Voiko missään maailmankolkassa hattaran värinen kerrostalo olla tyylikäs. Nizzassa voi.
Kirjoittelin aiemmin Nizzan matkan ruokakokemuksistani. Toinen asia, millä tässä kaupungissa voi herkutella ovat värit. Hauskat karkkiväriset rakennukset hehkuvat Välimeren auringossa kuin nauraisivat hyväntuulisesti ohikulkijalle. Talot näyttävät siltä kuin olisivat päällystetty eri värisellä marsipaanimassalla ja kieltämättä väreistä tuli mieleen myös paikallisen herkkukaupan macaron-lajitelma.
Katujen ja aukioiden varsilla on sulassa sovussa vieri vieressä keltaista, vaaleanpunaista ja oranssia kiviseinää. Ja tätä väri-iloittelua täydentävät vielä vihreät ja siniset ikkunaluukut. Katukuvasta tuli väkisinkin hyvälle tuulelle.
Minkään valtakunnan julkisivulautakunnat eivät varmastikaan ole olleet päättämässä kaupungin rakennusten värimaailmasta. Aikojen kuluessa jokainen on ilmeisesti saanut maalata talonsa juuri sen väriseksi kuin on hyvältä tuntunut. Ja jostain kumman syystä moni on halunnut ehostaa elinympäristöään juuri makeilla karkkiväreillä. Liekö vaikutusta jatkuvasti paistavalla auringolla tai Välimeren välkehtivällä kirkkaudella?
Luulisi, että tämä värien sekamelska näyttäisi rauhattomalta ja mauttomalta. Lopputulos on kuitenkin aivan päinvastainen. Voimakkaat värit sointuvat vaan jotenkin kumman hyvin toisiinsa.
Kaupungin katukuva näyttää värikylläisyydessään samalla hulvattomalta ja samalla hienostuneelta. Ranskalainen eleganssi ja tyylitaju on ikäänkuin yhdistetty etelämaalaiseen suurpiirteisyyteen ja tunteenpaloon. Kaiken yllä lämmin Välimeren valo vain korostaa värien voimaa. Très chic!
Oli hauska huomata kuinka nizzalaiset ovat vieneet värimaailmansa vielä astetta pidemmälle. Samat värit toistuvat niin ravintoloiden kuin kauppojen sisustuksissa, tuotepakkauksissa ja jopa tuotteissa. Aivan kuin elinympäristöön suhtauduttaisiin pieni pilke silmäkulmassa, mutta toisaalta niin, että jokainen pienikin yksityiskohta on haluttu pukea nizzalaisväreihin. Värillä on väliä ja sitä pitää ehdottomasti olla. Nizzanroosaa, poltettua oranssia, auringonkukankeltaista tai laventelinsinistä.
Katsokaapa näitä Nizzasta ottamiani kuvia. Aika hyväntuulista väriterapiaa eikö vaan?
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.