Terveisiä kesäisestä Budapestistä. Piipahdin Tonavan kaupungissa pikaisesti sukulaispojan häissä. Oli niin ihanaa olla juhlistamassa rakkauden sinetöintiä. Häiden lisäksi tällä reissulla parhaat fiilikset sain Linnavuorelta sekä kaupungin ihastuttavista kahviloista. Ja toki aina on yhtä upeaa nähdä Budapestin maamerkit iltavalaistuksessa.
Tosi harmillista oli, ettemme molemmat päässeet matkaan. Lentoliput oli ostettu jo aikoja sitten, mutta paska syöpä esti mieheltä matkustamisen. Päätimme sitten, että minä lähden yksin, vaikkakin vähän lyhyemmällä versiolla.
Olen aiemmin rakastanut suurkaupunkien sykettä ja ammentanut niistä itselleni uutta virtaa. Iän ja kokemusten myötä sitä näköjään muuttuu myös matkailijana. Huomasin nyt kummasti rasittuvani ympäröivästä melusta ja hälinästä.
Liekö syynä se, että olen viimeiset vuodet elänyt pääosin maaseudun rauhassa luonto ympärilläni, sillä ihmispaljous, vilkas liikenne ja suurkaupungin meluisa äänimaailma saivat kaipaamaan kaupungin rauhallisimpiin sopukoihin. Rauhoittumista kaipaavalle hyviä paikkoja matkoilla ovat aina kirkot, kahvilat ja vanhan kaupungin hiljaiset kujat.
Tässä muutama vinkki Budapestiin. Nämä ennätät kokea vaikka lyhyemmälläkin reissulla.
Linnavuori – Budapestin vanhakaupunki on täynnä tunnelmaa
Maanantai oli hyvä päivä ajaa ratikalla Budan puolelle Margitin siltaa pitkin, jäädä pois päätepysäkillä Szél Kálmán térillä ja kävellä sieltä ylös Budapestin vanhaankaupunkiin Linnavuorelle.
Linnavuoren muurien viereen päästyäni meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, kuinka pääsen ylös muurien toiselle puolelle. Karttaohjelma ohjeisti minua koko ajan kääntymään kohti muuria. Vaikka kuinka etsin, en löytänyt mitään aukkoa minne kääntyä, kunnes tajusin, että siellähän oli hissi, jolla pääsi ajamaan ylös. Linnavuorelle pääsee myös vanhalla funikulaarilla noin kymmenen euron hintaisella lipulla.
Suuntasin ensin katselemaan näköaloja Kalastajalinnakkeelle. Mitään muuta funktiota tällä 1900-luvun alussa olevalla rakennelmalla ei ole kuin koristeellinen näköalapaikka. Tosin parhaat paikat maisemien ihailuun olivat näköjään nykyisellään valjastettu ravintoloille, joten ihan paraatipaikoille olisi päässyt vain ravintolan asiakkaana.
Alkuperäinen ajatukseni oli suunnata Budan linnassa sijaitsevaan Kansallisgallerian taidemuseoon. Sitten muistin, että on maanantai ja museo kiinni. Sen sijaan lähdin ihastelemaan kirkkotaidetta kauniiseen Matiaksenkirkkoon. Vaikka et hirveästi kirkoista perustaisi, tämä kirkko ja sen taidokkaat seinämaalaukset kannattaa nähdä. Kirkko tarjosi myös tarpeellisen tyyssijan rauhoittumiselle.
Linnavuori alueena on muutenkin ihastuttava. Sen kaduilla on miellyttävää vaellella ihan vain kauniita taloja katsellen ja tunnelmasta nauttien. Osuin onneksi myös alueen toiselle reunalle, jossa oli varmaan kilometrin mitalta täydessä kukassa olevia kirsikkapuita. Minä onnekas sain viettää oman Hanamin Budapestissa.
Ihanien kahviloiden kaupunki
Oikeastaan voisin tehdä Budapestiin ihan vain kahvilamatkan ja uppoutua täysillä Itävalta-Unkarin ajoilta periytyneeseen kahvilakulttuuriin. Tässä muutama vinkki vanhoista kahviloista, joiden menneisyyttä henkivään ilmapiiriin on aina ihana pujahtaa. Kun leivosnälkä iskee, kannattaa tarkastaa paikan leivosvitriini. Luulenpa, ettet tule pettymään.
Gerbeaud Café
Saman suvun omistuksessa olevalla kahvilalla on historiaa jo 165 vuoden ajalta. Sisustukseltaan miljöö on teatraalinen ja kaikin puolin kaunis katsella.
Sijaitsee Vörösmartin aukiolla, keskustan kävelykadun Váci Utcan päässä.
Müvész Káféház
Yli 120-vuotinen historia tälläkin kahvilalla. Sisustuksessa on haluttu restauroida ja säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa kalustusta myöten. Kahvilassa tuntuukin siltä, että kaikki on ollut näin iät ja ajat. Oma lempparikahvilani, sillä täällä olen viettänyt ystävien kanssa monta mukavaa iltaa.
Sijaitsee Andrássy kadulla oopperaa vastapäätä.
New York Café
Kahvila mainostaa itseään maailman kauneimpana kahvilana ja onhan se nähtävyys. Kullasta ja kimalteesta ei ole täällä säästelty. Vaikka kahvikupista saa pulittaa melkoisen hinnan, siltikin tämä paikka kannattaa nähdä ja kokea.
Rakennus, New York Palace, avattiin alunperin 1894. Huonoon kuntoon päässyt rakennus nostettiin uudestaan loistoonsa 2006 valmistuneessa remontissa. Rakennuksessa sijaitsee kahvila-ravintolan lisäksi hotelli.
Osoite: Erzsébet krt. 9-11
Korona Kávéház
Osuin Linnavuorella sattumalta tähän perinteiseen kahvilaan. Ystävällistä henkilökuntaa ja hyvä leivostiski. Mukavaa saada kahvikuppinsa pienellä hopeatarjottimella.
Osoite: Disz tér 16
Pakollinen nähtävyys – Budapestin suuri kauppahalli
Váci utcan toisessa päässä sijaitseva Budapestin suurin kauppahalli on minulle aina vähän sellainen must. Vaikka tiedän, miltä siellä näyttää ja mitä sieltä saa, siltikin mielelläni joka reissulla sinne piipahdan. Jos ei muuta niin nauttimassa yläkerrassa lasillisen paikallista yrittilikööri Unicumia.
127-vuotiaan kauppahallin rautarakenteet ovat taidokkaita ja niistä tulee jotenkin mieleen Eiffel-tornin takorautaiset rakennelmat. Rakennus on myös ulkoa hyvin kaunis ja se on äänestetty Euroopan kauneimpien kauppahallien joukkoon.
Alakerrasta voi hankkia unkarilaisia ruokatuliaisia, kuten paprikaa kaikessa mahdollisessa muodossa. Yläkerroksessa on hyvä valikoima perinteisiä unkarilaisia käsitöitä sekä ravintoloita.
Osoite: Vámház krt. 1-3
Budapest by night
Budapest on minusta kauneimmillaan pimeällä. Kun valot syttyvät upeisiin maamerkkeihin, kuten Budan linnaan, Parlamenttitaloon ja Ketjusiltaan, rakennukset ikäänkuin syttyvät loistoonsa. Mikäpä voisi olla romanttisempaa kuin tarkastella tätä komeutta Tonavan rannalta.
Olen muutaman kerran hypännyt iltasella Tonavalla kulkeviin risteilyaluksiin. Suosittelen tätä perspektiiviä Budapestin tarkkailuun etenkin pimeällä. Kyytipojaksi Sauskan kuohuvaa ja ylevä tunnelma on taattu.