Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Author

Annemaria

Annemaria

AndalusiaCosta del SolEspanja

Malaga – I Love you!

by Annemaria 16.2.2025


Malagasta on pikku hiljaa tullut yksi lempikaupungeistani. Olen käynyt kaupungissa lukemattomia kertoja päiväreissuilla Fuengirolasta ja viettänyt siellä kerran yhtäjaksoisesti reilut kaksi viikkoa. Mitä enemmän olen kerännyt kokemusta tästä vajaan 600 000 asukkaan merenrantakaupungista – sitä enemmän se on sykähdyttänyt.

Äskeisellä pikavisitiillä Aurinkorannikolle päätin pyhittää yhden päivän Malagalle. Fuengirolasta junamatka kestää n. 45 minuuttia ja maksoi muistaakseni 4,10 euroa. Kun paikallisjunia kulkee 20 minuutin välein, matkaaminen Malagaan on kerrassaan helppoa ja edullista.

Jos matkailet Costa del Solin muissa kaupungeissa, älä jätä Malagaa käymättä. Tunnelmalliseen vanhaan kaupunkiin on keskustan Centro-Alameda -asemalta vain noin 10 minuutin kävelymatka.

Andalusiassa kannattaa aina kurkistella sisäpihoille.


Tuntemattomampi taidemuseo Malagassa

Taidemuseoiden ystävälle Malagassa on paljon nähtävää. Tunnetuin näistä lienee Picasso-museo, mutta tarjontaa piisaa nykytaiteesta lasitaiteeseen. Itse olen kiertänyt kaikki Malagan merkittävimmät taidemuseot ja rupesin tutkimaan olisiko kaupungissa vielä joku pienempi museo jäänyt huomaamatta.

Nettiä tutkimalla löysin Espanjan ainoana ekspressionistisena museona tunnetun yksityisen säätiön ylläpitämän Jorge Rando -museon, joka on keskittynyt kyseisen taiteilijan tuotantoon. Jorge Rando on malagalaissyntyinen taidemaalari ja kuvanveistäjä, humanisti, joka töillään ottaa voimakkaasti kantaa heikompien asemaan kuten lapsiin ja naisiin sodan jaloissa, nälänhätään ja prostituutioon.

Työt olivat puhuttelevia, vaikka aiheiltaan aika rankkoja. Mietin itsekseni kuinka ajankohtaisia ne olivatkaan, vaikka suurin osa maalauksista oli tehty useita vuosikymmeniä sitten. Ihminen ei näköjään koskaan opi. Sota ja humanitäärinen kärsimys toistuvat aina vaan.

Rando näki pimeydessä kuitenkin toivoa, joka tulee näyttelyssä esiin mm. toistuvana perhosmotiivina. ”Despite the dirt that surrounds us, despite the darkness that drowns us, despite it all… new dawns will be born.” – Jorge Rando. Voi Jorge, kuinka toivoisinkaan, että voisit olla oikeassa. Maailmanmeno tuntuu menevän yhä vain hullummaksi.

Museoon on ilmainen sisäänpääsy ja se sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Malagan keskustan paikallisjuna-asemalta (Centro-Alameda).

500 metrin päässä Jorge Rando -museosta on muuten toinen kiinnostava museo, Malagan lasimuseo, Museo del Vidrio y Cristal del Malaga.

En voinut vastustaa kiusausta, vaikka nyt tuli vähän omaa tulkintaa tälle työlle.
Kutakuinkin museota vastapäätä näin kauniin rakennuksen, joka osoittautui kalatoriksi.


Malagan vanha kaupunki on täynnä tunnelmaa

Vaikka Malagassa ei kävisi katsomassa yhtäkään nähtävyyttä, koko kaupunki, erityisesti vanha kaupunki tunnelmallisine kujineen, on jo itsessään nähtävyys. Rakastan päämäärätöntä kuljeskelua vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla. Silmä poimii helposti kaikkea visuaalista: kauniita rakennuksia, elämää sykkiviä aukioita, historian havinaa, koristeellisia yksityiskohtia, rosoa ja rusoa.

Välillä on vain ihanaa unohtua jonnekin terassille katselemaan ohi kulkevaa ihmisvirtaa. Pysähtyä hetkeksi lasilliselle tai muutamalle tapakselle.

Aiemmin vanha kaupunki oli minulle hallitsematon labyrintti, jonka kapeille kaduille eksyin helposti. Nyt Malaga käyntejä on takana sen verran, että huomasin osaavani jo liikkua ja suunnistaa kaupungilla aika hyvin. Kun minusta suuntavammaisesta on kyse, tätä voi pitää jo melkoisena saavutuksena.

Vanha kaupunki on täynnä toinen toistaan houkuttelevan näköisiä tapasravintoloita. Itse istahdin tällä kertaa suositun Casa Lola -ravintolan terassille ja nautin siinä muutaman lämpimän pikkutapaksen. Hinnat ovat edulliset, valikoima runsas ja ruoka ihan kohtuullista. Casa Lola -ravintoloita on vanhassa kaupungissa kaksi aivan lähekkäin toisiaan.

Kävin myös nauttimassa lasillisen hyvää cavaa meidän suosikkibaarissamme. Kyse on itse asiassa piskuisesta osteribaarista, jossa on paras koskaan näkemäni lista laseittain saatavista laadukkaista cavoista ja samppanjoista. Ja hinnat saavat suun hymyyn. Jos pidät kuohuvista tai ostereista, vahva suositus vanhan kaupungin kapealla kujalla sijaitsevalle La Medusa -ravintolalle.

Näille kujille on mukavaa ”eksyä”.


Malaga on myös rantaa ja puistoja

Vanhasta kaupungista suunnistin Malagan satamaan. On aina yhtä kiva kuljeskella ”promenadia” pitkin, jossa yleensä on tarjolla elävää musiikkia. Ihastelin satama-altaalle ankkuroitua upeaa purjealusta, joka näytti olevan Tanskasta. Liekö kuninkaallinen risteilijä, sillä bongasin lipusta kruunusymbolin.

Jos olisin jatkanut matkaa vielä rantaviivaa eteenpäin, olisin tullut kaupungin tunnetuimmalle uimarannalle La Malaguetaan. Malaga on siinäkin mielessä hieno kaupunki, että täällä voi yhdistää kaupunki- ja rantaloman.

Kävelin myös sataman viereisessä puistossa ja nautin kaikesta näkemästäni vihreästä. Aurinkorannikollakin eletään talvikautta ja osa puista on tähän aikaan vuodesta lehdettömiä, mutta kaikkina vuodenaikoina on kuitenkin ympärillä värejä ja kukkia. Malagan monet puistot ja viheralueet tarjoavat puutarhafriikille ihasteltavaa myös talvikuukausina.

Poikkesin paluumatkalla vielä kävely- ja ostoskatu Calle Lariokselle, joka tunnetaan kuuluisista jouluvaloistaan. Jouluvalot oli nyt purettu, mutta aina on mukavaa kierrellä Larioksen kaupoissa. Jos mielit Malagaan shoppailemaan, Larios ja sen poikkikadut ovat hyviä kohteita.

Malaga-rakkauteni vahvistui tälläkin reissulla. Jotain ihmeellistä vetovoimaa tässä kaupungissa vain on. Mikäli haluat lukea lisää Malaga-kokemuksista, täältä löydät juttuja ja vinkkejä aiemmista käynneistäni: https://www.samppanjaamuovimukista.fi/?s=malaga

16.2.2025 12 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

by Annemaria 9.2.2025


Kun mies on vakavasti sairas ja vaimo lähtee lomareissulle Espanjaan, onko se oikein? Äärimmäistä itsekkyyttäkö vai sittenkin keino parantaa omaa jaksamistaan? Tätä yhtälöä puin pitkään ennen kuin uskalsin varata lentolipun Malagaan.

Uskonpa, että samanlaista pohdintaa käy jokainen vakavasti sairaan läheinen. Haluaisit tehdä kaikkesi toisen elämänlaadun parantamiseksi, mutta samalla huomaat jossain kohtaa myös omien voimiesi hiipuvan. Ainakin omalla kohdallani alkoi tuntua, että kohta olen itse auttajan asemasta autettava.

Täytyy myöntää, että kaipasin myös hetken omaa aikaa, tai toisaalta me molemmat kaipasimme. Olemme olleet viimeisen reilun vuoden tiiviisti keskenämme ja eläneet syöpähoitojen ja -kontrollien aikatauluttamaa elämää. Välillä horjuneet henkisen kestokykymme äärirajoilla. Törmäyskursseilta ei ole vältytty, sillä jatkuva epävarmuuden tila nostaa ahdistuksen tunteita pintaan, jotka purkautuvat välillä räiskyvinä yhteenottoina.

Kun viimeisimmässä syöpäkontrollissa saimme lääkäriltä olosuhteisiin nähden valoisia uutisia, uskalsin tehdä päätöksen muutaman päivän irtiotosta. Otin töistä muutaman päivän vapaata, varasin seuraavalle viikolle lennot Malagaan ja hotellihuoneen Fuengirolasta. Tänne on niin helppoa mennä, kuin kotiinsa tulisi, ja lisämausteena on matkaseuraa paikkakunnalla asustelevasta ystäväpariskunnasta.

Helmikuu voi näyttää myös tältä.
Ei tarvinnut liukastella.
Kuinka olinkaan kaivannut näitä kauniita iltahetkiä rannalla.

Toki tsiljoona kertaa mieluimmin olisin istunut lentokoneessa siemailemassa samppanjaa muovimukista mieheni kanssa, mutta koska se ei ollut mahdollista, hyvä näinkin. Onneksi yksin matkustaminen ei ole minulle vierasta ja minne muualle olisikaan yhtä helppoa matkata muutamaksi päiväksi kuin tuttuun Fugeen.

Vain muutaman tunnin lento ja vastassa tutut hoodit. Helppoa sujahtaa saman tien nauttimaan niin valosta, merestä ja väreistä kuin myös äänekkäästä kaupunkielämästä.

Muistin kyllä, että espanjalaiset ovat äänekästä kansaa, mutta että näin äänekästä. Olen varmaan asustellut liian pitkään yhtäjaksoisesti luonnon rauhassa, sillä tällä kertaa äänimaailma tuntui entisestään koventuneen. Sainpahan taas kokea täysillä elämää ja alegríaa ympärilläni. Rakastan niin tuota espanjalaisten tapaa ottaa ilo irti arjesta.

Yövyin Fuengirolan keskustan pienessä hotellissa Casa Consistorialissa. Mukava pikkuhotelli keskellä kaikkea, tosin etenkin viikonloppuna huoneeseen kantautui meteliä kaduilta.

Casa Consistorial on sympaattinen hotelli Fuengirolan keskustassa.
Fugessa oli kaikki niin kuin ennen, tuttua ja turvallista.
Espanjalaista aamiaista, pan y tomato ja vastapuristettua tuoremehua.
Cafe Cortado, por favor.

Ette usko kuinka hyvältä tuntui hetkeksi hypätä pimeydestä valoon ja harmaudesta maailmaan, jossa oli värejä ja sävyjä. Kuinka paljon olinkaan kaivannut pitkiä kävelyjä pitkin merenrantoja, auringon lämpöä iholla ja vaaleanpunaisia auringonlaskuja. Kuin huomaamatta askelmittari näytti 10-15 kilometrin päivämatkoja. Nautinnollista liikuntaa pakottamatta. Tuntui kuin kylmyydestä kärsivä kroppani olisi saanut voiteluainetta, joka notkisti sen toimimaan ihan eri tavoin.

Nautin myös kiireettömistä aamiaisista ja kahvihetkistä terasseilla. Puistonpenkeillä istuskelusta ja vihreiden papukaijojen pesänrakennuspuuhien seurailusta. Ostoksista pienissä kivijalkaputiikeissa. Tapaksista ja edullisista viinilasillisista. Hyvistä ruokakokemuksista hyvässä seurassa. Päämäärättömästä kuljeskelusta niin Fuengirolan kuin Malagan vanhassa kaupungissa. Kuinka pienissä hetkissä voi onni asua.

Tottakai piti käydä tarkistamassa Mercadon kala- ja äyriäistarjonta.
Kotiin tuliaiseksi 100 grammaa Ibérico Bellotaa.
Pakko aina käydä hypistelemässä näitä ihanuuksia.
Herkullinen uusi ravintolatuttavuus La Puerta Verde.
Paellaa La Carihuela Chica -ravintolassa.
Ilme jo paljastaa kuinka hyvää tämä matka teki.

Valon voima on ihmeellinen. Sain ladattua omat aurinkokennoni täyteen. Uudella energialla kohti uusia koitoksia. Kiitos Costa del Sol.

9.2.2025 22 comments
Syöpä perheessä

Elämäni paskin vuosi

by Annemaria 13.11.2024
Huomenna vietetään miehen syövän 1-vuotispäivää. Vuosi sitten meidän elämä meni täysin uusiksi.

Muistan sen päivän niin hyvin. Tiistai 14.11. Aamulla vielä kuvittelin, että kaikki on elämässä kutakuinkin kunnossa. Odotimme innolla tulevaa lomareissua. Viimeistelin viimeisiä töitä ennen lomaani ja samalla fiilistelin kaikkea mukavaa, mitä seuraavat viikot toisivat tullessaan.

Mies tuli lääkäristä kuulemasta kuvaustuloksia. Seuraavista viikoista, kuukausista ja vuodesta tuli aivan toisenlainen kuin kuuna päivänä osasin odottaa. Sota elämämme pahinta vihollista, syöpää vastaan alkoi.

Ensimmäiset kuukaudet kuluivat shokissa ja sumussa. Yritimme parhaan taitomme mukaan selvitä aamusta iltaan, päivästä toiseen ja kuukaudesta seuraavaan. Rankat syöpähoidot vaativat veronsa ja miehen kunto romahti. Samalla romahti oma henkinen tilani.

Vuoden aikana sain kokea miten iso merkitys henkisellä tilalla on fyysiseen hyvinvointiin. Rupesin kärsimään epämääräisistä vatsaoireista, rintakivuista, korkeasta verenpaineesta ja pahoinvoinnista samalla kun podin käsittämätöntä väsymystä, joka ei poistunut millään nukkumisella.

Miehen syöpäpolkuun kuuluivat säännölliset käynnit onkologin vastaanotolla kuulemassa tilannekatsausta. Jokaiseen tapaamiseen menimme pelonsekaisin tuntein. Annettaisiinko kuolemantuomio vai saisimmeko sittenkin edes hitusen toivoa?

Lähes jokaisella käynnillä oli eri syöpälääkäri. Tuntui siltä, että joka kerta aloitettiin sairauden puiminen alusta. Joukkoon mahtui asiantuntevia alansa osaajia, mutta vastaan tuli ikävä kyllä myös käsittämättömän välinpitämättömiä keikkalääkäreitä.

Meille nämä tapaamiset olivat äärimmäisen rankkoja ja vaativat kaiken henkisen psyykkaamisen. Siksi tuntui pahalta, kun ilmeni, ettei onkologi ollut tutustunut juurikaan taustoihin tai kun käyntiä leimasi ikävä kiireen tuntu. Lääkäreille nämä olivat rutiinia, meille elämän ja kuoleman rajapyykkejä.

Rankasta syksystä, talvesta ja keväästä selvittiin. Jos olen jo aiemmin inhonnut talvikautta, niin viime talvi sai minut inhoamaan sitä entistä enemmän. Jatkuvat lumityöt, kovat pakkaset ja ympäröivä pimeys veivät viimeisetkin voimat. Ei tehnyt mieli ulkoilla, ei harrastaa liikuntaa, ei tehdä oikeastaan yhtään mitään.

Kaikki voimat menivät siihen, että sain kammettua itseni aamulla ylös sängystä ja selvisin jotenkuten päivästä. Olin saanut henkisellä tasolla etäpesäkkeitä miehen syövästä. Nyt ymmärrän hyvin miksi puhutaan, että syöpä on koko perheen sairaus.

Kevätaurinko paljasti peilistä väsyneet kasvot. Ja vaaka kertoi monesta lisäkilosta. Minusta oli tullut lohtusyöppö. Tuntui siltä kuin olisin lakannut olemasta ja elämästä, kadottanut itseni. Omat toiveet ja tarpeet olivat hautautuneet jonnekin.

Sitten saapui siunattu kesä. Valolla, auringolla ja lämmöllä on kumma vaikutus mielialaan. Kesä antoi toivoa ja hoitojen päättyminen toi miehelle uusia voimia. Ilo palasi elämäämme pieninä palasina.

Kesän myötä heräsi myös toive matkoista. Tilanne oli kuitenkin sen verran kriittinen, että ulkomaille asti emme uskaltautuneet, mutta Lappiin sen sijaan pääsimme jopa kahdesti. Näistä tulikin kerrassaan hienoja muistelumatkoja. Kiersimme meille merkityksellisiä pohjoisen kohteita ja nautimme täysillä kaikesta meitä ympäröivästä kauneudesta.

Yksi päivä havahduin siihen, että hanhet lensivät jälleen meidän talomme yli. Kesä meni ja syksy oli ottanut vallan. Linnut sanoivat hyvästit pohjoisille puhureille ja suuntasivat kohti etelää. Haikeutta oli ilmassa enemmän kuin koskaan. Jäi ikävää kesää, joka oli meille hetkittäin hyvää aikaa.

Syksy toi myös ikäviä uutisia. Saimme tietää, että syöpä oli tiukentanut otettaan. Nyt käydään jälleen syöpäsotaa radioaktiivisilla säteillä ja toivotaan, että sädetykset tehoavat tätä pirulaista vastaan.

Mennyt vuosi on ollut meille rankkaakin rankempi. Pystyn kuvailemaan vain omia kokemuksiani, mutta paljoa ei tarvita ymmärrystä siihen, miten uuvuttava vuosi on ollut miehelleni.

Tämä vuosi kaikessa synkkyydessään ei ole opettanut meille yhtään mitään. Päinvastoin se on vienyt meiltä niin paljon. Eikä tämä kärsimys ole jalostanut meitä ihmisinä millään tavoin. Tämä on ollut helvetillistä alhoa epätoivon, pelon, ahdistuksen ja välillä toivon pilkahduksen välimaastossa. Joltain syöpäfoorumilta luin, että joku oli kokenut sairauden lähentävän suhdetta puolison kanssa. Itse en pysty allekirjoittamaan tätäkään. Ärsyttävää on myös se, ettemme itse voi mitenkään vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan.

Syöpä on muuttanut meille ja pitää meitä otteessaan joka ikinen päivä. Joka ikinen aamu muistan sen ensimmäisenä ja joka ikinen ilta, kun ummistan silmäni, muistan sen viimeisenä.

Yritämme kuitenkin pitää yllä positiivista mielialaa ja suunnitella mukavia asioita lähitulevaisuuteen. Yhteinen huumorimme on tosin välillä aika mustaa.

Ranteessani on Syöpäsäätiön Roosa nauha -ranneke kuin muistuttamassa päivittäin siitä, että kukaan meistä ei ole turvassa tältä saatanalliselta sairaudelta. Vaikka suurin osa syövistä pystytään nykyisin parantamaan, siltikin tarvitaan vielä paljon tutkimusta, jotta mahdollisimman moni saisi jatkaa elämäänsä syövästä huolimatta.

Mielessäni soi Edu Kettusen biisi Tavallinen päivä. Siihen on kiteytetty niin hienosti elämän syvin ydin. Elämä on tässä ja nyt, eikä joku onnen hetki vuoden päästä.

”Voi kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä.”

13.11.2024 22 comments
LuontomatkailuRetkeily

Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

by Annemaria 13.10.2024
Mitä tapahtuu, kun kaksi kokematonta ”eräpirkkoa” päättää viettää syksyisen yön metsälaavulla? Oliko hetken mielijohde silkkaa hulluutta vai sittenkin huikea uusi luontokokemus?

En oikeastaan enää muista, mistä tämä ajatus lähti. Jotain tekemistä sillä oli sen kanssa, kun ystäväni kanssa yövyttiin kesällä Saimaan saaressa teltalla. Ilma oli suloinen, vesi kuin samettia ja yö valoisa. Siitä heräsi innostus uutta ”nuku yö ulkona” -kokemusta kohtaan.

Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin yöpynyt laavulla. Koska olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä kannattaa hankkia mahdollisimman paljon uusia kokemuksia, olin heti valmis tähänkin kokeiluun.

Laavulla yöpymisessä viehätti myös ajatus omien pelkojensa voittamisesta ja ylipäätään selviämisestä itsenäisesti. Paitsi, että heinäkuun helteessä ajatus tuntui huomattavasti paremmalta kuin lokakuun koleudessa.

Kesä meni ja meillä molemmilla oli omat kiireemme ja menomme. Molemmille sopiva ajankohta järjestyi vasta lokakuulle.

Mitä lähemmäksi h-hetki koitti, sitä suurempaa paniikkia aloin tuntea. Ulkona oli kosteaa, hyytävän kylmää ja jo alkuillasta pilkkopimeää. Ajatus siitä, että tällä kelillä pitäisi pärjätä yö lähes taivasalla makuupussissa, tuntui pelottavalta. Entä, jos tulee pakkasyö? Voiko alueella liikuskella petoeläimiä? Mitä, jos metsä on täynnä hirvikärpäsiä? Olisiko tämä sittenkin liian ekstriimiä minulle?

Heikkona hetkenä jo mietin, että soitan ystävälleni ja kysyn, oliko tämä hänen mielestään vielä yhtä hyvä idea. Mutta päivä oli lyöty lukkoon, ystävä järjestänyt töistä vapaata ja suunnitelmat tehty. Olisi tuntunut raukkamaiselta perääntyä tässä vaiheessa.

Jälkeenpäin ilmeni, että ystäväni oli käynyt itsekseen samanlaista pelonsekaista pohdintaa. Olipa jopa tutkinut netistä yöpymispaikkamme susi- ja karhutilannetta.

Rinkan pakkaaminen oli yllättävän vaikeaa. Mitä kaikkea oikein tarvitaankaan?
Kumpi vie, rinkka vai minä?
Onneksi ei ollut pitkää matkaa taivallettavana.
Tuolla jossain on meidän majapaikkamme.
Maasto oli kyllä hyvin kaunista.
Kaikki jäljet piti tutkia hyvin tarkkaan.

Valitsimme yöpymispaikaksemme Mikkelin Anttolasta Sydänmaan retkeilyreitin Metsälammen laavun, joka sijaitsi rauhallisella paikalla metsän ympäröimänä. Laavulle johti parkkipaikalta vajaan 1,5 kilometrin metsäpolku, joten rinkkaa tarvittiin tällä matkalla ihan oikeasti. Ylämäkivoittoinen reitti karisti kyllä omalta osaltani haaveet pidemmistä vaelluksista. Jo pelkästään vuorokauden kamat selässä tuntuivat yllättävän painavilta näinkin lyhyellä matkalla.

Kotoa sain ohjeistuksen, että aivan ensimmäiseksi meidän tulisi huolehtia polttopuiden teosta. Olin pakannut rinkkaani retkikirveen, mutta laavulla olikin näppärä puiden halkomislaite, jolla pöllien pienentäminen sujui yllättävän helposti. Meitä nauratti, kun lähes kilpailimme työvuorosta ”klapikoneella”. Nopsasti saimmekin hyvän kokoisen pinon polttopuita valmiiksi ja tulet viritettyä.

Klapikoneesta tuli polttopuita tiuhaa tahtia.
Leirielämää.
Tunnelma on tärkeintä, myös laavulla. Huomaa jouluvalot.

Tunnelma on aina ensiarvoisen tärkeää olit sitten ihan missä vaan. Kun ilta alkoi pimetä, nuotiotuli, ulkotulet ja laavun etupuolelle viritetty valosarja tekivät olostamme kotoisampaa. Samoin kuin kuppi kuumaa rauhoitti vähän hermostunutta mieltä kummasti.

Aika nopeasti pimeys saartoi meidät. Metsän ripsahtelut saivat mielikuvituksen liikkeelle ja piti oikein keskittyä siihen, ettei antanut sille missään vaiheessa ylivaltaa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin taskulampun valossa nähnyt pimeässä kiiluvat silmät.

Nuotiotulilla istuskelu pimeydessä tuntui samalla vähän pelottavalta, mutta toisaalta kiehtovalta. Täällä olimme keskellä pimeää metsää kuin sulautuneena osaksi luontoa. Tällainen ilmapiiri myös inspiroi mietiskelemään elämän syntyjä syviä.

Napakka tuuli viuhui koleassa syyssäässä. Ikävä kyllä se puhalsi aivan väärästä suunnasta ja saatteli nuotiosavut suoraan makuupaikkaamme. Selkeästi savumarinoituneina kömmimme makuupusseihimme kuuntelemaan ujeltavaa tuulta ja metsän yöllistä äänimaailmaa.

Aika kauan meni ennen kuin uni otti hoteisiinsa. Mielikuvitus sai voimaa pimeydestä ja ruokki mieleen kaikenlaista. Mietin esimerkiksi sitä, että mitä jos herään siihen, että hiiri kävelee kasvojeni yli. Ystäväni sen sijaan oli kuulevinaan laahaavia askeleita läheltä.

Kapealla retkipatjalla nukkuminen ja alaviistoon viettävä laavunpohja eivät olleet se paras kombo rentouttavaan nukkumiseen. Heräilin jatkuvasti paikat puutuneina ja alaspäin valuneena niin, että jalkani olivat puoli metriä laavun ulkopuolella. Sen sijaan turhaan olin huolissani palelemisesta. Kiitos hyvän makuupussin, kylmyydestä en tiennyt mitään.

Aamuselfie.
Still alive!
Aamupuuro tulilla.
Hyvä mieli uudesta kokemuksesta.
Kohti uusia seikkailuja.

Heräsin aamulla siihen, että oli jo valoisaa ja kaksi korppia keskusteli äänekkäästi laavun edustalla. Tuli hyvä mieli siitä, kun sain herätä luonnonhelmasta pirtsakkaan syysaamuun. On etuoikeutettua saada kokea luontoyhteyttä näin eri tavoin eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina.

Aamiaisen jälkeen laitoimme leirimme kasaan ja päätimme kulkea vielä noin viiden kilometrin mittaisen Sydänmaan retkeilyreitin. Pidän paljon tämän ympyräreitin vaihtelevasta maastosta, vanhasta metsästä ja jylhistä kallioista.

Kaikki meni loppujen lopuksi hienosti ja huolet osoittautuivat aivan turhiksi. Täytyy sanoa, että ihan tästä tuli jonkinlainen voittajafiilis. Miten paljon ennakkoluulomme ja turhat pelkomme karsivatkaan elämästämme hienoja kokemuksia.

Jälleen tuli todistettua, että kannattaa uskaltaa vaikka vähän pelottaisikin. Yhtä mukavaa kokemusta rikkaampana lähdimme ajelemaan kohti kotia.

13.10.2024 6 comments
ElämäLappiLuontomatkailu

Stressitön syysviikko Luostolla

by Annemaria 28.9.2024
Kun elämä murjoo ja mieli on maassa, varaa mökki ja lähde Lappiin. Kaikkea ei voi korjata eikä parantaa, mutta pohjoisen luonto pystyy keventämään taakkaa edes hitusen.

Me lähdettiin Luostolle, meille muistorikkaaseen ja merkitykselliseen Lapin kohteeseen, jossa olemme vuosien saatossa viettäneet aikaa kaikkina vuodenaikoina.

Monena juhannusyönä on juotu samppanjaa Ukko-Luoston huipulla ja monena jouluna istuttu lapintakan loimussa pakkasen paukutellessa kelomökin hirsiä. Luosto tulee aina olemaan meille erityinen.

Kun mies rupesi jossain vaiheessa puhumaan siitä, että olisi mukavaa lähteä katsomaan syksyn ruskaa Lappiin, aloin niiltä istuimilta etsimään meille sopivaa majoitusta. Booking.comista löysin tarpeisiimme juuri täydellisen mökin. Pieni punainen mökki nimeltään Taigakolo tarjosi kahdelle aikuiselle ylelliset puitteet ruskaviikon viettämiseen.

Täytyy sanoa, että tämä oli varmasti yksi parhaista koskaan vuokraamistamme mökeistä. Mökin tunnelma oli ihan omaa luokkaansa. Erityisesti meitä ihastuttivat mökin hienot yksityiskohdat sekä taidokas käsityön jälki rakenteissa ja kiintokalusteissa. Jykevät hirsiseinät ympärillä toivat hyvän olon tuntua ja kätkivät meidät turvallisesti uumeniinsa kuin koloon konsanaan.

Mökin laadukkaat astiat ja ruuanvalmistusvälineet ihastuttivat nekin. Mies totesi, että kerrankin on löytynyt mökki, jossa on terävät veitset ja kunnolliset paistinpannut. Mikäpä oli täällä kokata poroa.

Tulipa jälleen todistettua, miten paljon merkitystä miellyttävällä majoituksella on loman onnistumiseen. Meille ainakin.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuostolla-725x757.jpg

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakolo-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto4-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto2-725x966.jpg

Päivisin ulkoilimme pirtsakassa syyssäässä Luoston retkeilyreiteillä. Mies vietti yhden päivän kalassa Ahvenlammella kirjolohia narraamassa ja minä kiipesin maisemia ihailemaan ja muistoja verestämään Ukko-Luoston huipulle.

Ukko-Luoston tunturin toiseen päähän (noin kahden kilometrin päähän säähavaintopallosta) oli ilmestynyt Metsähallituksen rakennuttama maisematupa. Tikkalaavun läheltä mökille nousee reitti, jonka jyrkimpiin kohtiin oli rakennettu metalliset portaat nousua helpottamaan. Tämä nousu ei ollut mielestäni yhtä raskas kuin tunturin toisessa päässä oleva Ukko-Luoston huipulle nouseva reitti, jossa joutuu kipuamaan 575 porrasta ja sitten vielä tarpomaan tovin jyrkkää rinnettä.

Voit nousta ylös tunturiin kumpaa reittiä tahansa ja kulkea reitin rengasreittinä kävellen tunturin lakea pitkin reilun kahden kilometrin välimatkan. Mikäli lähdet matkaan Luostonportilta, retkeilyreittien lähtöpaikalta Luoston keskustasta, rengasreitille tulee mittaa kaikkinensa noin 6,5 kilometriä.

Tänä vuonna ruska ei ollut paras mahdollinen. Kuivuus kellastutti puut ennenaikaisesti ja nyt ne jo pudottivat lehtiään, eivätkä lämpimät säät olleet saaneet maaruskaa loistoonsa. Mutta eipä sekään haitannut. Lapissa on minusta aina kaunista.

Carpe diem! Olipa ihanaa elää viikko huolettomuuden kuplassa. Karkotettiin syöpä helvetin kaukaisimpaan masuuniin ja nautittiin viikko niin huoletonta elämää kuin vain näissä oloissa pystyimme. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, saunottiin enemmän kuin varmaan koko kesänä ja iltaisin tunnelmoitiin ulkotakan tulilla. Kuunneltiin lempibiisejämme, juteltiin niitä näitä ja nautittiin Lapista täysillä. Näyttäytyivätpä revontuletkin meille loppuviikosta.

Hieman oli haikeaa lähteä ajelemaan takaisin kotiin. Tiedossa oli, että kupla pian puhkeaisi ja huolten, murheiden ja pelon sekainen arki olisi edessä. Onnellinen kuitenkin siitä, että tämä matka toteutui.

28.9.2024 6 comments
LappiLuontomatkailu

Ylä-Lapin helposti saavutettavat luontokohteet

by Annemaria 25.8.2024
Kylläpä tuntui mahtavalta päästä Lappiin tuulettamaan päätään ja kokemaan Lapin voimaannuttavaa ilmapiiriä. Vaikka tällä reissulla emme pystyneet yhdessä tekemään tutuiksi tulleita kalastus- ja patikointiretkiä, silti pääsimme nauttimaan upeista tunturimaisemista helpoimman kautta. Etsimme vain paikkoja, joihin pääsi autolla ilman suurempaa ponnistelua. Lapissa riittää tekemistä ja näkemistä, vaikka terveydelliset syyt rajoittaisivat maastossa liikkumista.

Koko talvi ja kevät on ollut meillä koettelemusten alhoa. Miehen syöpähoidot vaativat veronsa ja tekivät elämästämme melkoista vuoristorataa. Jatkuvien vastoinkäymisten ja pettymysten arjessa tuskin uskalsimme suunnitella mitään huomista pidemmälle. Unelma Lapin jokavuotisesta kesäreissusta kyti kuitenkin ja voimistui pitkin kesää.

Kuin ihmeen kautta miehen vointi ja jaksaminen alkoivat pikku hiljaa kesän kuluessa parantua ja niin uskalsimme loppukesästä suunnata automme kohti maamme pohjoisinta kolkkaa. Teimme kiertomatkan sektorilla Saariselkä – Inari – Utsjoki – Ylläs. Entuudestaan kaikki meille tuttuja paikkoja, mutta nyt perspektiivi oli vähän erilainen.

Saariselän helpot tunturikohteet

Jokainen Saariselällä käynyt tietää kahvilan Kaunispään huipulla. Autolla pääsee asfalttitietä tunturin laelle, josta avautuvat hienot ja avarat maisemat.

Toinen helppo keino päästä tunturiylängölle on ajaa Urupään parkkipaikalle ja nousta siitä polkua pitkin muutaman sadan metrin mittainen matka kohti Urupään huipulla sijaitsevaa mastoa. Parkkipaikka sijaitsee valtatie E75:n varrella noin neljän kilometrin päässä Saariselän liittymästä, siinä kohtaa missä tien toisella puolella on pätkä poroaitaa.

Loiva nousu palkitaan hienoilla tunturimaisemilla ja mikä parasta, täällä saa nauttia näkymistä kaikessa rauhassa aivan kuin olisi syvemmälläkin erämaassa.

Inarissa Juutuanjoen ja Inarijärven maisemissa

Juutuanjoki on miehelle rakas kalapaikka vuosien varrelta ja siksi se kuului meidän ehdottomiin käyntipaikkoihin.

Helpoin tapa päästä yhdelle joen hienoimmista koskimaisemista on jättää auto Kittiläntien varren parkkipaikalle, jossa on viitta Jäniskoski. Parkkipaikalta on vain noin 300 metrin matka tasaista tienpohjaa Jäniskosken sillalle, jonka toisella puolen on laavu, jossa on mukava kahvitella.

Toinen upea Juutuanjoen koski on Ritakoski, jonka parkkipaikka on noin kuuden kilometrin päässä Inarin kirkolta samaisen Kittiläntien varrella. Valitettavasti emme ainakaan huomanneet tien varressa minkäänlaista tienviittaa. Parkkipaikalta on polkua pitkin noin 300 metrin matka runsaana ryöppyävän kosken laavulle.

Jos pystyt kävelemään vähän pidemmän reitin, Juutuan rantoja kiertää mukava 5,8 kilometrin mittainen helppo luontopolku. Reittikuvaus löytyy täältä: https://www.luontoon.fi/inari/reitit/juutuanluontopolku

Inarijärven karuja maisemia pääsee ihastelemaan Inarijärven risteilyllä kesäkuun alkupuoliskolta syyskuun puoliväliin. Katamaraaniristeilyt lähtevät Inarin Siida museon vierestä ajankohdasta riippuen kerran tai kahdesti päivässä.

Teimme risteilyn muutama vuosi takaperin, jolloin pääsi vielä jalkautumaan Ukonsaareen. Nykyisin alus vain kiertää tämän saamelaisten pyhän saaren, mutta Inarijärven kauneudessa riittää kyllä ihailtavaa ilman tätäkin käyntiä.

Yövyimme Inarissa muuten tosi viihtyisässä hotellissa, Wilderness Hotel Inarissa, joka sijaitsee Inarijärven rannalla. Rakastuimme molemmat tämän hotellin miellyttävään tunnelmaan, kauniiseen sisustukseen ja hyvään ruokaa. Yövyimme resortin Chalet-huoneistossa, joissa oli hotellihuonetta enemmän tilaa ja mikä parasta, ilmalämpöpumppu. Elokuun helteillä viilennykselle oli tarvetta.

Utsjoella pohjoisen eksotiikkaa

Miehen kanssa on tullut parikin kertaa käytyä Tenolla, mutta tällä reissulla kalastusta enemmän viehätyin Utsjoen huikeista maisemista. Pitkät tunturijonot, Tenon rantamaisemat ja Suomen pohjoisin järvi tekivät vaikutuksen ja oman plussansa toi vielä Norjan läheisyys.

Myös Utsjoella pääsee tunturiin autoillen. Ailigastunturille voi ajaa hiekkatietä pitkin, kunhan maksaa ensin viiden euron hintaisen tienkäyttömaksun. Maksun voi maksaa Ailigastien alussa olevan kyltin QR-koodilla tai käydä maksamassa Utsjoen kylätalo Giisassa.

Ylös johtavalla tiellä oli yksi hieman huonompi kohta, muuten tie oli kelvollinen ja johti suoraan huipulle maston viereen, jossa on parkkipaikka. Tien puolivälissä on poroportti, joka tulee muistaa sulkea jälkeensä.

Jos kävelet maston oikealle puolelle, näet hienot maisemat Utsjoen kirkonkylään ja Tenolle. Vasemmalla puolella taas avautuu tuntureita silmän kantamattomiin. Täällä olisi mukava patikoida avoimessa maastossa vaikka pidempikin lenkki. Kaltaiselleni eksyjälle suunnistamista helpottaa kaikkialle näkyvä linkkimasto.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Utsjoella on maamme pohjoisin järvi Pulmankijärvi, joka on aikoinaan ollut Jäämeren vuono. Siitä syystä järven kaloihin kuuluu yllätyksellisesti kampela.

Hieman ennen Norjan rajaa Nuorgamissa kääntyy oikealle tie, jossa kyltti Pulmankijärvi. Päällystetty tie johtaa avoimelle tunturiylängölle. Tien alussa on parkkipaikka, jonka vieressä tien toisella puolella on kivistä tehty jokivenettä muistuttava taideteos ja luonnon kivistä rakennettu pöytäryhmä. Alempana on pari tunturilampea, jonka rannoilta löysimme vielä muutaman kesän viimeisen hillan.

Ajoimme tien päähän asti Pulmankijoelle. Hiekkasärkkien keskellä mutkitteleva joki olisi varsin ihanteellinen melontaan.

Utsjoella kävijälle oma lukunsa on pohjoisen Norjan huikea luonto. Tällä kertaa me piipahdimme ihan vain iltaretkellä katsomassa Høyholmenin niemeä. Kyse on Tenovuonon suulla, Jäämeren rannalla olevasta pitkästä niemestä, joka on luonnonsuojelualuetta.

Perille löydät, kun ajat ensin Nuorgamiin ja sieltä rajan yli kohti Tana bruta. Jatka matkaa Tanan kohdalla kohti Berlevågia. Kun Tanasta on ajettu 37 km, käänny vasemmalle kyltin Høyholmen 3 kohdalta.

Oli mielenkiintoista hypätä hetkessä merellisiin maisemiin ja tuoksuihin. Myös lintuharrastajalle täällä on nähtävää.

Utsjoella yövyimme lähellä Nuorgamia Tenojoen tunturimaisemissa. Nappasin Booking.comista mökin nimeltä Arctic Aurora Borealis Cottages. Ihan kiva, tilava ja hyvin varusteltu mökki olisi ollut ihanteellinen majoituskohde isommallekin porukalle.

Mökki sijaitsi Lohiranta-nimisessä mökkikylässä. Suvanto-nimiseltä mökiltä aukesi hienot Teno- ja tunturinäkymät, mutta viereiseltä samanlaiselta Väylä-mökiltä todennäköisemmin vieläkin paremmat.

Mökin terassilla istuskellessa mietin, että onkohan täällä Suomen puhtain ja parhaimmalle tuoksuvin ilma. Suopursun ja tunturikoivun yhdistelmä tuoksui niin käsittämättömän hyvältä ja raikkaalta.

Ylläs – vanhoja metsiä ja luontopolkuja

Meidän kahden viikon Lapin roadtrip päättyi Ylläkselle. Helpoin tapa täällä on päästä ihailemaan tunturimaisemia ajamalla gondolihissilla 719 metrin korkeuteen Yllästunturin laelle. Valitettavasti sinä päivänä, kun meillä olisi ollut aikeissa tehdä tämä matka, hissi oli suljettu kovan tuulen takia.

Muutama vuosi takaperin teimme tuon matkan ja kyllähän tuolta laelta avautuvat hienot maisemat. Hyvällä säällä pääsee näkemään Pallastuntureille asti.

Jos pystyt kulkemaan muutaman kilometrin helpohkossa maastossa, suosittelen luontokeskus Kellokkaalta lähtevää Varkaankurun reittiä. Tein reitin rengasreittinä niin, että kuljin ensin Varkaankurun kodalle johtavaa reittiä noin puolentoista kilometrin matkan. Kodalta lähdin kulkemaan takaisinpäin Varkaankurunpolkua, josta oli parkkipaikalle arviolta vajaa kaksi kilometriä.

Etenkin paluumatkan reitti oli viehättävä. Oli helppoa tallustella alaspäin metallisia pitkoksia pitkin ja samalla ihastella ikiaikaisia puita ja vesiputouksia sekä kuunnella tunturipurojen solinaa. Kiitin mielessäni Matsähallitusta, joka rakentaa meille näin hienoja retkeilyreitistöjä. Ainoastaan reitin lopussa joutui hieman ponnistelemaan ylämäkeen juuri ennen Kellokkaalle tuloa.

Liikkumisen rajoitteista huolimatta Lapissa on mahdollista nähdä kauniita paikkoja ja tehdä kaikenlaista kiinnostavaa. Oma lisänsä meidän matkaamme oli Suomen ainoa saamelaismusiikin festari Ijahis idja. Satuimme olemaan Inarissa festarien aikaan ja pitihän tämäkin käydä kokemassa.

Musiikki ei ehkä niinkään auennut, mutta suurin mielenkiinnon kohde itselläni olivat kauniit käsityönä tehdyt saamelaispuvut ja niihin kuuluvat upeat hopeakorut. Kiinnostava kokemus tämäkin.

Onko sinulla antaa lisää vinkkejä, miten Lapissa pääsee helposti tunturiin tai näkemään kauniita pohjoisen maisemia ilman suurempaa ponnistelua?

25.8.2024 12 comments
ElämäElämäntaitoRetkeilySaimaaYleinen

Luontoäidin hoivassa yöretkellä Saimaalla

by Annemaria 31.7.2024
Telttayö yhdellä Saimaan kauneimmista saarista oli suorastaan maagista. Kauneuden määrä pakahdutti ja hiljaisuus ympärillä puhdisti päätä. Luonto lohdutti, palautti kadotetun rentouden ja antoi kunnon yöunet.

Tarvittiin ystävä, joka heitti haaveen saada nukkua teltassa jollain Saimaan saariston kauniista rannoista. Meiltä löytyi kotoa tarvittava retkivarustus ja kun ystävän mies lupasi hoitaa venekuljetuksen, nämä ”eräpirkot” päättivät tehdä ideasta totta.

Viiden tähden majoitus järvinäköalalla saatiin apujoukolla näppärästi pystyyn ja meidät jätettiin kahdestaan neitseelliselle rannalle. Saatoimme elää mielikuvissamme hetken oman elämämme Robinson Crusoe -tarinaa. Vain me ja ”autio” saari hohtavilla biitseillä. Tosin myrsky ei meitä riepotellut, eikä Perjantaita löytynyt, mutta muutoin saimme kokea millaista oli elää hetki riisuttua rinnakkaiseloa luonnon syleilyssä.

Tavaramäärästä voisi kuvitella, että olemme reissussa ainakin viikon.
Eräpirkot ja viiden tähden luksusmajoitus.

Jossain kaukana jyrähteli ukkonen, joka nostatti hetkeksi napakan tuulenvireen. Tuuli päätti kuitenkin valita kaukaisemman reitin ja jatkaa matkaansa ravistellen ohikulkeissaan vain kevyesti telttamme liepeitä.

Sää oli selvästi puolellamme, samoin kuin Saimaan veden lämpötila. En muista koskaan, että Suur-Saimaa olisi ollut näin lempeää linnunmaitoa.

Ystäväni kävi jalkahoidossa.

Illalla kiivettiin maaston korkeimmalle kohdalle ihastelemaan taivaanrannan värinäytelmää. Luonto päätti pakahduttaa sydämemme äärimmilleen ja tarjosi meille kaiken muun kauneuden lisäksi täydellisen auringonlaskun.

Kuin näytösluontoisesti kaksi merimetsoa nousi lähistöltä lentoon.

Iltanuotiolla poksautettiin auki pieni pullo samppanjaa, puhuttiin elämän suurista ja pienistä asioista ja kuunneltiin hiljaisuutta ympärillämme. Hämärän saapuessa Saimaa tyyntyi täysin. Tuli kummallinen tunne, että on pakko puhua kuiskaamalla. Meitä ympäröi erityinen pyhyys ja rauha, jota ei halunnut mitenkään rikkoa.

Luonto on jumalani, metsä kirkkoni ja ranta sen alttari. Tämä kokemus oli erityinen.

31.7.2024 6 comments
ElämäElämäntaito

Elämää tässä ja nyt

by Annemaria 27.6.2024
Olen viime aikoina miettinyt paljon elämään liittyviä arkipäiväisiä asioita, isoja ja pieniä, jotka tuntuvat aivan nurinkurisilta. Vaikka kuinka olen puhunut sen puolesta, että elämä on tässä ja nyt, siltikin huomaan monissa asioissa eläneeni vastoin omaa ajatusmaailmaani.

Kävin yhtenä päivänä läpi meidän astiakaappien sisältöä ja mietin miksi ihmeessä meidän kauneimmat astiamme makaavat kaapin kätköissä suurimman osan vuotta. Parempi astiasto on otettu käyttöön ainoastaan erikoistilanteissa tai juhlakattauksissa.

Olin jo lähes unohtanut kaapin perukoille myös häälahjaksi saadut hopeiset ruokailuvälineet. Eipä niitäkään montaa kertaa ole käytetty ja siksi ne vuosikymmenten saatossa ovat olleet vain kaapin täytettä ja tummuneetkin pahoin. Sääli sinänsä, nuo Chippendalethan ovat ihan kauniit.

Eräänä päivänä perkasin vaatekaappejani kooten pieneksi jääneitä vaatteita toimitettavaksi Kontti-kirpputorille. Huomioni kiinnittyi mekkoihin, joita en juuri koskaan käytä. Syy on lähinnä siinä, että olen ne jostain syystä lokeroinut juhlavaatteisiin. Ja koska elämässäni on juhlia harvakseen, nuo kauniit mekot pääsevät turhan harvoin kaapista ulos ihmisten ilmoille.

Entäpä jos toisinaan tekisi arjesta vähän juhlavampaa ja murtaisi totutut rutiinit? Pukisi vaikka tavallista kaupunkikäyntiä varten päälleen kauniin hörhelömekon ja Skechersien sijaan panisi jalkaan vähän korkoa. Samalla voisi tehdä jotain poikkeavaa. Piipahtaa kotikulmien museoon, jossa ei koskaan tule käytyä tai istahtaa ihan tavallisena arkipäivänä ravintolan terassille lasilliselle kuohuvaa.

Pieniä asioita sinänsä, mutta osoittavat hyvin, kuinka me luomme asioita jotain muuta tarvetta varten kuin sitä elämää varten, mitä juuri tässä ja nyt elämme.

Säästää hyvän päivän varalle

Sitten vähän isompiin asioihin. Luin hiljattain sijoittamista koskevaa juttua, jossa muistutettiin siitä, miten tärkeää on säästää pahan päivän varalle. Säästäminen sinänsä on minusta viisasta siinä missä säästöjen käyttö, mutta miksi ihmeessä pitäisi säästää pahan päivän varalle? Miksei ennemmin hyvän päivän varalle?

Yksi päivä ehkä tajuat, että hyvä päivä on mennyttä. Terveytesi romahtaa, etkä koskaan voikaan tehdä säästöilläsi asioita, joita varten vuosia pakersit ja mistä unelmoit. Pahimmassa tapauksessa unelmiesi lomamatka jää tekemättä, haaveilemasi kohde hankkimatta tai suunnitellut eläkepäivät toteutumatta. Kun paha päivä koittaa, voikin olla liian myöhäistä enää mihinkään.

Jos säästöjä on, niitä kannattaa käyttää hyvänä päivänä. Kun olet ruumiin ja sielun voimissa, elämästä kannattaa ottaa kaikki irti. Ja jos rahalla saa jotain enemmän, turhaa pihdata, etenkin jos taloutesi ei ole mihinkään romahtamassa.

Toteuta unelmasi äläkä odota! Ja herran tähden, älä mieti perintöä. Sinä olet oikeutettu omiin tuloihisi ja omiin säästöihisi. Jokainen sukupolvi voi itse hankkia toimeentuloa ja taloudellista hyvinvointia siinä missä sinäkin.

Elää kuin viimeistä päivää

Miehen vakava sairaus on laittanut meidät paljon pohtimaan mennyttä elämää ja toteutumattomia haaveita. Meitä ei kaduta mikään, mitä tuli tehdyksi. Meitä kaduttaa ainoastaan se, mitä yhdessä jää ehkä tekemättä. Ja myös se, miten turhan usein tuli säästettyä väärässä paikassa.

Olisiko sittenkin kannattanut viettää kuukausi tai pari pidempään etelän auringossa talvea paossa? Tai mennä sittenkin keräämään mieleenpainuvia ruokakokemuksia Michelin tähditettyyn ravintolaan, mistä aina haaveilimme?

Nyt eletään päivä kerrallaan terveyden ehdoilla ja kaikki sormet ristissä toivotaan, että vielä on aikaa ja hyviä päiviä toiveiden toteuttamiseen.

Osallistuin viikko takaperin ystäväni kanssa samppanjaristeilylle, jonka yhteydessä järjestettiin myös pienimuotoiset viinimessut. Kotiin tuli tuomisena minulle kauhean kallis samppanjapullo, jota en olisi aiemmin kuuna päivänä raaskinut ostaa. Nyt ajattelen toisin. Kerranhan täällä vain eletään.

Turha on elämässä odottaa aina tulevaa ja suunnata jotain sellaista kohti, josta et voi tietää. Minusta kannattaa ennemminkin ajatella niin, että TÄNÄÄN on se juhlapäivä, jolloin kaivetaan kaappien kätköistä parempi astiasto, pannaan juhlaretonki päälle, avataan kauan säästelty viinipullo ja varataan se unelmamatka. Nyt kannattaa elää kuin viimeistä päivää. Huomisesta kun kukaan ei tiedä.

Kuvat ovat Teneriffalta Santa Cruzin karnevaalimuseosta.

27.6.2024 10 comments
ElämäntaitoSyöpä perheessä

Elämä syövän kanssa on tunteiden vuoristorataa

by Annemaria 14.5.2024
Miehen syöpädiagnoosista tuli tänään kuluneeksi puoli vuotta. 183 päivää täynnä huolta, pelkoa, surua, toivottomuutta, väsymystä, epätietoisuutta, lohduttomuutta ja raivoa, mutta myös pilkahduksia toivoa, unelmia ja sopeutumista.

Katsoin hiljattain Pekka Strangin vetämää loistavaa Tabu-ohjelman jaksoa, jossa neljä kuolemansairasta henkilöä kertoo avoimesti sairaudestaan ja tunteistaan. Ihailin tapaa kuinka sujut kukin heistä oli vakavan sairautensa kanssa. Kaikilla oli tiedossa, että kuolema odottaa ovella, mutta silti jaksettiin iloita pienistäkin asioista ja pelosta huolimatta hyväksyä se, mikä oli väistämätöntä.

Meillä on vielä matkaa tuohon seesteisyyteen. Ensi järkytyksestä on selvitty ja nyt opettelemme päivä kerrallaan hyväksymään tilanteen, mille emme mitään voi. Ainut mihin voimme vaikuttaa on oma suhtautumisemme.

Yritän pitää yllä toiveikasta mielialaa ja olla hukkumatta synkkyyteen, mutta voi Luoja kuinka vaikeaa se tämän helvetin keskellä onkaan. Kun voimat ovat vähissä, aina ei jaksa.

Toivoisin, että voisimme olla ohjelman kaltaisia ihmisiä, jotka noin tyynesti hyväksyvät tilanteen. Ehkä sekin aika vielä jossain vaiheessa tulee, mutta meillä mennään nyt enemmän tunteiden vuoristorataa. Puoli vuotta on yritetty saada elämäämme jonkinlaisiin uomiin tämän kaiken uuden edessä.

Rankat sytostaattihoidot ja siihen perään sädehoidot ovat vieneet mieheltä voimat totaalisesti ja jatkuva pahoinvointi ja taustalla vellova hermokipu jäytävät mieltä ja kestämistä. Mies kertoi, että viimeisten solumyrkkyjen jälkeen olo oli lähes sietämätön, mutta hän kesti ne vain siksi, ettei vaihtoehtoja ollut. Ei ole olemassa kuin huonoja vaihtoehtoja ja sitten vielä huonompia.

Vierestä on raskasta seurata kumppaninsa kärsimyksiä ja välillä väsyy itsekin. Tuntuu kuin miehen syöpä olisi lähettänyt etäpesäkkeen minuun. Olen äärettömän väsynyt, ahdistunut ja tarmoton, minkä seurauksena kaikki työt tuppaavat kasaantumaan. On vaikea tarttua asioihin, ihan pieniinkin, ja haluaisin vain paeta uneen ja nukkua pois pahaa oloani.

Kuinka tästä eteenpäin, se jää nähtäväksi. Epävarmuus on jatkuva seuralainen. Olemme kuin auton kyydissä, jota ei kukaan ohjaa. Toivomme, että auto kestää tiellä ja selviää eteen tulevista mutkista mahdollisimman pienin kolhuin. Samalla pitää kuitenkin varautua siihen, että mikä hetki tahansa voi tulla se lopullinen törmäys.

Eräs tuttavani tokaisi jokunen aika sitten lakonisesti, että täytyyhän täältä meidän jokaisen jossain vaiheessa lähteä. Kiitos vaan, olipas lohduttava tieto. Kun kuolema tulee lähelle, meillä molemmilla päällimmäinen ajatus on ollut, ettei vielä, please.

Niin paljon olisi vielä elämää elettävänä ja niin paljon yhteisiä polkuja kulkematta. Vaikka elämän rajallisuuden kuinka tiedostaa, tieto siitä, että rajaa piirretään lähemmäksi kuin olit uskonut, on henkisesti kovin kuormittavaa. Luopumisen tuska on suuri.

Aamulla söimme puuroa yhdessä, niin kuin monena muunakin tavallisena aamuna. Aamiaisen jälkeen mies lähti sairaalalle sädehoitoihin ja pään kuvauksiin. Halusivat varmistaa, ettei syöpä ole lähettänyt etäpesäkkeitä aivoihin.

Tuntuu kummalliselta tämän elämän vastakohtaisuus. Tavallinen päivä, aamupuuro ja hetken päästä mahdollisuus saada tieto, että miehen elämä olisi tässä. Miten tällaisten asioiden kanssa oikein eletään?

Meille tuli tällä kertaa hyviä uutisia. Ei havaittuja etäpesäkkeitä aivoissa. Uudet hoidot, uusi toivo.

14.5.2024 24 comments
Unkari

Matkavinkkejä Budapestiin – nämä ennätät kokea lyhyelläkin reissulla

by Annemaria 20.4.2024
Terveisiä kesäisestä Budapestistä. Piipahdin Tonavan kaupungissa pikaisesti sukulaispojan häissä. Oli niin ihanaa olla juhlistamassa rakkauden sinetöintiä. Häiden lisäksi tällä reissulla parhaat fiilikset sain Linnavuorelta sekä kaupungin ihastuttavista kahviloista. Ja toki aina on yhtä upeaa nähdä Budapestin maamerkit iltavalaistuksessa.

Tosi harmillista oli, ettemme molemmat päässeet matkaan. Lentoliput oli ostettu jo aikoja sitten, mutta paska syöpä esti mieheltä matkustamisen. Päätimme sitten, että minä lähden yksin, vaikkakin vähän lyhyemmällä versiolla.

Olen aiemmin rakastanut suurkaupunkien sykettä ja ammentanut niistä itselleni uutta virtaa. Iän ja kokemusten myötä sitä näköjään muuttuu myös matkailijana. Huomasin nyt kummasti rasittuvani ympäröivästä melusta ja hälinästä.

Liekö syynä se, että olen viimeiset vuodet elänyt pääosin maaseudun rauhassa luonto ympärilläni, sillä ihmispaljous, vilkas liikenne ja suurkaupungin meluisa äänimaailma saivat kaipaamaan kaupungin rauhallisimpiin sopukoihin. Rauhoittumista kaipaavalle hyviä paikkoja matkoilla ovat aina kirkot, kahvilat ja vanhan kaupungin hiljaiset kujat.

Tässä muutama vinkki Budapestiin. Nämä ennätät kokea vaikka lyhyemmälläkin reissulla.

Kevät oli Budapestissa jo pitkällä. Lämpötilojen perusteella oltiin jo kesäkeleissä.
Yövyin keskustan hotelli T62:ssa. Erinomainen sijainti, ystävällinen henkilökunta ja ihan ok aamiainen.
Hotellia vastapäätä oli varmaan yksi kauneimmista rautatieasemista, jonka olen koskaan nähnyt.
Ketjusiltaa vartioivat jykevät leijonapatsaat.

Linnavuori – Budapestin vanhakaupunki on täynnä tunnelmaa

Maanantai oli hyvä päivä ajaa ratikalla Budan puolelle Margitin siltaa pitkin, jäädä pois päätepysäkillä Szél Kálmán térillä ja kävellä sieltä ylös Budapestin vanhaankaupunkiin Linnavuorelle.

Linnavuoren muurien viereen päästyäni meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, kuinka pääsen ylös muurien toiselle puolelle. Karttaohjelma ohjeisti minua koko ajan kääntymään kohti muuria. Vaikka kuinka etsin, en löytänyt mitään aukkoa minne kääntyä, kunnes tajusin, että siellähän oli hissi, jolla pääsi ajamaan ylös. Linnavuorelle pääsee myös vanhalla funikulaarilla noin kymmenen euron hintaisella lipulla.

Suuntasin ensin katselemaan näköaloja Kalastajalinnakkeelle. Mitään muuta funktiota tällä 1900-luvun alussa olevalla rakennelmalla ei ole kuin koristeellinen näköalapaikka. Tosin parhaat paikat maisemien ihailuun olivat näköjään nykyisellään valjastettu ravintoloille, joten ihan paraatipaikoille olisi päässyt vain ravintolan asiakkaana.

Budapestin Parlamenttitalo ja Tonava kaunoinen.
Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:sen patsas. Taustalla Matiaksenkirkko.
Kalastajalinnake
Paraatipaikka

Alkuperäinen ajatukseni oli suunnata Budan linnassa sijaitsevaan Kansallisgallerian taidemuseoon. Sitten muistin, että on maanantai ja museo kiinni. Sen sijaan lähdin ihastelemaan kirkkotaidetta kauniiseen Matiaksenkirkkoon. Vaikka et hirveästi kirkoista perustaisi, tämä kirkko ja sen taidokkaat seinämaalaukset kannattaa nähdä. Kirkko tarjosi myös tarpeellisen tyyssijan rauhoittumiselle.

Linnavuori alueena on muutenkin ihastuttava. Sen kaduilla on miellyttävää vaellella ihan vain kauniita taloja katsellen ja tunnelmasta nauttien. Osuin onneksi myös alueen toiselle reunalle, jossa oli varmaan kilometrin mitalta täydessä kukassa olevia kirsikkapuita. Minä onnekas sain viettää oman Hanamin Budapestissa.

Matiaksenkirkko
Nauratti tuo koiruli, joka oli päässyt mukaan kuningasparin viimeiselle matkalle.
Linnavuorella on monia kauniita rakennuksia.
Sympaattinen postikonttori.
Unkarilainen Hanami.

Ihanien kahviloiden kaupunki

Oikeastaan voisin tehdä Budapestiin ihan vain kahvilamatkan ja uppoutua täysillä Itävalta-Unkarin ajoilta periytyneeseen kahvilakulttuuriin. Tässä muutama vinkki vanhoista kahviloista, joiden menneisyyttä henkivään ilmapiiriin on aina ihana pujahtaa. Kun leivosnälkä iskee, kannattaa tarkastaa paikan leivosvitriini. Luulenpa, ettet tule pettymään.

Gerbeaud Café

Saman suvun omistuksessa olevalla kahvilalla on historiaa jo 165 vuoden ajalta. Sisustukseltaan miljöö on teatraalinen ja kaikin puolin kaunis katsella.

Sijaitsee Vörösmartin aukiolla, keskustan kävelykadun Váci Utcan päässä.

Müvész Káféház

Yli 120-vuotinen historia tälläkin kahvilalla. Sisustuksessa on haluttu restauroida ja säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa kalustusta myöten. Kahvilassa tuntuukin siltä, että kaikki on ollut näin iät ja ajat. Oma lempparikahvilani, sillä täällä olen viettänyt ystävien kanssa monta mukavaa iltaa.

Sijaitsee Andrássy kadulla oopperaa vastapäätä.

New York Café

Kahvila mainostaa itseään maailman kauneimpana kahvilana ja onhan se nähtävyys. Kullasta ja kimalteesta ei ole täällä säästelty. Vaikka kahvikupista saa pulittaa melkoisen hinnan, siltikin tämä paikka kannattaa nähdä ja kokea.

Rakennus, New York Palace, avattiin alunperin 1894. Huonoon kuntoon päässyt rakennus nostettiin uudestaan loistoonsa 2006 valmistuneessa remontissa. Rakennuksessa sijaitsee kahvila-ravintolan lisäksi hotelli.

Osoite: Erzsébet krt. 9-11

Korona Kávéház

Osuin Linnavuorella sattumalta tähän perinteiseen kahvilaan. Ystävällistä henkilökuntaa ja hyvä leivostiski. Mukavaa saada kahvikuppinsa pienellä hopeatarjottimella.

Osoite: Disz tér 16

Pakollinen nähtävyys – Budapestin suuri kauppahalli

Váci utcan toisessa päässä sijaitseva Budapestin suurin kauppahalli on minulle aina vähän sellainen must. Vaikka tiedän, miltä siellä näyttää ja mitä sieltä saa, siltikin mielelläni joka reissulla sinne piipahdan. Jos ei muuta niin nauttimassa yläkerrassa lasillisen paikallista yrittilikööri Unicumia.

127-vuotiaan kauppahallin rautarakenteet ovat taidokkaita ja niistä tulee jotenkin mieleen Eiffel-tornin takorautaiset rakennelmat. Rakennus on myös ulkoa hyvin kaunis ja se on äänestetty Euroopan kauneimpien kauppahallien joukkoon.

Alakerrasta voi hankkia unkarilaisia ruokatuliaisia, kuten paprikaa kaikessa mahdollisessa muodossa. Yläkerroksessa on hyvä valikoima perinteisiä unkarilaisia käsitöitä sekä ravintoloita.

Osoite: Vámház krt. 1-3

Budapest by night

Budapest on minusta kauneimmillaan pimeällä. Kun valot syttyvät upeisiin maamerkkeihin, kuten Budan linnaan, Parlamenttitaloon ja Ketjusiltaan, rakennukset ikäänkuin syttyvät loistoonsa. Mikäpä voisi olla romanttisempaa kuin tarkastella tätä komeutta Tonavan rannalta.

Olen muutaman kerran hypännyt iltasella Tonavalla kulkeviin risteilyaluksiin. Suosittelen tätä perspektiiviä Budapestin tarkkailuun etenkin pimeällä. Kyytipojaksi Sauskan kuohuvaa ja ylevä tunnelma on taattu.

20.4.2024 8 comments
  • 1
  • 2
  • 3
  • …
  • 47

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö