Vuosi ja seitsemän kuukautta ehti kulua elämää ilman Espanjaa. Ikävä oli Andalusian lempeää talvikautta, iloista espanjalaista elämänmenoa, valoa ja värejä.
Enpä muista olenko koskaan odottanut mitään matkaa näin paljon. Kuukaudet, viikot ja lopuksi päivät tuntuivat pitkiltä samaan aikaan, kun valon määrä Suomessa väheni ja säät viilenivät. Minulla oli todella ikävä Andalusian auringon alle.
Olen monta kertaa miettinyt, mikä päässäni naksahtaa, kun astun lentokoneesta ulos Espanjan kamaralle. Joku kumma vaihde kääntyy päälle, joka saa mielihyvähormonit hyrräämään. Väkisinkin suupielet kääntyvät kohti korvia ja jonkinlainen valtaisa kiitollisuuden ja hyvän olon tunne valtaa mielen.
Viime metreillä ennen matkaamme sain vähän ikäviä uutisia, jotka toivat pienoista huolenaihetta. Mietinkin, että onko elämässä aina niin, ettei koskaan taivas voi olla täysin kirkas, vaan aina jostain työntyy pilviä auringon eteen. Jos ei ihan synkkiä ukkospilviä, niin ainakin osittain valon peittävä pilvirintama.
Hakeuduin ennen matkaa ihotautilääkärille näyttämään kasvoissani pikku hiljaa kasvanutta luomea. Lääkärin mielestä luomesta kannatti otattaa näytepala, jonka takia hakeuduin operaatioon paikalliseen terveyskeskukseen.
Viikon päästä soitti suomea huonosti taitava lääkäri. ”Haloo, täällä lääkäri XX terveyskeskuksesta. Tulos tuli. Teillä on tyvisolusyöpä. Minä laittaa lähete ihotautilääkärille.”
Sydän löi muutaman kerran ylimääräistä ja hengitys salpaantui. ”Anteeksi mitä, kuulinko oikein, sanoitteko syöpä?” Tuo viheliäinen viisikirjaiminen sana, jota kukaan ei toivoisi kuulevansa omalla kohdallaan.
Ymmärrän, että huonolla kielitaidolla on vaikea kertoa minkälaisesta sairaudesta on kyse, mutta voisiko potilaana kuitenkin toivoa, että vähän enemmän saisi informaatiota. Lääkärin työhön kuuluu myös kommunikointi potilaan kanssa. En minä ainakaan tiennyt, minkälainen sairaus on kyseessä. Siksi tuntuu kohtuuttomalta yksioikoinen toteamus tyyliin: hei, sinulla on syöpä.
Onneksi sain puhelimen päähän ihotautilääkärin, jonka vastaanotolla olin käynyt aiemmin. Hän rauhoitteli ja kertoi, että kyseessä on ihosyövistä se kaikkein kiltein syöpätyyppi. Tyvisolusyöpä ei lähetä etäpesäkkeitä ja ja yleensä voidaan poistaa leikkaamalla luomikohta pois. Onneksi tällä kertaa minulle jaettiin ilmeisesti hyvät kortit.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aurinkoa tulisi jatkossa välttää ja aina kun se ei ole mahdollista suojautua kaikilla mahdollisilla tavoilla kuten voimakkailla suojakertoimilla. En ole nuoruusvuosia lukuunottamatta ollut mikään auringossa makoilija, mutta auringosta olen aina nauttinut. Hanakasti olen kasvoni kääntänyt aina kohden paistetta. Ikävä kyllä kohtaloni on nyt pysyä kalpeanaamana loppu elämäni. Kieltämättä tämä harmittaa, sillä auringosta en voi enää koskaan nauttia samalla lailla kuin ennen.
Säikähdin myös, että tautidiagnoosin vuoksi joutuisimme perumaan suunnitellun Espanjan matkamme. Onneksi kuitenkaan luomen operoinnilla ei ollut niin kiire, etteikö sitä voinut siirtää hieman tuonnemmaksi.
Täällä sitä nyt ollaan Almuñécar nimisessä kaupungissa, Malagasta noin 80 kilometriä rannikkoa itään. Asustamme kaupungin vanhimmassa osassa, sokkeloisen vanhan kaupungin kapealla kadulla paikallisasutuksen keskellä, valkoisessa talossa. Kerron myöhemmin tästä meidän metkasta majapaikastamme enemmän ja siitä, miten ylipäätään päädyimme tänne.
Kävimme Almuñécarissa ensimmäistä kertaa pari vuotta takaperin muutaman päivän matkalla ja silloin tykästyimme kaupunkiin. Almuñécar on Granadan maakuntaan kuuluva historiallinen kaupunki, jota aikoinaan ovat hallinneet niin foinikialaiset, roomalaiset kuin arabit. Kaupungissa on etenkin näin talvikuukausina leppoisa paikallistunnelma, kilometritolkulla rantaviivaa, kaikkialla palmuja ja hyvinhoidettuja puistoja sekä miellyttävä ilmasto ollaanhan täällä enemmän substrooppisella ilmastovyöhykkeellä.
On tuntunut vietävän hyvälle nähdä marraskuussa ympärillään värejä: vihreyttä, kukkia, huojuvia palmuja ja syvän sinistä merta ja taivasta. Mies kysyi tänään, että onko ihan pakko kuvata jokainen kukka. On, ihan pakko. Minä niin nautin tästä ympäröivästä kauneudesta ja värikkyydestä.
On ollut myös ihanaa vain kuljeskella päämäärättömästi vanhan kaupungin mutkittelevia katuja ylös ja alas. Eksyä ja unohtua sokkeloiseen labyrinttiin. Istuskella kiireettä terasseilla nauttimassa viiniä tai suosikkioluttamme Alhambran reservaa vihreästä pullosta. Olin ehtinyt jo unohtaa mukavan granadalaisen tavan. Juoman yhteydessä tuodaan aina myös pieni tapas.
Jopa kaupassakäyntikin on tuntunut ensimmäisinä päivinä lähes juhlalta. Kun pääsee Mercadonan kalatiskille valitsemaan mereneläviä ja suunnittelemaan tulevia ruokailuja, ollaan hyvän elämän keskiössä. Mies on niin innoissaan terassimme grillistä, ettei olla edes päästy vielä ravintoloita testaamaan. Meidän keittiössä on odotettavissa välimerelliset viikot. Tänään kyllä meinaan raahata sen puoliväkisin ulos syömään.
Tässä ensitunnelmia. Tuntuu hyvältä olla jälleen Espanjassa. Vähän jännitimme kuinka koronamaailmassa toimitaan, mutta espanjalaisten osalta näyttää hyvältä. Andalusian koronalukemat ovat alhaisemmat kuin suurimmassa osassa Suomea ja rokotukset hyvällä tasolla. Sisätiloissa maskin käyttö on edelleen pakollista, ulkotiloissa sitä ei tarvitse enää käyttää. Tosin monet paikalliset näyttävät käyttävän maskia yhä ulkona liikkuessaankin.
Istuskelen talomme ylimmässä kerroksessa ja kuuntelen paikalliselämää ympärillämme. Naapurin täti huutelee taas omille teilleen lähtenyttä koiraansa. Jostain kuuluu haikeaa espanjalaispoppia, jossa toistuvat sanat quiero ja corason. Kadulla käydään paikalliseen tapaan keskustelua kovalla volyymilla.
Taivas on kirkkaan sininen ja talot ympärillä hohtavan valkoisia. Näkymä, josta juuri nyt pidän hyvin paljon.
Aiemmat juttuni Almuñécarista löydät täältä:
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Kukkia kaikkialla, ihanaa! 
Kyllä tällä matkalla hien sai pintaan. 
Katedraali ei ole pelkkä nähtävyys. Siellä järjestetään messuja säännöllisesti.
