Pohjois-Italian Bergamo on täydellinen paikka pieneen kaupunkilomaan

by Annemaria
Parhaat ideat syntyvät usein hetken mielijohteesta. Kuten tämäkin. Ystävä soitti ja kysyi, että lähdetäänkö Bergamoon. Lähdetään vaan, sanoin. Kolme viikkoa myöhemmin lensimme Lappeenrannasta Ryanairilla Pohjois-Italiaan.

Niin oli kiirusta ennen matkaa, etten juurikaan ehtinyt tutkailla, minne sitä oikein oltiin menossa. Olin siinä luulossa, että Bergamo on soma pikkukaupunki, josta joku kirjoitti, että se on nähty puolessa päivässä. Soma se on, muttei itse asiassa niin kovinkaan pieni.

Kolmisen tuntia kestävä lento meni rattoisasti rupatellessa, vaikka siitä olen vieläkin katkera, että proseccot oli myyty loppuun ennen kuin tarjoilukärry ehti kohdallemme. Joka tapauksessa kovin helppoa oli lentäminen lähikentältä. Saatoin tehdä perjantaina täyden työpäivän ja hypätä vasta iltasella autoon ja hurauttaa Lappeenrantaan.

Koneen laskeuduttua ihmettelin kaupungin valojen laajuutta ja perillä ”pikkukaupungin” lentokentän suurta kokoa. Myöhemmin sitten selvisi, että onhan Bergamo asukasluvultaan lähes Kuopion kokoinen ja selvästi suosittu matkailukohde. Ihan kunnon kokoisesta kaupungista on kyse.

Heti kättelyssä jouduimme ilmeisemmin taksikuskin huijaamaksi. Kuuden kilometrin taksimatka kustansi 30 euroa ja maksuksi kelpasi vain käteinen. Ja arvatkaapa vaan oliko siinä autossa minkään valtakunnan taksamittari päällä tai saatiinko mitään kuittia? Enpä jaksanut aamuyöstä jäädä vääntämään kättä hinnasta, joten maksoimme kiltisti pyydetyn ja pääsimme onnellisesti perille majapaikkaamme.

Aurinkoinen aamu Bergamossa ja täydellinen cappuccino. Ei valittamista.Keskipäivän macchiato.

Toukokuun loppu näytti olevan Bergamossa kovin ruuhkaista. Majoituspaikkoja oli vähän saatavana ja yöpymishinnat melko korkeat. Saimme kuitenkin ihan mukavan apartementos-huoneiston hyvällä sijainnilla alakaupungin ydinkeskustasta. Ympärillä oli hyviä ravintoloita ja kaupungin merkittävimmät ostoskadut kuten XX Settembre.

Pienen kävelymatkan päässä oli myös köysiratavaunu funikulaari, jolla pääsi kätevästi yläkaupunkiin Citta Altaan (menopaluu 2,60). Olisihan sinne toki voinut kävelläkin, mutta 30 asteen helle uuvutti täti-ihmiset jo muutenkin.

Bergamon kaupunki tosiaan jakaantuu kahteen osaan: vanhaan kaupunkiin Citta Altaan ja alakaupunkiin Citta Bassaan, jonne asutus levisi vanhasta kaupungista 1800-luvulla eli kovin uutta rakennuskantaa ei tämäkään ole. 1872 myös kaupungin hallintoelimet siirrettiin alakaupunkiin. Bergamon historiallista leimaa selittää myös se, että se säästyi toisessa maailmansodassa ilmapommituksilta. Vanhojen kaupunkien ystävälle täällä on paljon kauneutta.

Ylhäällä kukkulalla, siellä minne Alpit loppuvat, on kaupungin vanhin osa Citta Alta. Vanhan kaupungin sydän on keskusaukio Piazza Vecchia, jonka laidalla on mm. koristeellinen Santa Maria Maggioren basilika (sisäänpääsy 3 euroa) ja vanha kellotorni, jonne on mahdollista kiivetä näköaloja ihailemaan. Aukion keskiössä on historiallinen suihkulähde, joka ikävä kyllä nyt oli remontin vuoksi teltan peittämä.

Ylös vanhaan kaupunkiin pääsee vaivattomasti köysiratavaunulla.Italia-idylliä parhaimmillaan.Basilica di Santa Maria MaggioreMyöhästynyt äitienpäivämuistaminen.Näille kujille on kiva eksyä.

Citta Altaa ympäröi usean kilometrin mittainen vanha kaupungin muuri, jota pitkin pystyy kävelemään. Kannattaa käydä katsastamassa muuria halkova kaupungin vanha portti Porta San Giacomo. Näköalat sieltä ovat upeat.

Jos haluat nähdä Bergamoa vielä ylempää, pienen matkan päästä löytyy toinenkin funikulaari, jolla pääsee kaupungin korkeimmalla kohdalle. Ylhäällä on vanha linnoitus Castello di San Vigilio. Jos sinulla on vain vähän aikaa viettää kaupungissa, minusta ei niin paljosta jää paitsi, vaikka tuon toisen funikulaarin jättäisikin väliin.

Ihaninta vanhassa kaupungissa oli päämäärätön kävely kivisillä kujilla. Pääväylillä on pieniä kivoja putiikkeja, ravintoloita ja herkkukauppoja, jos sitten aika paljon myös turistejakin. Sen sijaan pienemmiltä sivukaduilta, etenkin muurien suojasta, löysi rauhallisia kadunpätkiä ja verkkaista elämänmenoa.

Vanhan kaupungin vanha portti.

Kuulin varoituksia vanhan kaupungin ylihintaisista ravintoloista, joten me ruokailimme majapaikkamme ympäristössä Citta Bassan puolella. Ilmeisemmin hyvä päätös tämä olikin, sillä sen verran maukkaita aterioita osui eteemme.

Luulen, että Bergamossa tuli syötyä elämäni paras pizza. Vasiniko ravintola oli lauantai-iltana kuin nuijalla löyty, mutta onnistuimme saamaan salin perältä viimeisen vapaan pöydän. Ruokaa piti odottaa luvattoman kauan, tarjoilu oli välinpitämätöntä, mutta napolilainen pizza taivaallista. Hyvää pastaa kävimme syömässä rautatieasemaa lähellä olevassa Vox-nimisessä ravintolassa.

Mutta kyllähän noita ravintoloita tuosta kaupungista löytyy. Jos sitten ihania kahviloita ja maailman parasta kahvia. Jälleen kerran olin ihastuksissani kahviloiden edullisesta hintatasosta.

Elämäni paras pizza.Takeaway gourmetpizzoja.Pastaa ja risottoa. Ilme muikeena ja juoma kohdillaan. En tiedä, mitä noi pallerot olivat, mutta ihan älyttömän hyviä.Omalla terdellä virkistävät juomat.

Jos pitäisi luonnehtia Bergamoa yhdellä sanalla, sanoisin, että se on tyylikäs. Kauniita vanhoja rakennuksia, joiden yksityiskohdat hivelevät silmää. Hienostuneita holvikaarikäytäviä, iloista elämänmenoa sykkiviä piazzoita, tyylikkäitä ihmisiä ja hurmaavaa värimaailmaa kaikkialla. Jopa pelkästään taidokkaat katukivetykset ovat eräänlaisia taideteoksia. Voiko kukaan oikeasti olla pitämättä Bergamosta?

Paluupäivänä veimme matkalaukkumme säilytykseen bussiaseman vieressä (McDonalsin takana) olevaan matkatavarasäilytykseen. Lokerikot olivat ihan täynnä, mutta tavarat sai jättää viidellä eurolla takana olevaan toimistoon.

Kävimme myös kurkkaamassa vastapäätä olevaa rautatieasemaa, josta pääsee näppärästi eri puolille Italiaa, kuten vaikka vain 45 kilometrin päässä olevaan Milanoon.

Silmänruokaa joka nurkassa.

Matkatavarasäilytyksen vierestä pääsee kätevästi lentokenttäbussilla kentälle (2,40). Busseja taisi lähteä kolmesti tunnissa. Lippu tulee ostaa etukäteen pysäkin vieressä olevasta lipputoimistosta.

Lentokentälle kannattaa mennä ajoissa. Vaikka olimme liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla ja tsekanneet itsemme etukäteen lennolle, kummasti vaan aikaa tuhraantui mm. turvatarkastuksen pitkissä jonoissa. Ruuhkaista ainakin näin toukokuun loppupuolella oli.

Ei Bergamolle riitä puoli päivää. Meille ei riittänyt edes kaksi ja puoli päivää. Näkemättä jäi mm. taidegalleria Academia Carrara ja kasvitieteellinen puutarha. Ihan liian pikaisesti jouduimme sanomaan hyvästit, mutta sehän on vain merkki onnistuneesta matkasta. Bergamoa jäin kaipaamaan lisää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

22 comments

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 13.6.2022 - 2:28 pm

Bergamo olisi hienoa kyllä päästä näkemään. Pohjois-Italia on yksi meidän harkinnassaolevista matkakohteista loppukesästä, saapa nähdä, mihin suunnataan. Mutta erityismaininta tuolle pizzalle, se kyllä näyttää herkulliselta.

Reply
Annemaria 14.6.2022 - 9:23 pm

Pohjois-Italia on varmasti hyvä valinta. Paljon kauneutta lyhyillä välimatkoilla. Itseäni kiinnostaisi Bergamon lisäksi nuo hienot järvialueet, kuten Como ja Garda.

Reply
Kalle 13.11.2022 - 6:29 pm

Jos tuon näköinen pizza olisi tuotu minulle pitkäksi venyneen odotusajan jälkeen, olisin muutamalla perkeleellä ryyditettynä lähettänyt sen takaisin keittiöön.

Reply
Annemaria 14.11.2022 - 5:29 pm

Makuja on monia, niin myös pizzamakuja.

Reply
Merja 13.6.2022 - 4:14 pm

Voi, nyt iski kyllä ikävä Italiaan. Bergamo on ihan huippukohde jo sinällään, mutta sieltä tosiaan pääsee junalla Italian ihanille järvialueille Comolle, Gardalle ja Lago Maggiorelle. Junia menee yhtämittaa ja kyyti on halpaa. Kovasti näyttää tulleen suosituksi paikaksi, kymmenen vuotta sitten oli vielä kovin rauhallista, kun useamman kerran yövyin kaupungissa. Olen lentänyt sen kautta Ryanairilla mm. Palermoon ja Roomaan aikoinaan. Italia on jäänyt Espanjan jälkeen hieman unholaan, onneksi muistutit, kuinka kaunista siellä kaikki on. Onneksi asian voi korjata ja ottaa vaihteeksi suunnaksi Italian, joka on pullollaan ihania paikkoja.

Reply
Annemaria 14.6.2022 - 9:26 pm

Gardalla olen ollut kahdestikin, mutta toi Como olisi kyllä niin kiinnostava. Mulle on käynyt samoin kuin sulle. Espanja-hurmiossa Italia unohtui 🙂 Nyt pitkän tauon jälkeen tuntuikin oikein hyvältä.

Reply
Elsa 14.6.2022 - 11:10 am

Kaunis on Bergamon kaupunki. Ehdottomasti on tuolla käytävä ja sijaintikin on loistava. Bella Italia! Italiassa on muutenkin todella paljon nähtävää. Italia on ollut matkustuslistallamme todella korkealla sen jälkeen, kun mieheni aloitti italian opinnot. Nyt ei tarvitse englantiin turavautua kuin erittäin, erittäin harvoin. Meillä on alkusyksystä varattu viikon reissu ihanaan ja jo tuttuun Meranoon, josta käsin teemme sitten retkiä mielihalun mukaan. Ikävä on jo maahan.

Tuosta napolilaisesta pizzasta… Matkamme Napoliin muutti ajatuksemme pizzasta ja sen jälkeen ei oikein enää muunlainen pizza maistukaan. Onneksi napolilaistyylistä pizzaa alkaa saada jo monesta kaupungista, kun pizzan himo pääse yllättämään. Pizzan kanssa nautimme sitten aina oluen. Tämä on miehelleni tärkeää, koska italialaisetkin niin tekevät 🙂

Ah, ja kiitos vielä mukavasta blogistasi, joka herätti myös kiinnostuksemme Espanjaan.

Tervehdys Baijerista,
Elsa

Reply
Annemaria 14.6.2022 - 9:33 pm

Kiitos Elsa, kivaa saada tällaista palautetta. Eipä tuo Baijerikaan niin huono vaihtoehto ole 🙂 Olen itse jäänyt useammaksi vuodeksi jotenkin jumiin tuonne Espanjan matkailuun, mutta onhan tuo Italiakin ihastuttava. Paljon hienoja kaupunkeja, jos sitten rantakohteitakin. Ihailen niin tuota italialaista tyylitajua, joka heijastuu vähän joka asiassa.

Opin tällä matkalla ymmärtämään, mitä eroa on pizzalla ja pizzalla. Napolilaista sen olla pitää 🙂

Reply
Ili 14.6.2022 - 2:29 pm

Kiitos mukavasta postauksesta.

Oma vinkkini alueelle saapuville kuoharin ystäville on Franciacortan viinialue. Franciacorta on kuohareiden kuningas Italiassa. Italian kuuluisin kuoharialue. Vientiin menee tuotannosta vain 10%. Loput myydään kotimarkkinoilla. Prosecco on tankkikuohari, kun taas Franciacorta on shampanjamenetelmällä valmistettu. Iseo – järven alapuolella sijaitseva Franciacorta on täynnä kuoharitiloja, erinomaisia rafloja, maatilamajoitusta.

Puolivälissä Bergamon ja Brescian välissä. Puoli tuntia Bergamosta. Kätevä päiväretkikin onnistuu, joskin silloin tarvitsee auton alueella liikkuakseen.
Kuoharitiloista vierailimme maailmankuuluissa: Bellavista, Ca De Bosco, Berlucchi ja niiden lisäksi kohteeksi osui kivalla naisemapaikalla oleva Barisei sekä Barone Pizzini. Lämmin suositus kaikille.

Ruokapaikkoja siis yllin kyllin. Michelin rafloista yksinkertaisiin maalaisrafloihin. Dispenza Franciacorta ja Due Colombri edustavat alansa huippua. Pizzeria Il Filiale on puolestaan hurmaava gastronominen pizzapaikka.

Bergamossa on erinomainen 27 reikäinen golfkenttä ylhäällä kukkuloilla. Franciacortasta löytyy niin ikään 27 erinomaista reikäväliä.

Bresciassa automuseo Mille Mihlia.
Bergamossa Giacomo Agostinin yksityinen moottoripyörämuseo. Se sijaitsee samassa paikassa missä maailman kuuluisimman roadracing ajajan tytär pitää majataloa Villa Vittoriaa. ( oli suljettu koronan ajan)

Vierailtiin alueella viikko keväällä ja asuttiin Franciacortan ytimessä quattroterre agriturismossa. Sille myös suositus. Siitä retkiä niin Bergamoon kuin myös Bresciaan. Golfia, kuoharia ja gourmettia. Italia on- ykkönen.

Reply
Annemaria 14.6.2022 - 9:40 pm

Voi kiitos ja kumarrus. Tässä tuli ihan loistavia matkavinkkejä. En ole kuullutkaan tuosta Franciacortan viinialueesta, mutta jo tämän perusteella palan halusta päästä tuonne. Hyvää ruokaa ja skumppatiloja, kauniita maisemia ja tunnelmallista maaseutumajoitusta – täydellinen kombo matkailijalle. Kiitos inspiroinnista 🙂

Reply
Henna 24.10.2022 - 7:50 pm

Ylemmän funikulaarin päässä on Castello di San Vigilio. La Rocca on alempana Citta Altassa – molemmat oikein näkemisen ja vierailun arvoisia. Etenkin Roccasta näkymät ovat huikeat!

Reply
Annemaria 26.10.2022 - 6:26 pm

Kiitos Henna paikan nimen korjaamisesta. Korjasin sen myös itse tekstiin.

Reply
Aperol spritz, Si!🥰 1.1.2023 - 5:17 pm

Olemme menossa Bergamoon maaliskuun ekalla viikolla neljäksi päiväksi, siellä on varmaan jo sitten lämmintä? Joulukuun puolivälissä vuonna -22 kävimme myös minilomalla Milanossa ja bergamo jäi näkemättä, vaikka sinne lensimmekin, mutta nyt maaliskuussa otamme bergamon tarkempaan syyniin ihan ajan kanssa😍

Reply
Annemaria 1.1.2023 - 8:14 pm

Itse suorastaan yllätyin Bergamon miellyttävyydestä (jos vertaan Milanoon, niin pidin siitä itse asiassa enemmän). Kompaktin kokoinen kaunis kaupunki, jossa mukavasti nähtävää muutamalle päivälle. Hyvää matkaa!

Reply
Nimetön 14.3.2023 - 11:31 pm

2,9 km taksimatka Tampereella maksoi viime viikolla 26,10 e. Siihen nähden Italiassa kohtuuhinnat.

Reply
Annemaria 15.3.2023 - 5:07 pm

Suomen taksihinnat ovat aika huono verrokki. Ovat ehkä korkeimmat, mihin olen matkoillani koskaan törmännyt 🙂

Reply
Sandra 10.5.2023 - 9:21 am

Ihana juttu Bergamosta! Monta kertaa sinne täältä Lappeenrannasta lentänyt, mutta aina jäänyt tutustuminen väliin. Vain yövytty siellä. Ensi kerralla pitää varata pari päivää itse Bergamoon!

Reply
Annemaria 15.5.2023 - 5:50 pm

Kiitos Sandra. Kyllä Bergamolle kannattaa antaa muutama päivä. Oli minusta yllättävän viihtyisä kaupunki.

Reply
Tuikku 5.7.2023 - 1:30 pm

Parin viikon kuluttua menossa Bergamoon ja tästä sain monta hyvää vinkkiä! Vähän harmittaa tuo yöllinen lento. Miten löydetään majapaikkaan ja mitäs sitten jos teineillä on kiljuva nälkä keskellä yötä..?!
Mutta ihanaa lopultakin päästä tutustumaan Italiaan!

Reply
Annemaria 5.7.2023 - 11:09 pm

Kiva, jos tästä oli jotain apua. Takseja oli hyvin saatavana lentokentältä, jos helppoa keinoa perille haluaa. Yöllä voi olla vaikeaa löytää auki olevaa ravintolaa, joten kannattaa varmaan varustautua omilla eväillä. Kotoa tuotuja kolmioleipiä mekin vedeltiin yömyöhään 🙂

Reply
Virpi 11.4.2024 - 6:51 pm

Hei! Ihana avaus Bergamosta, kuulostaa ja näyttää niin ihastuttavalta! Onko turvallinen, rohkeneeko viiskymppinen lähteä yksin reissuun?

Reply
Annemaria 17.4.2024 - 6:29 am

Hei Virpi. Bergamo oli tosi viehättävä. Suosittelen lämpimästi. Ja ainakin minusta turvallisen oloinen myös yksin matkaavalle. Toki käsilaukusta ja rahapussista kannattaa huolehtia ihan niin kuin kaikkialla. Hyvin voisin lähteä tuonne ihan vain issekseen fiilistelemään 🙂

Reply

Leave a Comment