No nyt minä sen äkäsin. Meillä tulee törmäyskurssia usein sen takia, että minä olen ilmapallo ja mies on kivi.
Luin hiljattain mielenkiintoisen Väestöliiton julkaiseman tekstin parisuhteen vuorovaikutuksesta. Siinä pohdittiin asioita, jotka aiheuttavat parisuhteessa kommunikaatiovaikeuksia. Aina tuo yhteys ei vaan toimi. Meillä on erilaisia tapoja ilmaista itseämme ja kun siihen lisätään vielä erilainen tempperamenttitaso, yhteinen sävel voi saada riitasointeja.
Väestöliiton tempperamenttimalli Kivet ja ilmapallot kolahti minuun eritoten. Miten olivatkaan osanneet kertoa juuri meidän elämästä ja löytää meidän molempien tyypilliset luonteenpiirteet?
Väestöliiton asiantuntijat ovat rakentaneet kaksi luonnetyyppiä, kivet ja ilmapallot, joiden kautta pyritään ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja parisuhteen vuorovaikutusta. Näitä vastakkaisia luonteenpiirteitä kuvaillaan seuraavasti:
”Ilmapallot ovat ihmisiä, jotka ovat nopeatempoisia kaikessa olemisessaan ja tekemisessään. He kyllästyvät helposti. Heidän tunneskaalansa on usein laaja ja värikäs sekä sisältää nopeita vaihteluita. He kaipaavat yllätyksiä ja uusia asioita elämäänsä. He innostuvat nopeasti, mutta he myös suuttuvat ja pettyvät vikkelästi.
Kivet ovat ihmisiä, jotka nauttivat tasaisesta elämänmenosta. Kivet eivät pitkästy helposti. He pitävät rutiineista ja tutuista asioista. He eivät kaipaa vaihtelua eivätkä välttämättä ilmaise tunteitaan kovin voimakkaasti. He eivät halua elämään voimakasta jännitystä. Kivet esimerkiksi lomailevat mielellään samassa, tutussa paikassa vuodesta toiseen.”
Miten hyvin tuosta tekstistä tunnistankaan itseni, jos sitten miehenikin. Siinä missä minun pitää saada muutosta ja vaihtelua, mies on meillä ihan tyytyväinen vallitsevaan tilaan. Hän pitää tutuista asioista ja rutiineista, jotka tuovat elämään tiettyä varmuutta ja turvaa, toisin kuin minä, joka janoan seikkailuja ja inspiraatiota.
Arvatkaapa vaan, millaista on, kun meillä suunnitellaan uutta matkaa? Minun bucket listalla on vähintään kymmenen kohdetta, minne pitäisi mennä ja mitä pitäisi nähdä. Mies taas kokee enemmän rasitteena sen, että koko ajan pitäisi olla menossa johonkin suuntaan ja vaihtaa kohdetta ja majoituspaikkaa. Siinä sitten yritetään löytää jonkinmoista kompromissia, joka tyydyttäisi meitä molempia.
Väestöliitto onneksi antaa suhteellemme toivoa. Tarvitaan väliin vaan vähän enemmän tilaa, jotta kumpikin voi toteuttaa itseään. Ja niinhän se on, että usein juuri se ilmapallo tarvitsee elintilaa kaikkein eniten.
Mielenkiintoista on, ettei välttämättä sekään ole ihannetila, että kumpikin suhteen osapuoli edustaa samaa temperamenttityyppiä. Väestöliitto kirjoittaa näin:
”On paljon parisuhteita, joissa toinen on kivi ja toinen ilmapallo. Tällainen parisuhde voi toimia hyvin, kun parin välissä on riittävästi tilaa erityisesti ilmapalloa ajatellen. Kahden kiven liitto on tasainen ja turvallinen, mutta ajoittain toinen saattaa kaivata parisuhteeseen eloisaa ilmapallomeininkiä. Kahden ilmapallon liitto on vauhdikas, mutta toisaalta taipuvainen epävakauteen.”
Niin se vaan on, että erilaisuus elämässä on rikkaus, jos on tahtoa sen ymmärtämiseen. Vaikka sinä et ajattele samoin kuin minä, se on silti ok. Vaikka sinun näkökulmasi olisi ristiriidassa omani kanssa, sinun on yhtä suuri oikeus olla kivi kuin minun ilmapallo. Muuttamaan emme toisiamme pysty. Minusta ei voi tulla kiveä eikä sinusta ilmapalloa. Sen kun aina muistaisi.
Kivi voi tasoittaa leijailevaa ilmapalloa ja estää sitä eksymästä. Ilmapallolla on hyvä olla peruskalliota, minne voi välillä kiinnittyä. Ilmapallo taas voi kuljettaa kiven uusiin sfääreihin, tuoda säpinää ja eloa elämään.
Kiitos Väestöliitto heurekasta, koin oivalluksen. Ehkei se kivi vierelläni olekaan niin mahdoton kuin joskus sorrun ajattelemaan. Ymmärrän nyt ehkä himpun verran paremmin itseäni ja meidän molempien tapaa ajatella.
Kumpaa sinä olet enemmän, kiveä vai ilmapalloa?
Kuvat: pixabay.com
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista