Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Luontomatkailu

LuontomatkailuRetkeily

Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

by Annemaria 13.10.2024
Mitä tapahtuu, kun kaksi kokematonta ”eräpirkkoa” päättää viettää syksyisen yön metsälaavulla? Oliko hetken mielijohde silkkaa hulluutta vai sittenkin huikea uusi luontokokemus?

En oikeastaan enää muista, mistä tämä ajatus lähti. Jotain tekemistä sillä oli sen kanssa, kun ystäväni kanssa yövyttiin kesällä Saimaan saaressa teltalla. Ilma oli suloinen, vesi kuin samettia ja yö valoisa. Siitä heräsi innostus uutta ”nuku yö ulkona” -kokemusta kohtaan.

Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin yöpynyt laavulla. Koska olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä kannattaa hankkia mahdollisimman paljon uusia kokemuksia, olin heti valmis tähänkin kokeiluun.

Laavulla yöpymisessä viehätti myös ajatus omien pelkojensa voittamisesta ja ylipäätään selviämisestä itsenäisesti. Paitsi, että heinäkuun helteessä ajatus tuntui huomattavasti paremmalta kuin lokakuun koleudessa.

Kesä meni ja meillä molemmilla oli omat kiireemme ja menomme. Molemmille sopiva ajankohta järjestyi vasta lokakuulle.

Mitä lähemmäksi h-hetki koitti, sitä suurempaa paniikkia aloin tuntea. Ulkona oli kosteaa, hyytävän kylmää ja jo alkuillasta pilkkopimeää. Ajatus siitä, että tällä kelillä pitäisi pärjätä yö lähes taivasalla makuupussissa, tuntui pelottavalta. Entä, jos tulee pakkasyö? Voiko alueella liikuskella petoeläimiä? Mitä, jos metsä on täynnä hirvikärpäsiä? Olisiko tämä sittenkin liian ekstriimiä minulle?

Heikkona hetkenä jo mietin, että soitan ystävälleni ja kysyn, oliko tämä hänen mielestään vielä yhtä hyvä idea. Mutta päivä oli lyöty lukkoon, ystävä järjestänyt töistä vapaata ja suunnitelmat tehty. Olisi tuntunut raukkamaiselta perääntyä tässä vaiheessa.

Jälkeenpäin ilmeni, että ystäväni oli käynyt itsekseen samanlaista pelonsekaista pohdintaa. Olipa jopa tutkinut netistä yöpymispaikkamme susi- ja karhutilannetta.

Rinkan pakkaaminen oli yllättävän vaikeaa. Mitä kaikkea oikein tarvitaankaan?
Kumpi vie, rinkka vai minä?
Onneksi ei ollut pitkää matkaa taivallettavana.
Tuolla jossain on meidän majapaikkamme.
Maasto oli kyllä hyvin kaunista.
Kaikki jäljet piti tutkia hyvin tarkkaan.

Valitsimme yöpymispaikaksemme Mikkelin Anttolasta Sydänmaan retkeilyreitin Metsälammen laavun, joka sijaitsi rauhallisella paikalla metsän ympäröimänä. Laavulle johti parkkipaikalta vajaan 1,5 kilometrin metsäpolku, joten rinkkaa tarvittiin tällä matkalla ihan oikeasti. Ylämäkivoittoinen reitti karisti kyllä omalta osaltani haaveet pidemmistä vaelluksista. Jo pelkästään vuorokauden kamat selässä tuntuivat yllättävän painavilta näinkin lyhyellä matkalla.

Kotoa sain ohjeistuksen, että aivan ensimmäiseksi meidän tulisi huolehtia polttopuiden teosta. Olin pakannut rinkkaani retkikirveen, mutta laavulla olikin näppärä puiden halkomislaite, jolla pöllien pienentäminen sujui yllättävän helposti. Meitä nauratti, kun lähes kilpailimme työvuorosta ”klapikoneella”. Nopsasti saimmekin hyvän kokoisen pinon polttopuita valmiiksi ja tulet viritettyä.

Klapikoneesta tuli polttopuita tiuhaa tahtia.
Leirielämää.
Tunnelma on tärkeintä, myös laavulla. Huomaa jouluvalot.

Tunnelma on aina ensiarvoisen tärkeää olit sitten ihan missä vaan. Kun ilta alkoi pimetä, nuotiotuli, ulkotulet ja laavun etupuolelle viritetty valosarja tekivät olostamme kotoisampaa. Samoin kuin kuppi kuumaa rauhoitti vähän hermostunutta mieltä kummasti.

Aika nopeasti pimeys saartoi meidät. Metsän ripsahtelut saivat mielikuvituksen liikkeelle ja piti oikein keskittyä siihen, ettei antanut sille missään vaiheessa ylivaltaa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin taskulampun valossa nähnyt pimeässä kiiluvat silmät.

Nuotiotulilla istuskelu pimeydessä tuntui samalla vähän pelottavalta, mutta toisaalta kiehtovalta. Täällä olimme keskellä pimeää metsää kuin sulautuneena osaksi luontoa. Tällainen ilmapiiri myös inspiroi mietiskelemään elämän syntyjä syviä.

Napakka tuuli viuhui koleassa syyssäässä. Ikävä kyllä se puhalsi aivan väärästä suunnasta ja saatteli nuotiosavut suoraan makuupaikkaamme. Selkeästi savumarinoituneina kömmimme makuupusseihimme kuuntelemaan ujeltavaa tuulta ja metsän yöllistä äänimaailmaa.

Aika kauan meni ennen kuin uni otti hoteisiinsa. Mielikuvitus sai voimaa pimeydestä ja ruokki mieleen kaikenlaista. Mietin esimerkiksi sitä, että mitä jos herään siihen, että hiiri kävelee kasvojeni yli. Ystäväni sen sijaan oli kuulevinaan laahaavia askeleita läheltä.

Kapealla retkipatjalla nukkuminen ja alaviistoon viettävä laavunpohja eivät olleet se paras kombo rentouttavaan nukkumiseen. Heräilin jatkuvasti paikat puutuneina ja alaspäin valuneena niin, että jalkani olivat puoli metriä laavun ulkopuolella. Sen sijaan turhaan olin huolissani palelemisesta. Kiitos hyvän makuupussin, kylmyydestä en tiennyt mitään.

Aamuselfie.
Still alive!
Aamupuuro tulilla.
Hyvä mieli uudesta kokemuksesta.
Kohti uusia seikkailuja.

Heräsin aamulla siihen, että oli jo valoisaa ja kaksi korppia keskusteli äänekkäästi laavun edustalla. Tuli hyvä mieli siitä, kun sain herätä luonnonhelmasta pirtsakkaan syysaamuun. On etuoikeutettua saada kokea luontoyhteyttä näin eri tavoin eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina.

Aamiaisen jälkeen laitoimme leirimme kasaan ja päätimme kulkea vielä noin viiden kilometrin mittaisen Sydänmaan retkeilyreitin. Pidän paljon tämän ympyräreitin vaihtelevasta maastosta, vanhasta metsästä ja jylhistä kallioista.

Kaikki meni loppujen lopuksi hienosti ja huolet osoittautuivat aivan turhiksi. Täytyy sanoa, että ihan tästä tuli jonkinlainen voittajafiilis. Miten paljon ennakkoluulomme ja turhat pelkomme karsivatkaan elämästämme hienoja kokemuksia.

Jälleen tuli todistettua, että kannattaa uskaltaa vaikka vähän pelottaisikin. Yhtä mukavaa kokemusta rikkaampana lähdimme ajelemaan kohti kotia.

13.10.2024 6 comments
ElämäLappiLuontomatkailu

Stressitön syysviikko Luostolla

by Annemaria 28.9.2024
Kun elämä murjoo ja mieli on maassa, varaa mökki ja lähde Lappiin. Kaikkea ei voi korjata eikä parantaa, mutta pohjoisen luonto pystyy keventämään taakkaa edes hitusen.

Me lähdettiin Luostolle, meille muistorikkaaseen ja merkitykselliseen Lapin kohteeseen, jossa olemme vuosien saatossa viettäneet aikaa kaikkina vuodenaikoina.

Monena juhannusyönä on juotu samppanjaa Ukko-Luoston huipulla ja monena jouluna istuttu lapintakan loimussa pakkasen paukutellessa kelomökin hirsiä. Luosto tulee aina olemaan meille erityinen.

Kun mies rupesi jossain vaiheessa puhumaan siitä, että olisi mukavaa lähteä katsomaan syksyn ruskaa Lappiin, aloin niiltä istuimilta etsimään meille sopivaa majoitusta. Booking.comista löysin tarpeisiimme juuri täydellisen mökin. Pieni punainen mökki nimeltään Taigakolo tarjosi kahdelle aikuiselle ylelliset puitteet ruskaviikon viettämiseen.

Täytyy sanoa, että tämä oli varmasti yksi parhaista koskaan vuokraamistamme mökeistä. Mökin tunnelma oli ihan omaa luokkaansa. Erityisesti meitä ihastuttivat mökin hienot yksityiskohdat sekä taidokas käsityön jälki rakenteissa ja kiintokalusteissa. Jykevät hirsiseinät ympärillä toivat hyvän olon tuntua ja kätkivät meidät turvallisesti uumeniinsa kuin koloon konsanaan.

Mökin laadukkaat astiat ja ruuanvalmistusvälineet ihastuttivat nekin. Mies totesi, että kerrankin on löytynyt mökki, jossa on terävät veitset ja kunnolliset paistinpannut. Mikäpä oli täällä kokata poroa.

Tulipa jälleen todistettua, miten paljon merkitystä miellyttävällä majoituksella on loman onnistumiseen. Meille ainakin.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuostolla-725x757.jpg

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakolo-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto4-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto2-725x966.jpg

Päivisin ulkoilimme pirtsakassa syyssäässä Luoston retkeilyreiteillä. Mies vietti yhden päivän kalassa Ahvenlammella kirjolohia narraamassa ja minä kiipesin maisemia ihailemaan ja muistoja verestämään Ukko-Luoston huipulle.

Ukko-Luoston tunturin toiseen päähän (noin kahden kilometrin päähän säähavaintopallosta) oli ilmestynyt Metsähallituksen rakennuttama maisematupa. Tikkalaavun läheltä mökille nousee reitti, jonka jyrkimpiin kohtiin oli rakennettu metalliset portaat nousua helpottamaan. Tämä nousu ei ollut mielestäni yhtä raskas kuin tunturin toisessa päässä oleva Ukko-Luoston huipulle nouseva reitti, jossa joutuu kipuamaan 575 porrasta ja sitten vielä tarpomaan tovin jyrkkää rinnettä.

Voit nousta ylös tunturiin kumpaa reittiä tahansa ja kulkea reitin rengasreittinä kävellen tunturin lakea pitkin reilun kahden kilometrin välimatkan. Mikäli lähdet matkaan Luostonportilta, retkeilyreittien lähtöpaikalta Luoston keskustasta, rengasreitille tulee mittaa kaikkinensa noin 6,5 kilometriä.

Tänä vuonna ruska ei ollut paras mahdollinen. Kuivuus kellastutti puut ennenaikaisesti ja nyt ne jo pudottivat lehtiään, eivätkä lämpimät säät olleet saaneet maaruskaa loistoonsa. Mutta eipä sekään haitannut. Lapissa on minusta aina kaunista.

Carpe diem! Olipa ihanaa elää viikko huolettomuuden kuplassa. Karkotettiin syöpä helvetin kaukaisimpaan masuuniin ja nautittiin viikko niin huoletonta elämää kuin vain näissä oloissa pystyimme. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, saunottiin enemmän kuin varmaan koko kesänä ja iltaisin tunnelmoitiin ulkotakan tulilla. Kuunneltiin lempibiisejämme, juteltiin niitä näitä ja nautittiin Lapista täysillä. Näyttäytyivätpä revontuletkin meille loppuviikosta.

Hieman oli haikeaa lähteä ajelemaan takaisin kotiin. Tiedossa oli, että kupla pian puhkeaisi ja huolten, murheiden ja pelon sekainen arki olisi edessä. Onnellinen kuitenkin siitä, että tämä matka toteutui.

28.9.2024 6 comments
LappiLuontomatkailu

Ylä-Lapin helposti saavutettavat luontokohteet

by Annemaria 25.8.2024
Kylläpä tuntui mahtavalta päästä Lappiin tuulettamaan päätään ja kokemaan Lapin voimaannuttavaa ilmapiiriä. Vaikka tällä reissulla emme pystyneet yhdessä tekemään tutuiksi tulleita kalastus- ja patikointiretkiä, silti pääsimme nauttimaan upeista tunturimaisemista helpoimman kautta. Etsimme vain paikkoja, joihin pääsi autolla ilman suurempaa ponnistelua. Lapissa riittää tekemistä ja näkemistä, vaikka terveydelliset syyt rajoittaisivat maastossa liikkumista.

Koko talvi ja kevät on ollut meillä koettelemusten alhoa. Miehen syöpähoidot vaativat veronsa ja tekivät elämästämme melkoista vuoristorataa. Jatkuvien vastoinkäymisten ja pettymysten arjessa tuskin uskalsimme suunnitella mitään huomista pidemmälle. Unelma Lapin jokavuotisesta kesäreissusta kyti kuitenkin ja voimistui pitkin kesää.

Kuin ihmeen kautta miehen vointi ja jaksaminen alkoivat pikku hiljaa kesän kuluessa parantua ja niin uskalsimme loppukesästä suunnata automme kohti maamme pohjoisinta kolkkaa. Teimme kiertomatkan sektorilla Saariselkä – Inari – Utsjoki – Ylläs. Entuudestaan kaikki meille tuttuja paikkoja, mutta nyt perspektiivi oli vähän erilainen.

Saariselän helpot tunturikohteet

Jokainen Saariselällä käynyt tietää kahvilan Kaunispään huipulla. Autolla pääsee asfalttitietä tunturin laelle, josta avautuvat hienot ja avarat maisemat.

Toinen helppo keino päästä tunturiylängölle on ajaa Urupään parkkipaikalle ja nousta siitä polkua pitkin muutaman sadan metrin mittainen matka kohti Urupään huipulla sijaitsevaa mastoa. Parkkipaikka sijaitsee valtatie E75:n varrella noin neljän kilometrin päässä Saariselän liittymästä, siinä kohtaa missä tien toisella puolella on pätkä poroaitaa.

Loiva nousu palkitaan hienoilla tunturimaisemilla ja mikä parasta, täällä saa nauttia näkymistä kaikessa rauhassa aivan kuin olisi syvemmälläkin erämaassa.

Inarissa Juutuanjoen ja Inarijärven maisemissa

Juutuanjoki on miehelle rakas kalapaikka vuosien varrelta ja siksi se kuului meidän ehdottomiin käyntipaikkoihin.

Helpoin tapa päästä yhdelle joen hienoimmista koskimaisemista on jättää auto Kittiläntien varren parkkipaikalle, jossa on viitta Jäniskoski. Parkkipaikalta on vain noin 300 metrin matka tasaista tienpohjaa Jäniskosken sillalle, jonka toisella puolen on laavu, jossa on mukava kahvitella.

Toinen upea Juutuanjoen koski on Ritakoski, jonka parkkipaikka on noin kuuden kilometrin päässä Inarin kirkolta samaisen Kittiläntien varrella. Valitettavasti emme ainakaan huomanneet tien varressa minkäänlaista tienviittaa. Parkkipaikalta on polkua pitkin noin 300 metrin matka runsaana ryöppyävän kosken laavulle.

Jos pystyt kävelemään vähän pidemmän reitin, Juutuan rantoja kiertää mukava 5,8 kilometrin mittainen helppo luontopolku. Reittikuvaus löytyy täältä: https://www.luontoon.fi/inari/reitit/juutuanluontopolku

Inarijärven karuja maisemia pääsee ihastelemaan Inarijärven risteilyllä kesäkuun alkupuoliskolta syyskuun puoliväliin. Katamaraaniristeilyt lähtevät Inarin Siida museon vierestä ajankohdasta riippuen kerran tai kahdesti päivässä.

Teimme risteilyn muutama vuosi takaperin, jolloin pääsi vielä jalkautumaan Ukonsaareen. Nykyisin alus vain kiertää tämän saamelaisten pyhän saaren, mutta Inarijärven kauneudessa riittää kyllä ihailtavaa ilman tätäkin käyntiä.

Yövyimme Inarissa muuten tosi viihtyisässä hotellissa, Wilderness Hotel Inarissa, joka sijaitsee Inarijärven rannalla. Rakastuimme molemmat tämän hotellin miellyttävään tunnelmaan, kauniiseen sisustukseen ja hyvään ruokaa. Yövyimme resortin Chalet-huoneistossa, joissa oli hotellihuonetta enemmän tilaa ja mikä parasta, ilmalämpöpumppu. Elokuun helteillä viilennykselle oli tarvetta.

Utsjoella pohjoisen eksotiikkaa

Miehen kanssa on tullut parikin kertaa käytyä Tenolla, mutta tällä reissulla kalastusta enemmän viehätyin Utsjoen huikeista maisemista. Pitkät tunturijonot, Tenon rantamaisemat ja Suomen pohjoisin järvi tekivät vaikutuksen ja oman plussansa toi vielä Norjan läheisyys.

Myös Utsjoella pääsee tunturiin autoillen. Ailigastunturille voi ajaa hiekkatietä pitkin, kunhan maksaa ensin viiden euron hintaisen tienkäyttömaksun. Maksun voi maksaa Ailigastien alussa olevan kyltin QR-koodilla tai käydä maksamassa Utsjoen kylätalo Giisassa.

Ylös johtavalla tiellä oli yksi hieman huonompi kohta, muuten tie oli kelvollinen ja johti suoraan huipulle maston viereen, jossa on parkkipaikka. Tien puolivälissä on poroportti, joka tulee muistaa sulkea jälkeensä.

Jos kävelet maston oikealle puolelle, näet hienot maisemat Utsjoen kirkonkylään ja Tenolle. Vasemmalla puolella taas avautuu tuntureita silmän kantamattomiin. Täällä olisi mukava patikoida avoimessa maastossa vaikka pidempikin lenkki. Kaltaiselleni eksyjälle suunnistamista helpottaa kaikkialle näkyvä linkkimasto.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Utsjoella on maamme pohjoisin järvi Pulmankijärvi, joka on aikoinaan ollut Jäämeren vuono. Siitä syystä järven kaloihin kuuluu yllätyksellisesti kampela.

Hieman ennen Norjan rajaa Nuorgamissa kääntyy oikealle tie, jossa kyltti Pulmankijärvi. Päällystetty tie johtaa avoimelle tunturiylängölle. Tien alussa on parkkipaikka, jonka vieressä tien toisella puolella on kivistä tehty jokivenettä muistuttava taideteos ja luonnon kivistä rakennettu pöytäryhmä. Alempana on pari tunturilampea, jonka rannoilta löysimme vielä muutaman kesän viimeisen hillan.

Ajoimme tien päähän asti Pulmankijoelle. Hiekkasärkkien keskellä mutkitteleva joki olisi varsin ihanteellinen melontaan.

Utsjoella kävijälle oma lukunsa on pohjoisen Norjan huikea luonto. Tällä kertaa me piipahdimme ihan vain iltaretkellä katsomassa Høyholmenin niemeä. Kyse on Tenovuonon suulla, Jäämeren rannalla olevasta pitkästä niemestä, joka on luonnonsuojelualuetta.

Perille löydät, kun ajat ensin Nuorgamiin ja sieltä rajan yli kohti Tana bruta. Jatka matkaa Tanan kohdalla kohti Berlevågia. Kun Tanasta on ajettu 37 km, käänny vasemmalle kyltin Høyholmen 3 kohdalta.

Oli mielenkiintoista hypätä hetkessä merellisiin maisemiin ja tuoksuihin. Myös lintuharrastajalle täällä on nähtävää.

Utsjoella yövyimme lähellä Nuorgamia Tenojoen tunturimaisemissa. Nappasin Booking.comista mökin nimeltä Arctic Aurora Borealis Cottages. Ihan kiva, tilava ja hyvin varusteltu mökki olisi ollut ihanteellinen majoituskohde isommallekin porukalle.

Mökki sijaitsi Lohiranta-nimisessä mökkikylässä. Suvanto-nimiseltä mökiltä aukesi hienot Teno- ja tunturinäkymät, mutta viereiseltä samanlaiselta Väylä-mökiltä todennäköisemmin vieläkin paremmat.

Mökin terassilla istuskellessa mietin, että onkohan täällä Suomen puhtain ja parhaimmalle tuoksuvin ilma. Suopursun ja tunturikoivun yhdistelmä tuoksui niin käsittämättömän hyvältä ja raikkaalta.

Ylläs – vanhoja metsiä ja luontopolkuja

Meidän kahden viikon Lapin roadtrip päättyi Ylläkselle. Helpoin tapa täällä on päästä ihailemaan tunturimaisemia ajamalla gondolihissilla 719 metrin korkeuteen Yllästunturin laelle. Valitettavasti sinä päivänä, kun meillä olisi ollut aikeissa tehdä tämä matka, hissi oli suljettu kovan tuulen takia.

Muutama vuosi takaperin teimme tuon matkan ja kyllähän tuolta laelta avautuvat hienot maisemat. Hyvällä säällä pääsee näkemään Pallastuntureille asti.

Jos pystyt kulkemaan muutaman kilometrin helpohkossa maastossa, suosittelen luontokeskus Kellokkaalta lähtevää Varkaankurun reittiä. Tein reitin rengasreittinä niin, että kuljin ensin Varkaankurun kodalle johtavaa reittiä noin puolentoista kilometrin matkan. Kodalta lähdin kulkemaan takaisinpäin Varkaankurunpolkua, josta oli parkkipaikalle arviolta vajaa kaksi kilometriä.

Etenkin paluumatkan reitti oli viehättävä. Oli helppoa tallustella alaspäin metallisia pitkoksia pitkin ja samalla ihastella ikiaikaisia puita ja vesiputouksia sekä kuunnella tunturipurojen solinaa. Kiitin mielessäni Matsähallitusta, joka rakentaa meille näin hienoja retkeilyreitistöjä. Ainoastaan reitin lopussa joutui hieman ponnistelemaan ylämäkeen juuri ennen Kellokkaalle tuloa.

Liikkumisen rajoitteista huolimatta Lapissa on mahdollista nähdä kauniita paikkoja ja tehdä kaikenlaista kiinnostavaa. Oma lisänsä meidän matkaamme oli Suomen ainoa saamelaismusiikin festari Ijahis idja. Satuimme olemaan Inarissa festarien aikaan ja pitihän tämäkin käydä kokemassa.

Musiikki ei ehkä niinkään auennut, mutta suurin mielenkiinnon kohde itselläni olivat kauniit käsityönä tehdyt saamelaispuvut ja niihin kuuluvat upeat hopeakorut. Kiinnostava kokemus tämäkin.

Onko sinulla antaa lisää vinkkejä, miten Lapissa pääsee helposti tunturiin tai näkemään kauniita pohjoisen maisemia ilman suurempaa ponnistelua?

25.8.2024 12 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Levi vs Saariselkä – kumpi on parempi kohde kesäretkeilijälle?

by Annemaria 2.9.2023
Tiedän, tiedän. Vertailut ovat aina vaarallisia ja kokemukset yksilöllisiä. Yhdessä on hyvää yksi ja toisessa toinen. Mutta eihän sille mitään voi, että toisiinsa verrattavista kohteista johonkin vaan tykästyy enemmän. Näin kävi minullekin tämän kesän Lapin reissullamme.

Uusia kohteita minulle eivät olleet kumpikaan. Niin Levillä kuin Saariselälläkin on tullut käytyä kesä- ja syysaikaan useamman kerran vuosien varrella. Tutuksi ovat tulleet myös monet alueiden retkeilyreitit niin läheltä kuin kauempaakin.

Levin yleisilme

Kukapa ei tuntisi Leviä, onhan se maamme laajin talviurheilukeskus ja laskettelijoiden ikisuosikki. Palvelutarjonnaltaan Levi vetää varmasti pidemmän korren kaikilla mittareilla. Kauppoja ja ravintoloita on enemmän kuin pienessä kaupungissa, tosin kesäkuukausina aika moni paikka on suljettuna.

Naureskelimme sitä, että kesäaikaan Levin keskustassa kävellessä paikka on kuin katastrofielokuvasta. Kuolleen kaupungin katuja vaelsimme vain me ainoat eloonjääneet 🙂 Ennen ruskaviikkoja alueella on yllättävän rauhallista.

Levin keskustan rakentamiselle täytyy nostaa hattua. Vaikka rakentaminen on kovin tiivistä, rakennukset ovat samantyylisiä ja itseasiassa suurimmaksi osaksi kauniita. Kiven ja puun yhdistelmää on käytetty rakentamisessa paljon ja lähekkäin sijaitsevat rakennukset sopivat hyvin toinen toisiinsa. Kokonaisuus näyttää hallitulta, mutta ei lainkaan tylsältä.

Levi on pitkälle rakennettua, jonka tieltä on saanut ikävä kyllä luonto väistyä. Vähäinen alueen metsä on nuorehkoa ja pusikkoista sekametsää. Ainoat viitteet Levin vanhemmasta metsästä keloineen näin rinteillä ajaessamme Levitunturin huipulle. Oikaiskaa virheellinen kuvani, jos tiedätte Levin alueella olevan vanhaa metsää. Minä en ole huomannut.

Hiljainen on kylätie.
Autolla tunturiin. Levitunturin laella.
Levitunturin huippu on oiva paikka auringonlaskujen ihailuun.

Saariselän yleisilme

Saariselällä huomaa, että ollaan huomattavasti iäkkäämmässä lomakeskuksessa. Koska rakennukset ovat nousseet vuosikymmenten aikana, eikä rakentamista ole ilmeisesti juurikaan kontrolloitu, alueen yleisilme on sekava ja hajanainen.

Vanhoja lautarakenteisia rivareita, korkeahkoja hotelleja, sekalaisia ravintolarakennuksia, katsojan silmin kaikki ripoteltuna epämääräisesti. Yhtenäinen ilme puuttuu ja jos ihan varovaisesti uskaltaisin sanoa, Saariselän keskusta vaikuttaa Leviä selkeästi vaatimattomammalta. Saariselkä on vähän kuin Levin maalaisserkku.

Palvelutarjonta ei yllä Levin tasolle, mutta kyllä täälläkin ravintoloita ja muita palveluita on riittämiin. Alueen suurin päivittäistavarakauppa Kuukkeli paloi viime vuonna maantasolle ja kauppa sijaitsee tällä hetkellä väistötiloissa. Uuden rakennuksen rakennustöitä oltiin käyntihetkellämme juuri aloittelemassa, joten jos kaikki menee hyvin, uusi kauppakeskus on valmiina ensi kesänä.

Siltikin pidän Saariselästä huomattavasti Leviä enemmän. Maasto itsessään on vaihtelevampaa ja täällä todella huomaa olevansa Lapissa. Maasto on avointa ja tunturijonoja piirtyy näkyviin liikuit sitten missä vain.

Rakastan myös sitä, että Saariselällä on paljolti vanhaa luonnonhoitometsää käkkärämäntyineen, keloineen ja luppokuusikoineen.

Majoituskapasiteettia molemmilla lomakeskuksilla on melkoisesti, joten kesäaikaan ennen ruskaviikkoja majoitusta saa molemmista paikoista tosi mukavaan hintaan.

Kelorakkautta.
Saariselän avaruutta.
Helpolla tunturiin Saariselällä. Auto on vajaan 500 metrin päässä.

Patikointi Levillä

Olen huomannut, että paikat, joiden retkeilyä hallinnoi Metsähallitus, ovat aatelia. Metsiemme hallitus satsaa paljon reitistöihin ja niiden kunnossapitoon. Uusia reittejä rakennetaan jatkuvasti, vanhoja pidetään hyvässä kunnossa ja retkeilijöiden palvelut, kuten tulipaikat, laavut, vessat, päivätuvat ja yöpymiseen soveltuvat autiotuvat ovat usein huippuluokkaa.

Kun vertailin tällä reissulla Leviä ja Saariselkää, huomasin tämän eron. Levin keskustan tuntumassa ei ole ollenkaan niin hyvää retkeilyreitistöä kuin Saariselällä, jonka patikkapolut kulkevat Urho-Kekkosen kansallispuistossa ja ovat Metsähallituksen ylläpitämiä.

Koska mies lähti kalaan, olin Levillä päivän ilman autoa ja selvittelin millaisia mahdollisuuksia autottomalla on päästä päiväretkelle tunturiin. Ehkä se helpoin tapa olisi ollut kivuta portaita pitkin Levitunturin huipulle, mutta tänne olimme ajaneet autolla jo edellisenä iltana ja kaipasin laskettelurinteen sijaan jotain oikeaa patikkaa ja tunturielämystä.

Muuten, jos haluat nähdä täydellisiä auringonlaskuja, hieno ja helposti saavutettava paikka on ajaa autolla Levitunturin huipulle.

Päätin kivuta Kätkätunturiin, jonne johtavalle reitille pääsin Levin keskustasta kutakuinkin K5-hotellin takaa. Opasteiden mukaan reitille pääsi kahta kautta, joten vähän meni arvailuksi. Valitsin vasemmalle kääntyvän reitin, joka kulki aluksi Immeljärven rantaa pitkin ja kääntyi sieltä sekametsään. Immeljärvelle pääsee ajamaan myös autolla, jos haluat vähän lyhentää matkaa.

Juurakkoista ja kivistä polkua pitkin nousu oli paikka paikoin melko rankkaa. Mietin mielessäni, että jos reitti olisi Metsähallituksen hoidossa, sitä todennäköisemmin olisi paranneltu.

Reitti kulki myös suurimman osan nuorehkon metsän pusikoissa, joten näköaloja pääsi ihailemaan vasta lähempänä tunturin lakea. Ylhäälle päästyäni ihmettelin huonoa reittiopastusta. Laella oli kaksi kylttiä, joista toinen osoitti tulosuuntaan Levi 5 km ja toinen kyltti viitoitti 200 metrin päässä olevalle laavulle. Karttojen mukaan takaisin olisi päässyt myös toista reittiä, mutta koska mitään opasteita ei ollut, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi palata tuloreittiä pitkin.

Minusta Levin parhaat retkeilyreitit löytyvät pienen ajomatkan päästä. 30 kilsan päässä on Aakenustunturi, 50 kilometrin päässä helposti saavutettava Särkitunturi, eikä Pallas-Yllästunturin kansallispuistoonkaan ole kuin noin 60 kilometrin matka. Tässä kolme postausta, joissa kerron tarkemmin noista reiteistä:

Päiväretki Aakenustunturille

Särkitunturi – ei niin korkea, mutta julmetun kaunis

Aivojen puhdistusvaellus Muonion hiemoimmalle tunturille Pallakselle

Kätkätunturille noustiin ensin juurakkoista polkua.
Lähempänä lakea polku muuttui kivikkoiseksi.
Aika ylös piti kivuta ennen kuin jotain alkoi näkyä. Vastapäätä Levitunturi.
Kätkätunturilta avautui hieno maisema.
Voimille otti, mutta jaksoinpas.

Patikointi Saariselällä

Patikointireittien monipuolisuus ja runsaus ovat asioita, jotka vetävät pisteet Saariselälle. Ihan keskustan tuntumasta on lähtöpaikka useille lähireiteille, joissa on mukavasti valikoimaa erityisesti kevyemmissä muutaman kilometrin mittaisissa patikkapoluissa.

Erinomaisesti merkityistä reiteistä suurin osa on rakennettu ympyräreiteiksi, joka tuo mukavasti vaihtelua kulkemiseen.

Kiinnitin huomiota, että Saariselällä näytti olevan aika paljon iäkkäämpää porukkaa. Liekö syynä se, että tarjolla on paljon helppokulkuista maastoa, johon pääsee hieman heikommillakin jaloilla?

Saariselän kupeessa oleva Kiilopää on toinen lähtöpiste monille reiteille, joten kaikenlaisiin tarpeisiin ja kaikenlaisille kuntotasoille vaihtoehtoja piisaa. Ja vaikka kuntoa tai liikuntakykyä ei juurikaan olisi, Saariselällä pääsee tunturiin myös helposti. Autolla voi ajaa Kaunispään huipulle ja Urupäälle pääsee autolla melkein viereen.

Huomasin myös, että maastopyöräilijöitä näkyi Saariselällä paljon. Mikäpä sen mukavampaa kuin pyöräillä vaikkapa avotunturissa.

Mies pyysi vielä sanomaan, että kalastuksellisesti Saariselkä ympäristöineen on hänen mielestään parempi ja monipuolisempi.

Tässä aiempia kokemuksiani Saariselältä:

3 x helposti tunturiin Saariselällä

Viikon putki Lapissa otti voimille

Saariselälle rakennetaan upeaa ”porttia” retkeilyreittien lähtöpisteeseen.
Etätöiden välilläkin ehti luontoon.
Niin hieno tämä Aurora-päivätupa. Rakennuksen edessä on iso terassi revontulien ja tähtitaivaan tarkkailuun.
Kylläpä on retkeilijöille oikein baana tehty.

Summa summarum

Jos pitäisi valita lumettoman ajan Lapin kohde Levin ja Saariselän väliltä, kääntyisin ehdottomasti Saariselän kannalle. Pidän enemmän sen vaihtelevasta maastosta, vanhoista metsistä ja monipuolisista retkeilymahdollisuuksista. Talvikausi onkin sitten toinen juttu.

2.9.2023 4 comments
LappiLuontomatkailu

Päiväretki Aakenustunturille

by Annemaria 9.8.2023

Hartaasti odotetulla ja nautinnollisella kesällä on yksi huono puoli. Tämä ihana vuoden jakso tuppaa hujahtamaan joka vuosi ohitse ihan liian nopeasti. Yksi päivä vain havahtuu siihen, että ilta pimenee ja elokuuta ollaan menossa jo hyvää haipakkaa. Siinä kohtaa itselleni yleensä iskee tarve päästä Lappiin.

Niin ihanaa kuin onkin olla kotona Saimaan rannalla, elokuu ja Lappi tuntuvat loppukesästä hyvältä yhdistelmältä. Silmiini ilmestyy hillankiilto samalla kun miehen perhovapakäsi alkaa hermostuneesti vipattaa.

Niinpä meidän autoon pakattiin tänäkin kesänä retkeilyrompetta ja kalastusvälineitä ja rouva Hillamania ja herra Taimenentoivossa suunnistivat kohti pohjoista. Mukana kulki myös työkoneeni, koska varsinainen lomajakso itselläni on vasta loppuvuodesta. Siunattu etätyömahdollisuus, joka antaa elämään vapautta ja liikkumatilaa!

Tänä kesänä matkasimme Rukan kautta Leville. Puolen vuorokauden mittaiset ajomatkat ovat nykyisellään puuduttavia, joten yöpyminen matkan varrella helpottaa kummasti matkantekoa.

Kesäkuukausina pohjoisesta saa majoitusta mukavaan hintaan. Booking.comin kautta löytyi kahden hengen hotellihuone 68 eurolla aamiaisella, jota voi pitää sangen kohtuuhintaisena.

Rukan Arctic Zone hotelli oli meistä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Huone oli siisti ja todella tilava. Aamiainenkin oli ihan riittävä, vaikka vähän riisuttua perussettiä olikin. Joka tapauksessa, kiva oli aamulla jatkaa matkaa eteenpäin levänneenä ja ravittuna.

Hillamaaninen sai jo matkalla lääkettä tautiinsa, sillä muutamalla suopoikkeamalla keräsimme matkan ensimmäiset hillakilot. Tosin tänä vuonna olimme hillan suhteen ikävä kyllä jo myöhässä. Paras kausi olisi ollut viikko tai kaksi takaperin, sillä marjat alkoivat olla jo ylikypsiä.

Lääkettä hillamaniaan jo menomatkalla.
Kyllä luonto tietää. Syksy on selvästi lähempänä kuin uskoisikaan.

Levi ei ole koskaan ollut lempikohteitani Lapissa. Parhaiten tämä paikka palvelee mielestäni talvimatkailijaa, joka kaipaa ympärilleen paljon palveluita ja vilkasta iltaelämää. Itse haen Lapista rauhaa ja luontoa, joka Levin keskustassa ei juurikaan nouse esiin. Mutta onneksi täällä voi pitää ”base campia” ja tehdä päiväretkiä ympäristöön.

Meidän ensimmäinen patikkaretki suuntautui Aakenustunturille. Ajoimme Totovaaran parkkipaikalle (n. 30 km Levin keskustasta), mistä lähtevät eri pituiset retkeilyreitit Aakenustunturille ja sen ympäristöön.

Aakenustunturilla on kolme lakea ja päätimme ensialkuun kivuta niistä lähimmälle Vasalaelle. Tänne pystyy kapuamaan huonommallakin kunnolla, sillä lähes ylös asti pääsee kulkemaan kivituhkalla tasoitettua polkua pitkin. Polku kulkee aluksi sekametsässä ja nousee pikkuhiljaa ylöspäin kohti lakea.

Lämmin sää ja yhtäjaksoinen nousu saivat kummasti hien pintaan ja pulssin nousemaan, mutta kulku tasaista reittiä pitkin oli pääosin helppoa. Ainoastaan lähellä lakea joutui pienen matkan kulkemaan rakkakivikossa.

Vasalaella tuntui voimia olevan kummasti jäljellä. Päätimme jatkaa matkaa ainakin vielä kaksi kilometriä eteenpäin Metsähallituksen rakentamalle uudelle Aakenustuvalle.

Alkumatka oli helppoa ja hymykin sen mukaista.
Koko ajan noustiin ylemmäs näköalojen samalla parantuessa.
Laen tuntumassa oli pieni pätkä rakkaa.
Opasteet olivat suurimman osan reittiä hyvät.
Heti Vasatunturin jälkeen oli kiva näköalapaikka.
Aakenustupaa kohden.

Reitti tuvalle asti oli hyvin merkitty. Korkeiden tolppien päässä olevat nuolet viitoittivat tietä näkyvästi ja antoivat ainakin minulle mukavan turvallisuuden tunteen. Vaikka pelkään maastossa yli kaiken eksymistä, tänne saakka olisin uskaltanut taivaltaa jopa ypöyksin.

Olipa Metsähallitus tehnyt hienon autiotuvan. On mahtavaa, että kuka tahansa voi lyhytaikaisesti yöpyä täällä aivan ilmaiseksi. Pihalla oli tulipaikka ja vieressä kerrassaan siisti vessarakennus. Tällaisista, suorastaan ylellisistä palveluista retkeilijöille tulee niin hyvä mieli. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.

Aakenustuvalla pähkäilimme retkemme seuraavaa etappia. Vaihtoehtoja olisi ollut palata samaa reittiä takaisin tai jatkaa kulkua 11 kilometrin mittaisella Moloslaenkierroksella. Jälkimmäinen tuntui hyvältä vaihtoehdolta erityisesti sen vuoksi, että se kulki takaisin tunturin toista reunaa. Meillä oli vielä evästä ja juomaakin repussa, joten päätimme kulkea takaisin tätä hieman pidempää reittiä pitkin.

Aakenustupa rakennettiin kesällä 2021.

Emme osanneet ottaa täysin huomioon, että maastoreitti oli huomattavasti vaativampaa kuljettavaa kuin alkumatkan tasainen kivituhkapolku. 11 kilsaa tuntuu ihan käypäiseltä matkalta, mutta maastoon sijoitettuna matkan vaativuus on jotain ihan muuta kuin tasaista tietä pitkin talsittaessa.

Kun tunturilta laskeuduttiin alaspäin lähemmäksi metsänrajaa, reitti oli noin neljän kilometrin osalta melko ikävää kuljettavaa. Kapealla polulla kivikossa ja juurakossa sai askeliaan asetella huolella. Reitillä oli vaihtelevaa nousua ja laskua vuoronperään.

Sen sijaan ylempänä tunturissa näköalat palkitsivat. Tunturilappi avautui komeasti ympärille ja hiveli luontofriikin silmää. Tällä jaksoi taivaltaa, vaikka kieltämättä väsymys pyrki pahasti takkiin ja jalka alkoi kivikossa loppua kohden ikävästi lipsua ja kompastella.

Reitille osuu muuten mielenkiintoinen nähtävyys, vaikka surullinen pala historiaa onkin. Polun varrella oli jäänteitä saksalaisesta kuljetuskone Junkers Ju-52:sta, joka törmäsi vuonna 1944 lumimyrskyssä Moloslaen rinteeseen.

Onnettomuudessa kuoli välittömästi koneen ohjaaja ja kaksi matkustajaa. Koneessa ollut konekivääriampuja eli pahoin loukkaantuneena useita päiviä yrittäen turhaan saada apua hätäraketeilla. Reilun parin kuukauden päästä paikalle osui suomalainen hiihtopartio, joka löysi ainoan eloonjääneen, nuoren koiranpennun.

Pakollinen maisemaselfie.
Aakenustuvan jälkeen lähdettiin laskeutumaan.
Tähän päättyi neljän saksalaissotilaan matka Jatkosodassa 1944.

Viimeisillä kilometreillä reittimme pusikko-osuudella alkoi minulle hiipiä pelko selkäpiihin. Tuntui, ettei reitti lopu koskaan ja aloin jo miettiä, että ollaankohan me enää reitillä lainkaan. Näkyvät korkeat tolpat olivat loppuneet ajat sitten ja olimme seuranneet lyhyitä tolppia, jotka putkahtelivat kapealla polulla näkyviin turhankin harvakseltaan.

Tuli taas mieleen yksi patikoinnin perussäännöistä. Tutustu etukäteen reittiisi ja hanki mukaasi kartta, jotta tiedät mistä kulkea. Onneksi puhelimessa oli kenttää ja miehen jahtikarttasovellus sijoitti meidät kartalle. Vielä noin puolisen kilometriä eteenpäin ja sitten yhdistyisimme samalle kivituhkapolulle, josta lähdimme liikkeelle.

Pääsimme lopulta takaisin autolle, vaikka melkoisen väsyneitä olimmekin. Tässäkin kohtaa huomaan, ettei kaikki ole ihan yhtä helppoa kuin aiemmin. Rasituksessa alkaa jalka painaa selkeästi enemmän kuin ennen. Mutta siitä olen niin iloinen, että vielä jaksan.

Kipuaminen tunturiin kannatti jälleen. Kauniit maisemat palkitsivat ja hyvää mieltä tuli rutkasti kotiin tuomiseksi.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

9.8.2023 2 comments
EspanjaKanariansaaretLuontomatkailu

Tätä ei Teneriffan kävijän kannata missata. Käynti Teidellä on kuin eri planeetalta.

by Annemaria 28.1.2023

Jos Teneriffalta pitäisi valita vain yksi nähtävyys, se olisi ehdottomasti El Teide ja sitä ympäröivä Las Cañadas kansallispuisto. Lumihuippuisen vuoren näkeminen jo alhaalta on vaikuttavaa ja tunnelmaa täydentää patikointi eriskummallisessa ”kuumaisemassa”.

Maailman kolmanneksi korkein tulivuori ja Espanjan korkein vuori El Teide on purkautunut viimeksi 1909, mutta hengetön se ei ole tänäkään päivänä. Teide kuuluu 16 muun tulivuoren ohella aktiivisesti seurattaviin tulivuoriin, joissa katsotaan olevan jonkin asteista toimintaa yhä edelleen.

Teidelle pääsee valmisretkillä ja omalla autolla, mutta myös paikallisen bussiyhtiön Titsan busseilla. Teneriffan eteläosasta Adejen ja Los Cristianoksen sekä pohjoisesta Puerto de la Cruzin linja-autoasemilta on Teidelle yhdet vuorot päivässä mennen tullen. Bussi lähtee aamulla yhdeksän jälkeen ja palaa takaisin iltapäivällä neljän kiepukoilla.

Perillä on kolme pysäkkiä: El Portillo, Teleferico ja Parador-hotelli. Matka kestää reilut 1 ½ tuntia. Aikataulut löydät Titsan-sivuilta täältä. Klikkaa kartassa Teiden kohdalla olevia bussinumeroita, niin saat näkyviin bussien ajoaikataulut.

Olin itse käynyt Teidellä aiemmin kansainvälisellä valmisretkellä. Järjestetty retki oli vaivaton vaihtoehto, mutta perilläoloaika jäi tuolloin vain kovin lyhkäiseksi. Nyt päätimme lähteä Teidelle omatoimisesti bussilla.

Teiden yllättävistä sääoloista kertonee parhaiten se, että olimme menossa Teidelle jo paria vuorokautta aiemmin, mutta sinne osuneen lumimyräkän takia kaikki kansallispuistoon johtavat tiet suljettiin. Olin kuullut ennakkovaroituksia siitä, että Teidelle tulee varautua lämpimin vaattein ja pakkasimmekin reppuun kaikkea mahdollista toppatakista hellehattuun. Siltikin se, että kansallispuistossa oli niin kylmä kuin oli, tuli yllätyksenä.

Puerto de la Cruzin linja-autoasemalla mittari näytti aamutuimaan 19 astetta. Perillä odotti kipakka tuuli ja lämmintä kuusi astetta. Onneksi meillä oli mukana fleecit, toppatakit ja hanskat, tosin hellehatussani kaipasin kunnollista villapipoa. Sääliksi kävi bussissa niitä, jotka olivat lähteneet matkaan shortseissa.

Aamupäivän aikana Teide piilotti huippuaan synkän pilvirintaman peitossa, joka onneksemme oheni päivän mittaan, kunnes iltapäivällä Teiden huippu tuli näkyviin auringon kera. Teide oli saanut lumipeitteen tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, vasta joulukuun viimeisellä viikolla, eli juuri tuolloin kaksi päivää takaperin. Kauniilta näyttivät myös ympäröivät vuoret. Aivan kuin joku olisi ripotellut niihin tomusokeria.

Jäimme bussista pois Parador-hotellin pysäkillä ja suunnistimme ensimmäiseksi aamukahville hotellin ja opastuskeskuksen välissä sijaitsevaan kahvilaan. Ankean näköisessä sotkuisessa kahvilassa oli hirveä tungos, töykeää henkilökuntaa ja pöytiä tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Vähän yllätti myös se, että vaikka asioi kahvilassa, vessaan joutui silti maksamaan euron verran. Koska kyse on Teneriffan suosituimmasta nähtävyydestä, jotenkin toivoisi vähän suurempaa panostusta palveluihin.

Meidän tavoitteenamme oli patikoida 3,4 kilometrin mittainen Roques de Garcia ympyräreitti, jonka lähtöpiste on kutakuinkin opastuskeskusta vastapäätä Mirador de Ruletan kohdalla. Vaikka reitillä oli melko paljon kulkijoita, suosittelen lämpimästi tätä kiinnostavaa ja melko helppoa reittiä.

Reitin varrella on jonkun verran nousua, mutta pääosin reitin kulku oli helppoa. Ehkä vaativin osuus oli reitin alkutaipaleella. Lumi ja jää tekivät laskeutumisesta liukkaan. Vähän heikosti tehty kivikkopolku oli hioitunut mutavelliksi ja ilman kunnollisia vaelluskenkiä jalat lipsuivat märillä kivillä. Kiitin mielessäni meidän Metsähallitusta, joka pitää niin hyvää huolta kansallispuistojemme suosituimmista reiteistä.

Olin todella iloinen, että tulimme Las Cañadasin kansallispuistoon ajan kanssa ja ennätimme ihmettelemään kaikessa rauhassa sangen erikoista maastoa, joka on muovautunut arviolta noin 150000 vuotta sitten räjähdyspurkauksen seurauksena. Järkälemaiset kivenlohkareet ja jähmettyneet laavavirrat tuovat kieltämättä fiiliksen kuumaisemasta.

Niille, joita korkeanpaikan kammo ei vaivaa 3718 korkeaa Teideä pääsee nousemaan kabiinihissillä aina 3555 metrin korkeuteen. Ja kenellä kunto riittää, ainahan voi ylös kiivetä myös jalkaisin. Mikäli mielii aivan huipulle asti, lupa tulee hakea erikseen. Lisätietoa lipuista ja luvista löydät kansallispuiston verkkosivuilta täältä.

Itse kärsin sen verran korkeanpaikan kammosta, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua roikkumaan tuonne vaunuun maan ja taivaan välille. Tosin ei tuo kaapelivaunulla ajelu olisi onnistunutkaan meidän vierailumme aikana. Köysirata oli suljettu ylhäälle kertyneen jään takia.

Vielä ennen bussin lähtöä takaisin ennätimme ihailemaan Teiden valkoisena hehkuvaa huippua auringon valossa. Joku kumma lumo näissä ikiaikaisissa korkeissa vuorissa on.

Harmittelimme muuten taas tämän vilkkaan kansallispuiston huonoa palvelutasoa. Alueella ei edes opastuskeskuksen ja hotellin piha-alueella ollut yhtä ainutta penkkiä, joten istuskelimme aidan tolpilla bussia odottamassa. No, menihän se näinkin.

Joka tapauksessa, Teide ja sitä ympäröivä maasto ovat ihmeellistä katsottavaa ja koettavaa. Yksi esimerkki luonnonvoimien vaikuttavista aikaansaannoksista.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

28.1.2023 8 comments
Etelä-SavoLuontomatkailuSaimaaTaide ja kulttuuri

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

by Annemaria 22.9.2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

22.9.2022 4 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Pyhän parhaat palat. Mitä tehdä kesällä Pyhätunturin alueella?

by Annemaria 14.8.2022
Monelle tulee Pyhästä mieleen vilkas talvilomakohde, eikä syyttä. Onhan alueella monipuolinen latuverkosto ja runsas rinnetarjonta laskettelijoille. Mutta Pyhän alue on myös kesäaikaan erinomainen kohde erityisesti luontomatkailijalle. Retkeilyreittejä, tuntureita ja luontopalveluita on sen verran paljon, että on lähinnä vaikea valita, mihin mielenkiintonsa suuntaisi. Tässä omat vinkkini.

Pyhällä kannattaa ensimmäiseksi suunnistaa Luontokeskus Naavaan……ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.

Isokuru – Suomen syvin rotko

Jos käyt katsomassa Pyhällä vain yhden kohteen, mene Isokuruun. Vaikka olen kävellyt Isokurun (toiselta nimeltään Pyhäkuru) läpi useita kertoja, aina se tekee yhtä suuren vaikutuksen. 220 metriä syvän kurun maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. Reitti kulkee Kultakeron ja Ukonhatun huippujen välimaastossa rotkon pohjalla, jota reunustavat korkeat ja jyrkät rakkakivirinteet.

Pitkään suljettuna ollut kuru avattiin kävijöille nyt loppukesästä. Metsähallitus rakennutti kuruun uudet portaat ja laituripolun, joka johtaa noin kilometrin matkan kurun päästä päähän. Matkaa Luontokeskus Naavalta kurun alkuun tulee noin kaksi kilometriä.

Ennen kuruun laskeutumista reitin alussa on laavu, kota ja käymälä. Niiden jälkeen kuruun laskeudutaan tukevia metalliportaita pitkin. Jos vain pystyt kulkemaan portaita, laskeutuminen ei ole vaikeaa ja kurun läpi johtava lankutettu reitti on tosi helppo tepastella. Voi keskittyä täysin ympäröivään maisemaan tarvitsematta tuijottaa koko ajan jalkoihinsa.

Kannattaa huomioida, että kurussa liikkuminen on sallittu vain merkityllä reitillä ja vain kesäaikaan. Talvikautena lumivyöryriski on liian suuri.

Kiitos Metsähallitus näin hienoista rakennelmista. Kyllä on retkeileminen nyt helppoa.

Kurun toisessa päässä on Pyhänkasteenlampi ja ihka oikea vesiputous, Pyhänkasteenputous. Nimensä nämä paikat ovat saaneet siitä, kun 1600-luvulla saamelaisia käännytettiin kristinuskoon.

Kurun toisesta päästä nousevat sykettä nostattavat portaat ylös Uhriharjulle. Vaikka porrasrivi on pitkä ja uuvuttava, jo pelkästään ylhäältä avautuvien näköalojen takia kannattaa kivuta. Portaiden varrella on penkkejä, joissa pystyy levähtämään.

Ylhäältä jatkoimme vielä pienen matkan Karhunjuomalammelle, joka on keskeinen paikka monien retkeilyreittien yhtymäkohdassa. Karhunjuomalammella on päivätupa, laavu ja huussi. Portaita lukuunottamatta koko reitti on helpohko. Edestakainen matka Luontokeskus Naavalta on noin 10 kilometriä.

Paljon on portaita Isokurun toisessa päässä, mutta kipuaminen kannattaa.Ylhäällä, kippis!Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.

Aittakuru – merkillinen esiintymisareena keskellä luontoa

Toinen kuru, jossa Pyhällä kannattaa käydä, on helposti saavutettava Aittakuru. Erikoista Aittakurussa on sen toisesta päästä löytyvä vaikuttava esiintymispaikka.

Auton voi jättää Pyhän päätien varrella olevalle Aittakurun merkitylle pysäköintipaikalle. Reitti kuruun lähtee tien toiselta puolelta ja kulkee ensin latupohjaa pitkin ja jatkuu siitä kurua pitkin helppona laituripolkuna. Mutkittelevaa lankkusiltaa pitkin on helppo astella ja kulkijasta tuntuu, että silta vain jatkuu ja jatkuu…. Kunnes yhtäkkiä tupsahdetaan maailman ihmeellisimmälle luonnon keskellä olevalle ulkoilmanäyttämölle.

Kurun pohjalla on varsinainen esiintymislava. Katsomo on useita kymmeniä metrejä korkeammalla kurun pohjoisrinteellä. Nämä rakennettiin Pyhä Unplugged -musiikkitapahtumaa varten, joka on Pyhällä järjestetty jo 20 vuoden ajan. Kävin fiilistelemässä kurussa ennen tulevia esityksiä. Hiirenhiljaisuus, mikä siellä vallitsi, oli käsittämätöntä. Täällä kirjaimellisesti kuulee pienimmänkin rasahduksen.

Lankkusiltaa pitkin pääsee tässäkin kurussa helposti kulkemaan.Konsertti täällä oli elämys.

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Pyhä Unplugged -tapahtumaan ja ostimme liput Johanna Iivanaisen ja Pepe Wilbergin konserttiin juuri tuonne Aittakuruun. Konsertin aikana taivas itki muutamaan otteeseen ja niin itkin minäkin, tosin vain liikutuksesta. Tuo konsertti luonnon helman hiljaisuudessa ja Lapin jylhissä maisemissa oli kerrassaan koskettava.

Paikan akustiikka on niin loistava, että jokaisen instrumentin, jokaisen sanan ja jokaisen sävelen kuulee uskomattoman selvästi. Kun Pepe Willberg esitti Myrskyluodon Maijan ja maailman kauneimman rakkauslaulun, Sinua, sinua rakastan, olin pakahtua ihastuksesta. Pepe sai tällä kertaa naisen kyyneliin.

Päätimme miehen kanssa, että ensi vuonna tulemme tuohon tapahtumaan uudelleen. Pyhä Unplugged järjestetään vuosittain elokuun alkupuoliskolla ja se käsittää useita sekä ilmaisia että maksullisia konsertteja eri puolilla Pyhää.

Aittakurusta kannattaa poistua katsomon takaa. Sieltä avautuvat hienot maisemat yli Pyhäjärven. Alastulo on helppoa kodan kohdalta laskeutuvia portaita pitkin.

Vettä vihmoi välillä, mutta eipä se haitannut tätä upeaa konserttikokemusta. Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.

Soutaja – ei niin vaativa tunturin valloitus

370-metrinen Pyhäjärven itärannalla sijaitseva Soutaja-tunturi ei ole Pyhän korkeimpia, eikä myöskään tunnetuimpia. Vaikka olemme käyneet Pyhällä kymmeniä kertoa, tämä tunturi on jostain syystä jäänyt meillekin aiemmin huomiotta.

Ihan käymisen arvoinen ja helpohkosti saavutettava tunturi kuitenkin on kyseessä. Virallinen reitti lähtee Aittakurun parkkipaikan takaa ja se on merkitty maastoon violetin värisillä neliöillä.

Reitti kulkee loivasti metsäistä polkua pitkin, mutta nousu ei ole mitenkään haastavaa. Jalkoihinsa tosin joutuu vähän katsomaan, sillä tiellä on aika paljon kiviä ja juurakoita.

Hieman ennen huippua reitti johtaa kodalle, jonka vieressä on myös tulentekopaikka ja huussi. Laakealle huipulle on matkaa polkua pitkin vielä muutamia kymmeniä metrejä. Ehdottomasti kannattaa kivuta loppuun saakka, sillä ylhäältä avautuu 360 asteen panoraamanäkymä joka puolelle Pyhän aluetta.

Minua ihastuttivat myös rinteiden yläosan huikeat käkkärämännyt. Uskomatonta kuinka mutkalle voikaan puu vuosien saatossa taipua ankarissa olosuhteissa. Luin, että Soutajalle kulkee talvisin myös merkitty lumikenkäreitti. Mahtavat nuo kummalliset puut olla talviasussaan melkoisen mielenkiintoisia.

Soutajan reitti kulkee aluksi mäntymetsikössä ja sitten nousee pikkuhiljaa ylöspäin.Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.Hienoja näkymiä joka suuntaan.Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.

Pyhän tunnetuimmat tunturihuiput: Kultakero ja Noitatunturi

Soutajaa tunnetumpia tuntureita Pyhällä ovat Kultakero ja Noitatunturi. Kultakerolle kipuaa vähän huonommallakin kunnolla, pääseehän sinne kävelemään huoltotietä pitkin. Tosin se kaikkein helpoin tapa kesäaikaan on nousta näköaloja ihailemaan maisemahissillä.

Noitatunturille on tullut kerran kivuttua. Sen verran oli kivikossa ryömiminen rankka kokemus, että nykyisellä kunnollani ei enää tee mieli sinne kavuta. Jos et hätkähdä vähän vaativammasta reitistä, Noitatunturille kannattaa ehdottomasti mennä. Noitatunturi on Pyhätunturin huipuista korkein (540 metriä) ja näköalat sen mukaiset.

Se helpoin tapa valloittaa Kultakeron huippu.

Ja ainahan voi mennä hillaan…

Loppuun vielä sananen hillastuksesta. Onhan se minulle yksi mieluisimmista tekemisistä Lapissa heinä-elokuun vaihteessa. Poden jonkinasteista hillamaniaa ja lakkakuumetta, enkä yksinkertaisesti pysty olemaan hilla-aikaan pois soilta.

Kolusimme kaksiviikkoisen Pyhällä olon aikana lähisoita ihan hyvällä tuloksella. Kotiinvietäväksi oli hillaa lähes 15 kiloa.

Ai mistäkö sitä hillaa Pyhällä löytää? Voipi ajaa Luoston suuntaan tai sitten Kemijärven suuntaan tai sitten Suvannon kylän suuntaan, etsiä autolle sopiva pisto ja sitten vain lampsia suolle. Tämä oli kummallinen hillakesä. Tuntui, että marjoja oli lähes joka suolla, mihin poikkesimme.

Voisiko sen paremmin sanoa?

Vaan kylläpäs oli jälleen niin mukavaa olla Lapissa. Lähdin puhdistamaan päätäni maailman ahdistavalta uutisoinnilta ja siinä Lappi toimi jälleen. Kotiin palasi virkistäytynyt ja mieleltään seesteisempi täti-ihminen. Tunturiterapia tehosi.

https://www.luontoon.fi/pyha-luosto

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

14.8.2022 4 comments
ElämäntaitoLappiLuontomatkailu

Jääköön hetkeksi paha maailma – lähdin tunturiterapiaan Lappiin

by Annemaria 31.7.2022
Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.

En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.

Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.

Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.

Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…

Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.

Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.

Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.

Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.

Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.

Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.

Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.

Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.

Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.

Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.

Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.

Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?

Kuntoutusjakso suolla menossa.

Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

31.7.2022 6 comments
LuontomatkailuMajoitus SuomessaPohjois-KarjalaPutiikkien helmiä

”Menkää metsään toivottavat Nightwishin Tuomas ja Emppu.” Kotimaanmatkailija, älä unohda Sydänkarjalaa.

by Annemaria 20.3.2022
Tiedättekö mitä yhteistä on kolmella Pohjois-Karjalan kunnalla, Tohmajärvellä, Kiteellä ja Rääkkylällä? Oikein, nämä ovat naapurikuntia Itä-Suomessa. Mutta on näillä toinenkin mielenkiintoinen yhdistävä tekijä. Annanpa vinkin. Se liittyy musiikkiin.

Kaupallinen yhteistyö: Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI ja Sydänkarjala

Ihmeellisiä menestystarinoita

Kolmelta Keski-Karjalan pieneltä paikkakunnalta, Tohmajärveltä, Kiteeltä ja Rääkkylästä, on noussut kolme merkittävää musiikkimaailman tähteä.

Tohmajärvi on sinivalkoisen laulajaikonimme Katri Helenan syntymäkotikunta. Rääkkylästä taas ponkaisi 80-luvulla maailmanmaineeseen uudenlaista kansanmusiikkia soittava Värttinä. Eikä kaipaa esittelyjä 90-luvulla Kiteellä syntynyt Nightwish. Kyse on kahdeksan miljoonan levymyynnillään yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä. Melkoisia menestystarinoita syrjäisten kuntien pienestä väestöpohjasta.

Mikäli Nightwishin ihmeellinen tarina kiinnostaa, kannattaa käydä Kiteellä Nightwish-näyttelyssä, A Nightwish Storyssa. Muutaman huoneen verran pääset näkemään yhtyeen historiaan liittyviä esineitä, palkintoja, soittimia, konserttien rekvisiittaa ja dramaattisia esiintymisasuja. Itse olisin kaivannut näyttelyn taustaksi bändin musiikkia, mutta kyse on kuulemani mukaan tekijänoikeuksista.

Vannoutuneelle Nightwish-fanille Kiteen näyttely antaa kaikkein eniten. Kokemuksiani edelliseltä näyttelykäynniltä löydät täältä. Olisikohan ideaa rakentaa Rääkkylään vastaavanlainen näyttely Värttinän vaiheista?

Tuomas  Holopaisen piano oli päässyt näytille.

B&B-majoitusta luonnon helmassa

Tein hiljattain pienen kierroksen Rääkkylässä, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Matkailijan näkökulmasta löysin kaikenlaista mielenkiintoista ja koska välimatkat ovat kyhyet, yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan. Erityisesti yllätyin näiden paikkakuntien monista taitavista pienyrittäjistä.

Kierrokseni alkoi Rääkkylästä Värttinän Sari Kaasisen Kulttuurikoti Villa Ruusulasta. Saimaan rannan ihastuttavasta kohteesta löydät juttuni täältä.

Toinen majoitusyritys, johon matkallani tutustuin, on Tohmajärven Jouhkolassa sijaitseva Itärajan Helmi. Yritys tarjoaa bed and breakfast -tyyppistä maaseudun aamiaismajoitusta.

Yrityksen omistajan Riitta Okkosen yksi kodeista on alppitalo Itävallassa, jossa hän on viettänyt kaiken vapaa-aikansa vuodesta 2004. Kotiseuturakkaus kuitenkin veti puoleensa ja sai Riitan muutama vuosi takaperin lunastamaan vanhan kotitilansa metsineen ja rantoineen ja perustamaan tänne pienen matkailuyrityksen.

Riitta on ilmiselvä Pohjois-Karjalan tyttö. Hyvin taittuu paikallinen murre, puhetta piisaa ja sydämellinen vieraanvaraisuus on läsnä kaikessa. Muhevan karjalanpaistin äärellä juttelimme kuin vanhat ystävät.

Nämä maisemat Riitta takuulla tuntee. Vanha kotiseutu kutsui. Tilan pihapiirissä on kolme uutta kesäaittaa.Aitoissa ei ole mukavuuksia, mutta kylläkin kunnolliset patjat.

Riitan tila sijaitsee korkealla mäellä, jota ympäröi Pohjois-Karjalan vaaramaisema. Ympärillä huojuvat hiljaisuudessa koivikot. Kesäisin metsiä ja rantoja asustaa runsas lintukanta. Luontoa ja maaseudun rauhaa täällä on riittämiin.

Itärajan Helmellä on kesämajoitukseen soveltuvia sähköttömiä aittoja, saunarakennus paljuineen, yhteinen oleskelutila/kesäkeittiö ja Tohmajärven rannassa sauna ja kota. Eksoottisempaa majoitusta etsivälle tarjolla on puihin kiinnitettäviä tentsileitä ja löytyypä yksi runkopatjoilla varustettu glamour-telttakin.

Itärajan Helmen ehdoton vahvuus on luonto ja rauha. Ollaan maaseudulla kaukana kaikesta. Voisin hyvin kuvitella itseni makoilemaan metsään tentsileen ja kuuntelemaan kesäyön luonnonääniä.

Sen lisäksi, että Riitta on työskennellyt esimiestehtävissä useissa korkeatasoisissa ravintoloissa niin Suomessa kuin ulkomailla, hän on myös ravintoneuvoja. Erilaiset ruokavaliot otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Itärajan Helmessä voi järjestää myös yksityistilaisuuden, kuten perhejuhlan. Majoitus järjestyy kerralla reilulle 20 hengelle.

Ruokailut tarjoillaan valoisassa kesäkeittiössä.Rannan kodassa on hyvä paistaa makkarat.

Tarmokkaita pienyrittäjiä ja kiinnostavia yrityksiä

Tohmajärvellä kävin Itärajan Helmen lisäksi tutustumassa kolmeen kiinnostavaan yritykseen. Poikkesin jo minulle aiemmin tutussa Puun Sielu -näyttelyssä. Saatoin jälleen todeta, miten puu taipuu moneen myös taiteessa.

Aiemman juttuni Puun Sielu -näyttelystä löydät täältä.

Samojedi Miska toivotti tervetulleeksi. Puu on  saatu elämään monella tapaa.Tämä huvitti, hauska idea.

Pääsin myös tutustumaan tohmajärveläiseen luomulammastilaan. Sinisentien varrella sijaitsee Sirolan lammastila, joka kasvattaa harvinaista, isokokoista Oxford Down lammasrotua.

Melkoisia jötiköitä nuo lampaat olivatkin, sillä suurimmat uroslampaat painavat jopa 140 kiloa.

Tilalla on hyvä tilapuoti, jossa on myynnissä monipuolinen valikoima luomulammasta niin tuoreena kuin pakastettuna. Lisäksi puodissa on myynnissä huovutuslankoja sekä Lahtisen huopatossutehtaan huopatossuja.

Uuhilla oli menossa babyboomi.Hei kaveri!Nuori lampuri Roosa Honkanen.Tilapuodissa oli myynnissä mm. huovutusvillaa ja huopikkaita.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka löytyi korven kätköstä Tohmajärven Petravaaran kylästä. Vanha navetta on saanut uuden elämän Galleria Savipajana, jossa on myynnissä keramiikkataiteilija Tuija Ohvanaisen itse suunnittelemaa ja valmistamaa keramiikkaa.

Galleria Savipajassa on kauniita koriste-esineitä ja käyttökeramiikkaa: kynttilälyhtyjä, astioita, maljakoita ja kukka-amppeleita. Oman huomioni kiinnittivät erityisesti herkät ja koskettavat enkelihahmot, joita galleriassa oli monenlaisia.

Enkelit olivat Tuijalle ilmiselvästi tärkeitä, sillä suojelusenkelin apua oli tarvittu elämässä monta kertaa. Enkelit olivatkin Tuijan ensimmäisiä saviluomuksia.

Tuija löysi keramiikkataiteen pahan loukkaantumisen jälkeen. Ensin syntyi enkeleitä.Hyvän mielen esineitä.

Tohmajärven keskustassa poikkesin kivassa kahvilassa Meijän Kammarilla. Kauniissa vanhassa puutalossa sijaitsevan kahvilan yhteydessä on pieni puoti, jossa myydään paikallisia käsitöitä, kosmetiikkaa ja lahjatavaroita.

Hämmästyin, kun kahvilan ovella oli lappu, jossa kehotettiin ottamaan kengät pois. Meininki on Pohjois-Karjalassa selvästi kotoisaa ja mutkatonta. Ehkä juuri siksi täällä niin hyvin viihdynkin.

Meijän kammarilla on kauniit puitteet.

Jäin miettimään, että onko pelkkää sattumaa, että Sydänkarjalan selkosilta kumpuaa näin paljon luovuutta. Onko tässä ympäristössä jotain sellaista, joka ruokkii meissä kaikissa piileviä luovia voimavaroja ja nostaa ne pintaan? Metsäkö kenties, kuten Nightwishin Tuomas ja Emppu toteavat lainatussa otsikossa?

Taitaa pohjoiskarjalaisuus olla aika kova juttu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

20.3.2022 4 comments
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Raskaita kuukausia

    12.10.2025
  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (10)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (44)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (10)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö