Mökkihaaveita

Joka alkukesä se iskee. Polttava mökkikuume nimittäin.

On taas se aika vuodesta. Istumme miehen kanssa keittönpöytämme ääressä vastatusten ja surffailemme kumpikin tahoillamme kiinteistövälittäjien ”myytävät loma-asunnot” nettisivustoilla. Ihan vaan vähän katsellaan, jos jotain sopivaa sattuisi tulemaan esiin. Pitäähän sitä ihmisellä unelmia olla. Oma pikkuinen kesämökki olisi vaan niin ihana asia.

Olemme elämämme aikana vuokranneet mittavan määrän kesämökkejä pidemmillä ja lyhyemmillä vuokrasopimuksilla. Olemmepa myös kahdesti omistaneet oman mökinkin, mutta järkiperustein niistä luopuneet elämäntilanteiden muuttuessa. Lapin mökki jäi vähälle käytölle ja Pohjois-Karjalan erämökki vaihtui hirsitaloon Pohjois-Savoon.

Minkäs teet. Toiset ihmiset ovat mökki-ihmisiä, toiset eivät. Me kuulumme ensin mainittuihin. Niihin, jotka viihtyvät oikein hyvin metsien kätköissä vaatimattomissa olosuhteissa ilman mukavuuksia. Puuhuussi, puuliesi, soutuvene ja 20 neliötä riittävät oikein hyvin, jos edessä on järvenselkää, vieressä marjamaata ja mahdollisuus istahtaa puulämmitteisen saunan lempeisiin löylyihin.

Kuinka olisimmekaan toivoneet, että jompaa kumpaa meistä olisi äidinmaidossa siunattu mökkiperinnöllä, mutta tasan ei käy onnenlahjat tässäkään. Harmittaa, että rantamme ovat täynnä autioituneita lautamökkejä, jotka ränsistyvät pystyyn ja jotka eivät näytä kiinnostavan ketään.

Paitsi siinä kohtaa, kun perikunta keksii laittaa mökkipahasen myyntiin hyvään hintaan. Jos mielit päästä Saimaan rannalle, satatuhatta on pieni raha. Varsinkin, jos toivoisit löytäväsi järkihintaan jotain sellaista, mistä ei tarvitsisi tehdä itsellesi kymmenen vuoden puuhamaata. Tai jossa olisi eläkepäiviä helpottamassa autotie perille ja luksus nimeltään sähköt.

Pariin otteeseen mies on innostunut löydettyään omasta mielestään sopivan tarjouskohteen, mökin jossa on potentiaalia. Ajallamme perille katsomaan ja toteamme, että jooei. Jäitä hattuun, vaikka halpa myyntihinta houkuttaa. Kyllähän mökistä varmaan hyvän saa viiden vuoden ja useamman kymmenen tonnin panostuksella.

Ehkä olisi myös hyvä muistaa, ettei meissä kummassakaan asu mitään nokkelaa nikkaria. Niin mieluusti kuin näkisin meidät yhdessä puuhastelemassa mökkiprojektin kimpussa ja luomassa vanhasta uutta ja kaunista, totuus on toinen. Eivät taitomme riitä mittavaan remonttiin. Hyvä kun saadaan maalia seinään.

Silloin kun innostuu, tuppaa mopo karkaamaan helposti käsistä. Ja se on itseasiassa kaikkein pelottavinta.

Maailman suloisin kohtuuhintainen mökki tuli myyntiin Puolangalta. Pieni punainen valkoisin ikkunaluukuin varustettu punamultamökki, joka seisoi napakasti rantakalliolla. Mökki oli lumoava, sellainen aivan täydellinen pienintä yksityiskohtaa myöten. Paitsi, että Puolanka on hevonkuusessa, ainakin jos tarkastellaan sijaintia Suomen kaakkoiskulmalta.

Seuraavana päivänä mökki oli kadonnut myyntisivustolta. Olin vähän pettynyt, vaikka oikeasti ei olisi ollut pienintäkään järkeä ostaa kesämökkiä Kainuun perukoilta, oli se sitten kuinka ihana tahansa.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, loppukesään mennessä kuume on jo selvästi helpottanut. Alkusyksystä emme koko mökkiasiaa enää muistakaan. Sitten on taas hyvä olla järkevä aikuinen ja todeta, ettei meidän kannata investoida omaan mökkiin. Varsinkin kun tulevaisuuden suunnitelmissa olemme suuren osan vuotta pois Suomesta.

Ensi viikolla ajallamme jälleen tämän hetkiselle vuokramökillemme. Lämmitämme puuliettä, juomme kahvit rantakalliolla ja tuumailemme. -Olisi se oma mökki vaan niin hieno asia. Maalaisin sen punaiseksi. Ja pelargoneja pitäisi ehdottomasti olla.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista