Kukkamekkotäti on menneellä viikolla ihmetellyt kaikenlaista. Niin ärsytyskynnys kuin kärsivällisyys on ollut väliin koetuksella. Moni eteen tullut asia on nostattanut kulmakarvoja ja saanut silmät pyörähtämään ylimääräisiä kierroksia. No, kerronpa teille, mikä se nyt on mieltä huolettanut tai harmittanut.
Voihan IT!
Vihdoinkin olen ATK:n sijaan oppinut puhumaan IT:stä. Kehitystä on näemmä tapahtunut sitten lankapuhelimen 🙂
Espanjassa vietettyjen kuukausien jälkeen töiden aloittaminen on ollut mukavaa, ainakin noin pääosin. Olen ladattu aimo annoksella D-vitamiinipitoista energiaa ja työvire on ollut hyvä. Pientä keskittymisongelmaa on alkuun ollut, mutta sekin on asettunut ajan kanssa uomiinsa.
Ainut, minkä kanssa on työssä vaikeaa elää, ovat jatkuvasti riivaavat tietotekniikan ongelmat. Uusi käyttöjärjestelmä = ongelmia. Uudet ohjelmat = ongelmia. Uudet sovellukset = ongelmia. Kun nämä kaikki yhdistetään samaan pakettiin, lopputuloksena on muchos problemos. Näiden vaikeuksien kanssa vaan täytyisi jotenkin tulla toimeen ja selvitä, vaikka samassa pakassa työt kasaantuvat ja verenpaine nousee.
Välillä tässä taistossa tuntee itsensä niin auttamattoman osaamattomaksi, että tekisi mieli vain yksinkertaisesti nostaa kädet pystyyn. Suossa rämpimisen sijaan kaipaan niin kovin hetkiä, että kaikki toimisi moitteettomasti ja voisi täysillä keskittyä varsinaiseen ydintyöhönsä. Sitä odotellessa.
Elämää välitilassa
Muussa elämässä kotiinpaluuta on häirinnyt eräänlainen jähmeä välitilafiilis. Tiedättekö sen tunteen, kun ei oikein tavallisista arkirutiineista saa toivomallaan tavalla kiinni? Sitä vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa sen sijaan, että eläisi täysillä tässä ja nyt.
Kirjoitin Puutalobaby -blogin kommenttikenttään näin: ”Kaksi viikkoa Suomessa. Yritän edelleenkin nauraa makeasti. Kuulostaa ontolta. Yritän edelleen olla rento ja hauska. Teennäistä. Yritän herätä aamuun hymy huulilla. Pakottamista. Yritän täyttää mieleni aurinkoisilla ajatuksilla. Ajatuksia on, muttei aurinkoa. Miten mä voin olla näin eri ihminen kuin hetki sitten?” Krista pohti blogipostauksessaan juuri ulkomailta kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia.
Uskon, että tämä välitilatunne pikku hiljaa tasoittuu ja elämä notkistuu normaaliksi, varsinkin kun kesä ja lämpö tulevat mukaan kuvioihin. Tarvitaan vain vähän aikaa ja vähän kärsivällisyyttä. Löydän varmasti hiipuneen nauruni.
Suomalainen hintataso
Äkkiä sitä ihminen unohtaa asioita. Kuten sen, minkä verran mikäkin Suomessa maksaa. Piti nimittäin kahteen otteeseen vilkaista kahvilakuittia, sillä olin varma, että laskuun oli lisätty jotain ekstraa. Pieni suodatinkahvi ja korvapuusti kuusi euroa kolmekymmentä senttiä. Ei ole totta! Ja siihen hintaan hait tuotteet tiskiltä itse ja sinun toivotaan vielä palauttavan likaiset astiat rullakkoon.
En muista, että koskaan elämässäni olisin niin paljon istuskellut kahviloissa kuin Aurinkorannikolla viettämiemme kuukausien aikana. Kahviloissa notkumisesta oli tullut meidän jokapäiväistä elämää. Toki meillä oli siihen kerrankin aikaa, mutta oma osansa oli myös edullisella hintatasolla. Tätä ikävöin, jos sitten pöytiin tarjoilua ja hymyileviä tarjoilijoita.
Ja edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, kuinka erilainen euro on suomalaisessa ruokakaupassa verrattuna espanjalaiseen. Viisikymppiä meni, mutta kassissa ei ole juuri mitään. Erityisesti ärsyttää kalan kallis hinta. Ymmärrän hyvin, miksi pienituloisen on vaikea kerätä terveellistä ostoskoria.
Alkoon emme ole vielä uskaltautuneet.
EU-vaalit
Taas pitäisi äänestää. Tiedän. Pitäisi sanoa, että SAA äänestää. Nyt vaan on niin, että olen ihan pihalla EU-vaaleista. Minulla ei ole ehdokasta, jos ei sitten puoluettakaan.
Jotenkin tulee sellainen tunne, etteivät ehdokkaat itsekään suhtaudu ehdokkuuteensa kovin vakavasti. Ainakin, jos sitä mitataan mitäänsanomattomilla vai pitäisikö sanoa typerillä vaalisloganeilla. ”Äänestä suurpeto Brysseliin/Roposi Suomen asialla/Ei mikään pieni vihreä mies/Värikkäämpi vaihtoehto/Kaurapuurolla kasvanut”. Mitä näistä nyt saa irti? Ja kuin koristeena kakun päällä, jollain soi radiossa lapsellinen ja ärsyttävä rallatus.
Ehkä eniten minua ihmetyttää EU-vastaisten puolueiden mukanaolo. Vähän sama kuin joku hakisi työpaikkaa, mutta kertoisi työhaastattelussa, että tämä yritys on kyllä ihan paska, enkä usko toimintaanne mitenkään. Kaikki mitä teette, on ihan väärin ja toivoisin, että koko yritys lakkautetaan. Mitä luulette, saisiko hakija työpaikan?
Paino-ongelmia
Vaaka ei ole enää ystäväni. Ei ole ollut pitkään aikaan. Paino tuppaa väkisin nousemaan. Fuengirolasta paluun jälkeen liikunnan määrä on vähentynyt ja se näkyy heti lisääntyneinä kiloina ja kirraavina vaatteina.
En saa samaa hyvää fiilistä lähteä tarpomaan liian tuttuja kotikulmien katuja, jotka eivät tarjoa mitään mielenkiintoa. Tässä kohtaa on pakko ryhdistäytyä, sillä muuten ei hyvä seuraa.
En halua kuitenkaan lähteä sille tielle, että jokaista suupalaa pitäisi kontrolloida. Ruoka ja viini on niin suuri ilo. Tosin sen verran voisin lisätä itsekuria, että jonkun suklaisen nautinnon voisin joskus jättää väliin. Mutta ei se vaan helppoa ole.
Kuten näette, pienet ne ovat viikon ärsytyksen aiheet olleet. Kai tästä sen johtopäätöksen voi tehdä, että elämä on kutakuinkin mallillaan. Ja tänään oli sitäpaitsi mitä ihanin keli.
Kävin maistelemassa Silja Symphonylla Tallink Siljan uudet laivan viinit ja oluet. Ennen tilaisuuden alkua jäi vähän aikaa Kaivopuistossa istuskeluun. Mieleen tuli Uuno Kailaan ihana runo ”Minä nauran auringolle. Sekin nauraa.”
Onnelliseen elämään tarvitaan aina ripaus kepeää lapsen mieltä. Ja paljon naurua. Se tekee kattauksesta nimeltään Elämä huomattavasti hauskempaa.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista