Minulla on ihana ystävä. Sellainen, jossa elää pieni seikkailija. Hän lähtee ennakkoluulottomasti kanssani telttailemaan Saimaan saareen ja lokakuussa yöpymään syyspimeässä laavulle. Tai innostuu melontaretkestä Linnansaaren kansallispuistoon ilman minkäänlaista melontakokemusta. Mutta ei huolta, yhdessä olemme rohkeampia.
Luontorakkauden lisäksi ystävääni ja minua yhdistää tietynlainen hulvattomuus. Innostumme helposti vähän erikoisista ideoista ja olemme valmiit kokeilemaan kaikkea uutta. Ja samalla sietämään jonkin asteista epämukavuutta.
Kokeneille eräpirkoille meidän jutut eivät varmaan ole mitään erikoista, mutta meille yli kuusikymppisille mukavuudenhaluisille täti-ihmisille nämä mikroseikkailut eivät ole ihan normiarkea.
Idea melontaretkestä Savonlinnassa sijaitsevaan Linnansaaren kansallispuistoon syntyi viime kesän päiväreissustani Etelä-Savon Oraviin. Huomasin siellä kiinnostavan mainoksen melontapaketeista, joihin sisältyi kanootin vuokraus ja majoitus joko aitassa tai puihin kiinnitetyssä teltassa, tentsilessä.
Viime kesänä reissu ei onnistunut, mutta tänä kesänä oli mahdollisuus tarttua tuumasta toimeen. Varasin meille inkkarikanootin ja tentsilen. Sitten aloin empiä pääseekö persjalkainen miten hyvin pönkäämään itsensä telttaan, jos se sijaitseekin kovin korkealla. Ja entä sitten, jos sataakin kaatamalla? Siispä varmuuden vuoksi varasimme meille myös pienen aitan.
Linnansaaren kansallispuistoon pääsee kesäaikaan myös venekuljetuksella. Me halusimme kuitenkin saavuttaa saaren kanootilla huolimatta siitä, ettei meillä kummallakaan ollut minkäänlaista melontakokemusta. Ellei nyt kokemukseksi katsota sitä, että viime kesänä kokeilin naapurini kajakkia kahdesti.
Retkipäivälle sattui onneksi hieno keli niin auringon kuin tuulen kannalta. Melontamatkaa Oravista Linnansaareen on noin kuusi kilometriä ja arvelimme suoriutuvamme siitä noin kahdessa tunnissa. Reitillä on pari avoimempaa selkää, muuten matka on mahdollista meloa kutakuinkin saariston suojassa.
Paikka, mistä olimme vuokranneet varusteet ei ollut kovin palveluhenkinen, joten jouduimme aika itsenäisesti haalimaan varusteet kasaan. Vähän randomina arvioimme sopivan melan pituutta ja melontaliivien kokoa. Emme meinanneet myöskään millään löytää tynnyreihin sopivia kansia, joten jouduimme niiden kanssa pelaamaan turhankin kauan.
Olin etukäteen tutkaillut kartasta reittiä ja minusta se tuntui aika selvältä. Kunnes sitten tulimme kanavasta ulos ja pääsimme avarimmille vesille. Sitten ei mikään ollutkaan enää selvää. Meillä oli sekä paperikartta että puhelimessa lukuisia karttasovelluksia, mutta jotenkin olimme aika pihalla oikeasta suunnasta.
Vesillä kaikki näyttää niin erilaiselta kuin kartalla. Navikointi osoittautuikin meille reissun vaikeimmaksi ja kuumottavimmaksi asiaksi. Etäisyyksien arviointi oli ihan mahdotonta. Saari, joka kartalla näytti olevan hyvin lähellä, olikin itse asiassa paljon luultua kauempana. Ja sitten meillä oli vaikeuksia hahmottaa, mikä saarista oli kartan suuri saari ja mikä pieni. Monella tapaa arpomiseksi meni.
Puhelinkartat kyllä näyttivät sijaintimme täppänä, mutta kartan katsominen kirkkaassa auringonpaisteessa oli haastavaa niin kuin myös oikean suunnan hahmottaminen. Ja aina kun syvennyimme karttojen tutkailuun tuulenvire liikutti meitä useita kymmeniä metrejä taaksepäin.
Kartanluku piti myös usein keskeyttää vilkkaan veneliikenteen takia ja keskittyä siihen, etteivät aallot päässeet keikuttamaan meitä liiaksi. Jos joku plotteri olisi piirtänyt reittiämme, melkoisen sykkyrän se olisi saanut kartalle syntymään. Varmimmaksi suunnistuskeinoksi osoittautui lopulta muiden melojien ja reittiveneiden suunnan seuraaminen.
Perille Linnansaaren Sammakkoniemeen pääsimme kuin pääsimmekin, vaikka aikaa menikin noin kolmisen tuntua. Paita oli hiestä märkänä ja rakko sormessa, mutta olimme itseemme kovin tyytyväisiä. Me teimme sen! Ei ihan tyylipuhtaasti, mutta selvisimme.
Aitasta tuli meille lähinnä tavaroiden säilytyspaikka, sillä yön päätimme ehdottomasti viettää tentsilessä. Turhaan olin huolissani telttaan kipuamisesta. Teltan vieressä oli kivi, johon nousemalla pääsi ryömimään telttaan ongelmitta.
Illaksi olimme vuokranneet saunan. Tuntui hyvältä lämmittää kipeytyneitä lihaksia ja pulahtaa virkistävään veteen. Saunan jälkeen huomasin kuinka väsynyt oikeasti olinkaan. Ystäväni yritti houkutella minua katsomaan vielä hienoa kuutamoa, mutta olin ehtinyt jo kääriytyä makuupussiini enkä halunnut lähteä ”pesästäni” enää mihinkään.
Nukuin muuten tuolla tentsilessä aivan älyttömän hyvin. Liekö syynä se, että siinähän leijutaan vähän kuin ilmassa. Nukuimme pelkkä itikkaverkko yllämme. Raikas ilma ja lämmin kesäyö pitivät huolen viihtyvyydestä. Aamulla heräsin siihen, että käpytikka nakutteli aamutoimissaan korvani juuressa.
Meitä oli varoiteltu seuraavana päivänä lisääntyvästä tuulesta, mikä osoittautui paikkansa pitäväksi. Tuuli nostatti melojalle ikäviä puhureita, joten teimme turvallisuus edellä päätöksen ja päätimme palata mantereelle venekuljetuksella. Kanootti oli mahdollista jättää Linnansaareen.
Sen sijaan reippailimme saaren kiertävän seitsemän kilometrin mittaisen luontoreitin. Reitti kulkee läpi vaihtelevan maaston niin kallioisilla rinteillä kuin metsissä. Suurten korkeuserojen takia matka vei yllättävän paljon aikaa ja tuntui paljon pidemmältä.
Harmittelin sitä, että tein patikoijan pahimmat mokat. Olin varannut mukaan ihan liian vähän juomista ja jalassa oli maastoon sopimattomat liian pehmeät citylenkkarit. Tuntui taivaalliselta pulahtaa patikoinnin jälkeen Saimaan hellivään syleilyyn.
Oikea hyvän mielen reissu tämä oli. Tuli jälleen osoitettua, että elämässä kannattaa uskaltaa ja tehdä uusia asioita, jotka ehkä vähän pelottavat, mutta houkuttavat kokeilemaan. Tällaiset asiat tuovat lisää itseluottamusta ja rohkeutta.
Tuttu ja turvallinen ei aina ole tie onneen. Onni syntyy joskus itsensä voittamisesta. Ja myös siitä, että mukana on ystävä, joka jakaa kanssasi huolet, pelot, onnistumiset ja epäonnistumiset. Yksi päivä poimin jostain tv-haastattelusta hienon lauseen: ”siinä mihin pelko loppuu, siitä alkaa elämä.” Näin se on niin isommissa kuin pienemmissä asioissa.
…ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.
Ylhäällä, kippis!
Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.
Konsertti täällä oli elämys.
Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.
Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.
Hienoja näkymiä joka suuntaan.
Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.
