Kannattaako Viipuriin matkustaa? Kävin katsomassa mitä karjalaisten entiselle kansainväliselle kauppakaupungille kuuluu tänä päivänä.
Viipuri on todellakin lähempänä kuin muistinkaan. Ajoin kotikaupungistani Lappeenrannasta puolisen tuntia lähimmälle raja-asemalle Vainikkalaan ja hyppäsin sieltä Allegro-junan kyytiin. Parissakymmenissä minuutissa olin toisenlaisessa maailmassa, venäläisessä Viipurissa. Allegron kyytiin pääsee myös Kouvolasta ja Helsingistä.
Viipurilaiset tunnusmerkit: Viipurin linna ja Pyöreä torni.
Ostimme kesällä ystäviemme kanssa vuoden viisumit Venäjälle tarkoituksenamme käydä tutustumassa tarkemmin naapurimaamme lähimpiin kaupunkeihin Viipuriin ja Pietariin. Pietarin matkamme hieman siirtyi syyspuolelle viisumien myöhästymisen takia, mutta korvikkeena saattoi nyt toimia sunnuntainen päiväretki naapurikaupunki Viipuriin.
Vähän jännitimme ystäväni kanssa Venäjän rajamuodollisuuksia, sillä junalla matkustaminen Venäjälle oli meille joltisenkin vierasta. Kaikki sujui kuitenkin jouhevasti ilman minkäänlaisia ongelmia.
Varasin liput samalla viikolla netistä, menopaluu sunnuntaipäivänä maksoi 44 euroa hengeltä välillä Vainikkala-Viipuri. Jos olet liikkeellä hyvissä ajoin, halvimmillaan viikolla oleville päiville vastaavan menopaluumatkan saa noin 21 eurolla.
Vainikkalassa kuljimme ensimmäiseksi Suomen tullin ja passintarkastuksen läpi. Heti junaan noustuamme passimme tarkastettiin jälleen ja saimme samalla maahantulolapun täytettäväksi, johon kirjataan samat henkilötiedot kahdesti, toinen meno- toinen paluumatkaa varten. Viipurin rautatieasemalla kuljimme jälleen passintarkastuksen läpi, missä toinen noista lapuista otettiin pois ja toista tuli säilyttää paluumatkaa varten.
Olin yllättynyt miten hieno rautatieasema Viipurissa olikaan.
Viipurin kaunis rautatieasema sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, joten kaikki päiväturistille merkittävä on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Viipuri on asemakaavaltaan hyvin selkeä ja kompaktin kokoinen kaupunki.
Olin käynyt Viipurissa vajaa kymmenen vuotta sitten ja täytyy myöntää, että katukuva oli noista päivistä todella siistiytynyt. Poissa olivat rasittavat iholle liimautuvat pummit ja kaupustelijat, eikä ollenkaan tullut tunnetta, että käsilaukkua täytyy puristaa rystyset valkoisina. Pikemminkin nyt sunnuntai aamuna meno oli verkkaista ja rauhallista. Muutenkin näytti, että kaikki oli selkeästi siistimpää kuin tuolloin.
Kävelimme ensimmäiseksi perinteiselle kauppahallille tutkailemaan tarjontaa. Kauppiaat virittelivät vasta kojujaan, mutta vanhaan tapaan kaikkea mahdollista elintarvikkeista karvahattuihin näytti edelleen olevan saatavana.
Rahanvaihdosta meinasi tulla pienoinen ongelma, sillä aseman rahanvaihto oli tuolloin aamusella vielä kiinni ja pankit avasivat oviaan vasta kello 11. Emmekä missään huomanneet muutakaan rahanvaihtopistettä. Onneksi ystävälläni oli pieni määrä ruplia edelliseltä reissulta ja niillä pääsimme nauttimaan aamukahvit kaupungin perustajan Torkkeli Knuutinpojan patsaan tuntumaan Raatitorille.
Viipuri sai kaupunkioikeudet 1403. Kaupungin perustajana pidetään ruotsalaissyntyistä Torkkeli Knuutinpoikaa.
En ihan kauheasti innostunut kauppahallin krääsästä, mutta kauppatorilla olevat kojut olivat ehdottomasti tutkailemisen arvoisia. Myynnissä oli kauniita neuletöitä, pääosin sukkia, säärystymiä ja lapasia sekä erilaisia pellava- ja puutöitä. Itselleni tarttui mukaan mm. pehmeät lampaanvillasormikkaat. Pyydetyissä hinnoissa oli ainakin pientä tinkimisvaraa.
Kauppahallista löytyi kaikkea mahdollista.
Kauppatorin tuotteille lämpenin enemmän. Ja tietysti siellä olivat ne legendaariset kori- ja luutamummot.
Raatitorilta jatkoimme eteenpäin vanhan kaupungin puolta ihmetellen vanhojen kivitalojen, osittain ikävä kyllä jo menetettyä kauneutta. Vähän harmitti nähdä aikoinaan hienojen talojen rappiotila, mutta onneksi joukossa oli jokunen kunnostettukin rakennus.
Toisaalta mietin, miten suuri osa Viipurin tunnelmaa ja mielenkiintoa on sen säilyminen kutakuinkin alkuperäisessä tilassaan. Kamalintahan olisi, jos nuo vanhat kivitalot olisivat joutuneet puskutraktoreiden ruuaksi ja tilalle olisi rakennettu sosialismin ajan hirvityksiä.
Väistämättäkin tulee mieleen millainen kaupunki Viipuri olisi, jos se olisi säilynyt suomalaisena kaupunkina. 1930-luvun Viipuri eli kukoistustaan. Kansainvälinen ja edistyksellinen kauppakaupunki vaurastui vientituloillaan ja Viipuria rakennettiin vilkkaasti. Kaupunkiin nousi tuolloin uusia sairaaloita, kouluja, kaupan toimitiloja sekä asuin- ja kulttuurirakennuksia mm. se kuuluisa Alvar Aallon suunnittelema kirjasto. Tulevaisuus näytti valoisalta, mutta historian tapahtumat muuttivat suunnan.
Viipuri on kauniita vanhoja rakennuksia.
Sitten on se Alvar Aallon kuuluisa funkkiskirjasto.
Sitten on toisenlainen Viipuri.
Ja sitten on se neuvostoajan Viipuri.
Mietiskelin miltä on mahtanut tuntua niistä yli 35.000:sta viipurilaisesta, jotka palasivat pommitettuun kaupunkiinsa takaisin sen uudelleen valtauksen jälkeen ja jotka joutuivat jättämään kaupunkinsa toistamiseen, nyt lopullisesti. Väliin mahtui muutama toivon täyteinen jälleenrakentamisen vuosi, kunnes kaikki romahti. 20.6.1944 Viipuri oli menetty lopullisesti.
Mietin myös millaista on mahtanut olla kaupungin uudisasuttaminen venäläisten toimesta. Ymmärtääkseni ihmisiä määrättiin muuttamaan kaupunkiin, mutta miten ja millä perustein heille sitten osoitettiin asuinpaikka ja asuintalo? Kuka sai esimerkiksi muuttaa kauppaneuvos Hackmanin hienoon kivitaloon? Oliko tyhjennetyn kaupungin asunnoissa jäljellä suomalaisten huonekaluja ja tavaroita? Vaikka kaupunki koki pommituksissa kovia, osa rakennuksista säilyi varmaan ilman tuhoja. Muuttivatko uudet asukkaat keskelle toisten ihmisten kesken jäänyttä elämää?
Viipuri on oikeasti kumma kaupunki. Se herättää tunteita ja kiinnostusta menneisyyteen. Huomaamattaan alkaa pohtia minkälainen kaupunki olisi tänä päivänä ilman surullista historiaansa. Samalla miettii myös Viipuria uuden isännän näkökulmasta. Ehkä tietynlainen kehittymättömyys ja pysähtyneisyys kuvaa parhaiten Viipurin nykytilaa.
Takaisin kaupunkipäiväämme. Nälkä alkoi meitä vaivata ja laskeuduimme ihan kivalta näyttävään kellariravintolaan. Ehdimme tilaamaan ruokamme, mutta hetken päästä ravintolasta räpsähtivät sähköt poikki. Alkuruuat nautimme tunnelmallisesti kynttilänvalossa, mutta pääruokia emme sitten saaneetkaan. Sähkökatkos näytti olevan laajempikin, sillä myös kahvit jäivät saamatta läheisessä kahvilassa. Ikävä sinänsä, sillä leivostiski näytti niin vietävän hyvältä.
Pullo paikallista skumppaa kaupunkipäivän ratoksi.
Ja sähkökatkoksesta johtuen alkupalat tunnelmallisesti kynttilänvalossa. 
Naisporukalla kun oltiin ehdittiinpä repiä myös retonkia, tutkia varmasti reilut kymmenen kenkä- ja laukkukauppaa ja ostaa ihanaisia alusvaatteita, joiden hinnat olivat käsittämättömän halpoja. Vaikka Viipuri ei nyt mikään trendikkäin ostoskaupunki ole, siellä on ihan hauska kierrellä pikkuisten liikkeiden sekalaista valikoimaa tutkailemassa.
Kirjaimellisesti kivijalkakauppojen tuoterepertuaari on todella kirjavaa ja ennalta-arvaamatonta, mutta itse asiassa juuri tämä luo oman mielenkiintonsa kaupoissa kiertelyyn. Muista kaupungeista poiketen Viipurissa ei näkynyt maailmanlaajuisia ketjuliikkeitä. Ja toki kun Venäjällä ollaan, kaupunkipäivään kuuluu myös pullollinen shampanskoje-skumppaa, joka irtosi tällä kertaa 600 ruplalla eli reilulla kahdeksalla eurolla.
Meille jäi Viipurissa perilläoloaikaa noin seitsemisen tuntia, mikä yllättäen tuntuikin aika lyhyeltä ajalta. Hampaankoloon jäi mm. Aallon kirjaston näkeminen sisäpuolelta sekä Viipurin Eremitaasin taidemuseo. Mukavaa olisi myös kiivetä Viipurin linnan torniin näköaloja katselemaan. Ehdottomasti tulee mentyä uudelleen ja tällainen pieni edullinen matka tuo mukavaa vaihtelua arkeen.
Juna-asemalle palattuamme menimme toiseen kerrokseen, jossa oli ensin turvatarkastus ja sitten passintarkastus. Täällä otettiin pois se toinen kappale maahantulolappusista. Sitten vaan junaan ja parinkymmenen minuutin päästä olimme taas takaisin Vainikkalan asemalla. Kaikki kävi nopeasti ja vaivattomasti ilman pitkäveteistä odottelua tullijonoissa. Jos vähänkin Venäjä eksoottisuudellaan tai nyt halvoilla hinnoillaan kiinnostaa, suosittelen miellyttävää junamatkaa.
Että sellainen ol Viipuri, karjalaisten rinkelikaupunki.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.