Vähän hevimpi viikonloppu

Kun mieheni ilmaisi haluavansa oopperaan, epäilin äkillistä mielenhäiriötä, humalatilaa tai kuumehouretta. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut kyseessä vaan Indigo, Kansallisoopperassa menossa oleva heviooppera.

Viime metreillä onnistuimme saamaan liput Indigoon, jonka kahdeksan näytöstä myytiin loppuun nopeasti. Indigo on Apocalyptican muusikoiden Eicca Toppisen ja Perttu Kivilahden säveltämä metallinhohtoinen ooppera, joka mielenkiintoisella tavalla yhdistää perinteisen oopperan ja rockmusiikin.

Siispä korkkarit jalkaan, juhlafiilis päälle ja ystävänpäivän aattona kohti Kansallisoopperaa. Indigon avulla haettiin oopperaan myös uutta asiakaskuntaa, joten tätä tavoitetta olimme osaltamme täyttämässä. Ilman Indigoa emme mekään olisi istuneet tuona iltana oopperan permannolla.

Indigo kuljettaa ihmismielen syvimpään

Indigo on tarina ahneudesta, piittaamattomuudesta ja maailmasta, jossa mikään ei riitä. Ylikansallinen lääketehdas kehitti ihmelääkkeen tunkeutumalla ihmismielen syvimpiin kerroksiin. Piristeen avulla saatiin vuorokauden unentarve minimoitua kahteen tuntiin, jolloin työtä jaksettiin tehdä entistä pidempään, tehokkaammin ja tuottavammin. Seitsemän vuoden päästä paljastuu kuitenkin tuhoava totuus: ihmiset sairastuvat mielenterveysongelmiin, romahtavat ja lopulta kuolevat. Ihmismielen syvin taso, Indigo, oli jäänyt kokeissa saavuttamatta ja testaamatta lääkkeen vaikutus ihmisen sisimpään. Indigo on myös tarina ihmisyydestä ja rakkauden kaikkivoipaisuudesta.

Indigo oli mielenkiintoinen kahden musiikkimuodon yhdistelmä. Perinteistä oopperaa ja hevirokkia, raivoa ja herkkyyttä. Lavalla ei ollut pulaa tapahtumista eikä musiikista puuttunut mahtipontisuutta ja dramatiikkaa. Reilu kaksituntinen oli melkoista äänivyörytystä ja turbulenssia, mutta myös romantiikkaa ja rakkautta. Tosin jäin miettimään, että oliko materiaalia vähän liikaakin. Musiikin vyöryessä täysillä ei laulajien kapasiteetti riittänyt samalle tasolle, musiikki jyräsi laulun ja kokonaisuus puuroutui. Lavalla tapahtumat virtasivat väliin kirjaimellisesti kahdessa tasossa, mikä aiheutti myös ajottaista ähkyä.

Indigo jaksoi kuitenkin pitää koko ajan hyppysissään. Suuret joukkokohtaukset ja lavasteiden visuaalisuus tuottivat silmänruokaa, samalla kun musiikki vaihteli tunnelmasta toiseen. Mieleen jäi myös hieno valojen käyttö. ”Liikaa perinteistä oopperalaulua”, totesi kultturelliksi heittäytynyt mieheni 🙂

Funkkishengessä hotellissa

Jos oli silmänruokaa oopperassa, lisää visuaalisuutta tarjosi yöpymispaikkamme Sokos Hotelli Vaakuna Helsingissä. Tämä tyylipuhdas funkkishelmi on täynnä kauniita yksityiskohtia ja nostalgiaa. On hienoa, että hotellin monien remonttien ja laajennusten yhteydessä on tehty kunniaa vanhalle ja säilytetty alkuperäisiä rakenteita ja sisustusta.

Olympiavuonna 1952 valmistunut Vaakuna oli valmistuttuaan pohjoismaiden suurin hotelli ja hetken aikaa myös se Helsingin hienoin ja loisteliain ykköspaikka. Hotellista löytyy paljon alkuperäistaidetta ja designia. Mm. muotoilija Paavo Tynellin vartavasten Vaakunalle suunnittelemat valaisimet ovat silmiähivelevän kauniita. Olisiko kukaan huomannut, jos olisin poistunut hotellista kainalossa kymppikerroksen ihanainen kanttarellin muotoinen lattiavalaisin?

Vaakunassa olisi mennyt mukavasti useampikin yö. Tilavassa kulmasohvalla varustetussa huoneessamme oli rivistö korkeita ikkunoita, joista oli mukava seurata Helsingin menoa yläilmoista käsin. Aamulla tosin oli havaittavissa pienoista päänsärkyä. Liekö syynä Indigon kovaääninen musiikki vai Vaakunan ravintoloiden edullinen skumppa?

Samppanjaa muovimukista -blogi nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista