Naapuripaikkakuntien välillä on usein viha-rakkausuhde. Ajatellaanpa vaikka rakasta naapuriamme Ruotsia. Kukapa ei olisi Suomessa kuullut vähätteleviä ruotsalaisvitsejä tai naureskellut ruotsalaisten diskuteeraamiselle, hapansilakoille tai sukellusvenejahdeille.
Vähän samanlainen asetelma minusta on aina ollut kotikaupunkini Lappeenrannan ja naapurikaupunki Imatran välillä. Kärjistettynä lappeenrantalaiset väheksyvät Imatraa pienenä käpykylänä, jolla ei ole edes kunnon keskustaa.
Naapuri on vähän sellainen harmiton, hajuton ja mauton rajanylityskaupunki, jossa ei ole juuri mitään mielenkiintoa ja josta ei ole juuri mitään sanottavaa. Vai onko oikeasti niin, ettei Imatrasta ole mitään kerrottavaa?
On kerrottavaa, etenkin, jos asiaa tarkastellaan matkailun näkökulmasta. Tiesittekö, että Imatran matkailun juuret juontavat niin kauas kuin 1700-luvulle asti? 1772 vapaana kuohuvan Imatrankosken kuohuja tuli katsomaan jopa itse keisarinna Katariina II hoviseurueineen.
Imatrankoski on tiettävästi Suomen vanhin matkailunähtävyys, joka tunnettiin 1800-luvulla koko Euroopassa. Koski keräsi paikkakunnalle erityisesti Pietarin aatelia ja Suomen suuriruhtinaskunnan ylhäisöä. Siitä tuli myös merkittävä taiteilijoiden ja säveltäjien inspiraation lähde. Jotain matkailun vilkkaudesta kuvaa se, että 1800-luvulla Pietarista tuli Imatralle 14 junavuoroa päivittäin.
Hurjana virtaavalla koskella oli myös pimeämpi puoli. Turhan moni päätti päivänsä kosken kuohuihin. Ikävä kyllä liian usein kyseessä oli petetyn rakkauden uhri.
Mutta voi Imatra, mitä menitte tekemään. Menitte 1920-1930 -luvuilla rakentamaan voimalaitoksen koskeenne, jonka seurauksena Suomen merkittävimmästä matkailunähtävyydestä jäi jäljelle vain toistakymmentä metriä syvä kuiva uoma. Samalla tuhositte myös merkittävän lohijoen.
Nykyisin Imatrankoski kuohuu ainoastaan näytösluontoisesti tai huoltotöiden yhteydessä. Parin viime vuoden aikana koskinäytöksiä ei ole järjestetty patoremontin takia, mutta tänä kesänä koski taas kuohuu.
Monen vuoden tauon jälkeen päätin itse tehdä pienen päiväretken Imatralle ja lähteä tarkastelemaan kaupunkia enempi turistin näkökulmasta. Ja tottakai koskinäytös kuului ohjelmaani.
En enää muistanut, miten vaikuttavaa kosken kuohuminen olikaan. Samaan aikaan kun patoluukut avattiin ja vesi alkoi virrata, Sibeliuksen Karelia-sarjan melodiat pärähtivät soimaan.
Kauaa ei mennyt, kun tyhjä joenuoma täyttyi vedestä ja vajaan 20 minuutin ajan saattoi saada jonkinlaista kuvaa siitä, miltä vapaana virtaava kaupungin läpäisevä koski on aikoinaan näyttänyt. Koskinäytöksissä vettä vapautetaan noin 600 kuutiometriä sekunnissa, mutta luin, että vapaana virtaavan kosken meno oli aikoinaan vieläkin hurjempaa.
Suosittelen lämpimästi Imatran koskinäytöstä. Veden kuohunta ja kosken pauhu olivat upeaa ja vaikuttavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kesän koskinäytösten aikataulut löydät täältä.
Samalla kannattaa käydä vilkaisemassa kosken rannalla olevaa jyhkeää Imatran Valtionhotellia. Tämä kaunis jugendlinna valmistui lisääntyneen matkailujoukon tarpeisiin 1903. Hotellin alkuperäinen nimi oli lukemani mukaan Grand Hôtel Cascade. Nimi kuulostaa niin kansainväliseltä ja hienostuneelta, mistä voikin jotain päätellä siitä, minkä tyyppisiä matkailijoita Imatralla aikoinaan kävi.
Itselleni Valtionhotellilla on oma erityinen asemansa johtuen siitä, että häämme vietettiin siellä aikoinaan. Hyvänen aika, onko siitä jo oikeasti yli 20 vuotta? Jatkot järjestettiin hotellin pyöreässä tornisviitissä, josta on hienot näkymät Imatrankoskelle.
Huomasin muuten, että Imatran Valtionhotellia vastapäätä kauniissa, vanhassa pylvästalossa on nykyisin museo. Entiseen lääkäri Henrik Piponiuksen taloon oli perustettu Lotta- ja veteraanimuseo.
Vaikka sotahistoria ei kauheasti kiinnostaisikaan, museossa kannattaa silti käydä. Kyse on yhä edelleen asutusta talosta, jonka huoneissa on paljon katsottavaa. Eila ja Reino Ikävalkon vuosien varrella keräämää antiikkia ja runsasta esineistöä oli mielenkiintoista tutkailla. On ihan eri asia käydä varta vasten näyttelyksi rakennetussa museossa kuin katsella tiloja, joissa on pitkä historia oikeasti elettyä elämää.
Jos sinulla on aikaa, kiertele myös koskea ympäröivää Kruununpuistoa. Kyse on alunperin 1842 perustetusta Suomen vanhimmasta luonnonsuojelualueesta.
Puistossa kiertelee mukavia reittejä ja muutama vuosi sitten rakennettu kaupunkipuro kiemurtelee pitkin puiston reunamia. En tiedä pitääkö oikeasti paikkaansa, mutta jossain tekstissä väitettiin, että purosta voi bongata jopa taimenia.
Ja makoileehan puistossa myös Imatran tunnuspatsas Imatran Impi. Onko vain vilkkaan mielikuvitukseni ansiota, mutta minusta tuo patsas on jotenkin hhmmm… eroottinen.
(Jälkihuomio: olin kirjoittanut patsaan nimen aluksi väärin ja nimennyt sen Imatran Inkeriksi. Kiitos korjauksesta. Nyt kyllä vähän nolottaa oma tulkintani patsaasta, kun kuulin kommentissa minkä muistoksi patsas on tehty.)
Matkailu näyttää edelleen kukoistavan Imatralla, ainakin jos sitä mitataan kaduilla kulkevien venäläisturistien määrässä. Tosin aateliset ovat saaneet väistyä ihan tavallisen ostosmatkailijan tieltä. Ei sinänsä ihme, sillä lähin raja-asema Svetogorsk on Imatran keskustasta vain seitsemän kilometrin päässä.
Kuten näette, ei Imatraa kannata väheksyä. Ei edes syntyperäisen lappeenrantalaisen.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista