Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Katalonia

AndalusiaEspanjaKatalonia

Viisi Espanjan kaupunkia, joita rakastan

by Annemaria 9.5.2021
Oikeastaan otsikko olisi ihan yhtä hyvin voinut olla 30 Espanjan kaupunkia, joita rakastan. Sen verran hurahtanut olen tähän elämää sykkivään Euroopan kolkkaan.

Ihan sama olenko Espanjassa etelässä vai pohjoisessa, vähän joka puolella on tullut tunne, että tässä maassa viihdyn. Espanjassa vaan on jotain sellaista, joka kolahtaa ja koskettaa. Jos nyt kuitenkin pitäisi nostaa esille vain muutama espanjalainen suosikkikaupunkini, topviisikko olisi seuraava:

Barcelona

Tein ensimmäisen matkani Barcelonaan vuonna 2009. Tuohon aikaan Katalonian pääkaupunki oli esillä vähän kaikissa matkailuaiheisissa jutuissa, jotka saivat minutkin kiinnostumaan tästä paljon kehutusta kaupungista. Matkailu Barcelonaan oli tuolloin kovassa nousussa, mutta vielä hallittua verrattuna nykyiseen.

Vuokrasin kaupungista pienen yksiön kuukaudeksi ja päätin kertaheitolla tutustua Barcelonaan vähän paremmin. Mies tuli myöhemmin perässä ja vietimme kaupungissa yhdessä joulun ja uudenvuoden minun jäädessä nauttimaan kaupungista vielä yksikseni.

Tuolla reissulla jokin napsahti. Barcelonasta tuli suosikkini kertaheitolla, jopa niin suuresti, että seuraavan viiden vuoden aikana kävin tai kävimme yhdessä siellä vähintään kerran, parhaimpina vuosina kahdesti.

Barcelona on kaupunki täynnä kauneutta. Mielikuvitukselliset rakennukset (kiitos Gaudin), tunnelmalliset vanhat kaupunginosat kuten El Borne, upeat puistot ja tietysti keskustan kupeessa oleva meri tekevät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Barcelona on niitä ihanteellisia matkakohteita, joissa voi yhdistää niin kaupunki- kuin rantaloman kaikkine herkkuineen.

Tykkäät sitten taidemuseoista tai jalkapallosta, arkkitehtuurista tai ruokamatkailusta, Barcelonalla on tarjontaa, joka on ainutlaatuista.

Girona

Kirjoitin muutama vuosi takaperin blogissani rakkauskirjeen Gironalle. Kukapa voisi olla rakastumatta tähän pieneen vanhaan kaupunkiin, joka on kuin ulkoilmamuseo.

Erityisen ihastunut olen kaupungin kiemurteleviin kapeisiin kujiin, joihin on hauskaa lähteä seikkailemaan ja eksymään. Onyar-joen rannalla olevat värikkäät rakennukset näyttävät iloisilta. Eri puolilla kaupunkia olevat merkit muinaisilta roomalaisilta, vanhat juutalaiskorttelit ja jäänteet arabilaiskaudelta tuovat kiinnostavaa historiallista kerrostumaa.

Gironalla on maine myös gastronomia-kaupunkina. Oiva kohde sinulle, jota ruokamatkailu kiinnostaa.

Girona sijaitsee Kataloniassa noin 100 km Barcelonasta pohjoiseen.

Valencia

Espanjan itärannikolla, kutakuinkin maan puolivälissä, oleva Valencia on vähemmän tunnettu espanjalainen kaupunki. Sinänsä harmi, sillä ainakin itselleni kaupunki oli kerrassaan positiivinen yllätys. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä odottaa tai toisaalta en ymmärrä, miksi ennakkokäsityksessäni mielsin Espanjan kolmanneksi suurimman kaupungin jotenkin arveluttavaksi teollisuuskaupungiksi.

Hyvä oli, että matkustin Valenciaan, vaikka kaupunkiin meno olikin huonojen yhteyksien vuoksi vähän hankalaa. Valencia osoittautui oikein viehättäväksi. Etenkin suurehko sokkeloinen vanha kaupunki oli erityisen viehättävä, vaikka kaltaiselleni suuntavammaiselle se olikin aika haastava.

Valenciassa oli yllättävän paljon mielenkiintoista nähtävää. Monesta erillisestä osasta koostuva taide- ja tiedekeskus Ciutat se les Arts i de les Ciències oli kuin toisesta maailmasta, täydellinen vastakohta vanhan kaupungin historialliselle miljöölle. Kuulemani mukaan arkkitehdit saivat vapaat kädet luoda jotain ennen näkemätöntä ja väkisin tuli tunne, että alueella liikuttiin scifi-tunnelmissa.

Valenciasta jäivät mieleen myös kauneimmat koskaan näkemäni kauppahallit. Sekä tietysti paella, täältähän tuo Espanjan ehkä tunnetuin ruoka on kotoisin. Oman kokemukseni perusteella turisteja kaupungissa oli selvästi vähemmän kuin muissa käymissäni Espanjan suurkaupungeissa, mikä toisaalta teki Valenciasta aidon ilman turismin lieveilmiöitä.

Valenciassa onnistuu myös rantalomailu. Tosin ranta-alue sijaisee muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Sevilla

Olen varmaan jutuissani käyttänyt Sevillasta kaikki superlatiivit. Yksinkertaisesti Sevilla on ihana. Siellä on minusta kaikki se, mitä Espanjalta voi odottaa. Tai no sisämaakaupungista puuttuu meri, mutta muuten Sevilla on minusta parasta Espanjaa.

Sevilla on tunnelmallinen, eläväinen ja intohimoinen. Vähän niin kuin flamenco, jonka katsotaan lähteneen täältä.

Varoituksen sana. Varaa Sevillalle aikaa. Tänne on turha matkustaa muutamaksi päiväksi. Kaupungissa riittää niin paljon nähtävää, ettei siitä parissa kolmessakaan päivässä selviä. Käy katsomassa ainakin Plaza de Espana, Real Alcazar de Sevilla, katedraali ja sen 104 metrin korkeuteen nouseva kellotorni sekä Metropol Parasol, joka on yksi maailman suurimpia puurakennelmia.

Saisin itse kyllä menemään Sevillassa useamman päivän vain haahuilemalla eri kaupunginosien vanhoilla kaduilla, elämää sykkivillä aukioilla, kauniissa puistoissa ja tunnelmallisissa ravintoloissa. Tai ihan vaan tutkimalla upeiden rautaporttien taakse jääviä sisäpihoja, patioita. Osa näistä kätketyistä aarteista ovat niin kauniita, että melkein saavat herkistymään.

Malaga

Topvitosessani mennään viimeiseksi Andalusian eteläosan vehreään kaupunkiin Malagaan. Mitä enemmän tässä kaupungissa käyn, sitä enemmän siitä vaan tykkään.

Malaga on myös niitä Espanjan kaupunkeja, joissa helposti yhdistää kaupunkimatkaan rantaloman. Ranta-alue on ihan ydinkeskustan kupeessa.

Malagasta puuttuvat ns. suuret nähtävyydet, mutta kaupungin ihanuus on sen rento kaduille levittynyt tunnelma. Malagaa voisin hyvin kutsua sellaiseksi kivaksi hengailukaupungiksi, missä sää on ihanteellinen läpi vuoden ja missä tapasravintolat kutsuvat nauttimaan espanjalaisen elämän mutkattomuudesta.

Kun taustalla soi flamencokitara rytmikkään haikeasti ja lasissa kuplii kylmä cava, mikäpä se on uppoutuessa Malagan vanhan kaupungin rentoon tunnelmaan. Ehkä syy siihen, että pidän Espanjasta niin paljon, on paikallisten taito nauttia elämästä ja toisistaan. Liekö tässä myös syy espanjalaisten korkeaan elinikään?

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

9.5.2021 20 comments
EspanjaKatalonia

9 tunnelmaa Gironasta

by Annemaria 22.4.2016

Girona – vähän kuin ystävä.

Jokaisella kylällä ja kaupungilla on oma luonteensa. Ominaispiirteet, joista joko pidät tai sitten et. Kemia toimii tai sitten ei. Joko tunnet kanssakäymisen kotoisaksi tai sitten koet olosi vaivaantuneeksi ja epämukavaksi.

Girona on minulle ilmiselvä sukulaissielu. Sopivan kokoinen kumppani, jonka seurassa viihdyn ja jonka läsnäolosta nautin. Tämä seuralainen on elämää nähnyt nautiskelija, jolla on silmää kauneudelle. Tästä pidän ystävässäni:

Ystävälläni on hyvä maku pukeutumisen suhteen. Välillä värikylläistä ja hersyvää leikittelyä, välillä hempeää pastellia ja kuninkaallisia sävyjä.Girona talotGiirona talot

Ystäväni levittää halaavat kätensä kaikkialla kaartuvina holvikaarina. Niiden alta löytyy viehkoja kuppiloita, joihin istahtaa.Girona9Girona holvikaaretGirona moments7

Ystäväni osaa olla myös rauhoittava ja seesteinen. Kapeat, sokkeloiset kujat ja niiden yöllinen hiljaisuus tuovat vastapainoa päivälliselle temperamentille.Girona10Girona yöllä

Ystäväni ei turhia murehdi, eikä turhia kursaile. Elämä on letkeää ja mutkatonta.Girona4Girona2

Ystäväni on selvästi taiteellinen. Rustiikki visuaalisuus on synnynnäistä. Pienet asiat puhuvat.Girona moments4Girona moments6

Ystäväni on eläinrakas. Kujertaville kyyhkysille  ja sympaattisille koirille on aina tilaa.Girona moments11Girona koira

Ystäväni rakastaa näkymiä ja näköaloja. Portaita pitkin pääsee kiipeämään aina ylemmäs ja ylemmäs.Girona12Girona talotGirona kirkko

Ystäväni on nautiskeleva kulinaristi. Harvemmin hänen seurassaan syödään huonosti.Girona ruokakinkut

Ystäväni on melkoinen hortonomi. Vihreää on joka puolella. Hienosti hän osaa yhdistellä vastakohtia: pehmeää ja kovaa, harmaata ja värikästä. Ja kukkia olla pitää, kaikkialla.

Girona puistoGironaGirona momentsGirona vihreäpelargonitGirona ja kukat

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

 

 

22.4.2016 2 comments
EspanjaKatalonia

Cadaques, Katalonian kiehtova kylä

by Annemaria 15.4.2016

Päästäksesi Cadaquesiin, Pohjois-Espanjan koillisessa kolkassa sijaitsevaan kalastajakylään, sinun tulee ajaa pitkin kiemurtelevaa vuoristotietä, noustava ylös vuoristoon ja lopuksi laskeuduttava alas meren rantaan kohti valkoista talorypästä.

Jos hyvä tuuri käy, vitivalkoiset talot hohtavat auringon valossa ja kristallinkirkas vesi kimaltelee keinutellen lempeästi puisia kalastajaveneitä. Tällaisesta idyllistä sain nauttia, kun viime lokakuussa saavuin tähän eristyksissä olevaan ihastuttavaan kyläseen.

Ikävä kyllä nyt huhtikuussa meitä vastaanotti riepotteleva Tramontana-tuuli, joka tuntui vievän tukankin päästä. Samaiset kalastajavenhoset olivat kylän lahdella edelleen ankkurissa, mutta tällä kertaa tuulen kohtelu oli kaikkea muuta kuin lempeää. Onneksi valkoisten talojen reunustamilta kapeilta kujilta satunnaiset turistit saivat hieman helpotusta armottomalta pohjoisviimalta.

Cadaques veneet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cadaques11

Kalseasta säästä huolimatta tässä vajaan 3000 asukkaan kylässä (tai joissain lähteissä kaupungiksikin kutsuttu) on kummaa, kiehtovaa charmia. Samalla kertaa paikkaa voisi luonnehtia hienostuneeksi ja toisaalta boheemiksi. Ei ihme, että Cadaques on aina kiehtonut taiteilijoita. Picasso, Mark Chagall, Henry Matisse ja Mick Jagger ovat kaikki viettäneet lomiaan näissä maisemissa unohtamatta tietenkään Salvador Dalia, joka asui naapurikylässä Portlligatissa.

CadaquesCadaques7Cadaques9Cadaques2Cadaques8

Taiteilijoita ja käsityöläisiä kylässä näyttää edelleenkin elelevän, sillä sen verran useita gallerioita ja käsityöpajoja kadunvarsia koristeli. Tosin myytävien asuntojen hintatasosta ja katukuvasta päätellen, kylässä näyttää myös viihtyvän varakkaamman puoleisia ranskalaisia.

KaakelitLaatatCadaques10

Cadaquesissa on omaleimainen, pysähtynyt tunnelma. Minulle tuli kummallisesti samanlainen tunne kuin joskus Lapissa. Täälläkin eletään osittain luonnon armoilla, kunnioitetaan merta ja vuorilta puhaltavaa tuulta.

Vuoret ovat välissä, eikä mihinkään pääse nopeasti. Miksi siis kiirehtiä? Paras siis tarttua hetkeen, tilata café cortado ja istua rantakuppilassa tuijotellen merelle. Elämä on yksinkertaista. Tänään puhaltaa tuuli, mutta ehkä jo huomenna pääsee kalaan.

Cadaques5Cadaques3

Lisää tunnelmia Cadaquesista löydät täältä.

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

15.4.2016 0 comments
EspanjaKataloniaRuoka ja viini

Empordàn ihanat viinit – viinimatkalla Kataloniassa

by Annemaria 13.4.2016

Vannoin ennen Espanjan Riojan alueen viinien nimeen, sitten Prioratin. Vaan silloin en vielä tiennyt Empordàsta.

Embordàn alue on pieni Pohjois-Espanjan viinintuotantoalue, joka koostuu kahdesta erillisestä alueesta: Alt Empordàsta ja Baix Empordàsta. Alt Empordà on Katalonian koillisin kulma, joka rajoittuu pohjoisesta Ranskaan ja Pyreneitten vuoristoon. Jälkimmäinen Baix Empordà on kapea kaistale Costa Bravan pohjoisinta Välimeren rannikkoa. Alueesta 2020 hehtaaria on viiniviljelyksiä, joilla sijaitsee 49 viinitilaa. Vuosittainen viinituotanto on noin 3,5 miljoonaa pulloa.

Empordà on Espanjan vanhinta viinintuotantoaluetta, viiniä siellä on viljelty peräti 700 vuoden ajan. Pyreneitten ja meren välissä sijaitsevalla viinialueella vallitsee välimerellinen ilmasto, mutta talvikuukausina lämpötila saattaa laskea jopa lähelle pakkasrajaa. Pohjoisen vuorilta puhaltava Tramontana-tuuli tekee säästä entistä purevamman.

Viime vuosina alueella on alettu voimakkaasti panostamaan laatuun ja nykyaikaistamaan viinintuotantoa. Tarhoille on istutettu mm. ranskalaisia viinilajikkeita, joita sekoitetaan perinteisiin espanjalaisiin lajikkeisiin. Tulosta on selvästi syntynyt. Kokemuksemme Empordàn viineistä olivat yllätyksellisen miellyttäviä. Erityisesti tummat, paahteiset, rotevan maanläheiset ja täyteläiset punaviinit ansaitsevat suitsutusta.

Alueen ja myös koko Espanjan yksi merkittävistä viinintuottajista Castillo Perelada sijaitsee Empordàn alueella Pereladan kylässä. Tilalle pääsee vierailemaan, mutta varaus on tehtävä etukäteen. Emme onnistuneet pääsemään mukaan tilakierrokselle, mutta kylän keskustassa olevassa viinikaupassa saattoi Pereladan viinejä maistella ja ostaa. Alkosta muuten saa yhtä Pereladan viiniä, Perelada 5 Finques Reservaa.

Pereladan kylässä viininviljelyn perinteet näkyvät kaikkialla.Perelada

Castillo Pereladan viinimyymälästä löytyi kattava valikoima tilan tuotantoa. Otanta maaperätyypeistä osoitti, kuinka eri tyyppisissä maapohjissa alueella viiniä viljellään.Perelada winesPerelada soil

Mikäli tiesi johtaa Pereladan kylään, käy L’omet art&sa -nimisessä pienessä putiikissa (Carrer del Forn 14-16). Entinen Mark & Spencerin taiteellinen johtaja oli eläkkeelle jäätyään ostanut kylästä talon ja perustanut sinne ihkun sisustuskaupan, jossa oli kaikenlaisia ihanuuksia, niin uutta kuin vanhaa. Omistajan aistikas silmä näkyi kaikessa, sen verran kaunista katseltavaa piisasi. Kaupan yläkerrassa on kattoterassi, joka on muunneltu kodikkaaksi kahvilaksi.

L’omet puodin aistikasta miljöötä. Meitä naisia hellyttivät vanhat kastemekot.LometKastemekot

Tällä reissulla paras viinilöytömme oli Pereladan Finca Espolla, joka oli kertakaikkisen tasapainoinen, voimakas ja mielestämme lähes täydellinen punaviini. Viini on saanut nimensä Espollan kylästä, jonne meidän oli tietty pakko ajaa, ihan vain kuriositeettina.

Ulkona puhalsi armoton Tramontana ja kylä tuntui täysin autiolta, kunnes löysimme kylän laidalta ravintolan, jonne väki näytti kokoontuneen. Hyvä löytö olikin, sillä sen verran oivallisen ruokapaikkaan satuimme tupsahtamaan. Päivän menu oli yksinkertaista, mutta huolella valmistettua maalaisruokaa, joka totisesti maistui. Jos näillä nurkilla vierailet, kokeilepa tätä Can Cassoletes -ravintolaa. Käväisimme myös ostamassa muutaman tuliaispullon kylän osuuskuntamuotoisesta viini/herkkukaupasta Celler Cooperatiu Espollasta.

Raatimme ykkösvalinta: Pereladan Finca Espolla 2011. Viini, jossa kaikki osaset ovat kohdallaan.Espolla2

Espollan kylän osuuskunnan kaupasta sai paikallista viiniä niin bulkkina kuin vähän jalostuneempana versiona.Espolla

Vierailimme maistelemassa viinejä myös kahdella pienemmällä viinitilalla, Mas Ollerissa ja vuoristoalueella, Cadaquesin ja El Port de la Selvan välimaastossa sijaitsevassa Celler Martin Faixólla. Jälkimmäinen tila tuottaa viinejä nimillä Perafita ja Cadac ja on voittanut viineillään useita kansainvälisiä palkintoja. Tuotanto on pientä ja hinnat sen mukaisia.

Empordàn alueen viinit olivat mielenkiintoinen löytö, luonteikkaita ja harmonisia. Ihmetytti kovasti, ettei Barcelonan lentokentän viinimyymälässä ollut myynnissä mitään kyseisen alueen viiniä. Vielä enemmän ihmetytti, ettei myyjä tuntenut Empordàa edes nimeltä. Vaan sanokaa minun sanoneen, tästä alueesta vielä kuullaan.

Mas Ollerin tilan tuoterepertuaari.Mas oller

Celler Martin Faixo -tilalla viininenät töissä.ViininenätMartin FaixoMartin Faixo2

Lopuksi vielä matkavinkki Katalonian viinimatkailusta kiinnostuneille: paikallisista matkailutoimistoista saa viinimatkailukarttoja, joihin on merkitty alueen viinitilat. Suurimmalle osalle tiloista löytyvät nettisivut, joista pystyy tarkistamaan ottavatko ne vierailijoita vastaan sekä tiedon siitä tarvitaanko ennakkovarausta.

Löysimme muuten Costa Bravalta Rosesin kaupungista erinomaisen pienen viinibaarin/kaupan, Brevatgen (Caller Girona 10). Valikoima puodissa ei ollut suuren suurin, mutta sitäkin valikoituneempi ja hintataso erittäin kohtuullinen. Mukava omistaja kertoili mielellään viineistä ja hänen suosituksensa kannattaa laittaa korvan taakse.

Ja Kataloniassa kun ollaan, cavaa ei sovi unohtaa. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.Cava

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

13.4.2016 0 comments
EspanjaKatalonia

Rakkauskirje Gironalle

by Annemaria 10.4.2016

Joissain kaupungeissa on kummaa vetovoimaa. Sellaista vetovoimaa, joka pakottaa palaamaan.

Niin siinä sitten kävi, ettei mennyt kuin muutama kuukausi, kun kuljeskelin jälleen päämäärättömästi Girona sinun kapeilla kaduillasi. Aivan kuin pakkomielteisesti minun oli jälleen nähtävä, mitä hämärien kujiesi kulmien takaa löytyy. Käännyttävä yhä uudelleen mutkittelevien kiviseiniesi välistä kohti edessä hohtavaa valoa. Kosketeltava kylmien seiniesi rosoista pintaa. Noustava vanhan muurisi päälle katsomaan aamuauringossa kylpevää kaupunkia. Pysähdyttävä aukioillesi siemailemaan virkistävää cavaa ja ihmettelemään letkeää elämänmenoasi. Ja kuvattava jälleen turistien kestosuosikkia: pastellinvärisiä talojasi kaupunkia halkovan joen rannalla.

Girona11Girona22Girona21Girona23Girona16Girona20Girona18Girona talotGirona5Girona15

Voi Girona, sinä olet hurmannut minut. Kuuntelin salaperäisiä tarinoita, joita historiaa huokuvat kivetyksesi kertoivat. Kuuntelin katedraalin kellojen soittoa, jonka kumu on säestänyt aukioitasi ja katujasi varsin vuosisatoja. Kiipesin portaitasi, istuskelin puistonpenkeillä ja nautin vehreydestäsi, jota niin runsaasti tarjoilit. Ja ihailin suunnattomasti miljöösi kerroksellisuutta: sulassa sovussa historian havinaa ja nuorekasta nykypäivää. Pitkästä iästäsi huolimatta sinä elät vireästi tätä päivää.

Girona3Girona14Girona7Girona17Girona13Girona moments3Girona moments2Girona6Girona19

Girona, onnistuit yllättämään minut iloisesti myös melkoisena gourmet-keitaana. Muutaman päivän aikana tarjosit toinen toistaan parempia ruokaelämyksiä. Kiitos myös niistä loistavista lähialueiden viineistä, joita saimme nauttia. Ja muuriesi varjosta löytyi myös mukava katto päämme päälle. Huoneistomme, Can Vidal, sijaitsi loistopaikalla katedraalisi takana puiston laitamilla.

Muutama huikean mukava lomapäivä on nyt takana ja mieli tyytyväisyyttä täynnä. Toivottavasti Girona tiemme vielä kohtaavat. Tuntuu, että rakkauteni sinuun vain voimistuu. Haluaisin nähdä sinut seuraavaksi kylpemässä kesäisessä lämmössä, auringon paahtamana ja tuhansien kukkien koristellessa varttasi. Adiós, hasta luego.

Lämmöllä Annemaria

Can VidalCan Vidal3Can Vidal2

Can Vidal huoneisto löytyy booking.com -sivustolta täältä.

Lisää kokemuksia Gironasta: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2015/10/14/girona-hurmasi/

 

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10.4.2016 1 comment
EspanjaKatalonia

Aamulenkillä Costa Bravan rantareitillä

by Annemaria 1.4.2016

Terveiset aamulenkiltä. Näissä Pohjois-Espanjan Costa Bravan rannikon maisemissa lenkkeilee melkoisen mieluusti. Kilometrit taittuvat huomaamattomasti, hiekkarannat ja piskuiset poukamat seuraavat toinen toistaan.

Näin keväällä rannat ovat autioita, sellaisia neitseellisiä Robinson Crusoe -rantoja. Jykevät rantakalliot reunustavat matkan tekoa, pienet kaupungit ja kylät vaihtuvat ja kirkas meri seuraa koko retkeilyreitin mitalla. Näitä maisemia jaksan hehkuttaa aina täysillä. Ja mitä aikaisemmin matkaan lähtee, sitä upeammasta taivaanrannasta pääsee nauttimaan, jos sää vain sallii.

Platja d'AroPlatja d'aro3Platj d'Aro12Platja d'Aro7Platja d'aro6

Kuljimme rantareitin Platja d’Aron kaupungista Palamokseen, matkaa yhteen suuntaan reilut kahdeksan kilometriä. Kaiteet helpottavat osittain matkan tekoa ja epätasaisimpiin kohtiin on rakennettu siltoja ja tunneleita kallioiden läpi, joten normaalilla peruskunnolla pärjää aivan hyvin. Liikuntarajoitteiselle matka ei sovi, sillä reitillä on paljon portaita ja nousuja.

Vastaavia rantoja mukailevia retkeilyreittejä löytyy kilometritolkulla pitkin Costa Bravan rannikkoa. Ja jos ei jaksa jolkutella takaisin, aina voi paluumatkalle hypätä paikallisbussin kyytiin, kuten itse teimme. Tosin vasta sen virkistävän cava-lasillisen jälkeen. Voiko lenkkeily olla enää miellyttävämpää?

Platja d'Aro10Costa Brava12Platja d'Aro9Platja d'Aro13Platja d'aro5Platja d'Aro14

1.4.2016 6 comments
EspanjaKatalonia

Lomakohde, joka koukutti

by Annemaria 26.3.2016

Reilun vuoden sisällä jo kolmannen kerran samaan paikkaan ja samaan hotelliin. Onko tämä merkki vanhuudesta ja tylsistymisestä vai voiko joku kohde vaan olla niin himskutin hyvä?

Viime viikon olen ollut kuin pieni lapsi. Odottanut tulevaa matkaa intopiukeena ja laskenut jäljellä olevia öitä. Nyt on enää yksi yö nukuttavana ja huomeniltana saan toivottavasti kuunnella illan pimetessä rantaan lyöviä maininkeja. Ja ylihuomenna toivonmukaan virutella aamu-unisena parvekkeella auringon välkehtiessä alapuolella meren ulapalla. Ihana Costa Brava, uljas rannikko, täältä tullaan.

Costa BravaCosta Brava7Costa Brava2Costa Brava5

Niin, tämä Espanjan Katalonian pohjoinen rannikko, Costa Brava, on tehnyt vaikutuksen. Olen ollut onnellinen saadessani tutustua ensimmäisen kerran alueeseen viime keväänä ja sitten toistamiseen vähän pidemmän aikaa loppusyksystä Espanjan kiertomatkallani. Tämä Ranskan rajan läheinen rannikko, sen pienet kaupungit, rauhalliset kalliorannat ja kauniit poukamat ovat pureutuneet syvälle sielunmaisemaani.

Kesän lomasesongin ulkopuolella näissä maisemissa on seesteistä ja leppoisaa. Punaisten kallioiden reunustamat hiekkarannat ovat lähes tyhjillään. Pitkin rantalinjaa kulkee vaellusreittejä, joita pitkin on mukavaa kuljeskella auringon saattelemana, kokea löytämisen riemua, istuskella rantakallioilla haaveilemassa ja tuijotella kaikkialla läsnä olevalle merelle.

Loma, meri, Costa Brava, Platja d’Aro  ja hotelli Silken Park hotel San Jorge. Huomenna.

Costa Brava4Costa Brava6Costa Brava8

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

26.3.2016 4 comments
EspanjaKatalonia

Moments – Tarragona

by Annemaria 19.10.2015

Tarragona, Katalonia, Espanja

Katalonian eteläinen kaupunki Tarragona on kaupunki, jolla on luonnetta. Se ei ole mitenkään poikkeuksellisen kaunis, mutta silti viehättävä ja kiinnostava. Kirjoitin aiemmin, että Tarragona on teeskentelemätön, aito ja rosoinen. Ehkä juuri nämä adjektiivit kuvaavatkin kaupunkia parhaiten.

Kameran kanssa kulkevan on vähän väliä pakko pysähtyä vangitsemaan näkymiä ja hetkiä. Puitteet kiinnostaville kuville ovat täydelliset. Värikkäät talot, antiikin rauniot, kapeat kujat, jopa kaupungin jumalaisen kauniit katulyhdyt saavat visualistin polvet tutisemaan. Tässä vangittuja tunnelmia Tarragonasta.

Tarragona8Tarragona13Tarragona taidemuseoTarragona2Katedraali TarragonaTarragona feelingsTarragona feelings2Restaurant TarragonaTarragona muurejaTarragona raunioitaTarragona talojaTarragona17Tarragona6Tarragona talon seinämaalausTarragona7Rambla TarragonaKuu Tarragonassa

Kävin muuten viikonloppuna entisellä härkätaisteluareenalla järjestetyssä street food -tapahtumassa. Entisessä areenassa todellakin, sillä Katalonia kielsi härkätaistelut vuonna 2012 Espanjan ainoana maakuntana. Monet Katalonian härkätaisteluareenat ovat kokeneet uuden elämän uudessa käyttötarkoituksessa: esimerkiksi Barcelonassa areenasta on rakennettu mielenkiintoinen ostoskeskus ja Tarragonassa areena toimii monenlaisten konserttien ja tapahtumien pitopaikkana.

Ruokatarjontaa oli monenmoista, perinteiset burgerit ja tortillat hyvin edustettuina. Kiinnitin huomiota siihen, että espanjalaisilla tapaskulttuuri on aina voimakkaasti läsnä, kun ruuasta puhutaan. Siinä menivät perinteiset tapakset, kuten patatas bravas ja pimientos de padron, street foodista oikein hyvin.

Street food tarragonaStreet food Tarragona2Street food Tarragona5Street food Tarragona3Street food Tarragona4

Tarragonan päivinä majoituin Alexandra Aparthotellissa, jonka sijainti kaupungin pääväylällä Rambla Novalla vanhan kaupungin vieressä oli loistava. Hotelli itsessään on iäkäs ja remonteista huolimatta kulumisen jälkiä oli niin rakenteissa kuin kalusteissa. Ikävänä puolena oli, että hotellin viemärit tuppasivat välillä haisemaan. Hyvinä puolina se, että huone oli valoisa ja tilava. Hotellissa oli myös oikein ystävällinen palvelu. Huonehinta vaihteli vuorokaudelta 45-50 euron välillä riippuen viikonpäivästä.

Ravintolavinkit: El Bon Arròs on perinteisiin riisiruokiin erikoistunut ravintola. Kävin syömässä 12 euron hintaisen päivän menun, johon myös juoma sisältyi. Siinä mielessä hauskaa, että tarjoilija toi pöytään minulle koko pullon roseeviiniä, josta tohdin puoli pulloa tyhjentää. Ruoka oli hyvää, tuoreet raaka-aineet ja maukasta. Hyvä hintalaatusuhde ja ystävällinen palvelu.

Vieressä on ravintola EspaiBrasa, jonka myös kävin testaamassa. Menu oli hieman kalliimpi, 16,50 euroa, mutta maukasta oli. Herkulliset simpukat ja hyvää grillattua kalaa. Konstailematonta ruokaa, joka tehty hyvistä raaka-aineista. Ravintolassa valmistetaan ruokaa avohiiligrillillä, joka antoi ruokaan mukavan savun aromin. Ravintolassa oli myös mielenkiintoinen tapaslista. Molemmat ravintolat sijaitsevat lähellä katedraalia Callé la Nau -kadulla.

Matka jatkukoon. Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki, täältä tullaan.

 

19.10.2015 0 comments
EspanjaKatalonia

Kuvauksellinen ja rosoinen Tarragona

by Annemaria 17.10.2015

Tarragona, Katalonia, Espanja (noin 100 km Barcelonasta rannikkoa etelään)

Kylläpäs nyt historiaa pukkaa. Gironan jälkeen matkustin reilut 150 km etelään Espanjan ”Italiaan”, Tarragonaan. Barcelonan jätin väliin, koska se on tuttu jo useilta aiemmilta matkoilta. Tarragona, noin 140 000 asukkaan satamakaupunki, oli aikoinaan Rooman valtakunnan toiseksi tärkein kaupunki heti Rooman jälkeen (sen aikaiselta nimeltään Taraco). Ja kyllähän roomalaisten historia kaupungissa näkyykin, jopa niin, että välillä unohti olevansa Espanjassa. Tarragonasta löytyy mm. roomalaisen amfiteatterin, sirkuksen ja forumin jäänteet, vanhan kaupungin muurit, akvedukti (kaupungin ulkopuolella) ja joka puolella kohtaa jonkinmoista antiikin ajan rauniota. Tässä kohtaa pyydän anteeksi moukkamaisuuteni, mutta noiden raunioiden kohdalla vaan tuntuu, että ne niin muistuttavat toinen toistaan, enkä jaksa niistä enää kovin innostua. Historiafriikille tämä kaupunki on varmasti helmi.

Tarragona16Tarragona7Taragona19Tarragona12Tarragona9

Minulle Tarragona oli helmi toisesta syystä. Tykästyin kaupungin levolliseen, teeskentelemättömään tunnelmaan. Jos Gironan oli trendikäs ja nuorekas, minusta Tarragona on jollain hyvällä tavalla vanhanaikainen. Sellainen aito espanjalainen kaupunki, jossa eletään elämää niin kuin on aina eletty. Rosoinen, rustiikkinen, ei turhan kiilloteltu, jopa vähän rähjäinen. Todettakoon tässä välissä, että tämä on oma subjektiivinen näkemykseni, joka perustuu vain muutaman päivän hetkelliseen havainnointiin ja sen hetkisiin fiiliksiin. Joku toinen on varmasti ihan toista mieltä. Minulle Tarragona näyttäytyi hieman uneliaana, mutta ehdottomasti positiivisella tavalla.

Tarragona3Tarragona11Tarragona5Tarragona4

Tarragona lienee monelle suomalaiselle melko tuntematon kohde, mutta kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä. Kaupunki on kuvauksellinen, täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ja kauniita yksityiskohtia. Sellainen kaupunki, jossa on mukava kuljeskella ja pysähdellä usein vanhan kaupungin kujilla nauttimaan lasi cavaa ja tapaksia. Erityisesti kameran kanssa tässä kaupungissa sai päivän nopeasti kulumaan. Koin täällä jonkinmoisen valokuvauksellisen herätyksen ja kuljin kuvailemassa kauppahallissa ja kaduilla ihmisten eloa. Jokusen onnistuneen otoksenkin mielestäni sain.

Tarragona15Tarragona14Tarragona18Tarragona10Tarragona

Tarragona on tunnettu vilkkaasta kulttuuri- ja tapahtumaelämästä. Alunperin olin aikonut viettää kaupungissa kolme päivää, mutta otin yhden vuorokauden lisää. Viikonloppuna oli latinalaisen musiikin ulkoilmakonsertti ja street food- sekä vintagetapahtuma, joten en raaskinut missata näitä lupaavalta kuulostavia tapahtumia.

Kuvat kertokoot fiiliksistä.

www.tarragonaturisme.cat/en

17.10.2015 0 comments
EspanjaKatalonia

Girona hurmasi

by Annemaria 14.10.2015

Girona, Katalonia, Espanja (noin 85 km Barcelonasta koilliseen)

Jo muinaiset roomalaiset, jo muinaiset arabialaiset, jo muinaiset juutalaiset, jo muinaiset frankit… Kun astuu Gironan vanhaan kaupunkiin iskee vastaan sen verran suuri historiatarjonta, että ähky tulee. Joka puolelta nousee basilikaa, katedraalia, muurin pätkää ja museota siihen malliin, ettei oikein tiedä mihin ensi alkuun tarttuisi.

Yritin aluksi epätoivoisesti olla tietoinen turisti ja opaskirjasen ja kartan avulla ottaa selkoa, mikä on mikäkin. Koska historia ei ole vahvimpia lajejani, annoin periksi ja päätin armahtaa itseäni. Onko minun oikeastaan tarvetta tietää, milloin ja kenen toimesta mikäkin rakennus on rakennettu?

Girona vanhakaupunkiGirona3Girona2Girona6Girona kylpyläGirona5Girona kylpylä2Girona kaupunginmuuri

Sen sijaan sukelsin tunnelmaan. Kiertelin vanhoilla kujilla ja aukioilla nautiskellen historian havinasta ja paikan ainutlaatuisuudesta. Halusin nähdä mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan, mihin seuraava kuja johtaisi. Etsin mielenkiintoisia kuvakulmia ja visuaalisesti kauniita asioita. Hullaannuin Gironan vanhan kaupungin sokkeloista. Eksytin itseni vanhojen juutalaiskortteleiden sopukoihin ja kuvittelin millaista elämä oli vuosisatoja sitten.

Girona vanhakaupunki2Girona7Girona4Girona vanhakaupunki3

Girona hurmasi visuaalisuudellaan. Tässä museokaupungissa eletään vilkkaasti tätä päivää, mutta niin, että vanhaa on osattu hyödyntää kaiken uuden rinnalla. Jopa arkkitehtuurissa on osattu taitavasti jatkaa vanhaa uudella rakennusosalla, hyvänä esimerkkinä kaupungin sairaala. Vanhan kaupungin harmauden ja ruskeuden vastapainoksi rakennuksista löytyy väriä ja iloisuutta. Joenrannan pastellisävyiset talot luovat pirteän ja leikkisän näkymän.

Girona on suorastaan trendikäs ja nuorekas, erilainen kuin aiemmat Katalonian kaupungit, joissa olen tämän reissuni aikana käynyt. Toinen toistaan houkuttelevammat kaupat ja ravintolat saavat turistin huokaisemaan ihanuudesta. Ihailin liikkeiden kauniita julkisivuja ja kauppiaiden huikeaa taitoa rakentaa ainutlaatuisia miljöitä, joissa jokainen pienikin yksityiskohta oli tarkkaan harkittu. Kuolasin kaupungin ihkujen ravintoloiden perään ja yritin kääntää katseeni väkisin pois mitä kiinnostavimman näköisistä putiikeista. Shoppailuintoiset, varokaa tätä kaupunkia!

FarmasiaCandela2Girona shoppailuGirona ostoksia

Yövyin Gironassa hotelli Peninsularissa. Hotelli itsessään oli ihan ok ja loistopaikalla vanhan kaupungin kupeessa. Ainut, että oma yhden hengen huoneeni oli surkea: pimeä, ahdas, kuuma ja karu. Ilmastointi oli, mutta se puhalsi kylmää kuin pakastin ja piti sen verran kovaa meteliä, ettei sitä voinut yöaikaan käyttää.

Ravintolavinkki: Placa de la Independician kulmassa on ravintola nimeltään El Boira. Päivän menu, 12,60 euroa, oli ehdottomasti hintansa väärti. Hyvää palvelua ja täydellinen crema Catalana.

Girona herkkukaupatCrema CatalanaGironaGirona joen taloja

Uskonpa, että tämä kerta ei jäänyt ainoaksi Gironassa käynniksi…

Seuraavaksi matka jatkuu Barcelonan eteläpuolelle kaupunkiin, jossa roomalaiset ovat myöskin ammoisina aikoina vaikuttaneet.

www.girona.cat/turisme/eng

14.10.2015 2 comments
  • 1
  • 2
  • 3

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö