Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Lappi

LappiMuseot SuomiTaide ja kulttuuri

Pohjolan Picasson – Reidar Särestöniemen värikkään maailman jäljillä

by Annemaria 11.9.2018

Jos minulla olisi paljon rahaa, ostaisin taulun. En mitä tahansa taulua, vaan haluaisin seinälleni palan Lappia Reidar Särestöniemen maalaamana. Rakastan Särestöniemen värikylläistä lappitulkintaa ja sitä syvää luontoyhteyttä, mitä hänen taulunsa huokuvat.

Särestöniemet suurikokoiset maalaukset pyrkivät lähes seinältä ulos. Ne näyttävät ensi alkuun vahvoilta ja leiskuvan voimallisilta, mutta tarkemmin katsottuna ovat täynnä herkkyyttä. Särestöniemi on pystynyt vangitsemaan omintakeisella tyylillään Lapin luontoa ja sen eläimiä.

Kittilän Kaukosen kylässä kaukana kaikesta, on pihapiiri, Särestöniemen museoalue, joka kertoo tarinan yhden taiteilijan elämästä. Särestöniemi oli omavarainen tila, jonne ei ollut edes tietä, vaan matkaa kuljettiin sulan veden aikaan veneellä pitkin Ounasjokea. Tänne pikkupirttiin syntyi 1925 Lapin kuuluisimmaksi taiteilijaksi noussut Reidar Särestöniemi.

Vanhan Särestön rakennukset ovat restauroitu 2000-luvun alussa. Raidallinen räsymatto johdattaa tulijaa porstuasta tupaan. Ikkunalaudoilla kukkii pelargonioita ja orrella kuivuvat porotossut, nutukkaat. Odottaisi, että mikä hetki hyvänsä joku talon asukkaista tulisi toivottamaan vieraan tervetulleeksi.

Myöhemmin Reidar Särestöniemi rakennutti itselleen ateljeekodin kotitilansa läheisyyteen Ounasjoen varteen. Tästä rakennuksesta ei ikävä kyllä ole jäljellä kuin kivijalka, sillä uudenvuoden yönä 1977 tulipalo tuhosi rakennuksen täysin. Samalla tuhoutui taiteilijan koko omaisuus ja hänelle merkittävimmät omaan kokoelmaansa jättämänsä maalaukset. Sanotaan, että Reidar ei koskaan toipunut tästä ”kuolemasta”.

Sitä ennen ateljeen viereen oli noussut Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kelohirsinen galleria vuonna 1972. Särestöniemellä alkoi liikkua kiinnostunutta yleisöä sen verran paljon, että pihapiiriin tarvittiin kokonaan erillinen näyttelyrakennus.

Kaksikerroksisen rakennuksen mielenkiintoisin osa on yläkerran uima-allas. Syvyyttä altaalla on usea metri aina hirsilinnan perustuksiin asti. Jollain lailla tuo uima-allas oli lähes absurdi täällä keskellä Lapin erämaata kelohirsien ympäröimänä. Ehkä se kuvaa omalla tavallaan Reidar Särestöniemen shokeeraavaa taiteilijapersoonaa.

Lehdistö rakasti tätä värikästä ja kiehtovaa Lapin asukkia, joka oli hyvä seuramies, erinomainen tarinankertoja, mutta samalla kertaa eksoottinen ja mystinen kuin ympäröivä Lapin luonto.

Särestöniemeä kutsuttiin Lapin shamaaniksi, Pohjolan Picassoksi ja Kittilän Hiideksi. Reidar komeili lehtikuvissa milloin puolialastomana, milloin pukeutuneena näyttävään afgaaniturkkiin. Olikohan Lapin äijän päällä nähty ennen värikkäitä thaisilkkipaitoja?

Nykyisin noissa kuvissa ei juuri mitään ihmeellistä olisi, mutta 70-luvun maailmassa Reidarin käytös oli poikkeuksellista ja rohkeaa. ”Puolivilli” taiteilijapersoona oli aikansa lööppikuningas.

Risto Louneman valokuva Reidarista 1960-luvun lopulta.

Palaneen taiteilijakodin tilalle valmistui jo seuraavana vuonna Pietilöiden suunnittelema uusi ateljeetalo hieman kauemmas joesta. Luin, että Reidar ei koskaan erityisemmin kotiutunut uuteen kotiinsa, vaan koki sen tyhjäksi ja vieraaksi. Surullisinta on, ettei taiteilija ehtinyt asua uudessa kodissaan kuin reilut kaksi vuotta, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1981 vain 56 vuoden iässä.

Kun kodin suurta valoisaa tupaa katselee, tulee väistämättäkin mieleen, että kaikki on jäänyt kesken. Työtakki roikkuu hengarissa, ikkunan vieressä värit, liidut, pensselit ja lastat odottavat taitavaa kättä, kiikkustuoli odottaa istujaa. Taiteilija vain on poissa.

Särestöniemen museoalueella kannattaa käydä. Esimerkiksi Leviltä matkaa tulee vain vajaat 50 kilometriä. Täällä on poikkeuksellinen taidenäyttely. Hienojen maalausten lisäksi oma kiinnostavuutensa on Särestöniemen museotilan rakennuksilla ja niiden tarinoilla. Tarinoilla siitä, mitä syntyi, kun voimakas intohimo maalaamiseen ajoi pohjoisen syrjäisen kolkan pojan maailman maineeseen.

”Yritän kertoa värein tundraa, sekä sitä hurjaa kevättä, mitä koen, plus etsiä elämän pikkiriikkisessä ajassa jotain, joka maistuis vaikkapa yhtä mukavalta kuin kuun kehä ennen suvea, tai ensimmäiset muuttolinnut ja sääsket.” -Reidar Särestöniemi

https://www.sarestoniemimuseo.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11.9.2018 2 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Särkitunturi – ei niin korkea, mutta julmetun kaunis

by Annemaria 5.9.2018

Onneksi kaikki tunturit eivät ole pitkien matkojen ja suurten ponnistelujen takana. Yksi näistä on Muonion Särkitunturi, jonne kipuaminen onnistuu heikommallakin kunnolla. Pieni ponnistelu kannattaa, sillä ylhäällä odottavat hulppeat maisemat.

Pysytäänpä hetki vielä tunturitunnelmissa. Jos Pallastunturin Taivaskerolle kapuaminen otti voimille, toisen Muonion hienoista tuntureista, Särkitunturin, tavoittaa huomattavasti helpommin.

Jalat olivat edellisen päivän vaelluksesta vielä vähän höttöä, joten tämä reilun kuuden kilometrin talsiminen tuntui tälle päivälle juuri sopivalta.

Särkitunturi sijaitsee Rovaniementien (kantatie 79) varrella Särkijärven kohdalla. Leviltä matkaa tuli reilut 50 kilometriä.

Särkitunturi on 492 metriä korkea tunturi, jonka erityispiirteitä ovat kaunis näköala Pallaksen suuntaan sekä tunturin laella oleva lampi. Matkaa parkkipaikalta ylös huipulle on opasteen mukaan 3,2 kilometriä.

Tunturiin nousu oli helpohkoa, sillä lähes koko matkan sai kulkea tasaista hiekkatietä, joka nousi hiljalleen kohti tunturin lakea. Ainoastaan huipun tuntumassa maasto muuttui kiviseksi, mutta mistään rankasta rakkakivikosta ei ole kyse. Tukevaa polun pohjaa on jalkojen alle tarjolla koko matkan. Huipulla maasto on lähinnä kumpuilevaa kalliota.

Helpon saavutettavuutensa vuoksi Särkitunturi on sopiva retkikohde niin heikommin liikkuville kuin lapsiperheille. Lähdimme samaan aikaan parkkipaikalta seniori-ikäisen miesporukan kanssa ja niin vaan heistä jokainen jaksoi kivuta ylös asti.

Matkan voi hyvin taittaa ihan lenkkaripohjalta. Jos joissain kohdin nousu oli hieman jyrkempää, alastulo oli sitten sitäkin helpompaa. Kunhan muistaa palata samaa reittiä alas. Kuulin, että joku oli lähtenyt vahingossa tulemaan alas eri reittiä ja päätynyt kuuden kilometrin päähän parkkipaikalta. Tämä voisi kyllä onnistua minultakin. Eikä ihme, sillä huipun upeat maisemat saavat helposti pään pyörälle.

Puolessa välissä reittiä on lammen rannalla erinomainen kota tulipaikkoineen. Myös ylhäällä on nuotiopaikka, mutta ei polttopuita. Jos aikomuksesi on paistaa makkaraa laella, ota polttopuut mukaasi reitin varrelta tai tuo tullessasi.

Ylös kapuamisen vaivannäkö kannatti. Tunturin päältä avautuivat upeat näkymät järvi- ja tunturimaisemaan. Varsinkin Pallastunturit näyttäytyvät tänne hienosti. Laella oleva lampi kimmelteli kuin peili auringossa. Kirkas valo sai lammen veden näyttämään uskomattoman siniseltä. Hienoa kerrassaan.

Maisemia ihastellessa ja eväitä mussutellessa saimme ylhäällä menemään lähes parisen tuntia. Onnellinen olen siitä, että tulipa taas koettua palanen kauneinta Suomea.

Hyvät ajo-ohjeet Särkitunturin parkkipaikalle löydät Live now dream later -blogista täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

5.9.2018 7 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Aivojen puhdistusvaellus Muonion hienoimmalle tunturille Pallakselle

by Annemaria 2.9.2018

”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä.”

– Tapio Wirkkala

Olen niin samaa mieltä herra Wirkkalan kanssa. On se vaan kumma juttu kun tunturiin pääsee, niin koko maailman murheet unohtuvat ja mieli on kepeä kuin mikä. Ja kun kasvoja koskettaa raikas tunturituuli, siinä on maailman ravitsevin seerumi niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Olin aiemmin nähnyt hienoja kuvia Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kuuluvasta Pallastunturista ja mieli teki kovasti joskus päästä sinne. Tai itse asiassa kyse on tunturijonosta, jossa huippuja on peräti seitsemän. Eipä ihme, että Pallastunturit on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Pallastuntureiden korkein kohta on Taivaskero, joka nousee 809 metrin korkeuteen. Koska asemapaikastamme Leviltä Pallakselle ei ollut kuin reilut 60 kilometriä, päätimme tehdä päiväretken Taivaskerolle, sääkin kun näytti meitä hienosti suosivan.

Kurvasimme Pallastunturin luontokeskuksen pihaan, mistä hain meille reittikartan ja sain ohjeet rengasreitille. 9 kilometrin mittainen Taivaskeron kierros lähtee aivan luontokeskuksen vierestä.

Vaikka kipuaminen ylös olikin minulle ajoittain rankkaa ja sai sykkeet nousemaan maksimiin, upeassa alkusyksyn auringossa kulkeminen ei tuntunut niin pahalta kuin etukäteen uumoilin. Sitä paitsi koko ajan paranevat maisemat ruokkivat jaksamista ja pienet tauot kahvikupposen ääressä antoivat sopivasti lisäpotkua. Pallas sijaitsee lähes kokonaan puurajan yläpuolella, joten näkymät olivat sen mukaiset.

Alkumatkasta näimme ne muutamat tiilet, jotka olivat jääneet jäljelle Suomen Matkailijayhdistyksen rakennuttamasta ensimmäisestä Pallaksen tunturihotellista vuodelta 1938. Miettikääpä, noissa olosuhteissa arvokasta funkishotellia rakennettiin peräti kaksi vuotta. Perustuksia muurattiin lumitunnelissa ja tiiletkin tehtiin lähistöllä. Hotellin huonekalut olivat itse Alvar Aallon suunnittelemia.

Pitkä ei hotellin historia ikävä kyllä ehtinyt olemaan. Sota tuli väliin ja lopulta saksalaiset räjäyttivät koko rakennuksen perääntyessään 1944. Melko nopeasti sodan jälkeen aloitettiin uuden hotellin rakentaminen, joka avattiin jo 1948. Sama perinteikäs Hotelli Pallas on toiminnassa yhä edelleenkin ja se kuuluu nykyisin Lapland Hotels -ketjulle.

Reitti oli aluksi soratietä, joka muuttui myöhemmin kiviseksi poluksi. Ylin osa huipulle kuljettiin rakkakivikossa. Väsymys painoi, mutta kyllä kannatti. Tässä kohtaa ymmärtää, miksi tätä kohtaa Suomesta kutsutaan Tunturi-Lapiksi. Näkymät olivat kerrassaan aivan mahtavat. Maailma ympärillämme oli suuri ja avara. Pyöreä tunturi toisensa jälkeen piirsi horisonttia.

Taivaskeron lakea koristi muistolaatta, joka kertoi, että tälle kohtaa sytytettiin olympiatuli vuonna 1952. Mielenkiintoisen paikanpa olivat valinneet.

Huipulla muuten puhalsi melkoinen tuuli. Vaikka alhaalla olisi kuinka hieno keli, muista ottaa mukaan pipo, lämmintä lisävaatetta ja/tai hupullinen takki. Reppuun pakatut ylimääräiset fleesit tulivat tarpeeseen.

Tulimme takaisin rengasreitin mukaisesti Laukukeron kautta ja laskeuduimme alas hiihtohissin reunaa. Tässä kohden alastulo oli aika kivistä, joten jalkoja sai asetella huolella. Jyrkkyyttä oli myös sen verran paljon, että lasku kävi erityisesti polviin. Jos tekisin reitin uudelleen, laskeutuisin ensin Vatikuruun ja kulkisin sieltä takaisin kurussa virtaavan joen viertä.

Alastullessa mietin millainen Pallas mahtaa olla talvella. Mielenkiintoista on, että Pallastuntureiden kahdeksan laskettelurinnettä ovat täysin luonnonlumisia, keinolumetusta ei käytetä lainkaan. Laskettelijoiden käytössä on vain kaksi ankkurihissiä. Jotenkin aika viehättävää, että alue on pyritty pitämään mahdollisimman luonnontilaisena.

Taivaskerolle kannattaa ehdottomasti kivuta, jos vähänkään kunto antaa myötä. Tulet kohtaamaan palan parasta Lapin maisemaa.

www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi/reitit/pallastunturinrengasreitti

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

2.9.2018 0 comments
LappiMajoitus SuomessaSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

by Annemaria 30.8.2018

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

30.8.2018 12 comments
LappiMajoitus Suomessa

Testasin Suomen parhaan hotellin

by Annemaria 29.9.2017

Rovaniemeltä kuuluu kummia. Pieni perheomisteinen hotelli valittiin kansainvälisellä Trivagon hotellisivustolla vuoden 2017 Suomen parhaimmaksi hotelliksi. Piti mennä ottamaan selvää, mitä ihmettä siellä pohjoisessa oikein puuhataan.

Hyvä hotellikokemus on aina monen tekijän summa. Miljöön pitäisi olla ylellinen, mutta samalla rento. Huoneen pitäisi olla kaunis ja viihtyisä, mutta yksilöllisen kotoinen. Henkilökunnan pitäisi olla ystävällistä, muttei kaavamaisen jäykkää. Aamiaisen pitäisi olla monipuolinen, mutta jotain muuta kuin perussettiä. Ja pisteenä iin päällä asiakkaan odotukset pitäisi vielä ylittää.

Siinä palikat, joihin harva hotelli maassamme pystyy. Se ken pystyy, voi onnitella itseään. Onnea siis Arctic Light Hotel! Hotellinne on juuri niin ihana kuin väitetään. Tämän hotellin parasta antia on sen ihastuttava ilmapiiri. Teillä viihtyy. Olette tosiaan voittonne ansainneet.

Kun näin hotellirakennuksen ensimmäistä kertaa, tunsin kieltämättä pienoista pettymystä. Vaikka tyylipuhdas funkkisrakennus olikin kyseessä, talo näytti hieman kolkolta virastorakennukselta, mikä sen alkuperäinen tarkoitus onkin ollut. Oven vieressä viehkosti hymyilevä värikäs poro antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Heti kun astuin ovesta sisään, voilà, maailma muuttui. Olin saapunut kotoisaan huippuhotelliin.

Tätä boutiquehotellia on remontoitu pieteetillä ja tyylillä, mutta siltikin kaikesta aistii jonkinmoisen hyväntuulisuuden ja leikkisyyden. Ehkäpä juuri siinä on tämän hotellin juju. Luksusta voi tehdä ilman pönötystä.

Respan vieressä karvapäällysteinen keinu odotti keinujaa. Turkistyynyt ja -peitot lepäsivät puolihuolimattomasti rennoilla plyysisohvilla ja tuoleilla. Ryhdikkäät pöytälamput loivat sopivasti tunnelmaa. Seinustalla takkapuut oli pinottu kauniisiin riveihin. Hotellin maskotti jääkarhu Nanuk oli noussut pöydälle tarkastelemaan tulijaa.

Matkalla huoneeseeni ihastelin alkuperäisiä käytäväkaiteita, joissa porot vetivät Aslakkeja pulkkineen. Keskellä rappukäytävää oli vanha hissikuilu, joka oli valaistu vaihtuvilla värivaloilla. Kuin revontulet olisivat käyneet leikkiään.

Ja sitten tämän näytelmän paras osio. Huoneeni, suite. 40 neliötä kaikkea sitä, mikä tekee hotellihuoneesta The Huoneen. Kunnon vuode tyynyvuorella ja ylellisellä turkispeitolla. Sängynpäädyssä oma tähtitaivas. Nurkassa vanha vintage-takka, joka ikävä kyllä tänä päivänä oli vain koristeena. Kultainen plyysisohva ja mittava nojatuoli. Katossa kuolaamisilmiön aiheuttava kattovalaisin. Ja kylpyhuone, jolla oli kokoa mittavasti. Putelirivistöstä löytyi kylpyvaahtoa, joten kylpyamme saisi tarjota illalla vaahtokylvyn.

Näköala kadulle ja vastapäiseen rakenteilla olevaan taloon oli tylsä. Siksi vetäisin paksut samettiverhot ikkunoiden eteen. Parasta näin kätkeytyä täysin omaan tunnelmalliseen hotellikuplaan.

Päätin oitis, että poistun huoneesta ihan pikaisesti vain alakertaan haukkaamaan jotain iltapaa. Valittavana oli kaksi ravintolaa. Varsinainen hotellin à la carte ravintola Arctic Boulevard tai kevyempää nälkään Lasiterassi. Tähän hetkeen Lasiterassin porohampurilainen oli passeli, joten sinne.

Jos nyt jotain kritiikkiäkin nostaisi esiin, niin en oikein ymmärtänyt Lasiterassin muovilehdillä somistettua seinää tai muovikukkia pöydissä. Tuo italialaistyyppinen piazza-meininki oli ihan eri maailmasta, eikä sopinut mielestäni yhteen sikarilounge-tyyppisten huonekalujen ja poronsarvivalaisimien kanssa. Täti-ihmisen mielestä, tässä kohtaa tuli vähän tyylirikko, mutta annettakoon anteeksi. Ei silti, tila oli ihan hauska, paitsi näkymät sisäpihan autopaikoitusalueelle. Verhot ikkunoiden edessä olisivat olleet melkein mukavammat.

Hauskaa oli myös, että nuori tarjoilija osoittautui kotikaupunkini karjalaispojaksi. Oli hienoa kuulla, kuinka henkilökunta oli oikeasti ylpeä työpaikastaan.

Turha varmaan mainita, että ilta suitessani sujui kovin rattoisasti kylvystä nautiskellen ja suuren sänkyni tyynyvuoren keskelle parkkeeraten. Kaukosäädin käteen ja lempipuuhaani, kanavaralli käyntiin ennen kuin uni saapui.

Arctic Light hotellia ei voi ohittaa mainitsematta aamiaista. Tämä hotelli on nostanut aamiaisen ihan uudelle vuosikymmenelle. Julkkiskokki Sara La Fountain on suunnitellut hotellille oman aamiaiskonseptin. Täällä voi unohtaa munat ja pekonit (tosin kyllä niitäkin oli). Omasta mielestäni visuaalisen aamiaispöydän huippua olivat erilaiset vastapuristetut vihannes-, hedelmä- ja marjamehut, shotit, smoothiet, jugurtti/myslikombot, raakakakut ja tuorepuurot. Kaikki kauniisti yksittäisistä laseista tarjottuna tai pieninä paloina tarjoiluvadeilla. Kauniit astiat: Iittalan Taika-sarja, Marimekon lautaset ja Ultima Thulen lasiastiat täydensivät kokonaisuutta.

Paras hotelliaamiainen ikinä, ehdottomasti. En muista, että olisin koskaan aiemmin saanut yksin kulumaan lähes 1 ½ tuntia hotelliaamiaisella. 24 euron hintaan pääsee myös hotellissa majoittumaton tästä ihanuudesta nauttimaan.

Arctic Light Hotel – olet tuikkiva tähtönen. Tai leikkivä revontuli. Tai samaan aikaan taivaalla aurinko, kuu ja tähdet. Lämpö, valo ja tunnelma – kaikki samassa paketissa. Se on jo aika paljon pieneltä hotellilta.

Arctic Light Hotel tarjosi minulle suiten perushuoneen hinnalla.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.9.2017 8 comments
LappiYleinen

Luopumisen tuskaa

by Annemaria 23.9.2017

Kannattaako asioita ylipäätään omistaa? Onko ihminen vapaampi ja huolettomampi ilman omistamisen taakkaa?

Tulin Lappiin. Tällä kertaa en yhtä iloisin ja rentoutunein mielin kuin aiemmin. Mieltä painoi luopumisen tuska. Tulin myymään rakasta lintukotoamme.

Mulla on mieheni kanssa ollut useamman vuoden Lapissa pieni loma-asunto. Sellainen kelorivarin pätkä, joka on ollut tukikohtamme Lapin reissuillamme.

Ikävä kyllä mökin käyttö on jäänyt viime vuosina vähäisemmälle kuin alun perin suunnittelimme. Matka on pitkä ja jotta tänne saakka viitsii ajaltaa tarvitaan useampi vapaapäivä kuin pelkkä viikonloppu. Levottomina sieluina meillä on myös vaikeuksia viettää lomaa yhdessä ja samassa kohteessa. Ympärillä oleva laaja Lappi houkuttaa ja sitten on vielä se Pohjois-Norjakin, josta saimme tänä kesänä vasta pienen siivun raapaistua.

Rupesimme miettimään järkiperustein onko mitään mieltä pitää tällaista investointia suurimman osan vuotta tyhjillään. Jos täällä käy jouluna ja kesälomalla, onko järkeä maksaa koko vuoden lainaa ja käyttökuluja?

Asiat eivät kuitenkaan ole aina niin yksinkertaisia. On olemassa myös ne tunnesyyt. Rakennukseenkin voi kiintyä. Vuosien varrella tätä pesää on tullut laitettua mieleiseksi. Pienet itse hankitut yksityiskohdat ovat lisänneet hyvää tunnelmaa ja muutenkin tuntuu, että tässä kämpässä on fengshuit kohdallaan.

Näiden vanhojen kelohirsien ympäröiminä olemme viettäneet tunnelmallisia jouluja, tuijotelleet lapintakan loimutusta, kerranneet mukavien päiväretkien antia ja haaveilleet tulevasta. Vuoron perään olemme pitäneet revontulivahtia tai ihmetelleet terassilla Lapin yötöntä yötä. Palanneet mökkiin hikisinä milloin hillasoilta, milloin vaelluksilta tai hiihtoretkiltä. Seuranneet pihalla kuljeskelevia poroja ja heitelleet kuukkeleille leipäpaloja. Kivunneet lähitunturin laelle juomaan samppanjaa. Ja nytkö sitten olisi aika luopua tästä kaikesta, meidän omasta lintukodostamme?

Näillä puilla on ollut elämää ja tarinoita jo paljon ennen meitä.

Olen tehnyt surutyötä. Silitellyt uurteisia, vuosien tummentamia keloja ja jutellut niille. Tutkinut niiden pintaan piirtyneitä tarinoita, jotka ovat syntyneet kauan ennen meitä. Meistä on tullut näiden vuosien aikana läheisiä.

Myydäkö vai eikö myydä? Järki sanoo yhtä ja sydän toista. Kumpi edellä pitäisi mennä? Siinäpä pulma.

Salaa toivon, ettei kukaan ostaisi tätä.

Tänään yhtä sumussa kuin ympäröivä luonto.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

23.9.2017 0 comments
LappiMajoitus SuomessaYleinen

Kun hotellimajoitus menee täysin pieleen

by Annemaria 21.8.2017

Onkohan tässä kyse siitä kuuluisasta lapinlisästä?

Minkälainen mielikuva sinulle tulee, kun hotellitiedoissa luvataan suite omalla terassilla, jokinäköalalla, takalla ja saunalla? Kuulostaa hyvältä, eikö vaan? Niin meistäkin. Siksi päätimme vähän satsata ja maksaa pohjoisen road tripin eräästä yöpymisestä normihuonetta kalliimman hinnan. Autossamme ilmennyt jarruvika oli aiheuttanut viime päivät ylimääräistä säätöä ja sydämen tykytyksiä, joten katsoimme ansaitsevamme vähän hemmottelua ja hyvää rentoutumista mukavissa puitteissa.

Väsyneinä pitkästä ajomatkasta saavuimme ivalolaiseen hotelliin mieli toivoa täynnä. Kohta pannaan skumppa kylmään, sauna päälle, takkaan tuli ja rentoudutaan. Istuskellaan terassilla ja nautiskellaan näköalasta ja kauniista kesäillasta.

Vaan ei mennyt homma nyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ystävällinen respavirkailija otti meidät vastaan toteamalla, että teillehän oli se minisuite varattu. Juu, kyllä kiitos. Avaimen lisäksi saimme käteemme takan kaukosäätimen. Mitä ihmettä, TAKAN KAUKOSÄÄDIN? –Niin, painamalla tästä saatte takan hehkumaan ja painamalla kaksi kertaa saatte lisäksi savua. Jaaha, me kun luulimme, että sinne takkaan pannaan puita…

Oma takka ja terassi.

Hetkeä myöhemmin raahaudumme suurine kasseinemme omaan lomapesäämme. Vastassa oli tunkkainen huone, josta avautui näkymä rakennustyömaalle. Siisti rivi roskiksia jökötti aivan terassin vieressä. Huoneen eteen oli noussut ensimmäinen elementtikerros tekeillä olevasta rakennuksesta. Olihan se jokikin, mutta se oli jäänyt valmistuvan rakennuksen pimentoon. Tai jos oikein tarkkaan katsoi tiettyyn kohtaan, jotain veden tapaista saattoi hieman erottaa.

Hetken päästä pettynyt asiakas marssii takaisin respaan. – Onkohan teillä jokin toinen huone? Meillä kun olisi tuon näköalan suhteen vähän toivomisen varaa. – Valitettavasti tämä on hotellin ainut suite. Mutta meillä ei laskuteta näköalasta erikseen. – Anteeksi mitä, nyt en ihan ymmärtänyt?

Jokinäköala.

Pettynyt asiakas vetäytyy takaisin huoneeseen. Ajamisesta väsynyt mies yrittää tasapainottaa tilannetta, että eiköhän tässä nyt yksi yö mene. Pannaan skumppa kylmään ja sauna päälle.

Hetken päästä on miehen vuoro marssia respaan. – Anteeksi, mutta emme löydä huoneesta minibaaria, sellainenhan tiedoissa luki. – Juu, on siellä minibaari, siinä kirjoituspöydällä. Se kori, jossa on ne viinipullot. Poistettiin nuo jääkaapit, koska vievät niin paljon sähköä.

Mies palaa takaisin huoneeseen mukanaan ämpärillinen jäitä. Coolerimme on tällä kertaa kierrätysmallia.

Kylppärissä on karmea viemärin haju. Ilmeisesti huonetta ei ole käytetty pitkään aikaan. Onneksi haju hävisi, kun suihkutin viemäriin vähän vettä. Sauna sentään lähti päälle. Lämpötilamittari seinällä olisi ollut hyödyllinen lisä.

Rakennusmiehiä pyörii huoneen edustalla. Pakko laittaa verhot ikkunaan. No toisaalta, eihän meillä ollut sitä näköalaakaan.

Siinä sitten istuimme loimottavan ”takan” edessä vähän pökerryksissä. Skumppapullo makasi kyljellään salaattijuustoämpärissä. Ajattelin pujahtaa kylpytakkiin ennen saunaan menoa. Hyvä ajatus, mutta sellaista ei ollut.

Minibaari.Skumppa kylmässä ja tuli takassa.

– Kuule, sanoin miehelleni. Kuuluukohan tämä niihin juttuihin, joille vielä joskus nauramme makeasti. Muistetaan vielä vuosienkin päästä, kun päätettiin oikein repäistä ja suite varattiin.

Matkaväsymys ja sauna uuvuttivat meidät lopulta. Nukuinkin ihan hyvin kello kahteen asti. Sitten pääsin osalliseksi naapurihuoneen miesten keskusteluihin. Kapakasta oli ilmeisesti palattu. Huoneemme oli ovella yhdistetty viereiseen huoneeseen ja normaalitkin äänet kuuluivat aivan selvästi. Kello 2.05 – 3.55 sain tietää taukoamatta puhuvan naapurimme autokaupoista, naisasioista, sairaala- ja kalareissuista. Sitten nukahdin uudelleen. Seitsemän kieppeillä heräsin jälleen. Pihalla alkoivat betonivalut.

Lähtiessä pyysin hotellia päivittämään tietonsa booking.comin sivustolle. Meistä kun tuntui, että sinne oli päässyt vähän sitä mainostettua lapinlisää.

Pyysitte palautetta.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

21.8.2017 24 comments
LappiNorja

Norjan karmaiseva kaupunki

by Annemaria 17.8.2017

Missään ei ristin sielua, mutta heiluivatko verhot sittenkin. Tarkkaillaanko meitä…?

Matkustamisen ihanuus piilee usein sen yllätyksellisyydessä. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee vastaan ja minkälaiseen paikkaan kulkeutuu. Sitä päätyy toisinaan paikkoihin, joihin ihastuu ja jotka jäävät pitkäksi aikaa positiivisesti mieleen. Sitten on niitä toisenlaisia, jotka jättävät neutraaliksi. Paikkoja, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta joihin ei juurikaan saa mitään otetta.

Melko harvoin tieni on käynyt kohteisiin, jotka olen kokenut epämiellyttäviksi tai joita kohtaan olen tuntenut suorastaan vastenmielisyyttä.

Niin ihana kuin minusta Pohjois-Norjan Varangin niemimaa olikin, löytyipä sieltä muuan kaupunki, joka jostain syystä puistatti. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos lukijoissa on joku, jolle tämä kaupunki on merkityksellinen. Esimerkiksi vuokraisäntämme mielestä hän asui maailman parhaimmassa paikassa. Täällä hän oli syntynyt, täällä elänyt koko ikänsä, täällä hän halusi kasvattaa lapsensa ja täällä myös kuolla.

Kokemukseni on siis takuulla subjektiivinen ja perustuu hetken kokemukseen ja mielentilaan, mutta jaanpa sen nyt kuitenkin kanssanne.

Aavekaupunki.

Ajoimme Jäämeren itäistä rantaa yhtä Norjan viralliseksi merkittyä maisemareittiä pitkin tarkoituksenamme ajaa aina reitin päähän saakka Hamningsbergiin. Sinne saakka emme koskaan päässeet, sillä automme jarruissa ilmenneen vian takia matkamme tyssäsi Vardø-nimiseen kalastajakaupunkiin (suomeksi Vuoreija).

Vardø sijaitsee itseasiassa saarella, jonne johtaa vajaan kolmen kilometrin mittainen meren alla kulkeva tunneli. En suosittele sille, joka on vähänkään klaustrofobinen. Syvimmillään tunneli kulkee 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Majoituimme vanhaan 2-kerroksiseen puutaloon kaupungin keskustaan kotoisaan huoneistoon, joka oli kuin mummola hyvällä tavalla. Suosittelen lämmöllä Varanger Old House apartment -huoneistoa.

Taivaalta tihuutteli vettä, mutta uteliaisuuttamme halusimme lähteä ottamaan selvää minkämoiseen paikkaan sitä olikaan tultu.

Meistä oikeasti tuntui kuin olisimme tulleet aavekaupunkiin. Missään ei näkynyt ketään. Reilun tunnin mittaisen kävelyn aikana näimme muutaman auton ja kaksi ihmistä: isän, joka talutti pientä poikaansa napakasti käsipuolessaan. Lapsella oli päällään toppapuku ja villapipo. Hmm, ilmeisesti käytännöllinen asu täällä ympäri vuoden. Luin jostain, että Vardø on kaupunki, jossa ei lämpötilalla mitattuna ole yhtään kesäpäivää.

Katukuva oli masentava. Huonokuntoisia rumia rakennuksia, joista osa oli selvästi hylättyjä. Tyhjillään olevia liikekiinteistöjä, hylättyä romua, rempallaan olevia teitä, rähjäinen satama-alue. Ankeaa, rumaa ja alakuloista. Norjalainen hyvinvointi ei selvästikään yltänyt tähän Jäämeren syrjäiseen kolkkaan.

Vanhan linnoituksen tykit vartioivat kaupunkia.Liikekeskus.Täällä on ennen myyty lasten leluja. Ei enää.Puuttuuko nimestä pari kirjainta?Kätevää: Alko ja rautakauppa vierekkäin. Aukioloaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Kuulimme myöhemmin vuokraisännältämme, että kalastuksesta elävä kaupunki oli kohdannut kovia. Kaupungin merkittävä työllistäjä, kalanjalostustehdas, lopetti toimintansa 2000-luvulle tultaessa. Tästä syystä kaupungin väliluku pikku hiljaa puolittui. Työikäinen väestö muutti muuanne ja sen seurauksena talot jäivät tyhjilleen, koska kukaan ei halunnut niitä ostaa. Siksi niin suuri osa rakennuksista oli aikamoisen heikossa kunnossa.

– Olisittepa tulleet kolme vuotta sitten, silloin täällä vasta ankeaa oli, kertoi vuokraisäntämme. Nyt on selvästi piristymistä ilmassa. Taloja kunnostellaan ja ihmisiä muuttaa takaisin. Valoa tunnelin päässä on näkyvissä.

Vardø oli tunnelmaltaan kuin kulttisarja Twin Peaksin syrjäinen synkkä kaupunki. Ainut, että Vardøllä on todellisuudessa ollut karmiva menneisyys noitien polttokaupunkina. Mietimmekin, että onko juuri tuo syrjäinen ja eristäytynyt sijainti jollain lailla altistanut kieroutuneelle ajatusmaailmalle.

Me sovimme jotenkin hyvin tähän ympäristöön.Jossain sentään oli vähän elämää.Yritin löytää edes yhden kauniin näkymän.

Vardøn merkittävimpiä nähtävyyksiä on 1600-luvun noitavainojen muistoksi luotu yli 100 metriä pitkä, läpikäveltävä muistomerkki Steilneset. Ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä melkoisen vaikuttavasta teoksesta on kyse. Mene mieluusti huonolla säällä tai hämärällä, jotta pystyt kokemaan karmivan tunnelman vielä syvemmin.

Himmeästi valaisevien hehkulamppujen valossa erotat monumentin seinillä olevat 91 taulua, yksi kullekin uhrille. Ajatelkaa, 77 naista ja 14 miestä sidottu seipääseen ja kaadettu elävänä roviolle juuri samaisella paikalla Jäämeren rannalla. Tätä käsittämätöntä julmuutta kesti lähes sadan vuoden ajan. Väkilukuun suhteutettuna määrä on ollut melkoinen.

Jokaisessa taulussa on noitana poltetun henkilön tiedot ja tuomion syy. Tiedot tuomituista ja tuomioista ovat säilyneet valtionarkistossa Tromssassa aina tähän päivään saakka.

Muistomerkin päässä on tila, jossa lepattaa elävä tuli ja joka heijastuu yläpuolella oleviin peileihin. Ulos tultuamme olin hetken aikaa ihan hiljaa. Tämä taideteos sai sanattomaksi.

Steilneset.

Auton korjaamista selvitellessämme jouduimme jäämään Vardøhön vielä toiseksi yöksi. Ilmassa oli suuri uhka, että varaosaa odotellessamme joutuisimme jäämään tähän maailman lopun kaupunkiin vielä useammaksi päiväksi. Onneksi ei tarvinnut, sillä asia hoitui toisella tapaa.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Löysin alueelta jotain poikkeuksellinen kiinnostavaa, josta kerron seuraavassa blogipostauksessa. Varta vasten tämän takia moni tulee tähän eriskummalliseen kaupunkiin maailman reunalle.

Mutta muuten on pakko sanoa, että näin toivottoman tuntuiseen mestaan sitä harvoin on tullut eksyttyä. Sopisi ehdottomasti Twin Peaksin jatko-osien kuvauspaikaksi.

17.8.2017 13 comments
LappiLuontomatkailuNorjaRetkeily

Pohjois-Norjan pieni kylä, jossa karuus on kauneutta

by Annemaria 14.8.2017

Onko sinulle koskaan reissussa jokin paikka tehnyt niin suuren vaikutuksen, että tuntuu kuin sinne olisi pakkomielteisesti päästävä uudelleen?

Tänä kesänä halusin nähdä miltä maailma näyttää Jäämeren rannalla. En ollut koskaan käynyt Norjassa ja minua kiinnosti kovin nähdä noita monista kuvista tuttuja kauniita maisemia. Halusin ajella teitä, joita reunustavat jylhät tunturit ja halusin ennen kaikkea päästä vaeltamaan puuttomille tunturiylängöille.

Kaikkea tätä pääsin kokemaan muutaman Pohjois-Norjassa vietetyn matkapäivän aikana. Ehkä liiankin hyvin, sillä sydämeni sykkii tällä hetkellä voimakkaasti Varangin niemimaan luoteisosan piskuiselle kalastajakylälle Kongsfjordille ja erityisesti sen Veinesin niemekkeelle.

Ajoimme Kongsfjordiin, tähän alle 40 asukkaan kylään, lähinnä sattumalta. Uteliaisuus ajoi meidät Varangin tuohon osaan, sillä joskus vaan pitää nähdä, miltä maailma jossain kolkassa näyttää. Sää oli kolea eikä Jäämeren tuuli ollut kovinkaan lempeä (onko se koskaan?). Mystiseksi luonnehdittu arktinen valo ei antanut parastaan, vaan aurinko pysyi tiukasti paksun pilvirintaman takana. Katsoimme parhaimmaksi etsiä tulevaksi yöksi kattoa pään päälle.

Kongsfjordin ympäristössä ei majoitusvaihtoehtoja kovinkaan runsaslukuisesti löytynyt, mutta yksi paikoista nousi selvästi ylitse muiden.

Kongsfjord Gjestehus on pieni matkailualan yritys Veinesin niemellä reilun kilometrin päässä Kongsfjordin kalastajakylän keskustasta. Useasta rakennuksesta koostuvassa matkailuyrityksessä on majoitushuoneita sekä oma pikkumökki kokonaan vuokrattavaksi. Paikka on vanha maatila, jonka rakennukset ovat suojelukohteita. Onneksemme saimme huoneen yhdestä noista majataloista, sillä paikan 18 huoneesta vain kaksi oli enää vapaana.

Huoneemme sijaitsi vanhaan karjatilaan remontoidussa talossa. Huone oli kunnostettu paikan vanhaa henkeä kunniottaen ja sisustettu kodikkaasti. Tunnelmassa oli jotain kiehtovaa pysähtyneisyyttä ja rauhaa.

Sinänsä mielenkiintoista oli, että 1800-luvun loppupuoliskolla perustetun vanhan tilan toinen alullepanijoista oli suomalaissyntyinen oululaisrouva, joka muutti Veinesiin norjalaismiehensä kanssa. Myöhemmin pariskunnan kymmenlapsisesta perheestä yhdeksän rakensi paikalle omat talonsa ja näihin rakennuksiin Kongsfjord Gjestehus on syntynyt. Perheen tyttäristä yksi muutti Yhdysvaltoihin, koska ei saanut isältään naimalupaa rakastamansa nuoren miehen kanssa.

Mutta Kongsfjord ja Veines olivat paljon muutakin kuin vain viehättävä majapaikka. Matkamme vaikuttavimmat ja kauneimmat rannikkomaisemat olivat mielestäni juuri täällä. Täältä löysin sen huikean luonnon ja kauneuden, mitä Norjasta tulin hakemaan. Samalla kertaa kovin karua ja häikäisevän kaunista. Riisuttua, mutta kuitenkin niin moni-ilmeistä.

Norjalaiset, olen teille vähän kade. Onhan tuntureita meilläkin, mutta näyttää, että luontoäiti on suonut teille kaikkea monin verroin enemmän.

Tilalta ei tarvinnut nousta kovinkaan kauas ylös niemenkärkeä kohden päästäkseen näkemään vaikuttavat näköalat molemmin puolin aukeavalle Jäämerelle. Täällä oltiin tunturihaukan asuinsijoilla. Luonnon armoilla.

Löysimme pystysuoraan mereen putoavan kallion reunamalta pienen näköalamökin. Mökin merenpuoleinen seinä oli kokonaan lasia. Voin sanoa, että tämä on ehdottomasti eriskummallisin paikka, missä koskaan olen juonut kuohuvaa. Sillä niinhän siinä kävi, että meidän piti ottaa toinenkin vuorokausi tähän ihastuttavaan paikkaan. Viimeisenä iltana palasimme nauttimaan näköaloista ja päivittämään kokemuksia repussa pieni pullollinen kuohuvaa juomaa.

Seuraava päivä pyhitettiin kalastukselle ja suuntasimme majapaikan rouvan ohjeiden mukaan etsimään läheistä tunturijärveä. Rankahkon kipuamisen jälkeen tuntureiden ympäröimä järvi löytyikin. Harmi vaan, että se arktinen valo pysyi yhä paksujen pilvien kätköissä. Maisemat olivat hienot, mutta värit eivät päässeet oikeuksiinsa ilman aurinkoa.

Mies kalasti ja minä keskityin lähinnä kuvaamiseen ja maisemista nautiskeluun. Lämpökerrastoista huolimatta tuivertava tuuli kylmetti ja ajoi meidät jossain vaiheessa takaisin lämpimän mökkimme suojiin. Raudut jäivät odottamaan seuraavaan kertaan.

Voi Luoja kuinka kaunista maailma olikaan tuolla Jäämeren reunalla. Maastossa kävellessä tuli hetkittäin epätodellinen tunne kuin katselisi jotain luontodokkaria. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että pääsin tämän ihmeellisen maailmankolkan näkemään.

Minulla on kyllä sellainen kumma kutina, että me vielä tapaamme Kongsfjord. Se arktinen valo pitäisi vielä nähdä. Ja se rautukin saada.

Ivalosta Kongsfjordiin on 340 km.

http://www.kongsfjord-gjestehus.no/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

14.8.2017 8 comments
LappiMajoitus Suomessa

Deatnu-hotellissa toteutuu Lapin kalareissu tyylillä

by Annemaria 13.8.2017

Kalastavan miehen takana on usein nainen, joka kaipaisi kesälomalla lisää yhteistä aikaa.

Kun mies haluaa kesälomalla kalastaa ja eräjormailla Lapissa, joudutaan tekemään välillä kompromissejä. Vaikka itsekin tykkään kalastella ja liikkua luonnossa, haluaisin yhteisellä kesälomalla tehdä kyllä vähän muutakin. Ollakseni rehellinen retkipäivän päätteeksi nukahdan mieluimmin lakanoiden väliin kuin kylmään telttaan. Enkä panisi pahaksi vaikka ulkona syötäisiin muutenkin kuin leirinuotiolla purkkimuonaa.

Kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi, kalasti tai ei. Tenojokilaakso on minusta pala kauneinta Lappia.

Meille kompromissi löytyy usein pohjoisen mökkimajoituksesta. Yritetään löytää hyvien kalavesien ääreltä viihtyisä mökki, jonka katon alle voin vetäytyä sitten, kun virvelin vispaaminen alkaa kyllästyttää. Ongelmana vaan on ollut, että monet Lapin kalastukseen soveltuvat mökit ovat melko vaatimattomia ja usein jo parhaat päivänsä nähneitä. Lähinnä ne ovat sellaisia äijäporukoiden kalamajoja, joista löytyy petipaikka, mutta eipä sitten paljon muuta.

Jos olemme onnistuneet löytämään tasokkaampaa mökkimajoitusta hyvien kalavesien ääreltä, ongelmaksi on tullut usein hinta. Kahdelta hengeltä vuorokausihinta tahtoo nousta turhan korkeaksi.

Tähän majoitusproblematiikkaan löysin tänä kesänä loistavan ratkaisun Utsjoelta. Holiday Village Valle tai kotoisammin Lomakylä Valle rakennutti viime vuoden syyspuolella Tenojoen varteen kaksikerroksisen Deatnu-hotellin ja erillisen ravintolarakennuksen.

Tervetuloa kotaan, ei kun hotelliin.

Hotellihuoneisiin kuljetaan hauskasti kotarakennelman alta. Majoituimme hirsirakenteisen hotellin yläkerran huoneessa, josta oli kiinnostavaa seurata Tenojoen lohenkalastajia ohi lipuvissa jokiveneissä. Tai no lähinnä mies parkkeerasi jo heti alkuun ikkunan ääreen kytikseen seuraamaan saako kukaan lohta. Minua taas kiinnostivat pihamaalla pyörivät sarvipäät.

Huoneessa oli ilahduttavan suuret ikkunat, joista avautui kaunis näköala alas Tenolle ja Norjan puolen tuntureille. Jos jotain voisi toivoa, niin näköala avautuisi vieläkin paremmin, jos rantapusikkoa karsittaisiin nykyistä enemmän.

Huone oli viihtyisä, samaan aikaan skandinaavisen selkeä ja kodikas. Lappi tuli hienosti esille värimaailmassa ja kuoseissa. Seinällä juoksivat hopeanhohtoiset porot ja tummasävyinen tapetti oli saanut seurakseen ruskasävyisen seinän, mikä antoi huoneeseen kivasti pirtsakkuutta. Tykkäsin kovasti myös siitä, että huoneen ja kylppärin kalusteet olivat kunnon massiivipuuta, eivätkä mitä tahansa lastulevyrimpulaa.

Hyödyllisiä varusteita huoneissa olivat vedenkeitin ja jääkaappi. Sainpahan sujautettua oman samppanjapullon saman tien viilentymään.

Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, mikä tarjoiltiin uutukaisessa Ravintola Deatnussa. Perushyvän aamiaisen herkullisia paikallislisiä olivat kevyesti kylmäsavustettu lohi ja graavisiika.

Kävimme illalla ruokailemassa Ravintola Deatnun à la carte listalta. Arvostan itse kovin sitä, että raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja alueen omaa ruokaperinnettä. Poron ja kalan lisäksi listalle oli päässyt myös Jäämeren tarjontaa kuningasravun muodossa.

Ravintola Deatnu sijaitsee aivan Tenon jokitörmäällä. Jos aukesi hotellihuoneista mukavat näkymät Tenojokilaaksoon, vielä paremmin joen elämää pääsi tarkkailemaan ravintolasta tai sen ulkoterassilta.

Skandinaavista selkeälinjaista tyyliä Lappi-twistillä.Kuningasrapukeittoa. Nam!Tällä terassilla passaa nauttia huurteista.

Tällä kertaa olimme suuntaamassa Pohjois-Norjan puolelle, joten nyt oli aikaa vain yhden yöpymisen verran. Sen päätimme, että ensi kesänä tulemme uudelleen ja jäämme Tenolle muutamaksi päiväksi lohenpyyntiin. Mies saisi kalastaa sen minkä tahtoo, ilman että vieressä on vaimo, joka hätyyttelee lähtemään. Lomakylä Vallen ympäristössä on helpohkoja retkeilyreittejä, joissa taas itse mieluusti kuluttaisin aikaa kamera kaulassa. Illalla voisimme treffata hotellilla ja lähteä yhdessä syömään ilman ruuanlaittopaineita.

Onnellinen mies. Lapin loma edessä ja kalastusta luvassa.Onnellinen vaimo Lapin lumoissa.

Aika reilua ja aikamoisen helppoa. Kalastava mies ei ole onnellinen, jos ei saa kesälomalla kalastaa, mutta joskus Lapin kalareissun voi toteuttaa näinkin. Samassa paketissa lohijoki, tasokas majoitus, Lapin luonnon ihanuus ja hyvä ravintola. Bonuksena tyytyväinen vaimo.

Yhteistyössä Holiday Village Valle

http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

13.8.2017 2 comments
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö