Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.
Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi käytössämme vielä yhden vuorokauden ja mietimme miehen kanssa, että mihin jäisimme paluumatkalla vielä yhdeksi yöksi.
Levitin sohvapöydälle Andalusian kartan ja ajattelin, että rantakaupungin vastapainoksi olisi mukavaa ajaa jonnekin ylemmäs sisämaahan. Johonkin meille ihan tuntemattomaan mestaan.
Hylkäsin kaikki liian pienellä tekstillä olevat paikannimet. Pitäisi olla ainakin sellainen kylä, jossa olisi jotain muutakin kuin kirkko, muutama talo ja majoitus jonkin näistä peräkammarissa.
Kuljettelin sormeani kartalla ja jostain syystä se pysähtyi Vejer de la Fronteran kohdalle. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Cadizin provinssissa oltiin edelleenkin, arviolta noin 60 km Cadizin kaupungista etelään. Nimikin oli sopivasti painettu hieman isommalla präntillä. Olisikohan tämä meille sopiva yöpymispaikka paluumatkalla Fuengirolaan?
Googlettaminen kertoi, että kyse oli noin 13000 asukkaan korkealla rinteillä sijaitsevasta pikkukaupungista. Ei siellä mitään ihmeellistä näyttänyt olevan. Sellaista vanhojen valkoisten kylien visuaalista sulokkuutta. Kokoa Vejer de la Fronteralla näytti olevan sen verran, että ainakin yhden päivän saisi menemään hengailemalla kylämäisen kaupungin raitilla.
Seuraavaksi googletin löytyisikö kaupungista mitään sopivaa hotellia. Ja kas, Booking.com löysikin Vejer de la Fronterasta yllättävän monta kiinnostavaa ja vieläpä kohtuuhintaista majapaikkaa. Näistä eniten kiinnostuin maurilaishenkisestä Hotel La Casa del Califasta. Koska entisessä maurien hallitsemassa kaupungissa oltiin, tämähän sopisi tunnelmaan hyvin. Siispä sinne.
Ylhäällä oleva kaupunki näkyi jo kaukaa. Ajaessamme kiemuraista tietä ylös päämääräämme, toivoin totisesti, ettei ketään tulisi kapealla tiellä vastaan. Ajatuskin siitä, että mentäisiin liian lähelle kaiteettoman tien reunoja hirvitti. Myöhemmin huomasimme, että kaupungin toiselta laidalta johti perille toinenkin vähän leveämpi tie.
Hotelli löytyi helposti kaupungin pääaukion laidalta ja autokin saatiin hyvin parkkihalliin.
Hotellimme oli melkoinen sokkelo useammassa kerroksessa. Sellainen pieni painajainen kaltaiselleni suuntavaistottomalle. Tasoja, kerroksia, käytäviä, kulmia ja ovia ihan loputtomiin. Naureskelin miehelleni, että ilman häntä en olisi varmaan koskaan osannut takaisin huoneeseemme.
Hotelli oli kerrassaan ihastuttava. Kaikkialla tuoksui miellyttävästi sekoitus suitsuketta, mirhaa ja mausteita tai jotain, mikä viittasi itämaille. Rakennus oli sisustettu hyvällä maulla ja jokainen pienikin yksityiskohta oli tyylilleen uskollisesti tarkkaan harkittua. Itämaisia mattoja, lyhtyjä ja lamppuja, jotka loivat seinille kiehtovia kuvioita, vanhoja huonekaluja, viherkasveja, kauniita kaakeleita, kutsuvia sohvanurkkauksia…
Erään käytävän päässä oli lattialla punottu käärmekori hieman raollaan. En uskaltanut siirtää kantta, sillä olin aivan varma, että sisällä köllötteli kobra päiväunillaan. Ihan täydellistä Tuhannen ja yhden yö tunnelmaa. Ja sokerina huipulla kattoterassin baarikahvila, joka oli niin miellyttävä, että teki mieli istua siellä kylmässä tähtikirkkaassa yössäkin.
Entä sitten itse kaupunki? Vejer de la Frontera jakautui kahtia. Vanhempi osa, missä majapaikkamme sijaitsi, oli sellainen tyypillinen andalusialainen valkoinen ”kylä”. Korkeimmalla kohdalla sijaitsi vanha linna, joka oli remontin vuoksi nyt suljettu.
Seuraavaksi ylimmällä tasolla oli kirkko ja keskellä kylää pääaukio, Plaza de España. Jostain luin, että tätä aukiota pidetään Cadizin alueen kauneimpana johtuen osittain aukion keskellä olevasta sevillalaisesta keramiikasta tehdystä suihkulähteestä. Ja kaunishan se kieltämättä olikin.
Historia oli läsnä kaikkialla. Siellä täällä pulpahti esiin pala keskiaikaista muuria ja vanhoja kaupungin portteja. Mitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä romanttisemmaksi minusta miljöö muuttui. Sinne tänne sijoitellut jouluvalot ja vanhat katulamput lisäsivät vain kaupungin kauneutta ja tunnelmallisuutta.
Vejer de la Fronteralla on myös toinen, uudempi osa, josta löytyy nykyaikaisempia taloja, kauppoja ja ravintoloita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Vejer de la Fronterasta olisi päässyt patikoimaan ympäröivään maastoon erilaisille luontoreiteille. Kaupungille kuuluu myös muutama kilometri neitseellistä biitsiä Atlannin rannalla. Rantaan on matkaa noin yhdeksän kilometriä.
Päättelimme lukuisista tasokkaan näköisistä ravintoloista, hotelleista ja käsityöläiskaupoista, että kaupungissa täytyy joskus olla turisteja joltisenkin paljon. Nyt joulukuussa kaduilla sai kuljeskella rauhassa lähes omissa oloissaan.
Huomasin myös, että hotellissamme oli palkittu marokkolais-libanonilainen ravintola El Jardin del Califa. Vahva suositus tälle. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, paikka oli mitä romanttisin. Meillä ei ollut mitään hämyistä kynttiläillallista vastaan. Ravintola on kovin suosittu, joten pöytävaraus kannattaa tehdä.
Ei voi mitään, nämä tunnelmalliset valkoiset kylät ovat vieneet sydämeni ihan täysin. Aina yhtä ihanaa kierrellä historian havinan täyttämillä kujilla ja kaduilla. Tällä reissulla ruokittiin niin visualistia kuin romantikkoa minussa.
https://www.turismovejer.es/index.php/en/
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
