Miehen kuolemasta kolme kuukautta. Ja sitten tulee juhannus, yksi vuoden kierron sosiaalisimmista juhlapyhistä. Halusin kuitenkin hetkeksi pois kaikesta ja päätin lähteä viettämään juhannusta Lapin rauhaan, elämäni ekaa kertaa ypöyksin.
Jo matkalle pakkaaminen oli outoa. En saanut millään kiinni siitä, mitä tulisin tarvitsemaan. Heittelin sattumanvaraisesti kasseihin t-paitoja, ulkoiluhousuja, shortseja, kesämekkoja ja fleecejä. Enhän nyt oikeastaan edes tiennyt, mitä tulisin tekemään. Kunhan nyt jotain päällepantavaa olisi reilun viikon reissuun. Tavaraa oli käsittämättömän paljon yhdelle ihmisille. Onneksi autossa kaikki kulkee.
Sen verran olin tehnyt ennakkosuunnitelmaa, että tulisin viettämään osan ajasta Luostolla, minun ja miehen monien onnellisten hetkien maisemissa. Olin päättänyt pitää perinteistä kiinni ja nousta Ukko-Luoston huipulle juhannusyönä.
Etukäteen vähän jännitin pitkän matkan ajamista. En muista koskaan ajaneeni yksin näin pitkää siivua. Olen itse asiassa aina ollut vähän arka autoilija ja niinpä meillä mies hoiti yhteisillä matkoilla pääosin autolla ajon. Siperia on opettanut tässäkin kohtaa ja pakko on uskaltaa tarttua rattiin, jos haluan vaihtaa maisemaa kunnolla.
Matka meni lopulta ihan sutjakasti. Yö Kuopiossa ja toinen Kuusamossa. Ainut, että Kuusamossa erehdyin keskelle juhannuksen pahinta ruuhkaa paikalliseen Prismaan. Jos oli matkakamppeiden kokoaminen hankalaa, niin juhannusruokien ostaminen se vasta olikin.
Pää oli sumea, eikä ajatus juossut lainkaan. Mitä ihmettä yksin söisin? Ja sitten iski kummallinen takauma entisestä elämästä. Juhannus oli meille kesän tärkein ruokajuhla. Halusin jollain tasolla pitää väkisin kiinni entisestä ja keräilin kärryihin vähän kaikkea mitä mieleen tuli. Uusia perunoita, silliä, kylmäsavulohta, graafisiikaa ja skagenia. Mausteisia grillimakkaroita, sisäfilettä, katkarapuja ja lohifile. Valikoima tuoreita vihanneksia, kotimaisia mansikoita, salaattiaineksia ja valmissalaatteja. Ja illan huikotarpeisiin taco-aineksia.
Taka-alalla tiesin koko ajan, että ruokaa on ihan tajuton määrä yhdelle. Entä kuka näitä raaka-aineita oikein tulisi laittamaan? Ehkä mukana oli tiedostamaton tarve olla mukana juhannuksen varustautumisessa. Kokea kuuluvansa jollain tasolla joukkoon niin kuin muutkin. Ylimitoitetuilla ruokaostoksilla piilotin tunnetta yksinäisen juhannuksen surkeudesta. Juhannus leskenä yksin kuulosti aika ankealta.
Perille päästyäni kypsensin paistinpannulla kaksi grillimakkaraa ja juhannusaattona seuraavat kaksi. Mökillä ei ollut grilliä. Makkara-ateriani nautin valmiin aurinkosalaatin kanssa. Tajusin taas kuinka merkityksettömältä ruuanlaitto vain itselle ja syöminen yksin tuntuukaan. Syömisestä on tullut lähinnä mahan täytettä.
Kuvittelin, että Lapin kesä toimisi jälleen seesteisyyden tuojana ja mielenrauhoittajana niin kuin aina ennen. Valitettavasti nyt hyökkäsi yksinäisyys armottomasti vasten, enkä saanut rauhattomuuttani millään kuriin. Kun ei ole hyvä olla, paikka ei muuta tilannetta paremmaksi. Ennen nautin yksin olosta sopivassa määrin. Tämän yksinäisyyden kanssa en osaa olla sinut millään tasolla.
Luosto ympäristöineen on täynnä lämpimiä yhteisiä muistoja. Jo pelkkä kipuaminen Ukko-Luoston huipulle nosti tunteet pintaan moneen kertaan. Tuolla kävimme eräänä juhannusaattona lumisotaa viimeisillä lumenrippeillä. Tuon rakennuksen portailla kyykistelimme myrskyltä suojassa juomassa samppanjaa eräänä kylmänä juhannusyönä. Noilla kivillä istuimme ihmettelemässä, kun aurinko samaan aikaa laski ja nousi. Jokainen muisto satutti ja aiheutti samalla pohjattoman ikävän. Voi Luoja kuinka kaipaankaan patikkakaveriani.
Keskiyön aurinko tuntui koko ajan liialta. Normaalisti nautin valosta suunnattomasti ja pystyn nukkumaankin valoisassa. Nyt tarvitsin edes hetken pimennystä ja huomasin vetäväni ikkunoihin kaihtimia turhankin tiuhaan.
Kiipesin Ukko-Luostolle uudelleen sateisena päivänä, kun pilvet roikkuivat alhaalla. Tämä sopi mielentilaani selvästi paremmin. Pystyin nauttimaan tunturimaisemasta edes vähän enemmän.
Löysin mökkini hyllyltä palapelin. En muista, olenko koonnut palapeliä sitten lapsuusvuosien. Niin hassua kuin onkin, tuosta palapelistä tuli juhannukseni pelastaja. Etenkin iltaisin, kun yksinäisyys tuntui pakahduttavalta, aloin kokoamaan palapeliä. Sain hetkeksi ajatukset muuanne ja pystyin keskittymään intensiivisesti vain sopivan palan etsintään.
Huomenna lähden paluumatkalle. Takana on viikko retriittiä oman itseni kanssa. Pääni on yhtä sekava kuin tullessa. En vain saa tässä uudessa tilanteessa oikein mistään kiinni. Jokainen päivä on alavireistä, raskasta tahkoamista.
Muuten teille, jotka jo kaipaatte oikeita matkajuttuja, sellaisia on toivottavasti pian luvassa. Satuin eksymään erääseen webinaariin ja sen seurauksena ostin itselleni ihan uudenlaisen matkan. Saapa nähdä, tuleeko reissusta ihan fiasko vai sittenkin uusi ja ainutlaatuinen kokemus. Tässä alan jännittää jo itsekin, mitä tuli tehtyä. Mutta olen aina sanonut, että asioissa pitää nähdä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Näin käy toivottavasti tälläkin kertaa.