Viipuri on minusta kummallinen kaupunki. Se on kaupunki, joka tuntuu jotenkin tutulta ja kotoiselta, mutta samaan aikaan vieraalta ja kylmältä. Tunteita nostattaa kiinnostus menetettyä kaupunkia kohtaan.
Kun astelee Viipurin vanhan kaupunginosan alkuperäiskunnossa olevien kivi- ja puutalojen välimaastossa, unohtaa helposti ajan tajun. Näkymä voisi olla miltä vuosikymmeneltä tahansa. Vanha viipurilainen henki on selvästi läsnä. Kun taas tuijottaa Punaisentorin mahtipontista punalipuin koristeltua Lenin-patsasta, ollaan ihan toisessa maailmassa. Neuvostoaika nostaa päätään.
Joka tapauksessa Viipuri ei jätä kylmäksi. Vastakohtaisuus vanhan suomalaisen historian ja nykyisen venäläisen elämänmenon välillä on suuri, mutta kiinnostavan kiehtova. Huolimatta siitä, että sotien jälkeen suomalaisjäljet yritettiin poistaa Viipurista mahdollisimman tehokkaasti, vanhan Viipurin kukoistus on nähtävissä monissa kohdin yhä vaan.
Viipurin tunnukset: Viipurin linna ja Pyöreä torni. 
Vesiportinkatu.
Pommitetun tuomiokirkon raunioista kurkistus kunnostettuun kellotorniin.
Jalustalle nostettu Lenin vartioi nykyistä Punaistatoria, entistä Punaisenlähteentoria.
Nuorempana minua lähinnä ärsytti vanhojen viipurilaisten Viipurin ihannointi ja kaihoaminen entisille kotikonnuilleen. Nyt vanhempana pystyn ymmärtämään paljon paremmin sitä tyhjää aukkoa ellei peräti traumaa, jonka on aiheuttanut asukkaiden äkillinen riipaisu pois kodeistaan ja juuriltaan. Taakse on pitänyt hetkessä jättää koko siihen asti eletty elämä edistyksellisessä ja vauraassa kaupungissa.
Kannattaa lukea Pekka Kantasen ja Mikko Mäntyniemen kirja ”Aikamatka Viipuriin”. Kirjassa on mielenkiintoisesti kuvattu samoja paikkoja ennen sotia ja kirjan julkaisuajankohdan kieppeillä vuonna 2010. Kuvia värittävät tarinat mm. Viipurin merkkihenkilöistä, joita kaupungissa näytti suomalaisvuosina olleen yllättävän monia.
Viipurin kaduilla ei voi olla huomaamatta lukuisia kauniita kivitaloja, arvokiinteistöjä, joista ikävä kyllä monen rakennuksen arvokkuus on jäänyt menneille vuosikymmenille. Rappion takaakin entisaikojen vauraus on aistittavissa. Pahoin rapistuneet, lähinnä korjauskelvottomat talot saavat surulliseksi, kun miettii miltä näyttävät saman aikakauden tuotokset vaikkapa Helsingin Bulevardilla.
Rappioromantiikkaako vaiko jo pelkkää rappiota?
Väliin mahtuu myös ilonpilkahduksia.
Toisaalta joitain ilon aiheitakin Viipurissa on. Vanhaa historiaa on alettu edes jossain määrin arvostamaan. Huonoon kuntoon päässyt Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto sai ansaitsemansa täyden remontin ja se avattiin yleisölle 2013. Rakennuksen kansainvälistä arvoa kuvastanee se, että tapasin aiemmalla Viipurin reissulla rautatieasemalla pariisilaisen pariskunnan, jotka olivat tulleet Viipuriin varta vasten nähdäkseen tämän funkisikonin.
Tiesittekö muuten, että Aallon kuuluisa tuoli 69 suunniteltiin alunperin Viipurin kirjastoa varten? Myös Aallon myydyin huonekalu jakkara numero 60 tuli julkisissa tiloissa ensimmäistä kertaa käyttöön juuri Viipurin kirjastossa sen valmistumisvuonna 1935.
Jussi Mäntysen hirvipatsas tarkkailee Aallon suunnitteleman kirjaston edustalla.
Jakkara numero 60.
Torkkelin puistoon on noussut suomalaisajan suosittua eliittiravintolaa jäljittelevä uusi Espilä. Useista erilaisista ravintolasaleista koostuva ravintola jätti minulle ehkä vähän sekavan kuvan. Ehkä kaikkein sekavimman kokemuksen jätti käsittämättömän huono ja piittaamaton palvelu. En tiedä sattuiko meille vain huono tuuri, mutta tässä ravintolakokemuksessa ei tuntunut mikään onnistuvan. Suurin osa ravintolan asiakkaista näytti olevan suomalaisia.
Keskustaan on ilmaantunut myös vanhan mallin mukaan tehty keltainen raitiovaunu muistona Viipurin raitiovaunuliikenteessä, joka alkoi kaupungissa jo vuonna 1912.
Uusi Espilä avattiin 2016 samalle paikalle kuin edeltäjänsä.
Vanhan mallin mukaan tehty ratikka, jossa toimii kahvila.
Viipurissa on aina mielenkiintoista käydä. Nykyisellään se on varsin turvallinen kaupunki, jonka kaduilla on mukavaa kierrellä ja tutkia mm. vanhojen talojen kivijalkamyymälöitä.
Suomalaisajalta peräisin olevassa kauppahallissa kannattaa ehdottomasti käydä ihmettelemässä vilkasta torikauppaa. Toisessa kerroksessa myydään pellavatuotteita edullisesti. Kauppahalli ja ulkona olevat torikojut ovat erinomaisia paikkoja ostaa käsitöitä.
Ystäväni kanssa ihastuimme erään vanhahtavan oloisen ostoskeskuksen pienen putiikin laajaan kesämekkovalikoimaan. Yli 30 asteen helteellä mekkojen sovittelu oli sen verran hikistä puuhaa, että jätimme suosiolla mekon metsästyksen seuraavalle Viipurin matkalle. Jotensakin minusta on hauskaa kierrellä viipurilaisia kauppoja, jotka eivät ole samojen maailmanlaajuisten tuotemerkkien täyttämiä. Hintataso on verrattain edullinen.
Ei jättänyt Viipuri kylmäksi myöskään lämpötilaltaan. +31 helteessä olisi tehnyt mieli nousta vähän viileimpiin ilmakerroksiin.
Viipuriin pääsee kätevästi junalla Helsingistä, Tikkurilasta, Lahdesta Kouvolasta ja Vainikkalasta tai autolla Vaalimaan, Nuijamaan tai Imatran kautta. Kesäaikaan kiinnostava matkustustapa on risteillä Lappeenrannasta Saimaan kanavaa pitkin. Näille 1-3 päivän mittaisille risteilymatkoille ei tarvita viisumia. Lisätietoja matkoista saat Saimaa Travelin sivuilta täältä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
