Kannattaako asioita ylipäätään omistaa? Onko ihminen vapaampi ja huolettomampi ilman omistamisen taakkaa?
Tulin Lappiin. Tällä kertaa en yhtä iloisin ja rentoutunein mielin kuin aiemmin. Mieltä painoi luopumisen tuska. Tulin myymään rakasta lintukotoamme.
Mulla on mieheni kanssa ollut useamman vuoden Lapissa pieni loma-asunto. Sellainen kelorivarin pätkä, joka on ollut tukikohtamme Lapin reissuillamme.
Ikävä kyllä mökin käyttö on jäänyt viime vuosina vähäisemmälle kuin alun perin suunnittelimme. Matka on pitkä ja jotta tänne saakka viitsii ajaltaa tarvitaan useampi vapaapäivä kuin pelkkä viikonloppu. Levottomina sieluina meillä on myös vaikeuksia viettää lomaa yhdessä ja samassa kohteessa. Ympärillä oleva laaja Lappi houkuttaa ja sitten on vielä se Pohjois-Norjakin, josta saimme tänä kesänä vasta pienen siivun raapaistua.
Rupesimme miettimään järkiperustein onko mitään mieltä pitää tällaista investointia suurimman osan vuotta tyhjillään. Jos täällä käy jouluna ja kesälomalla, onko järkeä maksaa koko vuoden lainaa ja käyttökuluja?
Asiat eivät kuitenkaan ole aina niin yksinkertaisia. On olemassa myös ne tunnesyyt. Rakennukseenkin voi kiintyä. Vuosien varrella tätä pesää on tullut laitettua mieleiseksi. Pienet itse hankitut yksityiskohdat ovat lisänneet hyvää tunnelmaa ja muutenkin tuntuu, että tässä kämpässä on fengshuit kohdallaan.
Näiden vanhojen kelohirsien ympäröiminä olemme viettäneet tunnelmallisia jouluja, tuijotelleet lapintakan loimutusta, kerranneet mukavien päiväretkien antia ja haaveilleet tulevasta. Vuoron perään olemme pitäneet revontulivahtia tai ihmetelleet terassilla Lapin yötöntä yötä. Palanneet mökkiin hikisinä milloin hillasoilta, milloin vaelluksilta tai hiihtoretkiltä. Seuranneet pihalla kuljeskelevia poroja ja heitelleet kuukkeleille leipäpaloja. Kivunneet lähitunturin laelle juomaan samppanjaa. Ja nytkö sitten olisi aika luopua tästä kaikesta, meidän omasta lintukodostamme?
Näillä puilla on ollut elämää ja tarinoita jo paljon ennen meitä.
Olen tehnyt surutyötä. Silitellyt uurteisia, vuosien tummentamia keloja ja jutellut niille. Tutkinut niiden pintaan piirtyneitä tarinoita, jotka ovat syntyneet kauan ennen meitä. Meistä on tullut näiden vuosien aikana läheisiä.
Myydäkö vai eikö myydä? Järki sanoo yhtä ja sydän toista. Kumpi edellä pitäisi mennä? Siinäpä pulma.
Salaa toivon, ettei kukaan ostaisi tätä.
Tänään yhtä sumussa kuin ympäröivä luonto.
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.