Uteliaisuus on yksi luonteenpiirteeni niin hyvässä kuin pahassa. Minun vaan pitää saada tietää ja nähdä. Päästä kurkistamaan ovien taakse ja tapahtumien taustoihin.
On uteliaisuudessa jotain hyvääkin. Se kuljettaa usein uusiin paikkoihin ja tuo eteen mielenkiintoisia juttuja, kuten nytkin. Innostun visuaalisista asioista ja saan kauneudesta paljon mielihyvää.
Vanhojen kauniiden rakennusten kohdalla uteliaisuus ottaa usein vallan. Tunnen vastustamatonta kutinaa päästä näkemään, miltä sisällä näyttää. Millaisia tiloja ja huoneita siellä on, millaisia kalusteita ja millaisia värejä.
Olin viikolla pari yötä mökkeilemässä Punkaharjulla. Ajelin iltapäivästä Vaahersaloon ja nautin suunnattomasti lehtien peittämästä tiestä, joka kiemurteli pitkin Punkaharjun upeaa harjua. Vaikka keli oli lokakuisen hämärähyssyisen harmaa, ei sekään pystynyt latistamaan Punkaharjun maisemien upeutta.
”Näitkö matkalla sen hienon keltaisen huvilan?”, kysyi ystäväni mökille saavuttuani. En, ihme kyllä. Yleensä kyllä huomaan poikkeavat rakennukset, mutta nyt maisemat imivät kaiken huomioni.
Seuraavana päivänä hyppäsimme autoon ja lähdimme vähän katselemaan Punkaharjun nähtävyyksiä. Tunsin alueelta aiemmilta reissuiltani ihastuttavan Hotelli Punkaharjun ja mielenkiintoisen Metsämuseo Luston, mutta ystävälleni nämä kohteet olivat uusia.
Ensimmäiseksi pysähdyimme muutaman kilometrin päässä olevan Kruunupuiston pihaan. Kruunupuisto on hotelli ja monipuolinen kuntoutuskeskus, jolla on kuntoutustoiminnasta melkoisen pitkät perinteet. Samalla paikalla aloitti vuonna 1903 Takaharjun tuberkuloosisairaala ja sama napakka kivirakennus siinä edelleen nakottaa.
Kävelimme pitkin kaunista rantaa. Ohitimme värikkäät vanhat puurakennukset, jotka myöhemmällä tutkimisella osoittautuivat Kruunupuiston Inkeritalon kokoustiloiksi ja saunaksi.
Ja sitten pam. Siellä edessä se keltainen komeus seisoi järkähtämättömästi kuin etelä-italialainen villa auringonkukankeltaisessa kuosissaan. Tienviitan mukaan rakennuksen nimi oli Urhola. Ikkunoista saatoin nähdä vilauksen kauniista valaisimista ja palan ihanaa tapettia. Kokeilin ovea. Se oli lukossa.
Mikä ihme tämä historiaa huokuva kiviunelma on, joka tuijottelee hienolla paikalla Saimaan Pihlajavedelle? Siitä piti uteliaan ottaa selvää.
Kruunupuiston henkilökunnalta sain kaipaamaani lisäinfoa. Jugend-huvila Urhola rakennettiin vuonna 1903 Takaharjun parantolan ylilääkärin asunnoksi. Rakennus kuuluu Kruunupuistolle ja 2009 se remontoitiin boutique-hotelliksi.
”Anteeksi, mutta olisiko mitenkään mahdollista päästä kurkkaamaan noita tiloja”, kysyin varovaisesti. ”Eiköhän se järjesty”, sanoi respan täti ja hetken päästä me seisoimme huvilan kiehtovien ovien sisäpuolella.
Täydellistä jugendin murrettua värimaailmaa. Upeita alkuperäisiä valaisimia ja huh, miten ihania tapetteja. Kauniita kakluuniuuneja. Lämpimiä puupintoja. Sammaleen vihreitä plyyshikalusteita. Oltiin pikkuhotellissa, mutta enemmän minusta tuntui siltä, että oltiin jonkun kotona.
11 kahden hengen huonetta, yksi yhden hengen huone, kokoustila 20:lle hengelle, alakerrassa sauna ja saunakabinetti, jotka ovat hotelliasiakkaiden käytössä. Kelasin mielessäni, että tämähän on ihan täydellinen romanttinen piilopaikka tai juhlien pitopaikka. Ainutlaatuinen hotelliaarre joka tapauksessa. Kaiken lisäksi ympäristössä on upeat ja rauhalliset lenkkeilymaastot vesistöistä tinkimättä.
Ehkä Urholasta kertoo jotain se, että siellä on majoittunut Tanskan kuningatar Beatrix. Villa myös kelpuutettiin Putinin ja hänen poppoonsa majoituspaikaksi Punkaharjun vierailulla 2017.
Kyllä teillä Punkaharjulla passaa. Kaksi persoonallista ja harvinaisen viehättävää pikkuhotellia Suomen kansallismaisemissa. Toisella puolella harjua viehko vaaleanpunainen Unelma, Hotelli Punkaharju. Toisella puolella tämä auringonkukankeltainen komea Urho. On tässä matkailijalla herkkua mistä valita.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista