Voi ei! Miksi juuri tänään pitää sataa? Taivaalla on mustat pilvet ja kaikki säätiedotukset ennustavat päivälle rankkaa sadetta. Tänään olin päättänyt voittaa itseni.
Olimme lähdössä Caminito del Reylle, Kuninkaan polkuna tunnetulle Malagan maakunnassa sijaitsevalle vaellusreitille. Kastumista enemmän huolestutti se, että kovalla sateella ja tuulella vuorenrinteitä kulkeva reitti saatetaan kokonaan sulkea.
Jännitti minua kyllä vähän muutenkin. Vaikka en pode mitään superkovaa korkeanpaikankammoa, en siltikään erityisesti viihdy missään korkeuksissa. Tiedättekö sen inhottavan tunteen, kun korkeissa paikoissa huimaa ja tuntuu kuin jokin outo voima imaisee sinut alas?
Olin nähnyt Caminito del Reystä kuvia, joissa kapeat vaellusreitit kiemurtelevat järkyttävissä korkeuksissa vuorten seinämillä kuin tyhjän päällä. Selviäisinkö pyörtymättä?
Reitille saavuttiin tunnelin kautta. 
Kypärät päähän ja valmiina lähtöön. 
Alkumatka kuljettiin vähän alempana.
Meidän onneksemme säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa ja sade kasteli hetkittäin vasta kun olimme selvittäneet reitin jo loppumetreille. Valokuvaamisen kannalta oli tietysti ikävää, että pilvirintaman alla miljöö ei ollut parhaissa väreissään ja alhaalla kanjonissa virtaava Guadalhorce joki näytti masentavan ruskealta.
Siltikin Caminito del Rey oli upea ja kannatti ehdottomasti kokea. Yli 400 metrin korkuiset pystysuorat kalliojyrkänteet antavat maisemalle melkoisen perspektiivin. Alhaalla rotkossa kuohuu joki, yläpuolella lentelevät korppikotkat ja sinä kuljet jossain välimaastossa metrin levyistä kävelysiltaa pitkin. Mitään vastaavaa en ole koskaan aiemmin kokenut.
Vaikka reitillä on hurja maine menneisyydestä yhtenä maailman vaarallisimmista vaellusreiteistä, tänä päivänä se on suosittu matkailunähtävyys, jossa ei ole mitään pelättävää. Ainut pelättävä asia minusta on omassa päässä oleva korkeanpaikanpelko.
Reitti rakennettiin alunperin voimalaitoksen patotyömiesten toimesta huoltoreitiksi 1900-luvun alussa. Tosin jonkun tarinan mukaan rakennusmiehinä käytettiin vankeja, jotka rakensivat kävelysiltoja vuoren seinämille henkensä uhalla. Nimi Caminito del Rey eli Kuninkaan polku tulee siitä, että Espanjan kuningas Alfonso XIII kulki itse reittiä pitkin padon avajaisiin.
Aikojen saatossa kävelyreitti rapistui ja pääsi huonoon kuntoon. Siltikin jotkut hurjapäät halusivat kokea hieman adrenaliinipiikkejä sillä seurauksella, ettei kuolonuhreilta ja onnettomuuksilta vältytty. Polku suljettiin vuonna 2000 ja se avattiin uudelleenrakennettuna vuonna 2015. Nyt siitä on kehkeytynyt yksi Andalusian suosituimmista matkailunähtävyyksistä.
Vanha reitti kulkee alla.
Lankkusillat johtivat aina vain korkeammalle.
Reilun seitsemän kilometrin reitti on helpohko ja siitä selviää ihan tavallisella kävelykyvyllä ja peruskunnolla. Vaikeakulkuista maastoa ei ole ja nousutkin tapahtuivat portaita pitkin. Kolmisen kilometriä kuljetaan vuoren seinämille rakennetuilla lankkusilloilla ja muu osa reitistä kulkee melko tasaista metsätietä pitkin.
Caminito del Reylle ajaa Malagasta ja Fuengirolasta reilussa tunnissa. Julkisillakin kuulema pääsee juna/bussi -yhdistelmällä. Haastavinta näyttäisi olevan lippujen saanti. Yritin itse hankkia meille määräkiintiöitettyjä lippuja noin pari viikkoa ennen ajateltua matkaa. Olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä. Liput olivat loppuunmyyty kaikille toivomillemme päiville. Lippuja pääsee ostamaan täältä.
Käännyimme matkatoiveissamme valmismatkojen puoleen, mikä osoittautuikin hyväksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Ostimme matkapaketin Torreblancan rantakadulla sijaitsevalta Exchange Antonio -nimisestä yrityksestä.
38 euron hintaan sisältyi edestakainen bussimatka, aamiainen huoltoasemalla ennen reitille lähtöä, sisäänpääsylippu ja opastus englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Ainut miinus oli, että mennen tullen aikaa tuhraantui paljon siihen, että bussi noukki matkalaisia Benalmádenan ja Torremolinoksen hotelleilta.
Vaivattomuuden lisäksi oli mukavaa, että reitin kulkuun oli varattu riittävästi aikaa. Alunperin pelkäsin, että joudumme kulkemaan yhdessä ryhmässä, mutta turhaan. Meille annettiin päätepisteelle bussin lähtöaika ja kukin sai kulkea omia menojaan tai halutessaan oppaan johdolla.
Eihän meitä yhtään pelota. 
Miten sitten selvisin? Iskikö paniikki? Ei ollenkaan, kaikki meni ongelmitta. Yllätyin itsekin, etten kokenut missään kohtaa pelon tunnetta. Ympärille avautuvat näköalat olivat niin huikeat, että maisemahuumassa unohtui täysin, että välillä oltiin vuorenseinämällä jopa 100 metrin korkeudessa. Tasaiset lankkusillat tekivät reitin varmaksi astua, eikä siinä päässyt tuntemaan samaa epävarmuutta kuin luonnonpolkua pitkin astellessa.
Pari kuumottavaa kohtaa reitillä tosin oli. Toinen oli lasialustainen näköalapaikka, mutta sinnekään ei olisi ollut pakko mennä, jos olisi tuntunut pahalta. Kaikista pelottavin osuus minusta oli rotkon ylittävä riippusilta. Sekin meni ihan hienosti, kun kohdistin katseeni suoraan vastapuolelle enkä jäänyt pälyilemään alas. Onneksi silta ei myöskään paljoa keinunut.
Reitin jännittävin osuus. 
Loppu olikin sitten leppoisaa kulkua kauniissa maisemissa. 
Reitin voi kävellä vain yhteen suuntaan pohjoisesta etelään. 
Nyt jälkeenpäin kun katselin polulta otettuja valokuvia, reitti näyttää minusta niissä hurjemmalta kuin sen todellisuudessa koin. Jos vähänkään emmit, että uskallatko, uskalla! Kokemus oli hieno ja luontokokemuksena kerrassaan erilainen. Olisi kyllä jäänyt harmittamaan, jos ei olisi tullut mentyä. Yksi hieno kokemus olisi jäänyt saamatta.
Caminito del Reysta kirjoitti hiljattain myös Gia Matkakuume -blogissa.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista