

taide2

Sitten vaikeampaan määritteeseen, mistä alkaa täti-ikä? Täti-ikä on mielestäni ennen kaikkea henkinen tila. Se on tapa ajatella asioita aiempiin kokemuksiin peilaten ja se voi alkaa ihan mistä iästä tahansa, yleisemmin kaiketi tuolla myöhäiskeski-iän kiepukoilla.

Missä kohtaa sitten itse aloin tuntea itseni täti-ihmiseksi? Ehdottomasti siinä kohtaa, kun tajusin, että asiantuntija-ammateissa olevat henkilöt alkoivat näyttämään epäilyttävän nuorilta. Oli vaikeaa hyväksyä, että noilla babyfaceilla oli takanaan pitkä koulutus ja usein jo usean vuoden työkokemus. Ikänsä puolestahan monet heistä olisivat voineet olla omia lapsiani.

Maailma ympärilläni oli muuttunut yhtäkkiä sellaiseksi, että minulla alkoi olla eri ammattikuntien kohdalla uskottavuusongelmaa. Työterveyslääkäri näytti lähinnä pojankoltiaiselta, joka leikki lääkärileikkiä liian suuri valkoinen takki päällään. Suuren pankin pääekonomistin olisi odottanut ennemminkin puhuvan uudesta pleikkaripelistä kuin talouselämän tunnusluvuista. Lukionopettajia ei enää oikein erottanut oppilaista.

Tässä kohden huomasin iän mukanaan tuoman rasitteen. Ikä oli kerryttänyt ennakko-odotuksia. Minulla oli jonkinlainen näkemys siitä, miltä minkäkin tuli näyttää ja miten käyttäytyä. Olin muodostanut täti-ihmisen maailman, johon kuului jonkinmoinen odotus ”normiudesta”.

taide4

Vaikka kuinka pidän itseäni nuorekkaana ja maailmaa seuraavana kansalaisena, tietynlainen konservatiivuus tahtoo vaan taustalta pukata, halusi sitten tai ei. En vaan pysty (vai halua?) enää olemaan niin suvaitsevainen, kuin ehkä pitäisi olla. En halua koko ajan kaiken uudistuvan, haluan väliin jotain pysyvämpää. En jaksa olla enää kiinnostunut kaikista yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä. En jaksa välittää, mitä mieltä muut ovat asioista. En jaksa enää oikein edes riidellä miehenikään kanssa.

Paremmalta tuntuu käpertyä lempituoliini shaalin sisään, nauttia lasi hyvää viiniä Piazzolan Oblivionin soidessa taustalla. Ajatelkoot muut, osallistukoon muut, tehkööt muut. Minun keski-iän ohittaneen täti-ihmisen on hyvä näin. Se riittää. Kunhan nyt väliin vähän matkoille pääsee.

Jutun kuvat ovat Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista.

 

Tilastokeskuksen mukaan keskivertosuomalainen on 42,3 -vuotias. Hän elää parisuhteessa, on perheellinen ja asuu omakotitalossa. Kahvia keskivertokansalainen juo 2,8 kuppia päivässä ja syö lihaa 1,5 kg viikossa. TV:tä hän katsoo 3 tuntia päivässä, käyttää lukemiseen 43 minuuttia päivässä ja harrastaa liikuntaa 3 kertaa viikossa. Lomamatkoillaan hän suunnistaa yleisimmin Viroon, Espanjaan ja Ruotsiin.

Tee Tilastokeskuksen testi kuinka lähellä olet keskivertosuomalaista. Testiin pääset tästä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

19.3.2017 0 comments
IkääntyminenMatkaturvallisuusYleinen

Täti-ihmiset, lähtekää rohkeasti yksin matkaan

by Annemaria 8.3.2017

Pariisi 1992, Charles de Gaullen lentokenttä. Kentällä seisoo avuton nuori nainen matkalaukun kanssa ja miettii miten päästä keskustaan.

Ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka jännitti, eikä niin vähänkään. Suuri kaupunki tuntui pelottavalta ja hämmentävältä, mutta samalla niin kiehtovalta ja jännittävältä. Tuossa kohtaa jopa vähän harmitti, että tuli lähdettyä yksin matkaan. Joku kumma sisäinen polte vaan pakotti lähtemään ja niin monesti tuon jälkeenkin. Useasti myös ihan yksin.

60-luvun alussa syntyneelle yksin matkailu ei ollut mikään itsestäänselvyys. Valtaosa oman ikäluokkani edustajista oppi matkailemaan ”turvallisten” seuramatkojen kautta. Bussi odotti kentällä valmiina ja vei hotellin ovelle. Suomea puhuva opas jakoi huoneet ja tarvittaessa oli pitämässä kädestä kiinni lomaviikon aikana.

Pahimmillaan lomakohteeseen tutustuttiin matkanjärjestäjän valmisretkillä oppaan johdolla. Miten sitä nyt olisi itsekseen osannut mihinkään mennä? Kuljettiin sateenvarjon perässä kuin sopulilauma konsanaan ja katsottiin niitä kohteita, joita näytettiin. Kaikki oli pedattu valmiiksi, ateriatkin hoituivat usein hotellin buffetpöydästä. Muusta ei juuri tarvinnut huolehtia kuin, että paluupäivänä oli taas bussissa sovittuna aikana matkalla takaisin kentälle. Helppoa, mutta niin tylsän etukäteen pureksittua.

Converset

Kun tällaisen matkailumallin oppineena aloitti buukkaamaan itse lentonsa ja etsimään hotellinsa, kynnys oli suuri. Kun kerrointa vielä lisättiin lähtemällä reissuun yksin, voitte vain kuvitella, että aluksi jännitystä oli pelissä enemmän kuin riittämiin. Ei ihme, että Pariisin lentokentällä ahdisti.

Vaan siitä se sitten lähti niin omatoimimatkailu kuin yksin matkustaminenkin. Tein ensin lyhyempiä reissuja yksin Euroopassa: Italian riviera, Malta, Budapest, Lontoo, Madeira, Praha. Rohkeuden kasvettua uskaltauduin kiertomatkalle Itä-Kiinaan. Tätä matkaa tosin helpotti se, että osa reissusta oli valmiiksi järjestetty, mutta loppuosan sai viettää omineen Shanghaissa.

portaiden nousu

Ruokahalu syödessä kasvoi ja ensimmäisen pidempiaikaisen matkan tein yksin jo aiemmin pintapuolisesti tutuksi tulleeseen Lontooseen. Vietin siellä pari kesäkuukautta kaupunkia koluten. Asustelin edullisessa B&B -paikassa, jossa tutustui helposti myös muihin yksin matkustaviin.

Erityisesti jäi mieleen aussisupertäti Qwen, joka oli lähes kahdeksankymppinen maailmanmatkalainen. Qwenin kanssa tuli käytyä katsomassa Lontoon musikaaleja ja istuttua monet illat teekupposen ääressä maailmaa ihmettelemässä. Lontoon viikkojen jälkeen Qwen jatkoi matkaansa Nairobiin, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä safariporukan matkaan.

Tämä oli Qwenin ensimmäinen matka Afrikkaan ja muistan vieläkin kuinka hän edellisenä iltana jännitti suunnattomasti selviämistään. Vaikka kuinka olisi matkakonkari ja puhuisi englantia äidinkielenään, on inhimillistä, että uusi usein jännittää, jopa pelottaa. Mutta kuten Qwen totesi: kun on kerran lähtenyt, on pakko uskaltaa uudelleen.

Oli tosi kiinnostavaa saada viettää pidempi rupeama yhdessä Euroopan suurimmista kaupungeista. Ehdin tutustumaan Lontoon eri alueisiin ja huomaamaan kuinka Lontoo on kuin kokoelma pienempiä kaupunkeja. Erityisesti viehätyin Richmondiin, Lontoon esikaupunkiin, joka sijaitsee Thamesin rannalla. Alueelta löytyivät Lontoon parhaat puistot ja muutenkin meininki oli mukavan ”maalaista”.

espadrillokset

Seuraavana talvena vietin kuukauden päivät yksin Barcelonassa. Voi Barcelona, kuinka sinuun rakastuinkaan! Löysin kaupungista kaiken sen, mikä tekee matkasta täydellisen: auringon, meren, hyvät ravintolat, kiinnostavat nähtävyydet, kauniin arkkitehtuurin, viehkot vanhan kaupungin kujat ja mukavan kepeän elämänmenon… Ikävä oli palata kotiin.

Näistä hyvistä kokemuksista rohkaistuneena päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja virkavapauden turvin vietin parin kuukauden pätkän syksyllä 2015 kiertämällä busseilla manner-Espanjaa. Aloitin reissuni Katalonian pohjoisosista ja pikku hiljaa valuin kohden etelää ja päätin road trippini Malagaan.

Noiden viikkojen aikana näin ja koin niin paljon, että loppua kohden huomasin jo paikkojen ja tapahtumien puuroutuvan muistissani. Onnekseni blogin kirjoittaminen jäsensi tapahtumia ja jätti jälkeensä ikimuistoisen päiväkirjan. Näistä kokemuksistani voit lukea blogini Espanja-osiosta https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/category/espanja/

Lähtisin milloin tahansa uudelleen saman tyyppiselle kiertomatkalle, niin sietämättömän hieno kokemus tämä matka oli. Pääsin jollain tasolla takaisin nuoruuden fiiliksiin: huolettomuuteen, päämäärättömyyteen, hetkiin jolloin jokainen päivä oli uusi seikkailu.

vincchi

Parasta yksin matkustamisessa mielestäni on se, ettei koskaan tarvitse tehdä kompromisseja. Voit täysin keskittyä siihen, mistä itse tykkäät. Mennä juuri sinne minne haluat. Tosin tämä tarkoittaa myös sitä, että joudut yksin huolehtimaan ja selviämään kaikesta. Toisaalta samalla koet myös onnistumisen iloa, mikä osaltaan kasvattaa itsevarmuuttasi.

Koen myös, että yksin matkustaessa näen ja koen jollain lailla enemmän. Olen ikään kuin aistit enemmän avoimina ja keskityn ympäristööni tarkemmin, mikä näkyy mm. valokuvaamisessa. Parhaat kuvat olen ottanut matkustaessani yksin.

Yksin matkailun ikävin puoli minulle on se, ettei vierellä ole ketään, jonka kanssa jakaa hurmaavia kokemuksia. Kun seisoin myöhäisillalla Eiffel-tornin näköalatasanteella koko valaistun Pariisin levittäytyessä ympärilläni silmän kantamattomiin, olisin siinä kohtaa ehdottomasti tarvinnut jonkun hehkuttamaan tätä kokemusta kanssani.

Toinen minulle vielä vaikea asia on illalla yksin syömään meneminen. Ehkä tätä pitäisi harjoitella, kuten teki Sari blogissa La Vida Loca. Menipä tuo urhea nainen oikein Michelin-tähditettyyn ravintolaan yksin illalliselle https://sarrrri.com/2017/01/yksin-illallisella/ Respect!

hiekkaa

Vielä kun pääsisin yksin matkustaessani eroon ensimmäisen päivän ahdistuksesta. Minulla menee aina tulopäivä hieman turhaan hermoiluun. Hermoiluun siitä, pääsenkö ongelmitta hotelliin, eksynkö ympäristössä tai tulenko ryöstetyksi. Olen vähän huvittunut itsekin siitä, että aluksi näen kaikki vastaantulijat potentiaalisina kriminaaleina, joiden tarkoitus on ryöstää käsilaukkuni. Jos yhtään lohduttaa, rahapussini on matkoilla varastettu kerran ja silloin en ollut yksin. Toisen kerran rahapussini varastettiin Suomessa kotiani lähimmässä Valintatalossa.

Rakkaat lukijani, etenkin te aikuiseen ikään ehtineet täti-ihmiset: lähtekää rohkeasti yksin reissuun. Maailma on ihmeellinen ja elämä liian lyhyt odotteluun. Jos ei aina löydy matkakumppania mukaan, matkoja ei kannata jättää tekemättä sen takia. Meillä on yksin matkailussa vielä sekin etu, että tässä iässä saa kulkea maailmalla pääosin hyvin rauhassa. Kukaan ei enää viheltele tai huutele täti-ihmisen perään. Valitettavasti 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

8.3.2017 15 comments
  • 1
  • 2
  • 3

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö