Istuimme neljän ystävämme kanssa terassillamme hämärtyvässä kesäyössä. Edellisestä tapaamisestamme oli vierähtänyt pitkä rupeama, sillä korona oli jo kertaalleen sotkenut sovitut kuviot. Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Hyvä mieli siitä, että ympärillä oli ystäviä ja elämää. Elämä on palaamassa normaaliksi, kiitos myös kahden rokotteen.
Menneet heinäkuun viikot ovat osoittaneet minulle konkreettisesti monen asian merkityksellisyyden. Kun sinulta otetaan jotain pois, huomaat sen arvon ihan eri tavalla. Koronavuosi supisti sosiaalista elämää, leikkasi matkoja ja jäädytti kulttuurinautinnot. Vaikka olen kova nauramaan tuntuu, että vuosi kuihdutti myös nauruni tai no, ainakin vaimensi hersyvimmän osan siitä.
Iloa kulttuurista
Tuntui herkulliselta nauraa pitkästä aikaa sydämensä kyllyydestä. Kävimme katsomassa Ismo Leikolan kesäkiertueen stand up -esityksen ”Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”. Ismo on kyllä melkoinen alansa ammattilainen. Ihailen hänen oivaltamisen kykyä löytää huvittavia puolia tavallisista arkisista asioista. Yleisön ulvoessa naurusta mietin, kuinka kautta aikojen vaikeiden aikojen vastapainoksi ihmiset ovat tarvinneet leivän lisäksi myös ”sirkushuveja”. Yhdessä nauraminen ilmiselvästi voimaannuttaa.
Muiden ihmisten lisäksi tarvitsemme kulttuuria, asioita, jotka ruokkivat aistejamme ja synnyttävät mielihyvän kokemuksia. Älkää siis hyvä valtiovalta koronan varjolla viekö meiltä kulttuuria! Tällaisina aikoina tarvitsemme sitä entistä enemmän.
Toinen lähiviikkojen kulttuurinautinto oli käynti Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelassa. En muista milloin viimeksi olen nauttinut yhtä paljon taidenäyttelystä. Salmelan tämän vuotinen näyttely oli monipuolinen ja löysin sieltä paljon omaa silmää viehättävää.
Mikäli et ole käynyt Taidekeskus Salmelassa, vielä ennättää tänä kesänä, jos kiirettä pitää. Näyttely on avoinna 15.8. saakka. Suosittelen lämmöllä, sillä alue on muutenkin oikein viehko.
Tänä vuonna Taidekeskus Salmelassa viehättivät erikoisesti erilaiset patsaat.
Salmela alueena on nähtävyys jo itsessään.
Paluu kouluvuosiin
Yksi hauska ja poikkeuksellinen viime viikkojen kokemus oli luokkakokous. Vuosissa mentiin melkoinen harppaus taaksepäin, sillä kyseessä oli yläasteen yhdeksäs luokka. Ajassa tämä tarkoitti aikaa 43 vuotta sitten. Vähän jänskäsin sitä vieläkö kukaan tunnistaa, sillä kilojakin oli välissä päässyt kertymään lisää lähes kaksikymmentä.
Vaan kyllähän kaikki tunnistettiin ja löytyihän sieltä takaa nuoret versiot meistä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten tietyt peruspiirteemme säilyvät koko elinikämme. Ken oli kouluaikana suupaltti oli sitä edelleen ja päin vastoin.
Oli kiinnostavaa kiertää entistä kouluamme ja saada tuulahdus siitä, millaista on kouluelämä tänä päivänä. Meitä hämmästyttivät ala-aulaan ilmestyneet biljardi- ja pingispöydät, käytävien viihtyisät oleskelutilat sekä säädettävät työtuolit ja pöydät. Kadonneet olivat liitutaulut, liikuntasalin puolapuut ja ne köydet, joita pitkin en pystynyt koskaan kipuamaan.
Entiset koulutilat synnyttivät paljon muistoja, niin hyviä, jos sitten huonojakin. Eipä muuten onnistunut enää kaiteita pitkin laskeminen kuten silloin ennen. Olivat menneet nähkääs korottamaan noita kaiteita, turvallisuussyistä ehkäpä. Elämä oli ennen turvattomampaa, mutta oliko se sittenkin hauskempaa?
Miten paljon suuremmalta juhlasali tuntuikaan aikoinaan.
Jotain pysyvääkin koulussamme oli. Ala-aulan kaunis laatoitus oli entisellään.
Lappiin uudisasukkaaksi
Seuraavaksi sitten iloinen uutinen. Kerroin aiemmin, että tulemme tänä kesänä olemaan Lapissa suunniteltua pidempään. Syynä on se, että tulimme valituksi mielenkiintoiseen hankkeeseen ”pelottomiksi uudisasukkaiksi” Pohjois-Lapin pieneen kyläyhteisöön.
Meidän sijoituspaikkamme on Pelkosenniemellä Suvannon kylässä, joka tunnetaan harvinaislaatuisena museokylänä. Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kylä säästyi polttamiselta Lapin sodassa ja nykyisin sen historiallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.
Odotamme innolla ”muuttoa” ainutlaatuiseen miljööseen ja mahdollisuutta päästä kokemaan lappilaista pikkukylän elämää. Mies on erityisen innoissaan Kitisen rannassa odottavasta soutuveneestä. Minä taas olen täpinöissä yli 100-vuotiaasta talovanhuksesta, jonka suojissa tulemme asustelemaan.
Valmiina uusiin seikkailuihin. Saimaa vaihtuu nyt hetkeksi Lapin maisemiin.
Ihan järjettömän hyvältä tuntuu päästä piakkoin Lappiin, kuten myös se, että tiedossa on uusia seikkailuja ja kokemuksia. Etukäteen jännitän sitä, vieläkö löytyy lakkoja, saadaanko kalaa ja ennätetäänkö näkemään ruskaa.
Ensi alkuun koukkaamme kalareissulle Inarin kautta. Innostus lienee paras sana kuvaamaan vallitsevaa olotilaani. En jaksaisi enää millään odottaa. On kertakaikkisen ihanaa päästä jälleen reissuun.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista