Terveisiä erämaasta, tässä osa 2. On olemassa lomia, jotka onnistuvat yli odotusten ja niitä, joilla tökkii vähän kaikki. Ikävä kyllä tämä viikko kuului enempi tuohon jälkimmäisten lomien kategoriaan.
Olimme vuokranneet piskuisen kelomökin Hammastunturin erämaasta Pikkuvuomajärven rannalta, läheltä Palopäätä, porovasojen merkitsemispaikkaa. Ajoimme reilut kymmenen kilometriä Suivakkoon johtavaa metsätietä, jätimme auton tien päähän ja jolkottelimme kahdeksan kilometrin matkan mönkijäuraa pitkin mökille. Mukavuudenhaluisina ihmisinä olimme tilanneet tavaroillemme mönkijäkuljetuksen: saimme matkaan retkituolimme, kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat kalastusvarusteemme sekä hyvää ruokaa ja juomaa samppanjaa unohtamatta. Niin ja lakanat. Kuulen kyllä kunnon eräihmisten tuhahtelut, mutta tämä vaan on minun tapani harrastaa eräretkeilyä luksustwistillä.
Keli oli mitä parhain tallustellessamme kohti tukikohtaamme. Reitti nousi havumetsävyöhykkeeltä tunturiylängölle ja maisemat vain paranivat matkan edetessä. Elokuun aurinko kultasi ympäröivät tunturit ja nautimme suunnattomasti niin näkymistä kuin lämmöstä. Se kannattikin, sillä seuraavan kerran saimme nauttia auringosta suuremmassa määrin vasta paluumatkalla.
Mökkimme oli sellainen kuin odotimmekin: pieni, mutta kodikas. Saunakin löytyi ja pihalta aito lappalaiskota. Meistä oli hauskan eksoottista loikoilla tulipesän ympärille levitetyillä porontaljoilla nuotiotulta tuijotellen. Tällaiset hetket ovat itse asiassa niitä parhaita. Hetkiä, jolloin jollain tasolla saa kiinni oivalluksesta, että elämä itse asiassa on hyvin yksinkertaista. Teemmekö itse siitä vain liian monimutkaista?
Pikkuvuomajärvi oli kalastusvinkkelistä pettymys. Odotimme oikeaa tunturijärveä, jossa voisimme kalastaa, mutta Pikkuvuoma osoittautui ennemminkin matalaksi suolammeksi. Onneksi mökkidiiliin kuului toinen vene kalaisan Appisjärven rannalla. Ikävää vain oli, että mökiltä sinne oli yhdensuuntaista matkaa 3,5 kilometriä.
”Säähän ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseen voi”, olen usein matkoilla hokenut, kun kelit eivät ole olleet kohdallaan. Hokema olikin seuraavana aamuna tarpeen, sillä aurinko oli unohtanut meidät ja vettä tihutti tuntureiden peittyessä paksuun sumuun. Pakkasimme reppumme ja lähdimme etsimään päivän kalakohdetta Appisjärveä. Mökki-isäntämme hieman epämääräisillä ohjeilla varustettuna suunnistimme suuntaan, jonka luulimme olevan oikea. Kuljimme ja kuljimme, mutta järveä ei vaan näkynyt. Vettä tuli jo taivaan täydeltä ja tajusin myös, että itselläni oli liian kevyet vermeet päälläni.
Siinä vaiheessa, kun mieheni tuumasi, että ”mehän kuljetaan samaa reittiä kuin eilen mökille tullessamme” paloi pinna kertakaikkisesti. Synkkyyttä lisäsi taukoamatta tihuttava sade, joka puski pahasti lävitse liian kevyestä vaatetuksestani. Olimme kulkeneet noin neljä kilometriä, joista kolme aivan väärään suuntaan. Haavi lensi kädestäni jänkälle ja kirosin sitä, kuinka me olimme jälleen kerran lähteneet erämaahan ilman asianmukaista kunnon maastokarttaa. Tosin mieheni piti sellainen hankkia, mutta se nyt oli jäänyt… Siis takaisin samaa reittiä Palopäälle ja sieltä uusi suunnistus.
Jokaiselle eränkävijälle ovat varmasti tuttuja tilanteet, jolloin tulee kyseenalaistaneeksi koko homman järkevyyttä. Minulla tämä oli sellainen hetki. Onko mitään järkeä rämpiä syvällä erämaassa rankkasateessa läpimärkänä ja etsiä jotain järveä hevon veen kuusesta? Miksi mieheni ei voi kalastuksen sijaan harrastaa vaikka postimerkkien keräilyä?
Saavuttuamme takaisin Palopäälle löysimme ohjeidemme mukaisen oikean rakennuksen, jonka oikealta puolelta kurvattiin nyt oikeaan suuntaan. Ja löytyihän se Appisjärvi. Paikallisten puheet pitivät paikkaansa: kalaa järvessä näytti olevan ja sateisesta säästä huolimatta oli mukavaa kalastaa varsinkin kun saalista saatiin. Jossain vaiheessa tunsin olevani aivan jäässä. Tuuli oli yltynyt ja ne jotka tunturimaastossa ovat seikkailleet, tietävät, että se voi puhallella aika lailla navakasti. Siispä talsimaan takaisin mökille.
Pitkiä olivat paluukilometrit. Olin kylmissäni, läpimärkä, rättiväsynyt ja nälkäinen. Vihainen myös itselleni tehdessäni erämaaelämän alkeellisimmat virheet. Pidä itsesi lämpimänä, pidä itsesi kuivana, nauti ruokaa ja juomaa säännöllisin väliajoin ja huolehdi tarvittavasta levosta. Siinä yksinkertaisen erämaaelämän yksinkertaiset perussäännöt, joita noudattamalla on yleensä aika hyvin pärjännyt. Oppirahat sain tässä kohdin maksaa sillä seurauksella, että vietin kaksi lomapäivää sängyn pohjalla kunnon vilustumisflunssaa potien ja kohtaloani itkien. Oli onni, että meillä oli katto pään päällä. Kurjimpina hetkinä mietin sitä, miltä mahtaisi tuntua, jos olisimmekin mökin sijaan valinneet telttamajoituksen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti vaellella lähialueella ja nousta lähituntureihin maisemia ihailemaan. Kovin minimiin vaellukset jäivät tällä reissulla kehnosta säästä ja sairastumisestani johtuen. Onneksi viikon lopulla edes yhtenä iltana aurinko hieman hetkellisesti näyttäytyi ja kiipesimme läheiselle Korkiamorostolle näköaloista nauttimaan. Vaikka puolikuntoisena pienikin ponnistelu pani puuskuttamaan, ylhäällä taas ymmärsi, miksi kannatti.
Paluupäivänä aurinko tuli vihdoinkin esiin ja saatteli meitä autolle. Kun katselin tunturiylängöltä Lemmenjoen suuntaan sinisenä siintävää tunturihorisonttia, ymmärsin siinä hetkessä jälleen, mikä erämaassa viehättää ja kiehtoo. Vaikka kaikki ei tällä kertaa sujunut toivotulla tavalla, yksikin hyvä hetki tunturissa kuittaa koetut rasitukset. Täällä Lapin perukoilla on jotain sellaista, mitä en löydä mistään muualta. Jotain sellaista, jota ei voi selittää eikä ostaa. Jotain sellaista, josta tulee niin käsittämättömän hyvä ja levollinen mieli. Äitini sanoi aikoinaan ollessaan erityisen iloinen, että naurattaa sisäänpäin. Tämä tunne on varmaan juuri sellaista.
MIKÄ JA MISSÄ: Pikkuvuoma-mökki Pikkuvuomajärven rannalla Hammastunturin erämaa-alueella. Autolla 8 km:n päähän, loppu kävellen mönkijäuraa pitkin.
MISTÄ: Mökkiä vuokraa Inarin Poropirtit, www.inarinporopirtit.fi
KENELLE: Retkeilijöille, jotka viihtyvät erämaan rauhassa ja haluavat vaellella vaihtelevassa, helpohkossa tunturimaastossa. Erityisesti niille, jotka arvostavat omaa rauhaa ja kattoa pään päällä. Myös kalastajille, mutta lähin kunnon kalapaikka Appisjärvi on 3,5 km:n päässä
