Kuvittele tilanne, että olet menettänyt juuri puolisosi. Maailmasi on romahtanut. Ikävä on pohjaton, pääsi sekaisin ja olet täysin voimaton. Tuossa tilanteessa kaipaisit eniten pysähtymistä. Vetäytymistä omaan tilaasi, jossa voisit surra kaikessa rauhassa, selvittää ajatuksiasi ja totutella pikku hiljaa uuteen tilanteeseen. Pitäisi olla suruaika. Mutta. Yhteiskunta on päättänyt toisin. Puolison kuolemasta alkaa lesken helvetti.
Yhteiskunta vaatii perunkirjoitukset. Kolme kuukautta aikaa. Tilaan pää sumussa virkatodistuksia, sukuselvityksiä, tiliotteita ja lainhuutotodistuksia. Selvitän omistuksia ja lainoja. Irtisanon vakuutuksia, liittymäsopimuksia ja tilauksia. Kokoan laskuja. Soitan kymmeniä puheluita. Odotan linjoilla kohtuuttomia aikoja. Väsyn ja yritän hoitaa asiaa netissä siinä kuitenkaan onnistumatta. Soitan uudelleen. Jätän soittopyyntöjä, joihin kaikkiin ei vastata.
Ja sitten kaikkea päsmäröi pankki, jonka uskollinen asiakas olen ollut vuosikymmeniä. Se sulkee puolison tilit ja ilmoittaa, että yhteiseen käyttötiliimme minulla on vain puolikas käyttöoikeus. Olen huolissasi rahojen riittävyydestä. Kuolema on yllättävän kallista. En voi ymmärtää, että pelkät seurakunnalta ja Digi- ja väestövirastolta tilatut virkatodistukset maksavat 455 euroa. Siis pelkistä papereista! Kuolemalla rahastetaan.
Yritän varata pankista aikaa jollekin asiakaspalvelijalle, oikealle ihmiselle, jonka kanssa voisin rauhassa istua saman pöydän ääreen ja käydä läpi kaikki pankkiasiat. Selitän tilanteeni ja kerron, että minulla on suuria keskittymis- ja muistamisvaikeuksia. Henkilökohtaisia pankkiaikoja ei kuitenkaan ole tarjolla. Saan puhelinajan. Joku soittaa neljän päivän päästä. Yritän kuunnella keskittyneesti, mutta huomaan, että puolet puhelimessa kerrotuista asioista menee ohi.
Kelan ja eläkeyhtiön kanssa selvittelen leskeneläkettä. Onnistun tekemään hakemukset netissä ja päätökset tulevatkin melko nopeasti. Joku sentään toimii toivotusti.
Kaikki muu sitten kestääkin. Kuluu viikkoja. Virkatodistuksia eikä tiliotteita kuulu. Soittelen eri puolille uudelleen ja kysyn niiden perään. Ihan piakkoin kuulema tulossa ovat. Osa on jo lähtenyt, mutta juuttuneet ilmeisesti postiin. Osa postitettu vanhaan osoitteeseen, mutta postinsiirron kautta onneksi löytävät lopulta perille.
Ihmettelen, kun miehen irtisanottu puhelinliittymä jatkaa toimintaansa. Sitten tuleekin uusia laskuja, laskuja puhelimesta, netistä ja suoratoistopalveluista. Soittelen puhelinoperaattorille uudelleen. Ilmenee, että kaikki omiin nimiini tilatut palvelut kyllä on toteutettu toiveeni mukaan, mutta jostain syystä kaikki miehen liittymät ovat edelleen irtisanomatta. Tarvittiin vielä kolmaskin tulikivenkatkuinen puhelu. Laskutusta en meinannut saada millään katkeamaan.
Yhtenä päivänä istun kädessäni uunituore perukirja. Itku pääsee väsymyksestä ja helpotuksesta.
Toimitan perukirjan pikaisesti pankkiin. Infotiskillä nuori nainen kopioi paperit ja lupaa toimittaa ne eteenpäin. Yritän saada tietoa milloin perukirjat tarkistetaan ja tilit vapautetaan. En saa vastausta. Pyydän, että joku ottaisi minuun yhteyttä. Mitään yhteydenottoa ei kuitenkaan kuulu.
Tilaan itse pankin sivuston kautta soittoajan. Nyt saan ihmisen luurin päähän, mutta hänkään ei osaa antaa tietoa perunkirjoituksen käsittelystä. En pysty tekemään suunniteltuja talokauppoja ilman pankin hyväksymää perukirjaa. Jään epätietoisuuteen.
Samaan aikaan järjestelen kiinteistövälittäjän kanssa talomme myyntiä. Törmään itselleni tuntemattomiin dokumentteihin: tarvitaan energiatodistus ja hallinnonjakosopimus.
Yritän selvittää vanhoista kuiteista talomme remontteja. Kaikki taloon liittyvä oli miehen vastuulla. Huomaan olevani täysin tietämätön talomme teknisistä asioista. Minä vastasin sisustuksesta ja olin miehen antaman lempinimen mukaan kotimme taiteellinen johtaja. Olisi pitänyt olla enemmän muutakin.
Iltaisin ei meinaa uni tulla, vaan kaikki pyörii päässä yhtenä sekavana vyyhtenä. Mietin tulevaa talon tyhjennystä ja lopullista muuttoa. Olin aiemmin aivan varma, että haluan luopua talosta. Nyt en niinkään. Teinkö sittenkin hätiköidyn päätöksen? Oikeastaan en tiedä yhtään mitään. Hädin tuskin enää tiedän kuka olen, saati että tietäisin, mitä oikein haluan.
Istun aamuyöstä sohvalla ja katson pöydällä olevaa kehystettyä kuvaa miehestä. Itken yksinäisyyttä, ikävää ja väsymystä. Yritän vakuuttaa itselleni, että kyllä minä tästä selviän. Joku päivä tämä kaikki hullunmylly on ohi.
Paitsi ei vielä. Pankki laittoi viestin. Perukirjaa ei hyväksytty, enkä saa vielä lupaa talon myynnille. Miehen pankin bonustili puuttuu tileistä. Vuoden alusta tulleen muutoksen myötä myös tällainen tili tulee mainita. Soitan perunkirjoittajalle. Sovimme ajan uudelle perunkirjoitukselle. Soitan uskotulle miehelle. Kerran vielä uusiksi. Olen ihan kuitti.