Category:

Elämäntaito

ElämäElämäntaitoRetkeilySaimaaYleinen

Luontoäidin hoivassa yöretkellä Saimaalla

by Annemaria
Telttayö yhdellä Saimaan kauneimmista saarista oli suorastaan maagista. Kauneuden määrä pakahdutti ja hiljaisuus ympärillä puhdisti päätä. Luonto lohdutti, palautti kadotetun rentouden ja antoi kunnon yöunet.

Tarvittiin ystävä, joka heitti haaveen saada nukkua teltassa jollain Saimaan saariston kauniista rannoista. Meiltä löytyi kotoa tarvittava retkivarustus ja kun ystävän mies lupasi hoitaa venekuljetuksen, nämä ”eräpirkot” päättivät tehdä ideasta totta.

Viiden tähden majoitus järvinäköalalla saatiin apujoukolla näppärästi pystyyn ja meidät jätettiin kahdestaan neitseelliselle rannalle. Saatoimme elää mielikuvissamme hetken oman elämämme Robinson Crusoe -tarinaa. Vain me ja ”autio” saari hohtavilla biitseillä. Tosin myrsky ei meitä riepotellut, eikä Perjantaita löytynyt, mutta muutoin saimme kokea millaista oli elää hetki riisuttua rinnakkaiseloa luonnon syleilyssä.

Tavaramäärästä voisi kuvitella, että olemme reissussa ainakin viikon.
Eräpirkot ja viiden tähden luksusmajoitus.

Jossain kaukana jyrähteli ukkonen, joka nostatti hetkeksi napakan tuulenvireen. Tuuli päätti kuitenkin valita kaukaisemman reitin ja jatkaa matkaansa ravistellen ohikulkeissaan vain kevyesti telttamme liepeitä.

Sää oli selvästi puolellamme, samoin kuin Saimaan veden lämpötila. En muista koskaan, että Suur-Saimaa olisi ollut näin lempeää linnunmaitoa.

Ystäväni kävi jalkahoidossa.

Illalla kiivettiin maaston korkeimmalle kohdalle ihastelemaan taivaanrannan värinäytelmää. Luonto päätti pakahduttaa sydämemme äärimmilleen ja tarjosi meille kaiken muun kauneuden lisäksi täydellisen auringonlaskun.

Kuin näytösluontoisesti kaksi merimetsoa nousi lähistöltä lentoon.

Iltanuotiolla poksautettiin auki pieni pullo samppanjaa, puhuttiin elämän suurista ja pienistä asioista ja kuunneltiin hiljaisuutta ympärillämme. Hämärän saapuessa Saimaa tyyntyi täysin. Tuli kummallinen tunne, että on pakko puhua kuiskaamalla. Meitä ympäröi erityinen pyhyys ja rauha, jota ei halunnut mitenkään rikkoa.

Luonto on jumalani, metsä kirkkoni ja ranta sen alttari. Tämä kokemus oli erityinen.

6 comments
ElämäElämäntaito

Elämää tässä ja nyt

by Annemaria
Olen viime aikoina miettinyt paljon elämään liittyviä arkipäiväisiä asioita, isoja ja pieniä, jotka tuntuvat aivan nurinkurisilta. Vaikka kuinka olen puhunut sen puolesta, että elämä on tässä ja nyt, siltikin huomaan monissa asioissa eläneeni vastoin omaa ajatusmaailmaani.

Kävin yhtenä päivänä läpi meidän astiakaappien sisältöä ja mietin miksi ihmeessä meidän kauneimmat astiamme makaavat kaapin kätköissä suurimman osan vuotta. Parempi astiasto on otettu käyttöön ainoastaan erikoistilanteissa tai juhlakattauksissa.

Olin jo lähes unohtanut kaapin perukoille myös häälahjaksi saadut hopeiset ruokailuvälineet. Eipä niitäkään montaa kertaa ole käytetty ja siksi ne vuosikymmenten saatossa ovat olleet vain kaapin täytettä ja tummuneetkin pahoin. Sääli sinänsä, nuo Chippendalethan ovat ihan kauniit.

Eräänä päivänä perkasin vaatekaappejani kooten pieneksi jääneitä vaatteita toimitettavaksi Kontti-kirpputorille. Huomioni kiinnittyi mekkoihin, joita en juuri koskaan käytä. Syy on lähinnä siinä, että olen ne jostain syystä lokeroinut juhlavaatteisiin. Ja koska elämässäni on juhlia harvakseen, nuo kauniit mekot pääsevät turhan harvoin kaapista ulos ihmisten ilmoille.

Entäpä jos toisinaan tekisi arjesta vähän juhlavampaa ja murtaisi totutut rutiinit? Pukisi vaikka tavallista kaupunkikäyntiä varten päälleen kauniin hörhelömekon ja Skechersien sijaan panisi jalkaan vähän korkoa. Samalla voisi tehdä jotain poikkeavaa. Piipahtaa kotikulmien museoon, jossa ei koskaan tule käytyä tai istahtaa ihan tavallisena arkipäivänä ravintolan terassille lasilliselle kuohuvaa.

Pieniä asioita sinänsä, mutta osoittavat hyvin, kuinka me luomme asioita jotain muuta tarvetta varten kuin sitä elämää varten, mitä juuri tässä ja nyt elämme.

Säästää hyvän päivän varalle

Sitten vähän isompiin asioihin. Luin hiljattain sijoittamista koskevaa juttua, jossa muistutettiin siitä, miten tärkeää on säästää pahan päivän varalle. Säästäminen sinänsä on minusta viisasta siinä missä säästöjen käyttö, mutta miksi ihmeessä pitäisi säästää pahan päivän varalle? Miksei ennemmin hyvän päivän varalle?

Yksi päivä ehkä tajuat, että hyvä päivä on mennyttä. Terveytesi romahtaa, etkä koskaan voikaan tehdä säästöilläsi asioita, joita varten vuosia pakersit ja mistä unelmoit. Pahimmassa tapauksessa unelmiesi lomamatka jää tekemättä, haaveilemasi kohde hankkimatta tai suunnitellut eläkepäivät toteutumatta. Kun paha päivä koittaa, voikin olla liian myöhäistä enää mihinkään.

Jos säästöjä on, niitä kannattaa käyttää hyvänä päivänä. Kun olet ruumiin ja sielun voimissa, elämästä kannattaa ottaa kaikki irti. Ja jos rahalla saa jotain enemmän, turhaa pihdata, etenkin jos taloutesi ei ole mihinkään romahtamassa.

Toteuta unelmasi äläkä odota! Ja herran tähden, älä mieti perintöä. Sinä olet oikeutettu omiin tuloihisi ja omiin säästöihisi. Jokainen sukupolvi voi itse hankkia toimeentuloa ja taloudellista hyvinvointia siinä missä sinäkin.

Elää kuin viimeistä päivää

Miehen vakava sairaus on laittanut meidät paljon pohtimaan mennyttä elämää ja toteutumattomia haaveita. Meitä ei kaduta mikään, mitä tuli tehdyksi. Meitä kaduttaa ainoastaan se, mitä yhdessä jää ehkä tekemättä. Ja myös se, miten turhan usein tuli säästettyä väärässä paikassa.

Olisiko sittenkin kannattanut viettää kuukausi tai pari pidempään etelän auringossa talvea paossa? Tai mennä sittenkin keräämään mieleenpainuvia ruokakokemuksia Michelin tähditettyyn ravintolaan, mistä aina haaveilimme?

Nyt eletään päivä kerrallaan terveyden ehdoilla ja kaikki sormet ristissä toivotaan, että vielä on aikaa ja hyviä päiviä toiveiden toteuttamiseen.

Osallistuin viikko takaperin ystäväni kanssa samppanjaristeilylle, jonka yhteydessä järjestettiin myös pienimuotoiset viinimessut. Kotiin tuli tuomisena minulle kauhean kallis samppanjapullo, jota en olisi aiemmin kuuna päivänä raaskinut ostaa. Nyt ajattelen toisin. Kerranhan täällä vain eletään.

Turha on elämässä odottaa aina tulevaa ja suunnata jotain sellaista kohti, josta et voi tietää. Minusta kannattaa ennemminkin ajatella niin, että TÄNÄÄN on se juhlapäivä, jolloin kaivetaan kaappien kätköistä parempi astiasto, pannaan juhlaretonki päälle, avataan kauan säästelty viinipullo ja varataan se unelmamatka. Nyt kannattaa elää kuin viimeistä päivää. Huomisesta kun kukaan ei tiedä.

Kuvat ovat Teneriffalta Santa Cruzin karnevaalimuseosta.

10 comments
ElämäntaitoSyöpä perheessä

Elämä syövän kanssa on tunteiden vuoristorataa

by Annemaria
Miehen syöpädiagnoosista tuli tänään kuluneeksi puoli vuotta. 183 päivää täynnä huolta, pelkoa, surua, toivottomuutta, väsymystä, epätietoisuutta, lohduttomuutta ja raivoa, mutta myös pilkahduksia toivoa, unelmia ja sopeutumista.

Katsoin hiljattain Pekka Strangin vetämää loistavaa Tabu-ohjelman jaksoa, jossa neljä kuolemansairasta henkilöä kertoo avoimesti sairaudestaan ja tunteistaan. Ihailin tapaa kuinka sujut kukin heistä oli vakavan sairautensa kanssa. Kaikilla oli tiedossa, että kuolema odottaa ovella, mutta silti jaksettiin iloita pienistäkin asioista ja pelosta huolimatta hyväksyä se, mikä oli väistämätöntä.

Meillä on vielä matkaa tuohon seesteisyyteen. Ensi järkytyksestä on selvitty ja nyt opettelemme päivä kerrallaan hyväksymään tilanteen, mille emme mitään voi. Ainut mihin voimme vaikuttaa on oma suhtautumisemme.

Yritän pitää yllä toiveikasta mielialaa ja olla hukkumatta synkkyyteen, mutta voi Luoja kuinka vaikeaa se tämän helvetin keskellä onkaan. Kun voimat ovat vähissä, aina ei jaksa.

Toivoisin, että voisimme olla ohjelman kaltaisia ihmisiä, jotka noin tyynesti hyväksyvät tilanteen. Ehkä sekin aika vielä jossain vaiheessa tulee, mutta meillä mennään nyt enemmän tunteiden vuoristorataa. Puoli vuotta on yritetty saada elämäämme jonkinlaisiin uomiin tämän kaiken uuden edessä.

Rankat sytostaattihoidot ja siihen perään sädehoidot ovat vieneet mieheltä voimat totaalisesti ja jatkuva pahoinvointi ja taustalla vellova hermokipu jäytävät mieltä ja kestämistä. Mies kertoi, että viimeisten solumyrkkyjen jälkeen olo oli lähes sietämätön, mutta hän kesti ne vain siksi, ettei vaihtoehtoja ollut. Ei ole olemassa kuin huonoja vaihtoehtoja ja sitten vielä huonompia.

Vierestä on raskasta seurata kumppaninsa kärsimyksiä ja välillä väsyy itsekin. Tuntuu kuin miehen syöpä olisi lähettänyt etäpesäkkeen minuun. Olen äärettömän väsynyt, ahdistunut ja tarmoton, minkä seurauksena kaikki työt tuppaavat kasaantumaan. On vaikea tarttua asioihin, ihan pieniinkin, ja haluaisin vain paeta uneen ja nukkua pois pahaa oloani.

Kuinka tästä eteenpäin, se jää nähtäväksi. Epävarmuus on jatkuva seuralainen. Olemme kuin auton kyydissä, jota ei kukaan ohjaa. Toivomme, että auto kestää tiellä ja selviää eteen tulevista mutkista mahdollisimman pienin kolhuin. Samalla pitää kuitenkin varautua siihen, että mikä hetki tahansa voi tulla se lopullinen törmäys.

Eräs tuttavani tokaisi jokunen aika sitten lakonisesti, että täytyyhän täältä meidän jokaisen jossain vaiheessa lähteä. Kiitos vaan, olipas lohduttava tieto. Kun kuolema tulee lähelle, meillä molemmilla päällimmäinen ajatus on ollut, ettei vielä, please.

Niin paljon olisi vielä elämää elettävänä ja niin paljon yhteisiä polkuja kulkematta. Vaikka elämän rajallisuuden kuinka tiedostaa, tieto siitä, että rajaa piirretään lähemmäksi kuin olit uskonut, on henkisesti kovin kuormittavaa. Luopumisen tuska on suuri.

Aamulla söimme puuroa yhdessä, niin kuin monena muunakin tavallisena aamuna. Aamiaisen jälkeen mies lähti sairaalalle sädehoitoihin ja pään kuvauksiin. Halusivat varmistaa, ettei syöpä ole lähettänyt etäpesäkkeitä aivoihin.

Tuntuu kummalliselta tämän elämän vastakohtaisuus. Tavallinen päivä, aamupuuro ja hetken päästä mahdollisuus saada tieto, että miehen elämä olisi tässä. Miten tällaisten asioiden kanssa oikein eletään?

Meille tuli tällä kertaa hyviä uutisia. Ei havaittuja etäpesäkkeitä aivoissa. Uudet hoidot, uusi toivo.

24 comments
ElämäElämäntaitoSyöpä perheessä

Mistä apua jaksamiseen, kun läheinen sairastuu vakavasti?

by Annemaria
Ei ole turhaan sanottu, että syöpä on koko perheen sairaus. Vakava sairaus vaikuttaa sairastuneen lisäksi kaikkiin perheen jäseniin tavalla tai toisella ja usein myös hyvin eri tavoin. Henkinen kuormitus on valtava ja usein jopa tavallisesta arjesta selviytyminen vaatii yletöntä ponnistelua, myös siltä terveeltä osapuolelta.

Miehen syöpädiagnoosi oli meille shokki ja elämämme suurin kriisi. Voin vain kuvitella, mitä kaikkea itse sairastunut käy päässään läpi kuultuaan, että nyt tuli jaossa huonot kortit ja huonoimmassa tapauksessa peliaikasi voi jäädä lyhyemmäksi kuin kuvittelit.

Joku luhistuu, joku sulkeutuu, joku aggressivoituu, joku ottaa selviytymiskeinokseen taistelutahdon ja optimistisuuden. Oli suhtautuminen mikä hyvänsä, ainakin se on varmaa, että asian kanssa on helpompi elää, jos vieressä on läheinen, joka kantaa taakkaa yhdessä. Ja juuri siksi myös tämä läheinen tarvitsee apua säilyttääkseen toimintakykynsä ja pitääkseen ahdistuksensa aisoissa.

Silloin kun voimia tarvittaisiin eniten, ikävä kyllä niitä on usein vähiten. Ja aina omat voimat eivät yksinkertaisesti vaan riitä. Yksin huoliensa kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä. Itse päätin ottaa vastaan kaiken mahdollisen avun, joka auttaa kestämään vaikeassa tilanteessa. Ja onneksi ympärillä on ollut myös monta kuuntelevaa korvaa.

On helpompi jaksaa, kun lähellä on kuuntelevia ja ymmärtäviä korvia.

Puhumalla pahaa oloa pois

Me ihmiset olemme erilaisia ja se, mikä minulle on hyväksi voi jollekin toiselle olla kauhistus. Mainittakoon tässä, että kirjoitan kokemuksistani ainoastaan omasta näkökulmasta.

Sosiaalisena ihmisenä olen huomannut, että puhuminen on ollut itselleni parasta lääkettä. Onneksi mies oli alusta alkaen sen kannalla, että sairaus ei ole häpeä ja siitä voi puhua avoimesti. Tämä helpottaa minua paljon.

Ja olenhan minä puhunut. Alussa, kun itku oli herkässä, kerroin jopa tuiki tuntemattomille tilanteestamme. Ihmisten välittäminen on ollut valtavan lämmittävää ja tuntunut hyvältä. Moni on alkanut kertoa omista vaikeista kokemuksistaan ja yllättävistä kohtaamisista on tullut kerrassaan lämminhenkisiä.

Ystävien kanssa olen saanut käsitellä tilanteen tuottamia tuntemuksia, purkaa pahaa oloani ja saada henkistä tukea. Välillä varmasti ihan väsymiseen asti. Puhuminen on tehnyt hyvää ja lievittänyt ahdistusta.

Ihan pakko myös kertoa, miten suurta iloa voi tuoda myös ihan poikkeuksellinen toiminta murheen keskellä. Ystävän kanssa lähdettiin ulos syömään. Tavallisen pizzan sijaan tilattiinkin hummeria ja pullo samppanjaa. Auttoi.

Kiitos ystävät, että olette jaksaneet seistä vierellä ja olla tavoitettavissa joka hetki. Ja kiitos, kun olette jaksaneet kysellä vointiani silloinkin, kun itse en ole jaksanut olla yhteyksissä.

Lohturuokaa.
Lohtujuomaa.

Taukoa töistä

Otin miehen syöpädiagnoosin hyvin raskaasti ja lähes lamaannuin tästä järkyttävästä tiedosta. Ensialkuun myös yöunet katosivat, eikä töiden teosta tullut mitään. Keskittyminen oli vaikeaa ja asiakkaiden kohtaaminen itku kurkussa oli mahdotonta.

Käännyin pikaisesti työterveyshuollon puoleen ja koska en saanut nopeasti aikaa varsinaiselle työterveyslääkärille, otin ensimmäisen vapaan ajan. Tämä lääkäri ei ihan ymmärtänyt tilannettani, sillä kommentti: ”En voi kirjoittaa sairauslomaa kenenkään toisen sairauden takia”, tuntui tuossa tilanteessa vähän kohtuuttomalta. ”Mitä minä tänne kirjoitan?”, lääkäri kysyi minulta. Vastasin, etten osaa sanoa, koska en ole lääkäri, mutta tiedän sen, etten ole tällä hetkellä työkykyinen.

Tässä lääkärikäynnissä oli muutenkin omituisia piirteitä. Lääkäri kysyi kuinka kauan olemme olleet yhdessä. Kun kerroin, että lähes 40 vuotta, hän tokaisi siihen, että riittävästi. En keksi muuta selitystä eriskummalliseen mielipiteeseen kuin kieliongelman. Lääkärin äidinkieli oli oletettavasti joku muu kuin suomi.

Lääkäri määräsi kolme päivää sairauslomaa ja kaksi pakettia unilääkkeitä, joita en koskaan hakenut. Olen aina ollut vastahankainen kemialliseen elämänhallintaan. Nappia naamaan, kun ahdistaa, ei ole omasta mielestäni paras ensimmäinen keino selvitä mieltä kuohuttavista asioista.

Minun pelastukseni oli, että koko vuoden lomat olivat pitämättä, koska olin jättänyt ne käytettäväksi suunniteltua lomareissuamme varten. Jäin siis viralliselle vuosilomalle ja tuona aikana pystyin saamaan edes jossain määrin henkisen tilani vakaammaksi. Vapautunut aika myös helpotti uudessa tilanteessa kotitöistä selviämistä.

Vertaistukiryhmä ei toiminut

Ilmoittauduin paikallisen syöpäyhdistyksen järjestämään syöpäsairaiden läheisille tarkoitettuun vertaistukiryhmään. Odotukset olivat korkealla, sillä parhaimmillaan tällainen samassa tilanteessa olevien ihmisten kohtaaminen voi olla hedelmällistä. Voi jakaa yhteneväisiä tuntemuksia, kuulla muiden selviytymiskokemuksia ja saada samaistumistukea muilta.

Valitettavasti tähän ryhmään oli saatu mukaan vain muutama henkilö, jotka olivat minua paljon vanhempia. Vaikka syöpä perheessä oli yhdistävä tekijä, olimme elämäntilanteissa niin eri vaiheissa, ettei toivomaani keskustelua oikein syntynyt. Tässä kohtaa tarvittaisiin tilaisuuden vetäjää, joka pystyisi ohjaamaan ryhmää niin, että keskustelu pysyisi aiheessa eikä lähtisi ihan laukalle.

No, tulipa tämäkin kortti käännettyä.

Työterveyshuoltoon uudelleen

En pääse millään eroon minua vaivaavasta ahdistuksen tunteesta, johon liittyy voimakkaita pelkotiloja. Minua ahdistaa tämä tilanne ja tuleva pelottaa.

Jatkuva stressitila on uuvuttavaa. Huomaan, että keskittyminen on vaikeaa ja siksi tapahtuu kaiken aikaa kummallisia juttuja, koska ajatukset eivät kestä kasassa. Laitan esimerkiksi kahvin kiehumaan ja unohdan laittaa kahvipannun keittimeen. Silitysrauta unohtuu päälle tai en muista kaupassa käydessäni minne jätin auton. Puhumattakaan siitä, että tavarani ovat koko ajan kateissa.

Kärsin nykyisin myös aika ajoittaisesta mahakivusta, jonka olen tulkinnut jonkinlaiseksi psykosomaattiseksi oireeksi.

Varasin uudelleen ajan työterveydestä, tällä kertaa hakeuduin varsinaiselle työterveyslääkärille. Nyt sain ihan erilaisen vastaanoton ja tulin kuulluksi tilanteeni kanssa. Lääkäri totesi, että tällaisissa tilanteissa on tärkeää ennaltaehkäistä ja seurata, ettei sairastuneen läheinen sairastu itsekin.

Sain lähetteen työterveyspsykologille. Uskon, että keskustelusta ammattilaisen kanssa on minulle apua. Muutaman viikon päästä minulla on myös uusi aika työterveyslääkärille. Tunnen olevani hyvissä käsissä. Tilannettani seurataan ja toimintakykyäni tarkkaillaan.

Kevättä ja valoa kohti.

Työkin voi olla terapiaa

Palasin viime kuussa töihin vähän arkaillen. Ajattelin, että onkohan minulla voimavaroja työn tekemiseen ja ihmisten kohtaamiseen. Toistaiseksi on mennyt pienemmillä työmäärillä ihan hyvin.

Uskokaa tai älkää, mutta työkin voi olla terapeuttista. Työ rytmittää päivää ja luo vaikean tilanteen keskelle edes hitusen normaaliutta. Työ vie myös ajatukset toisaalle ja saan hetkeksi jotain muuta ajateltavaa.

Harrastukset auttavat

Rakkain harrastukseni, kirjoittaminen, on minulle myös hyvää terapiaa. Kirjoittamisen kautta pystyn jäsentämään tunteitani ja ajatuksiani. Kirjoittaminen on kuin kasvoton ystävä, jolle kerron kaikkein syvimmät tuntoni ja pelkoni.

En pidä talvesta, enkä etenkään pakkasesta, ja joudun lähes pakottamaan itseni edes muutaman kerran viikossa ulos ja lenkille. Vaikka kuinka vaikeaa olisi lähteä, ei kuitenkaan koskaan harmita, että tuli lähdettyä. Ulkoilma piristää. Tosin hyvästä liikunnasta käyvät myös lumityöt, joiden kanssa tänä talvena on saanut pelehtiä turhankin useasti.

Ilmoittauduin myös kansalaisopiston jumpparyhmään. Jos olen ihan rehellinen, inhoan salijumppaa, enkä koe minkäänlaista iloa kepin heiluttamisesta tai jumppamatolla möyryämisestä. Vaatii paljon itsekuria siirtää tiistai-iltainen kuvotus taka-alalle ja lähteä kiltisti jumpalle. Jälkeenpäin kroppa kyllä kiittää.

Tässä minun selviytymispaletti, joilla yritän pitää itseni kasassa ja saada mielialani edes hetkittäin kohentumaan. Olisi kiva kuulla, minkälaisia keinoja teillä muilla on ollut vaikeista tilanteista selviämiseen.

12 comments
ElämäElämäntaitoSyöpä perheessä

On niin vaikeaa olla onnellinen

by Annemaria
Olavi Uusivirta laulaa tunnetussa biisissään siitä kuinka helppoa on olla onnellinen ja tyytyä siihen mitä saa. Kahden viime kuukauden aikana olen saanut tuntumaa siitä, kuinka vaikeaa onnellisena oleminen voikaan olla. Ei auta, vaikka olen aiemmin luokitellut itseni lähes yltiöpositiiviseksi ihmiseksi. Kun elämä murjoo kunnolla, siinä on kuulkaa vaikeaa tuntea onnellisuutta ja kiitollisuutta.

Hyvää uutukaista vuotta. Toivottavasti vuotesi on lähtenyt iloisemmissa merkeissä käyntiin kuin meillä. 14.11. meidän elämän kivijalka romahti. Mies sai lääkäriltä huonoja uutisia. Syöpä. Paha sellainen. Sen jälkeen ilon aiheet ovat olleet vähissä.

Ensimmäiset viikot menivät itselläni itkeskellessä ja väliin jopa raivotessa tilanteen toivottomuutta. Nyt kahden kuukauden päästä diagnoosista tuntuu, että olen tässä kohtaa lähinnä lamaantunut. Olen yrittänyt parhaan kykyni mukaan sopeutua tilanteeseen, mutta vaikeaa se on ollut. Voi olla, etten pysty koskaan olemaan sinut eteen tulleiden asioiden kanssa.

Syöpä on työntänyt meidät ahtaalle. Elämme kuin vankilassa, josta ei ole ulospääsyä. Emme voi tehdä juuri mitään. Emme voi mennä mihinkään. Emme voi suunnitella mitään. Hädin tuskin uskaltaa edes toivoa mitään. Suuren infektioriskin ja moninaisten haittavaikutusten vuoksi syöpähoidot estävät meiltä normaalin ja vapaan elämän. Sen hyvän elämän, mihin olimme aiemmin tottuneet.

Elämämme pyörii täysin syövän ympärillä. Tähtäämme vain seuraaviin sytostaattihoitoihin ja siinä välissä toivomme, että miehellä olisi mahdollisimman hyviä päiviä.

Itse tarkkailen ja skannaan miestä koko ajan pysyäkseni tilanteen tasalla. Mikä on vointi, mihin koskee, mitä lääkkeitä olet ottanut, oletko nukkunut tarpeeksi ja muistanut syödä? Pitäisi varmaan osata vähän hellittää, sillä kuka jaksaa päivystää 24/7? Tuntuu vain niin avuttomalta katsoa vierestä, kun toinen kärsii kovista kivuista.

Välillä tuntuu kuin olisin itsekin sairastunut. Miten minusta onkaan näin nopeasti tullut näin synkkä ja ahdistunut. On aamuja, jolloin en jaksaisi nousta ylös ja kohdata uutta päivää, jolla ei ole tarjottavana mitään iloa. Päivät kuluvat kuin sumussa räpiköiden. Elämässä ei ole enää värejä lainkaan. Yritän vain jotenkuten selvitä arjen vaateista iltaan ja seuraavaan päivään.

Vielä harmillisemman tilanteesta tekee se, että muutimme kolme vuotta takaperin uudelle paikkakunnalle, josta emme tunne juuri ketään. Ystävät ja tukiverkosto ovat sen verran kaukana, ettei voi piipahtaa hetkeksi tuulettamaan päätään kenenkään kanssa tai pyytää ketään ex tempore vähän jeesimään. Täällä olemme kahdestaan yrittäen tukea toinen toistamme. Välillä tosin tuntuu, että me molemmat horjumme pahoin.

On helppoa olla onnellinen, kun elämän perusasiat ovat kutakuinkin tasapainossa. Silloin sinulla on kelkassa myös toivo ja tulevaisuus ehkä myös terveys ja vapaus. Seikkailulla nimeltään elämä on niin paljon hyvää annettavaa, mutta seikkailu voi myös hetkessä kääntyä ei toivottuun suuntaan.

Se, miten muutoksesta selviää, riippuu niin paljon yksilöstä. Pahinta, mitä minusta tässä kohtaa voi alhoon pudonneelle sanoa on, että yritä nyt tsempata ja ajatella positiivisesti. Kun murhe murskaa, kaikki ei ole ihan omissa käsissä. Kuopan reunat vaan voivat olla niin korkeat, ettei sieltä yksinkertaisesti pysty kipuamaan omin voimin ylös. Tai ainakin vaaditaan aikaa voimien keräämiseen.

Voi olla, että pystyn vielä ajan kanssa löytämään kadotetun onnen takaisin tai sitten rakentamaan onnemme uusista palikoista. Nyt tuntuu, että kalistelen vain lamaantuneena vankilamme kaltereita.

Jos nyt jotain hyvää yrittäisin löytää, niin ruuanlaittotaitoni on kehittynyt vauhdilla, etenkin kun lähtötasoni oli nollassa. Niin ja hauis kasvaa polttopuiden raahaamisesta näillä pakkasilla. Uskaltaisiko toivoa edes vähän lauhempia kelejä? Ja vähän tasaisempaa polkua kuljettavaksi. Enkä panisi pahaksi, jos pimeydessä pilkahtaisi edes vähän valoa nimeltään toivo.

26 comments
ElämäntaitoEspanjaKanariansaaret

Marraskuisia mietteitä ja matkasuunnitelmia

by Annemaria
MAR-RAS-KUU. 16 tuntia mustaa ja siinä välissä two shades of grey. Elintoiminnot pelaavat, mutta tuntuu, etten siltikään ole elossa. Herään aamulla väsyneenä. Suoritan velvollisuudet. Päivän mittaan kohtaan työssä toisia väsyneitä ja ilottomia ihmisiä. Menen nukkumaan. Ja aamulla herään jälleen innottomana. Tämä vuodenaika ei ole minua varten.

Jutun hieno pääkuva suosirreistä on sveitsiläisen valokuvaajan Levi Fitzen.

Vuosi 2018 avasi silmäni. Työkuviot olivat muuttuneet meillä molemmilla, elämässä oli nyt enemmän vapautta ja päätimme tehdä jotain aivan poikkeuksellista. Lähdimme miehen kanssa ottamaan selvää, miksi veljeni ja hänen vaimonsa suuntaavat vuosi toisensa jälkeen talvehtimaan Espanjan Aurinkorannikolle. Minusta tämä kalskahti vahvasti eläkeläishommalta, mutta toisaalta lämpö ja aurinko marraskuussa kuulostivat hyvältä. Voisikohan tämä olla meidänkin juttu?

Aurinko, kaipaan sinua.

Vuokrasimme Fuengirolasta asunnon puoleksi vuodeksi. Tiesin, että joudun käymään välillä Suomessa töissä, joten ajattelin että on hyvä, ettei lysti lopu liian lyhyeen. Ja jos aika kävisi pitkäksi tai muuten tulisi tarvetta matkustaa Suomeen, voisimmehan molemmat lentää välillä kotiin ja palata takaisin kun siltä tuntuu. Siihen aikaan lentojen hinnat olivat jotain muuta kuin nyt.

Puoli vuotta kului kuin etelään päässeen muuttolinnun kevyiksi muuttuneilla siivillä. Leijuimme valon ja auringon täyttämiä päiviä onnen täyttämässä euforiassa. Voiko oikeasti myöhäissyksy ja talvi tuntua tältä? Suomessa käydessäni tuntui kuin olisin pudonnut pimeään kuiluun. Sulkeuduin sisätiloihin, hukuttauduin vain töihin ja lopetin hetkeksi elämästä kuin kytkimeni olisi käännetty off-tilaan. Elämäni kääntyi on-tilaan vasta palatessani takaisin Espanjaan.

Nautimme suunnattomasti kävelylenkeistä pitkin merenrantoja, päämäärättömästä haahuilusta uuden ”kotikaupunkimme” vilkkailla kaduilla ja retkistämme Andalusian ihastuttaviin kaupunkeihin ja kyliin. Jokainen päivä oli kuin uusi seikkailu. Olimme elossa sataprosenttisesti!

Joulukuu kesämekossa tekee minulle hyvää.

Pimeä, kylmä ja apea vuodenaika oli vaihtunut valoon ja iloon. Heräsin useimmiten aamuisin auringonpaisteeseen ja vaaleanpunaisessa kuplassani näin ympärilläni vain hymyileviä kasvoja. Ei silti, nauroin itsekin varmaan enemmän kuin koko vuotena yhteensä.

Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen koronavuotta lukuunottamatta olemme viettäneet joka vuosi osan talvea jossain päin Andalusiaa. Viime talvena päätimme kokeilla myös jotain ihan uutta ja lensimme Malagasta Kanariansaarille. Ensin matkasimme Teneriffalle ja sieltä jatkoimme reissuamme Gran Canarian puolelle Las Palmasiin. Pari päivää vietimme myös iki-ihanalla La Gomeralla.

Kukkamekkotädin paratiisi.

Viihdyimme erinomaisesti myös noilla saarilla. Mantereeseen verrattuna sää oli vieläkin leppoisampi ja ympäristö vehreämpi. Kukkahullu minussa sai myös yllin kyllin silmänruokaa trooppisista kasveista. Koska niin paljon jäi näkemättä ja niin paljon kiinnostavia paikkoja kokematta, päätimme tänä vuonna ottaa Kanarian uusiksi.

Tällä kertaa teemmekin ihan kunnollisen roadtripin. Vietämme ensin aikaa Las Palmasissa. Viime vuonna asuntomme sijaitsi vanhan kaupunginosan Vequetan sydämessä, mutta tällä kertaa päätimme vaihtaa sijaintia kaupungin toiselle laidalle Canterasin rannan tuntumaan.

Las Palmasista matkamme jatkuu vuoristoon, pieneen Tejedan kylään, joka sijaitsee yli kilometrin korkeudessa. En tiedä onko tämä järkevä veto, mutta asuntomme huikeilla vuoristonäkymillä veti puoleensa niin vahvasti, etten voinut vastustaa mielenkiintoani.

Tejedasta palaamme vielä joksikin aikaa takaisin Las Palmasiin, mistä siirrymme toiselle puolelle saarta pieneen Agaeten kalastajakylään. Tämäkin oli paljolti intuitiovalinta. Olimme viime talvena menossa itse asiassa Arucasin kaupunkiin, mutta kaksi A:lla alkavaa paikkakuntaa meni sekaisin ja päädyimmekin Agaeteen.

Ihan hyvä erehdys tämä lopulta olikin. Agaetessa oli meistä jotain merkillistä viehätystä. Se on kuin Ruususen untaan nukkuva piskuinen kylä, jonka toisella laidalla on vanha kylän keskusta kirkkoineen ja toisella laidalla ranta-alue, jossa on muutama hotelli, loma-asunto ja rivi kalaravintoloita. Ei mitään erikoista, mutta siltikin paljon tunnelmaa.

Jos ei muuta, niin täällä saa ainakin levättyä kunnolla. Ja tuoretta kalaruokaa. Tosin mies on edelleenkin skeptinen, onko tämä sittenkin liian rauhallinen paikka. Nähtäväksi jää.

Agaeten rauhallisuus tuntui hyvältä. Vähän kuin kotona 🙂

Agaetesta hyppäämme lauttaan ja seilaamme Teneriffan saarelle. Muutaman päivän tulemme viipymään saaren pääkaupungissa Santa Cruzissa, jossa viime talvena vietimme kokonaisen kuukauden ja josta pidimme tosi paljon. Tällä kertaa meidän pääkohteemme tulee kuitenkin olemaan saaren pohjoispuolella oleva klassinen lomakaupunki Puerto de la Cruz.

Viime vuoden kokemuksien perusteella meistä Puerto oli viehättävä ja vehreä kaupunki, jossa turismi sulautuu sopivassa suhteessa aitoon paikalliselämään. Yritämme aina löytää paikkakuntia, jotka ovat oikeita kaupunkeja ja joissa kaikkea ei ole valjastettu turismin alttarille. Siksi vakuutuin Puerto de la Cruzista enemmän kuin vaikkapa Teneriffan eteläpuolen lomakohteista.

Näiden etappien lisäksi tulemme kiertämään tapamme mukaan paljon myös saaren muita kaupunkeja. Viime vuonna huomasimme kuinka äärettömän helppoa saarilla oli matkustaa paikallisbusseilla. Vuoroja on hyvin ja hinnat kohtuullisia. Eikä tarvitse käyttää aikaa parkkipaikkojen etsimiseen, mikä etenkin vanhoissa kaupungeissa on usein haastavaa.

Jos kaikki menee suunnitellusti, pääsemme matkaan jo aivan pian. Yritän sinnitellä vielä hetken.

5 comments
ElämäntaitoYleinen

Asioita, joita ajattelen öisin

by Annemaria

Ahdistaako teitä muita tämä jatkuva murheellisten uutisten tulva? Minua ainakin koko maailma ongelmineen kuormittaa välillä ihan liikaa. Pakko oli alkaa miettimään, miten saada ajatukset edes vähän valoisammaksi.

Huomasin olevani usein poikkeavan huonotuulinen ilman mitään järkevää syytä. En vain saanut päälle normaalia melko seesteistä mielenlaatuani, vaan taka-alalla tunnistamattomat pikkupirut nakersivat mielihyvän tunnetta monen asian suhteen. Mieli täyttyi lukemattomilla huolilla ja kun sille levelille mentiin, niin saatoin olla huolissani vähän kaikesta.

Pahinta on ollut öisin, kun uni irrottaa otteensa ja mieli mustenee entisestään. Samassa vyyhdissä pyörivät Ukrainan sota, ilmastokriisi, hintojen nousu, läheisten terveysongelmat ja viimeisimpänä lohduttomat uutiskuvat Kahovkan räjäytetystä padosta. Mietin kriisialueiden ihmisten kärsimyksiä, lohduttomia uutiskuvia sodan runtelemilta alueilta, siinä missä oman elämäni huolipesäkkeitä.

Juuri nyt kaipaan elämääni entistä enemmän hyvän mielen asioita ja lohduttavia ajatuksia. Tai ovathan kaikki hyvät asiat olemassa olemassa elämässäni edelleen, mutta ne ovat vain hautautuneet jonnekin huonojen asioiden uutistulvan alle. Kaipaan sitä, että joku tulisi ja sanoisi jotain hyvää ja kaunista.

Maailman menolle en voi mitään, mutta sille voin, miten annan negatiivisten asioiden vaikuttaa itseeni ja mihin fokusoin ajatukseni. Aloitin ahdistuksen vastahyökkäyksen rakentamalla oman elämäni hyvien asioiden aakkosia.

En mitään viisasten kiveä ole keksinyt, mutta kuitenkin jotain sellaista, joka saa näkemään ympärillä enemmän hyvää ja kaunista. Niin tyhmältä ja yksinkertaiselta kuin voi kuulostaa, mietin aakkosjärjestyksessä eri kirjaimille asioita, jotka ovat elämässäni joko hyvää tai ainakin tavoiteltavaa. Listaan mielessäni sellaisia sanoja, joista tulee hyvä mieli ja sanoja, jotka kertovat minun näköisen elämän onnesta. Ja kas kummaa, jopas alkaa pian uni jälleen saavuttamaan.

Hyvien asioiden listaukseni on vielä keskeneräinen, mutta hyvällä alulla. Tällaisia asioita olen pohtinut ja listannut yön valvetunteina:

Arki

Kun arki rullaa totuttuun tapaan, silloin on yleensä hyvä. Normaalit rutiinit ja tavanomaiset asiat ovat perusta tasapainoiselle elämälle. Ainakaan minä en kaipaa elämääni suuria mullistuksia tai riskejä. Olen onnellinen, jos ei tarvitse jännittää huomista.

Balanssi

Tasapainon löytäminen oikeastaan kaikessa on hyvinvoinnin a ja o. Työn ja vapaa-ajan, arjen ja juhlan, oman tilan ja parisuhteen, joutilaisuuden ja aktiivisuuden, terveellisen ravinnon ja herkuttelun balanssi… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Oikeassa suhteessa kaikkea, siitä koostuu tasapainoinen elämä. Vaaka ei ole aina tasan, mutta balanssia kannattaa tavoitella.

Elämä

Suuri sana, joka oikeastaan pitää sisällään kaiken. On etuoikeutettua saada elää ja kokea tämä maailman suurin seikkailu.

Empatia

Olla tarvitsevalle olkapää, ymmärtäjä ja lohduttaja tai vastavuoroisesti saada kanssakulkijoilta tukea. Empatia on minusta jonkinlainen ihmisyyden ja inhimillisyyden mittari. Enemmän pitäisi huomioida läheisiä ympärillä. Meillä kaikilla on silloin helpompaa, kun välitämme.

Hellyys

Rakastan tätä sanaa. Joka päivä pitäisi muistaa hellitellä läheisiämme sanoin ja kosketuksin. Onnellinen myös se, joka saa hellyyttä. Kukapa meistä ei haluaisi olla se kehräävä kissa, jota silitetään myötäkarvaan.

Huumori

Tämä elämän ihana suola. Hurtti huumori auttaa usein selviämään myös vaikeiden asioiden yli. Tärkeää on myös osata nauraa itselleen ja olla ottamatta itseään niin kovin vakavasti. Ainakin minä pöljä saan omilla hölmöilyilläni itseni (jos sitten lähipiirinkin) aika usein nauramaan.

Intohimo

En halua koskaan olla ihan sama -ihminen. Ilman intohimoa moni asia on tasapaksua. Kun mukana on mausteena paloa ja poltetta asioihin, joita rakastaa ja joihin tuntee suurta vetovoimaa, kaiken kokee paljon suuremmin. Mitä enemmän elämässä on intohimoa eri asioihin, sitä hienompia kokemuksia saavuttaa.

Juhla

Elämään tarvitaan tasapainoista arkea, mutta jottei arki ole liian tasapaksua, väliin tarvitaan kohokohtia, isoja tai ihan pikkiriikkisiä juhlahetkiä. Ja hei, myös tavallisen arjen voi välillä kääntää juhlaksi. Täytyy vain tehdä jotain poikkeavaa ja laittaa juhlamoodi päälle. Asenne ratkaisee tässäkin.

Koti

Kun ajattelen kotia nousee pintaan heti lämpimiä ajatuksia. Täällä on meidän turvapesä ja historia. Nämä seinät kätkevät sisäänsä kaikkea kaunista, mitä olemme vuosien varrella saman katon alle keränneet. Koti ei kuitenkaan kiteydy minulle mihinkään rakennukseen tai paikkaan. Olemme vuosien saatossa muuttaneet paljon ja aina rakentaneet kotimme uudelleen.

Kiitollisuus

”Älä mieti sitä, mitä sinulla ei ole, vaan keskity siihen, mitä sinulla on”. Siinäpä elämänviisaus, jossa on niin paljon perää. Joka päivä kun muistaisi nostaa esiin elämänsä hyvät asiat ja tuntea kiitollisuutta niistä. Aihetta kiitollisuuteen on niin paljon.

Luonto

Yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Kaikki se kauneus, kaikki se ihmeellisyys, kaikki se täydellisyys, kaikki se vaikuttavuus, kaikki se merkityksellisyys. Kaikki, mitä ammennan luonnosta on niin suurta, että en pysty sitä sanoittamaan. Ehkei tarvitsekaan.

Metsä

Pakko nostaa luonnosta erikseen metsä, joka on minulle elinehto. Metsä on mielialalääkkeeni, personal trainerini ja uskollinen ystäväni, jota ilman en pystyisi elämään. Ehkä kaikista vahvimmat hyvän olon tunteet koen juuri metsässä puiden ympäröimänä.

Matkailu

Kaikesta muusta olen taloudellisesti valmis tinkimään, mutta en matkoista. Hullu uteliaisuuteni tätä maailmaa kohtaan ajaa minua aina lähtemään uudelleen ja uudelleen. Niin kauan kuin jaksaa, on mentävä, nähtävä ja koettava.

Nauru

Mitä enemmän naurua, sitä parempi elämä. Mitä enemmän hersyvää naurua, sitä suurempi hyvä mieli ja rentouden taso. Naurulla on myös kumman yhdistävä vaikutus. Pitää muistaa nauraa mahdollisimman paljon.

Onni

Sellainen tasapainoisen mielen ja kiitollisuuden synnyttämä olotila, joka on tämän taipaleemme tavoite. En usko siihen, että onni tulee jostain ulkopuolelta. Uskon siihen, että se on meissä kaikissa jo olemassa. Asiat ympärillämme joko lisäävät tai vähentävät onneamme, mutta siellä sisällämme se onni asuu ja se on jokaisella löydettävissä.

Parisuhde

Joskus tuntuu ihmeelliseltä ajatella kuinka pitkä matka on miehen kanssa kuljettu yhdessä. Ollaan oltu kimpassa lähes 40 vuotta. Yhteiseen eloon on mahtunut paljon hyvää jos sitten niitäkin hetkiä, joita en lämmöllä muistele.

Kahden erilaisen ihmisen taival voi joskus olla takkuista, mutta parhaimmillaan se on ollut mahtavaa. Meillä on takana mittava määrä yhteisiä kokemuksia ja meillä on ollut yhdessä myös todella hauskaa. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman tuota elämänkumppania, joka tuntee minut niin hyvin ja minä hänet.

Rakkaus

Olin viikonloppuna kesähäissä ja jäin oikein miettimään rakkauden valtavaa voimaa. Rakastaa ja saada rakkautta, siinä on oikeastaan onnellisen elämän perusta.

Saimaa

Koen suurta kiitollisuutta saadessani asua tämän kauneuden keskellä. Saimaa on niin mahtavan kaunis, että se yhä vaan saa minut liikuttumaan.

Samppanja

Pieni kevennys väliin. Ehkei samppanja ole ihan elinehto, mutta hyvin iloinen asia elämässä. Jo pelkästään samppanjapullon avaamisesta tulee kumman kepeä ja juhlava olo. Kiitos ranskalaiset tästä jumalten juomasta.

Terveys

Mitä enemmän ikää, sitä enemmän terveyden merkitys korostuu. Eräänä päivänä tajuaa, kuinka rajallista tämä kaikki on ja sitä mahtavampaa, mitä kauemmin saamme täällä porskuttaa terveenä toimintakyky tallella. Terveys – rakkauden ohella tärkeimpiä asioita elämässä.

Taide

Kaikki taide, oli se sitten kuvataidetta, muotoilua, musiikkia, kirjallisuutta, tanssia tai elokuvaa, tuo minulle suurta mielihyvää ja nostattaa esiin voimakkaita tunteita. Rakastan erityisesti kaikkea taidetta, joka tuo maailmaan lisää kauneutta.

Uteliaisuus

Vaikka uteliaisuutta pidetään usein negatiivisena asiana, minusta oikeanlainen uteliaisuus on hyve. Olemalla utelias tätä maailmaa ja ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan pysyy henkisesti elossa ja mieleltään virkeänä. Ihminen joka enemmän torjuu kuin kiinnostuu, näivettyy ja kapenee. Säilyköön minussa aina lapsenomainen uteliaisuus.

Vapaa-aika

Takana (onneksi) ovat ne vuodet, jolloin työ haukkasi kaiken ja vapaa-aikaa ei juurikaan ollut. Työlle on vielä toistaiseksi pakko antaa osansa, mutta onneksi vapaa-aikaa on nykyisin lähes riittävästi. Aiemmin kerroin, että terveyden merkitys on kasvanut. Sama juttu on vapaa-ajan kanssa. Siitä en enää tingi!

Ystävät

Te ystävät ihanat, harvat ja hyvät. Tuotte elämääni iloa, toivottavasti myös minä teille. Kiitos kun olette.

Millainen olisi sinun hyvän mielen aakkoslista?

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 comments
ElämäntaitoYleinen

Luonneanalyysiä: yli-innokas ja liian utelias kuormittuu helposti

by Annemaria
Kannan usein mukanani tunnetta, että elämässä on liikaa kaikkea. Liikaa töitä, liikaa tekemistä, liikaa tavaraa, liikaa suunnitelmia, liikaa odotuksia, liikaa huolia…

En oikein ymmärrä, miksi koen jatkuvasti olevani niin ylikuormittunut. Kaikki tuntuu olevan ihan mallillaan ja kotona on mieskin, joka kantaa suurimman vastuun kotitöistä. Siltikin pääkoppa tuntuu liian täydeltä ja mieltä kalvaa jatkuva riittämättömyyden tunne.

Sinkoilen sinne sun tänne ja siinä välissä yritän saada jotain tolkkua arjen vaateista. Öisin heräilen unista, joissa olen ajautunut mahdottomiin tilanteisiin ja herätessä tunnen suurta helpotusta, että kyse oli onneksi vain unesta.

Eniten tässä yhtälössä mättää se, että nykyisellään minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin. Nyt, jos koskaan, pitäisi olla tarpeeksi aikaa tehdä ja touhuta ja ennen kaikkea saada tehdyksi jotain sellaista, mitä on suunnitellut. En ehdi, en jaksa tai en muuten vaan saa aikaiseksi. Mihin ihmeeseen kaikki aikani oikein hukkaantuu?

Aina menossa jonnekin.

Vähensin seitsemän vuotta sitten leipätyön määrää reippaasti ja vaihdoin yrittäjyyden osa-aikatyöhön. Kuvittelin, että nyt jää aikaa purkaa vuosien suunnitelmia ja toiveita. Aloittaa uuden kielen opiskelu, opetella laittamaan ruokaa, uppoutua leivonnan saloihin, tehdä elämäntapamuutos, perustaa hyötypuutarha, kiertää Suomen kansallispuistot, lukea kaikki ne sadat kirjaklassikot, joita ei koskaan muka ennättänyt, opetella tuntemaan Suomen linnut ja päiväperhoset, osallistua eläinten hyväntekeväisyystoimintaan, suunnitella remonttia, matkustaa kaikkiin niihin maihin, joista olen aina haaveillut….

Maailmanvalloitukseni on vielä hieman vaiheessa. Sinuhe egyptiläinen lukematta. Espanjan opiskelu alkeistasolla. Hyötypuutarhani käsitti muutaman kesäyrtin. Painoa on tullut vain lisää ja kuntosali ei innosta. Perhostuntemukseni on edelleen nokkosperhostasoa. En osaa edelleenkään kokata enkä leipoa. Japani, Färsaaret ja Islanti vielä odottavat. Ja työrintamalla huomasin taas tekeväni täyttä päivää. Mikä ihme tässä kokonaisuudessa oikein mättää?

Ongelmani on luonteeni. Jos kysyt mistä pidän tai olen kiinnostunut, voin helposti luetella sadan asian listan. Jos taas kysyt, mistä en pidä, luettelosta tulee aika tynkä.

Olen kiinnostunut vähän kaikesta ja usein ihan äärilaidoista. Minua riivaa jonkin asteinen yliuteliaisuus kaikkea kohtaan. Tykkään yhtä paljon matkustaa kaupunkeihin kuin Lapin erämaahan. Rakastan metsää ja hiljaisuutta, mutta välillä kaipaan ihmisten keskelle suurkaupungin sykkeeseen. Viihdyn viiden tähden hotellissa, mutta myös vaatimattomassa eräkämpässä ilman mukavuuksia. Nautin nokipannukahveista nuotiotulilla, mutta siemailen mielelläni samppanjaa viinibaareissa. Haaveilen joutilaisuudesta, mutta täytän vapaa-aikani kaikella sälällä. Se, että tykkää vähän kaikesta, voi joskus olla jopa väsyttävää.

Elämä on tasapainoilua kaikkien ärsykkeiden keskellä.

Innostun myös helposti, mikä on samaan aikaan sekä heikkous että mahdollisuus. Kaikki te, jotka tunnistatte tämän piirteen itsessänne, tiedätte, miten helposti liika innostuminen voi johtaa niin hyvään, mutta valitettavasti loppupelissä myös ei-toivottuihin asioihin.

Kun tähän soppaan sekoitetaan aimo annos spontaanisuutta ja hitunen luovuutta, niin sitähän on hetken mielijohteesta menossa pää kolmentena jalkana milloin minnekin.

Olen yleensä valmis vähän kaikkeen ja lähden helposti mukaan asioihin, etenkin niihin, jotka ovat uusia ja ennen kokemattomia. Tässä vaan usein tahtoo käydä niin, että a) aika ei riitäkään tai b) ensi-innostuksen jälkeen asiat tuppaavat jäämään alkutekijöihin. Kyllästyn helposti ja ennen pitkää keksin taas uuden jutun. Pitkäjänteisyys ei totisesti ole minun taitolajini.

Inhoan myös ei-sanaa, joka johtaa usein siihen, että tilanteissa, joissa pitäisi sanoa ei, sanonkin ”vahingossa” kyllä. Ja sitten taas haron hiuksia ja poden aikapulaa. Koen töissäkin olevani jotenkin huono, jos en ole valmis ottamaan yhtämittaa lisätöitä.

Joskus pitäisi vain pysähtyä.

Voikohan ihminen luonteelleen mitään? Joskus vaan tuntuu, että olisi paljon helpompaa, jos pystyisi oikeasti tyytymään edes vähän vähempään, eikä olisi koko aikaa kurottamassa jotain uutta kohden. Kuulostaa ehkä kliseiseltä puhua hetkessä elämisestä ja pysähtymisestä, mutta tämä taito tekisi itselleni ilmiselvästi hyvää. Jos vain pystyisi.

Pian koittaa kauan kaivattu lomajakso ja pitkään odotettu matka. Valloitettavana on kolme ihanaa kaupunkia täynnä mielenkiintoa ja uusia houkutuksia. Aika ”paha” kombo tällaiselle luonteelle. Maailma odottaa haltuunottoa. Toivottavasti en ole kovin uupunut, kun palaan kotiin 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 comments
ElämäntaitoYleinen

Asioita, jotka juuri nyt surettavat

by Annemaria
Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.

Sodan monet kasvot

Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.

Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?

Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.

Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.

Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.

Ihminen vai luonto edellä?

Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.

Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.

Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.

Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?

Huoli läheisten terveydestä

Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!

Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.

Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.

Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.

Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.

Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 comments
ElämäntaitoEtelä-SavoSaimaaYleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

by Annemaria
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 comments