Pari tarinaa ei-toivotusta matkaseurasta

Meillä oli tänä vuonna vähän eriskummalliset joulupöytäjutut. Jouluaterialla keskustelu meni jostain syystä ötökkäkokemuksiin.

Täytyy myöntää, olen hieman ötökkäkammoinen. Pelkkä ajatus siitä, että vuoteessani kävelee verenhimoinen öttiäinen, saa minut lähes hysteeriseksi. Tässä kohtaa voin onneksi todeta, että tieto ei ole lisännyt tuskaa, sillä sen verran sinisilmäinen ja tietämätön olen erinäköisten syöpäläisten touhuista.

Niin, siihen jouluateriaan. En enää edes muista, mistä tämä keskustelu sai alkunsa, mutta siinä porukalla käsiteltiin ensin koulujen täitorjuntakampanjat ja sitten sujuvasti omakohtaiset lutikka- ja russakkakokemukset. Tässä kohtaa muistui mieleen pari omiin reissuihini liittyvää raivostuttavaa ötökkäjuttua.

Lontoon huonekaverit

Jokunen vuosi takaperin vietin parisen kuukautta Lontoossa ja majoittauduin sellaiseen perienglantilaiseen bed & breakfast paikkaan. Huoneeni sijaitsi tyypillisessä esikaupunkialueen 1800-luvun lopussa rakennetussa kaksikerroksisessa rivarissa. Itse isäntäväki asusteli alakerrassa ja vuokrasi yläkerran kolmea huonetta.

Ensimmäinen viikko meni ilman ongelmia, mutta sitten alkoi käsivarsiini ja pohkeisiini ilmaantua kummallisia kutiavia paukamarivistöjä. Ja joka yö niitä tuli yhä vain lisää. Pidin päiväaikaan usein ikkunaa auki ja luulin paukamien aiheuttajiksi luonnollisesti itikoita. Tosin vähän ihmettelin, kun mitään näkö- tai kuulohavaintoa näistä lentävistä en koskaan huomannut.

Lakanoissa näkyi aamuisin myös verijälkiä, mutta luulin niiden tulleen siitä, että olin raapinut unissani kutisevia puremakohtia rikki.

Satuin jossain vaiheessa mainitsemaan paukamista isäntäväelle. Luulenpa heidän tasan tarkkaan tienneen, mistä oli kyse, mutta mitään selitystä en saanut. Sen sijaan huoneeseeni toimitettiin sellainen ötökkätorjuntalamppu, jonka kelmeä sininen valo kuulema estää itikoiden tulon huoneeseeni. Pyydettiin vain pitämään tätä lamppua päällä yöaikaan.

Totta kyllä, lamppu tehosikin ja sen jälkeen paukamia tuli huomattavasti vähemmän. Näin selvisin vähemmillä tikkauksilla loman loppuajan ja syyttelin yhä vain lontoolaisten itikoiden verenhimoisuutta.

Asia pääsi jo unohtumaan, kunnes muutama viikko kotiin palattuani sattui silmiini lehtiartikkeli, jossa kerrottiin Lontoon vanhoja taloja piinaavasta ludeongelmasta. Meinasipa aamukahvit mennä väärään kurkkuun, kun tajusin, mikä noiden peräkkäisten puremien alkuperä oikeasti olikaan. Huoneeni seinänraoissa ja huonekaluissa oli asustellut mitä ilmeisemmin LUTIKOITA!

Rupesin tietty sen jälkeen vainoharhaisesti kyttäämään sänkyämme ja kotiamme mahdollisten lutikkahavaintojen osalta, mutta onneksi tässä tapauksessa ei-toivotuista tuliaisista ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä.

Onnea oli matkassa, sillä pääsin vähemmällä kuin esimerkiksi ystäväni, jonka kotiin tuli lutikkalähetys New Yorkista sukulaisnuorukaisen mukana. Melkoinen myrkytysoperaatio oli kuulemani mukaan ollut tämän pienikokoisen hyönteisen häätäminen. Jos yksi lutikka munii päivässä noin 4-5 munaa, voi vain kuvitella minkälainen lisääntymisvauhti sillä on…. Kannattaa siis matkoilla välillä katsoa, minne sitä päänsä kallistaa ja varmistaa ainakin, ettei säilytä matkalaukkuaan lattialla.

Barcelonan salamatkustajat

Kantapään kautta tuli myös opittua, että ulkomailta ei kannata kantaa kotiin ihan mitä vaan. Meille nimittäin saapui Barcelonasta melkoinen pataljoona ei-toivottuja maahanmuuttajia.

Pidämme molemmat paljon pinjansiemenistä. Paahdettuna niiden pähkinäinen maku sopii mainiosti monen salaatin ja ruuan lisukkeeksi. Ainut harmittava asia pinjansiemenissä on niiden melko korkea hinta.

Siksi olimmekin riemuissamme huomatessamme Barcelonassa majapaikkamme vieressä vanhan ajan ”siirtomaatavarakaupan”, jossa myytiin isoista juuttisäkeistä erilaisia kuivaelintarvikkeita ja mausteita, useimmat näistä tuontitavaraa jostain kaukaa. Irtomyynnistä ostettuna pinjansiemenet maksoivat vain murto-osan siitä, mitä meillä, joten ostimme niitä kotiin tuotavaksi oikein roiman pussillisen.

Matkasta oli kulunut reilut kolmisen kuukautta ja kevät oli vaihtunut kesään. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiota lattiallamme kuljeskeleviin tummiin ötököihin. Ajattelin niiden kuitenkin kulkeutuneen sisätiloihin ulkoa terassin oven kautta, joka oli kuumina kesäpäivinä ollut useasti auki.

Asia unohtui muutenkin, sillä olin lähdössä kolmen viikon mittaiselle kesälomareissulle pohjoiseen ja ennen reissua sitä oli kaikenlaista säätöä. Mieheni oli mennyt jo edeltä käsin ja koska en itse juurikaan laita ruokaa, eipä ollut tarvetta aukoa keittiön ruokakaappejakaan.

Palasimme elokuun puolella takaisin kotiin. Yllätykseksemme meitä oltiin vastassa jo eteisessä, mutta keittiössä sitä vasta liikehdintää olikin. Pitkin lattioita viipotteli sadottain pieniä tummia, pitkulaisia ötököitä. Lähempi tarkastelu johdatti meidät pääpaikalle, keittiön alakaappiin ja erääseen tuliaispussiin.

Pinjansiemenissä kävi sellainen toukkakuhina, että melkein oksensin. Sen lisäksi sitä kuhinaa riitti kaikkialla, missä säilytimme kuivaelintarvikkeita. Toukat viihtyivät kaapeissa, valmiit kuoriaiset olivat lähteneet vaellukselle. Riisihäröt olivat vallanneet keittiömme.

Siitä alkoi parin viikon mittainen myrkytysoperaatio. Kaikki kaapeissamme olleet elintarvikkeet saivat kyytiä ja Baconilla kuorrutettiin päivä toisensa jälkeen kaikki mahdolliset laatikot, jalkalistat ja kaappien rakenteet. Välillä meinasi jo usko loppua, sillä päivä toisensa jälkeen kuolleita ja pökerteleviä yksilöitä vaan ilmaantui näkyviin. Mutta sitten ne hävisivät. Lopulta me voitimme tämän sodan.

Yksi asia on varmaa. Meidän talouteen ei tule koskaan enää ulkomaantuliaisena kuivaelintarvikkeita. Never!

Jutun kuvat: pixabay.com

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.