Mitä! Nykytaiteen museo neuvostohenkisessä stalinismin ajan rakennuksessa? Pietarin nykytaiteen museo Erarta ensin hämmensi, sitten ihastutti.
Noustessani venäläisen nykytaiteenmuseo Erartan graniittiportaita olin kieltämättä hieman epäluuloinen. Millainen nykytaiteen museo voi valita toimitiloikseen tällaisen rakennuskummajaisen? Eikö nykytaiteen museon pitäisi olla modernissa, arkkitehtuuriltaan selkeälinjaisessa rakennuksessa?
”On kuin tulisi viiden tähden turkkilaisen hotellin aulaan”, kirjoitti kuulema eräs pietarilaistoimittaja 2010 avautuneen taidemuseon avajaisten yhteydessä. Museo sai muutenkin kriitikoilta melkoista arvostelua kokoelmiensa kirjavuudesta, taiteen tasosta ja linjattomuudesta.
Vaan yleisö tykkäsi. Sanoista Era (aika) ja Arta (taide) koostuvan Erartan visio on tuoda venäläinen nykytaide lähelle ihmisiä, tarjota jokaiselle jotakin ja siinä se on ilmiselvästi onnistunut. Tripadvisor on nostanut Erartan Pietarin 10 mielenkiintoisimman museon joukkoon. Hieno saavutus ottaen huomioon kuinka paljon Pietarissa on taidemuseotarjontaa.
Erarta on helppo, yleisöystävällinen museo, vaikket olisikaan mikään vannoutunut nykytaiteen ystävä. 2300 työtä yli 250 venäläiseltä taiteilijalta tarjoavat melkoisen kirjon eri tyylisuuntia ja taidemuotoja.
Jo omistuspohjaltaan Erarta on kummajainen Venäjän museomaailmassa. Maan suurimmat taidemuseot ovat pääosin valtio-omisteisia, mutta Erarta on puhtaasti yksityisomistuksessa.
Museota hallinnoivan säätiön takaa löytyy liikenainen ja intohimoinen taiteenkerääjä Marina Varvarina. Hän alkoi jo 90-luvulla kerätä taidetta miehensä Dmitri Varvarinin kanssa, joka oli maassa vaikutusvaltainen poliitikko ja liikemies. 2010 hänet kuitenkin murhattiin kotinsa edustalla ilman, että murhaajaa saatiin koskaan kiinni. Marina Varvarina asuu tätä nykyä Lontoossa ja hoitaa sieltä käsin silmäteräänsä Erartaa.
Erartassa on taidetta viidessä kerroksessa, 10 000 m2:n alueella. Toisessa siivessä ovat museon pysyvät näyttelyt ja toisessa vaihtuvat näyttelyt, joita käyntihetkellämme olikin yllättävän monta. Museoesitteen mukaan Erartassa on aina kahdeksan erilaista ulkopuolista näyttelyä, jotka vaihtuvat kolmen kuukauden välein.
Minusta mielenkiintoisin vaihtuvista näyttelyistä oli ”Glorious World of Fellini” -näyttely, jossa oli esillä puvustuksia ja rekvisiittaa Fellinin merkittävimmistä elokuvista La dolce vitasta Casanovaan (12.2.2017 saakka).
Toinen vaikutuksen tehneistä näyttelyistä oli ”The Light of Tibet”, Alexander Dymnikovin mustavalkoisten valokuvien näyttely (3.4.2017 saakka). Herkkiä ja puhuttelevia kuvia luonnosta ja vuoristokansan ankarasta elämästä äärioloissa. Valokuvissa oli hyvin intensiivinen ote. Tuli tunne, että ne imaisevat katsojan sisään kuvan maailmaan.
Vaikka Erartan osalta puhutaankin nykytaiteesta, jonkinlainen hienoinen konservatismi töitä leimaa. Hurjimmat kokeilut puuttuivat. Ehkä juuri siksi tykkäsinkin tästä museosta niin paljon, sillä muiden nykytaiteenmuseoiden tapaan minulle ei tullut kertaakaan mieleen, että mukana on ”taidetta taiteen vuoksi” töitä. Sen verran juntti taidemuseokävijä olen, etten oikein aina ymmärrä sitä, että taiteeksi voidaan kutsua ihan mitä skeidaa vaan.
Erartassa kiinnittyi huomio ennemminkin venäläisten taiteilijoiden tekniseen taitavuuteen. Teoksissa oli voimakkaasti aistittavissa historian vaikeiden aikojen vaikutus. Ilmaisu oli paikoin syvää, tunnepitoista ja puhuttelevaa, jopa terapeuttista.
Jos nyt jotain arvostelisi, niin ihan en ymmärtänyt moniin tauluihin mielestäni sopimattomia kultakehyksiä. Ehkä tässä tuli esille jollain tasolla venäläinen mieltymys ja makumaailma.
Oman mielenkiintonsa taiteilijoiden töihin tuo neuvostoaika. 50 vuoden ajan maan taide-elämän on pitänyt palvella vain yhteiskunnallisia pyrkimyksiä ja valtiollista propagandakoneistoa. Tuon ajan taide kokoelmasta puuttuu, mutta sitäkin enemmän mukana on yhteiskuntakriittisiä, kantaaottavia ja symbolisia teoksia.
Jos vierailet Erartassa, älä ohita pohjakerroksen ravintolaa, joka ilmiselvästi tekee taidetta ruuallaan. Annokset olivat kauniita ja herkullisia, eivätkä edes mitenkään pahan hintaisia.
Museon kolmannessa kerroksessa on myös kivasti sisustettu kahvila, jonka leivostiskiä kävimme vähän kuolaamassa. Suosittelen käymään myös alakerran taidemyymälässä, josta löytyi kaikkea kivaa kotiin viemiseksi, esim. koruja, keramiikkaa ja pieniä taide-esineitä. Hinnat olivat muuten erittäin kohtuullisia.
Erarta järjestää tiloissaan viikottain myös erilaisia konsertteja, joten museon webbisivuilta kannattaa tarkastaa onko ohjelmassa mitään kiinnostavaa.
Museossa vierähti helposti muutama tunti kaikkea kiinnostavaa tutkaillessa. Erarta nousi ehdottomasti suosikkimuseoideni joukkoon. Näyttelyt olivat mielenkiintoisia ja löysin annista paljon visuaalista viehättävyyttä ja tunnepitoista ilmaisua. Tulee mentyä varmasti toistamiseen. Ensi kerralla pitää ehdottomasti käydä kokemassa myös U-teemahuoneet, joissa sukelletaan nykytekniikan avulla hetkeksi eri maailmoihin.
Erartan taidemuseo sijaitsee Pietarin Vasilinsaarella, kävelymatkan päässä esimerkiksi Solo Sokos Hotel Vasilievskystä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.
