Hola pitkästä aikaa. Päivät kuluvat sellaista haipakkaa, etten edes blogia ole viimeiseen viikkoon ennättänyt päivittämään. Aika vaan soljuu sulavasti ihan tavallisen arjen merkeissä. Kaupassa käyntiä, kotiaskareita, merenrantalenkkejä, kampaajalla käyntiä, muutama päivä vieraiden houstaamista ja jossain välissä vähän shoppailuakin.
Vaihtelevien ja melko viileiden päivien jälkeen sää on vaihtunut lähes helteisiin keleihin. Huomasin, että omasta garderoobistani uupuu kevyitä kesävaatteita ja siksi on pitänyt kierrellä vähän vaatekauppoja kesämekkoa ja -puseroita metsästäen.
Fuengirola on minusta oiva ostoskaupunki. Jos et ole merkkivaatteiden perään, mukavan hintaista kesäretonkia täältä saa kohtuuhinnalla. Erityisen ihastuksissa olen edullisiin pellavavaatteisiin, joista Suomessa saa maksaa usein moninkertaisen hinnan.
Se, mistä itse asiassa piti kertoa, on meidän viikonlopun rantalomanen. Lähdimme ihan ex tempore pikku matkalle inspiroituneena säätiedotuksesta, joka lupasi viikonlopulle mahtavan lämmintä ja aurinkoista. Mielessä siinsi turkoosinvärinen meri ja pieni rantakaupunki.
Kun ulkomailla asustelee pidemmän aikaa, tuntuu ihan siltä kuin maan sisällä matkatessa tekisi uusia ulkomaanmatkoja. Ainut ero on siinä, ettei tarvitse lentää mihinkään, eikä matkustaa tuntitolkulla. Eikä myöskään maksaa paljoa, niin kuin ei nytkään.
Löysin meille erittäin kohtuuhintaisen majoituksen Nerjasta, reilun 20 000 asukkaan rantakaupungista 50 kilometrin päästä Malagasta itään.
Tuumasta toimeen, parin yön hotellivaraus sisään ja seuraavana aamupäivänä matkasimme paikallisjunalla kotipysäkiltä ensin Malagan Maria Zampranon rautatieasemalle ja sieltä viereiseltä bussiasemalta Nerjaan. Reilun tunnin mittainen bussimatka kustantaa ainoastaan noin viisi euroa/suunta.
Vähän naureskelimme matkalla, että lähdimme kotoa Fuengirolasta parin päivän rantalomalle. Olen käynyt Nerjassa muutama vuosi takaperin ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Edellisen matkani pääsyy oli Nerjan merkittävin nähtävyys tippukiviluolat.
Tällä kertaa halusin käydä Nerjasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Frigilianassa. Tätä piskuista vuoristokylää pidetään yhtenä Andalusian kauneimmista valkoisista kylistä ja ihastuttavahan se olikin. Frigilianasta tulossa juttua vähän myöhemmin.
Parasta Nerjassa ovat kauniit rannat ja näköalat. Ja onhan Nerjassa toki muutakin kauneutta.
Jänskäsin vähän valittua majapaikkaamme. Ydinkeskustassa sijaitseva Mena Plaza hotelli oli saanut booking.comissa loistavat arvostelut, eikä 54 euron vuorokausihinta parvekkeellisesta huoneesta aamiaisella päätä huimannut. Se mikä vähän arvelutti oli hotellin vain kahden tähden luokitus.
Ennakkoluulot olivat turhaa. Oikeastaan en tajua, miksi hotelli on luokiteltu noin alas, sillä kolme tähteä sille olisi kuulunut mennen tullen. Mena Plaza on siisti ja melko uusi hotelli. Sijainti ydinkeskustassa on loistava lähellä linja-autoasemaa, rantaa sekä ravintola- ja ostoskatuja. Sängyt olivat hyvät ja buffetaamiainen parempi kuin monissa neljän tähden hotelleissa. Plussaa myös huoneen tyhjästä jääkaapista, jonne sai mukavasti cavan ja vesipullot kylmään. Ainut miinus oli, ettei missään mainittu, että hotellin katolla oleva uima-allas oli remontissa.
Nerja on viehättävä lomakaupunki. Ehkä liian pieni pidempään asumiseen, mutta mataline taloineen ja viehättävine katuineen täydellinen lomakohde erityisesti, jos pidät auringosta ja rannoista.
Kauniit kallioiden reunustamat hiekkapoukamat, upeat näköalat ja lukuisat kiinnostavan näköiset ravintolat saivat ainakin meidät viihtymään. Ja pilvettömältä taivaalta hehkuva aurinko käänsi parhaimman lomamoodin päälle.
Mena Plaza hotelli Nerjassa on yli 300 ravintolaa, mistä valita.
Lomatunnelmissa.
En tiedä tekeekö Nerjaan enää kukaan suomalaisista seuramatkajärjestäjistä matkoja, sillä suomen kieltä ei juurikaan kaduilla kuulunut. Kaupunki näytti olevan englantilaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten suosiossa ainakin kaduilla kuultujen kielten perusteella.
Nerjan kaupunki mainostaa itseään Euroopan parhaalla ilmastolla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Nerjan sijainti on muita Costa del Solin kaupunkeja lämpimämpi ja kosteampi. Tästä syystä ympäristö on täynnä hedelmä- ja vihannesviljelmiä, mm. avokado- ja mangopuita näytti olevan vähän kaikkialla.
Vieraassa kaupungissa ruokapaikan löytäminen on aina tuuripeliä. Tällä kertaa meillä kävi mäihä. Bongasin keskustasta pelkistetysti sisustetun Pápalo -nimisen ravintolan. Seinään kiinnitetty aasialaisvivahteinen ruokalista herätti kiinnostusta, sillä tässä kohtaa meitä on alkanut perinteinen andalusialainen keittiö tapaksineen jo vähän kyllästyttää.
Perfecto, tekisi Pápalosta mieli sanoa. Kauniita annoksia, jotka tarjoiltiin kauniilta astioilta, makumaailmaltaan vivahteikasta hieman erilaista fuusiokeittiötä, ystävällistä palvelua eikä mitään kohtuuttoman hintaista. Ravintola on avannut ovensa viime joulukuussa.
Seuraavana iltana päätimme vähän säästää ja mennä edullisesti pizza/salaattilinjalla. Nyt ei mennyt ihan putkeen, mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa. Aina ei onnistu syömään halvalla hyvin, ei edes Espanjassa.
Nerjan keskustassa, meren äärellä, on upeista näköaloistaan tunnettu Balcón de Europa, Euroopan parveke, josta tosiaan avautuu ihastuttava näkymä alas merelle. Minun teki viimeisenä iltanamme mieli mennä istuskelemaan jonnekin rannan yläpuolella sijaitsevista ravintoloista, joista avautuu hienot näkymät merelle.
Yleensä näissä näköalapaikoissa saa maksaa ”näköalalisää”, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että juomien hinnat ovat roimasti kalliimpia kuin missään muualla. Balcón de Europan vasemmalla puolella on pieni kahvila/baari Calabella. Sisustus on jäänyt menneille vuosikymmenille, eikä paljoa houkuttele poikkeamaan sisään. Mutta mene kuitenkin.
Kahvilan perällä ulkoterassilla ei ole kuin muutama pöytä, mutta ne sijaitsevat parhaimmalla mahdollisella näköalapaikalla. Ja mikä parasta, tässä paikassa ei rokotettu hinnoilla. Neljän euron mojitossa jäämurska oli nuijittu käsin, mutta maku oli aito. Enpä keksi äkkiseltään parempaa paikkaa siemailla drinksua pimenevässä etelän illassa.
Balcón de Europa Täydellinen mojitohetki.
Nerjasta kannattaa käydä. Kaupunki on pieni, joten huippusesonkina se on varsin aika täysi ja tukkoinen. Jos voit, mene syksyllä tai näin keväällä ja mieluiten aurinkoisella säällä. Nerja on idylli aurinkoisesta rantakaupungista. Turkoosin värinen kirkas meri houkuttelee, vaikka ei niin rantaihminen olisikaan. Lomatunnelma on taattu.
Aiemmasta Nerjan reissusta voit lukea täältä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
6 comments
Nerja on tuttu ainoastaan juuri noista aikaisemmista matkatoimistojen mainoksista. Myönnän heti, etten todellakaan ollut ajatellut paikan olevan noin viehättävä kuin mitä sinä oletcsaanut kuvattua. Minähän haluan nyt lähteä tuonne ! Viehättävä rannikkokaupunki jossa viihtyisin varmasti ja junallahan tuoltakin pääsee halvalla vaikka minne. Harkintaan jopa tälle kesälle
Nerja on minusta oikein passeli lomakaupunki ainakin vilkkaimman lomasesongin ulkopuolella. Kompaktissa mittakaavassa kaikki, mitä rantalomalta voisi odottaa. Plussana hyvät kulkuyhteydet, eikä Malagakaan ole kaukana.
Jovain kelpaa noihin maisemiin ensi viikolla..ja vuokrattuun pikku taloomme Frigilianan rinteille hektisen ja lähes helteisen Fuge-viikon jälkeen.Odotan innolla seuraavaa tarinaasi,kiitos tästä.
Haa, mulle tuli Frigilianassa juuri sellainen fiilis, että olisipa mukava tuolla kylässä yöpyä ja kokea millaista elämä siellä on, kun turistivirrat illalla hiljenevät. Olisipa kiva kuulla kokemuksistasi 🙂
Ihana, siisti Nerja. Kiitos taas kivasta jutusta. Itse kotiuduin juuri eilen Kroatian reissulta. Kelit eivät osuneet ihan kohdilleen näin keväällä, onneksi satoi vain ajoittain ja aurinkokin näyttäytyi, mutta näkymät korvasivat kaikki puutteet. Tosin ne hirvittävät mutkaiset tiet niillä kallioseinämillä olivat kyllä melkein liikaa korkeanpaikankammoiselle.
Ihmiset olivat yhtä aurinkoa, vaikka puitteet eivät järin ihmeellisiltä aina vaikuttaneet.
Rakastamaani Pariisia kohdannut suru Notre Damen palosta, on koskettanut syvästi minua. Onneksi olen saanut käydä siellä muutaman kerran.
Kroatia upeine rannikkoineen ja kirkkaine vesineen on ihastuttava. Harmi, ettei keli ollut täysin puolellanne. Eihän sille mitään voi, että kaikki näyttää kauniimmalta, kun aurinko paistaa.
Notre Damen palo on niin järkyttävää. Kaikkein surullisinta on se, että menetetään tällainen vuosisatainen rakennus, joka on kuin osa kansallista kulttuuria ja identiteettiä. Rakennus, jota ei voida ikinä eikä millään rahalla korvata.