On kokemuksia, joita ei unohda koskaan. Kuten se, kun istut yksin mökissäsi yön hiljaisuudessa keskellä kainuulaista erämaata ja yhtäkkiä näet karhun, joka kävelee suoraan sinua kohti.
Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)
Kyllä meni kuulkaa pasmat sekaisin siinä kohtaan, kun karhu ilmaantui näkyviin ja päätti suunnistaa suoraan ikkunani eteen. Luulin olevani karhuntarkkailumökissäni hyvin valmistautuneena metsän kuninkaan kohtaamiseen. Kamerasta oli tarkastettu valotukset ja aukot moneen kertaan ja jonkinlaisen strategiankin olin luonut itselleni, miten toimia h-hetkellä.
Vaan sitten, kun kuhmolaisessa kesäillassa elämäni ensimmäisestä karhuhavainnosta tuli totta, kaikki muu meni pieleen paitsi se valtava tunteiden kirjo, mitä siinä kohtaa koin. Tajuttoman jännityksen lisäksi minut valtasi tunnemyrsky, joka oli samaan aikaan kiehtovaa ihastusta, liikutusta ja kiitollisuutta tämän upean suurpedon näkemisestä.
Innostukseni oli myös niin valtava, että se jätti taka-alalle ensimmäisen hieman pelonsekaisen reaktioni. ”Apua, se on karhu”, oli hetken päästä ”ihanaa, se on karhu” -tunne.
Kaikki valmiina ennen sössimistä.Mesikämmen lähestyy.”Hyvänen aika, sehän tulee suoraan kohti.”Kun on mahdollista katsoa karhua suoraan silmiin, ei ihme, että tarkennus meni metsään.Sitten se vain kääntyi ja palasi sinne, mistä tulikin.
Vietin yhden yön Kuhmossa lähellä Vartiuksen raja-asemaa Bear Centren karhuntarkkailumökissä. Yrityksellä on rajanpinnassa 29 kuvauskojua, viisi luksusmökkiä ja karhutalo karhujentarkkailuun.
Minulle oli varattu ”luxusmökki”, jossa karhuyön viettoon oli kerrassaan hienot puitteet. Mökissäni oli parisänky, hyvin varusteltu pieni keittiö astioineen, tasokas kylpyhuone ja parasta kaikessa, isot ikkunat metsään ja alapuolella pilkottavalle suolle. Karhuyö luksusmökissä on hulppea lahjaidea hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaraa enemmän. Täällä oli jopa samppanjalasit, joten ei tarvitse samppista muovimukista siemailla.
Minun olisi ollut mahdollista siirtyä yöksi jollekin paikan kuvauskojuista, jossa karhujen kohtaaminen olisi ollut vielä intensiivisempää. Kojut sijaitsevat aivan pelipaikoilla soiden ja lampien reunamilla. Voin kuvitella, että elämys on niissä vielä kokonaisvaltaisempi äänineen ja tuoksuineen.
Vaatimattomat kojut on suunniteltu nimenomaan kuvauspaikoiksi kuvausaukkoineen. Monissa kojuissa pääsee kuvaamaan jopa useaan suuntaan ja usealta korkeudelta. Kojuja on valittavissa erilaisissa ympäristöissä, kuten suo-, metsä-, lampi- ja kalliotaustoilla.
Viime hetkellä kuitenkin peruin mahdollisuuden siirtyä kuvauskojulle. Takana oli yli viikon kestänyt hellejakso ja vierailupäivänä lämpötila liikkui lähellä 30 astetta eikä luvattu tuuleton yökään toisi paljoa helpotusta. Mietin, että pienissä kuvauskojuissa olisi varmaan todella kuuma. Olin yksin matkassa ja huolestuin siitä, jos minua alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Kuvauskojuista on ehdoton poistumiskielto ennen aamuseitsemää. Tällä kertaa luksusmökkini veti pidemmän korren.
Karhujen yö kaikilla mukavuuksilla.Kuvauskojut ovat vaatimattomia, mutta maisema täydellinen.Kuvauskojuilla on talvimakuupussein varustetut punkat.
Yksi Bear Centren karhuntarkkailumahdollisuuksista on karhutalo, jonne voi ostaa joko yön yli reissun tai iltaretken. Kahdessa kerroksessa sijaitseva karhutalo on suunniteltu hienosti niin, että suljettavilla liukuovilla saa omalle porukalle yksityisyyttä. Karhutalossa on useampi wc, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeittomahdollisuus sekä kerrossänkyjä lepäämistä varten. Pienellä mäellä sijaitsevalta talolta avautuivat hyvät näkymät ympäröivään luontoon.
Mökit ja kojut sijaitsevat noin 400-900 metrin päässä päätalolta. Luksusmökin pihaan pääsee ajamaan autolla, muille rakennuksille kävellään. Perille pääsee kuivin jaloin ilman kumisaappaita, sillä suo-osuuksilla on pitkospuut.
Kaikkiin hintoihin sisältyy eväspaketti. Sen lisäksi päätalolla on mahdollisuus ruokailla ennen mökeille tai kojuille siirtymistä tai nauttia aamiaista karhuyön jälkeen. Päätalon pihapiirissä on myös talo, jonne voi jäädä aamulla nukkumaan.
Ennen kohteisiin siirtymistä pidettiin yhteinen info, jossa painotettiin ehdotonta hiljaisuutta erityisesti kuvauskojuilla. Ohuiden seinien läpi äänet kuuluvat helposti ja voivat helposti säikyttää arat karhut tiehensä eikä muutenkaan haluttu karhujen tottuvan ihmisiin. Infon jälkeen kaikki retkeläiset saatettiin mökkeihinsä. Karhutalon iltaretkeläiset lisäksi noudettiin illalla yhtenä ryhmänä.
Karhutalo on loistava paikka karhujen tarkkailuun.Kojuille oli helppo siirtyä pitkospuita pitkin.
Minkälainen oli sitten oma karhuyöni? Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa. Mökin ilmanvaihtolaite piti taustalla pientä hurinaa, joten sammutin senkin pois häiritsemästä. Sitten olikin aivan hiirenhiljaista, mitä nyt väliin jossain rääkäisi korppi tai lokit pitivät ajoittaista metakkaansa.
Tuntui jännittävältä tuijottaa metsää ympärillä, sillä mikä hetki hyvänsä jostain saattaisi ilmaantua karhu näkösälle. Bear Centren mukaan siihen oli yli 90 prosentin todennäköisyys. Alueella liikuskelee noin 30 karhua ja hyvällä onnella voi nähdä myös ahman tai suden.
Sitten havahdun. Suon takana melko kaukana näen tumman liikkuvan hahmon, joka ikävä kyllä hetken päästä häviää puiden suojaan. Varmaankin se oli karhu, en vain ehtinyt nähdä sitä tarpeeksi hyvin.
Vilkaisen puhelintani, jossa WhatsApp-viestit välkkyvät. Liityin viestirinkiin, jossa lähinnä kuvaajat eri kojuilla jakavat havaintojaan karhujen liikkeistä. Karhu oli nähty usealta kojulta. Harmittelen sitä, etten tutustunut etukäteen mökkien sijainteihin. Se, että karhu kulkee A-mökkiä kohti, ei sanonut minulle ikävä kyllä yhtään mitään.
Tuijotan edessä olevaa näkymää niin, että silmiin sattuu. Sitten alkaa tapahtua. Suolle ilmestyy karhu, joka suunnistaa suoraan minua kohti. Hitaasti, mutta tasaisen rytmikkäästi, se lähestyy. Tartun kameraani ja yritän saada mesikämmenen ikuistettua. Sählään kameran säätöjen kanssa ja lopputuloksena huomasin myöhemmin saaneeni karhu puskassa, karhu puun takana ja karhu epätarkkana kuvia. Nyt ymmärrän kuinka vaikeaa osaamattoman on saada liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa.
Hetken päästä karhu on enää muutaman metrin päässä ikkunastani. Pystyn katsomaan sitä suoraan silmiin. Se nostaa kuononsa hieman yläviistoon, nuuhkaisee ja kääntyy harmillisesti pois päin sinne, mistä on tullutkin. Muutama lokki seuraa kontion kintereillä. Kädet tärisevät, sydämessä muljahtelee ja pulssini tykyttää. Hetki on ollut ainutlaatuinen.
Mökin takaseinän tuuletusikkuna oli raollaan ja mietin, että mahtoikohan karhu haistaa minut siitä. Suljen ikkunan silläkin uhalla, että mökissä on älyttömän kuuma.
Hitaasti vakain askelin tämä kontio kävi kääntymässä ikkunani edessä.Metsän kuninkaan kuninkaalliset jäljet.
Mietin kuinka mahtavaa on, että maassamme on tällaisia suurpetoja kuin karhu, ahma ja susi. Tulen aina surulliseksi siitä, miten yhä edelleen suurpetomme kohtaavat vanhakantaista teilaamisasennetta, jossa petomme nähdään yksipuoleisesti vain vaaroina ja tappajina.
Olin edellisenä päivänä käynyt Kuhmossa Luontokeskus Petolassa, jossa näin menneiltä vuosilta koottuja lehtiotsikoita. Karhu esiintyi otsikoissa pääosin ronskina tappajana ja susi hirvenraatelijana sen sijaan, että ne nähtäisiin metsiemme mahtavana rikkautena. Toivoin hartaasti näkevänä tänä yönä myös voimaeläimeni suden.
Mutustelen eväitäni ja nautiskelen pikakahvia pysyäkseni hereillä. Harmittelen tässä kohtaa, että olen yksin reissussa. Olisi helpompaa, jos voisi toisen kanssa pitää vahtia vuoron perään, sillä väsymys alkaa painamaan. Onneksi on sentään valoisa kesäyö eikä pimeää juurikaan tule.
Vilkaisen puhelintani ja huomaan, että joku on nähnyt myös ahman. Karhuistakin on useita havaintoja ja muutama loistava karhukuvakin on tullut jakoon.
Ennen yhtätoista tapahtuu jälleen. Tällä kertaa karhu saapuu suon toiselta reunalta, tulee mökin ikkunoiden eteen, aikailee hetken, tekee pienen kiepin ja palaa sitten takaisin metsikköön. Saan videokuvattua osan kontion pyörähdyksestä kamerallani. Mukavaa on saada karhu tallennettua, mutta toisaalta olisi niin kiehtovaa keskittyä vain tarkkailemaan sitä. Kovin kauaa ei tämäkään nalle pysyttele näytillä.
Pari ihastuttavaa Katja Alahuhdan ottamaa karhukuvaa. Katja huolehtii asiakkaista Bear Centressä.Kuva: Katja Alahuhta
Kuva: Katja Alahuhta
Jaksan sinnitellä valveilla vähän yli yhteen ja nähdä kauempaa vielä yhden karhun. Saanpa myös todeta, että säikähdettyään jotain karhu on todella nopea pinkaistessaan pakoon. Laitan puhelimen herättämään aamuneljältä, sillä kukapa raaskisi nukkua kauaa tällaisena yönä.
Neljältä olen taas nuokkumassa tarkkailuasemissani. Kuinkahan monta karhukäyntiä mahdoin missata nukkuessani? Viideltä näen tämän reissun viimeisen karhun. Se tassuttelee alla olevan suon poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyllä se vaan on komea eläin.
Kiitos Bear Centre mahdollisuudesta kokea tämä mahtava elämys. Ja kiitos paikan oppaalle ja ilopillerille Katjalle kaikesta huolenpidosta. Katjan kanssa käytiin vielä seuraavana aamuna katsomassa erilaisia kuvauskojuja. Karhunjäljet lähellä mökkiäni kertoivat siitä, etten sittenkin nähnyt yöllä vain unta.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista