Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Lappi

ElämäLappiLuontomatkailu

Stressitön syysviikko Luostolla

by Annemaria 28.9.2024
Kun elämä murjoo ja mieli on maassa, varaa mökki ja lähde Lappiin. Kaikkea ei voi korjata eikä parantaa, mutta pohjoisen luonto pystyy keventämään taakkaa edes hitusen.

Me lähdettiin Luostolle, meille muistorikkaaseen ja merkitykselliseen Lapin kohteeseen, jossa olemme vuosien saatossa viettäneet aikaa kaikkina vuodenaikoina.

Monena juhannusyönä on juotu samppanjaa Ukko-Luoston huipulla ja monena jouluna istuttu lapintakan loimussa pakkasen paukutellessa kelomökin hirsiä. Luosto tulee aina olemaan meille erityinen.

Kun mies rupesi jossain vaiheessa puhumaan siitä, että olisi mukavaa lähteä katsomaan syksyn ruskaa Lappiin, aloin niiltä istuimilta etsimään meille sopivaa majoitusta. Booking.comista löysin tarpeisiimme juuri täydellisen mökin. Pieni punainen mökki nimeltään Taigakolo tarjosi kahdelle aikuiselle ylelliset puitteet ruskaviikon viettämiseen.

Täytyy sanoa, että tämä oli varmasti yksi parhaista koskaan vuokraamistamme mökeistä. Mökin tunnelma oli ihan omaa luokkaansa. Erityisesti meitä ihastuttivat mökin hienot yksityiskohdat sekä taidokas käsityön jälki rakenteissa ja kiintokalusteissa. Jykevät hirsiseinät ympärillä toivat hyvän olon tuntua ja kätkivät meidät turvallisesti uumeniinsa kuin koloon konsanaan.

Mökin laadukkaat astiat ja ruuanvalmistusvälineet ihastuttivat nekin. Mies totesi, että kerrankin on löytynyt mökki, jossa on terävät veitset ja kunnolliset paistinpannut. Mikäpä oli täällä kokata poroa.

Tulipa jälleen todistettua, miten paljon merkitystä miellyttävällä majoituksella on loman onnistumiseen. Meille ainakin.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuostolla-725x757.jpg

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakolo-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto4-725x966.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on taigakololuosto2-725x966.jpg

Päivisin ulkoilimme pirtsakassa syyssäässä Luoston retkeilyreiteillä. Mies vietti yhden päivän kalassa Ahvenlammella kirjolohia narraamassa ja minä kiipesin maisemia ihailemaan ja muistoja verestämään Ukko-Luoston huipulle.

Ukko-Luoston tunturin toiseen päähän (noin kahden kilometrin päähän säähavaintopallosta) oli ilmestynyt Metsähallituksen rakennuttama maisematupa. Tikkalaavun läheltä mökille nousee reitti, jonka jyrkimpiin kohtiin oli rakennettu metalliset portaat nousua helpottamaan. Tämä nousu ei ollut mielestäni yhtä raskas kuin tunturin toisessa päässä oleva Ukko-Luoston huipulle nouseva reitti, jossa joutuu kipuamaan 575 porrasta ja sitten vielä tarpomaan tovin jyrkkää rinnettä.

Voit nousta ylös tunturiin kumpaa reittiä tahansa ja kulkea reitin rengasreittinä kävellen tunturin lakea pitkin reilun kahden kilometrin välimatkan. Mikäli lähdet matkaan Luostonportilta, retkeilyreittien lähtöpaikalta Luoston keskustasta, rengasreitille tulee mittaa kaikkinensa noin 6,5 kilometriä.

Tänä vuonna ruska ei ollut paras mahdollinen. Kuivuus kellastutti puut ennenaikaisesti ja nyt ne jo pudottivat lehtiään, eivätkä lämpimät säät olleet saaneet maaruskaa loistoonsa. Mutta eipä sekään haitannut. Lapissa on minusta aina kaunista.

Carpe diem! Olipa ihanaa elää viikko huolettomuuden kuplassa. Karkotettiin syöpä helvetin kaukaisimpaan masuuniin ja nautittiin viikko niin huoletonta elämää kuin vain näissä oloissa pystyimme. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, saunottiin enemmän kuin varmaan koko kesänä ja iltaisin tunnelmoitiin ulkotakan tulilla. Kuunneltiin lempibiisejämme, juteltiin niitä näitä ja nautittiin Lapista täysillä. Näyttäytyivätpä revontuletkin meille loppuviikosta.

Hieman oli haikeaa lähteä ajelemaan takaisin kotiin. Tiedossa oli, että kupla pian puhkeaisi ja huolten, murheiden ja pelon sekainen arki olisi edessä. Onnellinen kuitenkin siitä, että tämä matka toteutui.

28.9.2024 6 comments
LappiLuontomatkailu

Ylä-Lapin helposti saavutettavat luontokohteet

by Annemaria 25.8.2024
Kylläpä tuntui mahtavalta päästä Lappiin tuulettamaan päätään ja kokemaan Lapin voimaannuttavaa ilmapiiriä. Vaikka tällä reissulla emme pystyneet yhdessä tekemään tutuiksi tulleita kalastus- ja patikointiretkiä, silti pääsimme nauttimaan upeista tunturimaisemista helpoimman kautta. Etsimme vain paikkoja, joihin pääsi autolla ilman suurempaa ponnistelua. Lapissa riittää tekemistä ja näkemistä, vaikka terveydelliset syyt rajoittaisivat maastossa liikkumista.

Koko talvi ja kevät on ollut meillä koettelemusten alhoa. Miehen syöpähoidot vaativat veronsa ja tekivät elämästämme melkoista vuoristorataa. Jatkuvien vastoinkäymisten ja pettymysten arjessa tuskin uskalsimme suunnitella mitään huomista pidemmälle. Unelma Lapin jokavuotisesta kesäreissusta kyti kuitenkin ja voimistui pitkin kesää.

Kuin ihmeen kautta miehen vointi ja jaksaminen alkoivat pikku hiljaa kesän kuluessa parantua ja niin uskalsimme loppukesästä suunnata automme kohti maamme pohjoisinta kolkkaa. Teimme kiertomatkan sektorilla Saariselkä – Inari – Utsjoki – Ylläs. Entuudestaan kaikki meille tuttuja paikkoja, mutta nyt perspektiivi oli vähän erilainen.

Saariselän helpot tunturikohteet

Jokainen Saariselällä käynyt tietää kahvilan Kaunispään huipulla. Autolla pääsee asfalttitietä tunturin laelle, josta avautuvat hienot ja avarat maisemat.

Toinen helppo keino päästä tunturiylängölle on ajaa Urupään parkkipaikalle ja nousta siitä polkua pitkin muutaman sadan metrin mittainen matka kohti Urupään huipulla sijaitsevaa mastoa. Parkkipaikka sijaitsee valtatie E75:n varrella noin neljän kilometrin päässä Saariselän liittymästä, siinä kohtaa missä tien toisella puolella on pätkä poroaitaa.

Loiva nousu palkitaan hienoilla tunturimaisemilla ja mikä parasta, täällä saa nauttia näkymistä kaikessa rauhassa aivan kuin olisi syvemmälläkin erämaassa.

Inarissa Juutuanjoen ja Inarijärven maisemissa

Juutuanjoki on miehelle rakas kalapaikka vuosien varrelta ja siksi se kuului meidän ehdottomiin käyntipaikkoihin.

Helpoin tapa päästä yhdelle joen hienoimmista koskimaisemista on jättää auto Kittiläntien varren parkkipaikalle, jossa on viitta Jäniskoski. Parkkipaikalta on vain noin 300 metrin matka tasaista tienpohjaa Jäniskosken sillalle, jonka toisella puolen on laavu, jossa on mukava kahvitella.

Toinen upea Juutuanjoen koski on Ritakoski, jonka parkkipaikka on noin kuuden kilometrin päässä Inarin kirkolta samaisen Kittiläntien varrella. Valitettavasti emme ainakaan huomanneet tien varressa minkäänlaista tienviittaa. Parkkipaikalta on polkua pitkin noin 300 metrin matka runsaana ryöppyävän kosken laavulle.

Jos pystyt kävelemään vähän pidemmän reitin, Juutuan rantoja kiertää mukava 5,8 kilometrin mittainen helppo luontopolku. Reittikuvaus löytyy täältä: https://www.luontoon.fi/inari/reitit/juutuanluontopolku

Inarijärven karuja maisemia pääsee ihastelemaan Inarijärven risteilyllä kesäkuun alkupuoliskolta syyskuun puoliväliin. Katamaraaniristeilyt lähtevät Inarin Siida museon vierestä ajankohdasta riippuen kerran tai kahdesti päivässä.

Teimme risteilyn muutama vuosi takaperin, jolloin pääsi vielä jalkautumaan Ukonsaareen. Nykyisin alus vain kiertää tämän saamelaisten pyhän saaren, mutta Inarijärven kauneudessa riittää kyllä ihailtavaa ilman tätäkin käyntiä.

Yövyimme Inarissa muuten tosi viihtyisässä hotellissa, Wilderness Hotel Inarissa, joka sijaitsee Inarijärven rannalla. Rakastuimme molemmat tämän hotellin miellyttävään tunnelmaan, kauniiseen sisustukseen ja hyvään ruokaa. Yövyimme resortin Chalet-huoneistossa, joissa oli hotellihuonetta enemmän tilaa ja mikä parasta, ilmalämpöpumppu. Elokuun helteillä viilennykselle oli tarvetta.

Utsjoella pohjoisen eksotiikkaa

Miehen kanssa on tullut parikin kertaa käytyä Tenolla, mutta tällä reissulla kalastusta enemmän viehätyin Utsjoen huikeista maisemista. Pitkät tunturijonot, Tenon rantamaisemat ja Suomen pohjoisin järvi tekivät vaikutuksen ja oman plussansa toi vielä Norjan läheisyys.

Myös Utsjoella pääsee tunturiin autoillen. Ailigastunturille voi ajaa hiekkatietä pitkin, kunhan maksaa ensin viiden euron hintaisen tienkäyttömaksun. Maksun voi maksaa Ailigastien alussa olevan kyltin QR-koodilla tai käydä maksamassa Utsjoen kylätalo Giisassa.

Ylös johtavalla tiellä oli yksi hieman huonompi kohta, muuten tie oli kelvollinen ja johti suoraan huipulle maston viereen, jossa on parkkipaikka. Tien puolivälissä on poroportti, joka tulee muistaa sulkea jälkeensä.

Jos kävelet maston oikealle puolelle, näet hienot maisemat Utsjoen kirkonkylään ja Tenolle. Vasemmalla puolella taas avautuu tuntureita silmän kantamattomiin. Täällä olisi mukava patikoida avoimessa maastossa vaikka pidempikin lenkki. Kaltaiselleni eksyjälle suunnistamista helpottaa kaikkialle näkyvä linkkimasto.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Utsjoella on maamme pohjoisin järvi Pulmankijärvi, joka on aikoinaan ollut Jäämeren vuono. Siitä syystä järven kaloihin kuuluu yllätyksellisesti kampela.

Hieman ennen Norjan rajaa Nuorgamissa kääntyy oikealle tie, jossa kyltti Pulmankijärvi. Päällystetty tie johtaa avoimelle tunturiylängölle. Tien alussa on parkkipaikka, jonka vieressä tien toisella puolella on kivistä tehty jokivenettä muistuttava taideteos ja luonnon kivistä rakennettu pöytäryhmä. Alempana on pari tunturilampea, jonka rannoilta löysimme vielä muutaman kesän viimeisen hillan.

Ajoimme tien päähän asti Pulmankijoelle. Hiekkasärkkien keskellä mutkitteleva joki olisi varsin ihanteellinen melontaan.

Utsjoella kävijälle oma lukunsa on pohjoisen Norjan huikea luonto. Tällä kertaa me piipahdimme ihan vain iltaretkellä katsomassa Høyholmenin niemeä. Kyse on Tenovuonon suulla, Jäämeren rannalla olevasta pitkästä niemestä, joka on luonnonsuojelualuetta.

Perille löydät, kun ajat ensin Nuorgamiin ja sieltä rajan yli kohti Tana bruta. Jatka matkaa Tanan kohdalla kohti Berlevågia. Kun Tanasta on ajettu 37 km, käänny vasemmalle kyltin Høyholmen 3 kohdalta.

Oli mielenkiintoista hypätä hetkessä merellisiin maisemiin ja tuoksuihin. Myös lintuharrastajalle täällä on nähtävää.

Utsjoella yövyimme lähellä Nuorgamia Tenojoen tunturimaisemissa. Nappasin Booking.comista mökin nimeltä Arctic Aurora Borealis Cottages. Ihan kiva, tilava ja hyvin varusteltu mökki olisi ollut ihanteellinen majoituskohde isommallekin porukalle.

Mökki sijaitsi Lohiranta-nimisessä mökkikylässä. Suvanto-nimiseltä mökiltä aukesi hienot Teno- ja tunturinäkymät, mutta viereiseltä samanlaiselta Väylä-mökiltä todennäköisemmin vieläkin paremmat.

Mökin terassilla istuskellessa mietin, että onkohan täällä Suomen puhtain ja parhaimmalle tuoksuvin ilma. Suopursun ja tunturikoivun yhdistelmä tuoksui niin käsittämättömän hyvältä ja raikkaalta.

Ylläs – vanhoja metsiä ja luontopolkuja

Meidän kahden viikon Lapin roadtrip päättyi Ylläkselle. Helpoin tapa täällä on päästä ihailemaan tunturimaisemia ajamalla gondolihissilla 719 metrin korkeuteen Yllästunturin laelle. Valitettavasti sinä päivänä, kun meillä olisi ollut aikeissa tehdä tämä matka, hissi oli suljettu kovan tuulen takia.

Muutama vuosi takaperin teimme tuon matkan ja kyllähän tuolta laelta avautuvat hienot maisemat. Hyvällä säällä pääsee näkemään Pallastuntureille asti.

Jos pystyt kulkemaan muutaman kilometrin helpohkossa maastossa, suosittelen luontokeskus Kellokkaalta lähtevää Varkaankurun reittiä. Tein reitin rengasreittinä niin, että kuljin ensin Varkaankurun kodalle johtavaa reittiä noin puolentoista kilometrin matkan. Kodalta lähdin kulkemaan takaisinpäin Varkaankurunpolkua, josta oli parkkipaikalle arviolta vajaa kaksi kilometriä.

Etenkin paluumatkan reitti oli viehättävä. Oli helppoa tallustella alaspäin metallisia pitkoksia pitkin ja samalla ihastella ikiaikaisia puita ja vesiputouksia sekä kuunnella tunturipurojen solinaa. Kiitin mielessäni Matsähallitusta, joka rakentaa meille näin hienoja retkeilyreitistöjä. Ainoastaan reitin lopussa joutui hieman ponnistelemaan ylämäkeen juuri ennen Kellokkaalle tuloa.

Liikkumisen rajoitteista huolimatta Lapissa on mahdollista nähdä kauniita paikkoja ja tehdä kaikenlaista kiinnostavaa. Oma lisänsä meidän matkaamme oli Suomen ainoa saamelaismusiikin festari Ijahis idja. Satuimme olemaan Inarissa festarien aikaan ja pitihän tämäkin käydä kokemassa.

Musiikki ei ehkä niinkään auennut, mutta suurin mielenkiinnon kohde itselläni olivat kauniit käsityönä tehdyt saamelaispuvut ja niihin kuuluvat upeat hopeakorut. Kiinnostava kokemus tämäkin.

Onko sinulla antaa lisää vinkkejä, miten Lapissa pääsee helposti tunturiin tai näkemään kauniita pohjoisen maisemia ilman suurempaa ponnistelua?

25.8.2024 12 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Levi vs Saariselkä – kumpi on parempi kohde kesäretkeilijälle?

by Annemaria 2.9.2023
Tiedän, tiedän. Vertailut ovat aina vaarallisia ja kokemukset yksilöllisiä. Yhdessä on hyvää yksi ja toisessa toinen. Mutta eihän sille mitään voi, että toisiinsa verrattavista kohteista johonkin vaan tykästyy enemmän. Näin kävi minullekin tämän kesän Lapin reissullamme.

Uusia kohteita minulle eivät olleet kumpikaan. Niin Levillä kuin Saariselälläkin on tullut käytyä kesä- ja syysaikaan useamman kerran vuosien varrella. Tutuksi ovat tulleet myös monet alueiden retkeilyreitit niin läheltä kuin kauempaakin.

Levin yleisilme

Kukapa ei tuntisi Leviä, onhan se maamme laajin talviurheilukeskus ja laskettelijoiden ikisuosikki. Palvelutarjonnaltaan Levi vetää varmasti pidemmän korren kaikilla mittareilla. Kauppoja ja ravintoloita on enemmän kuin pienessä kaupungissa, tosin kesäkuukausina aika moni paikka on suljettuna.

Naureskelimme sitä, että kesäaikaan Levin keskustassa kävellessä paikka on kuin katastrofielokuvasta. Kuolleen kaupungin katuja vaelsimme vain me ainoat eloonjääneet 🙂 Ennen ruskaviikkoja alueella on yllättävän rauhallista.

Levin keskustan rakentamiselle täytyy nostaa hattua. Vaikka rakentaminen on kovin tiivistä, rakennukset ovat samantyylisiä ja itseasiassa suurimmaksi osaksi kauniita. Kiven ja puun yhdistelmää on käytetty rakentamisessa paljon ja lähekkäin sijaitsevat rakennukset sopivat hyvin toinen toisiinsa. Kokonaisuus näyttää hallitulta, mutta ei lainkaan tylsältä.

Levi on pitkälle rakennettua, jonka tieltä on saanut ikävä kyllä luonto väistyä. Vähäinen alueen metsä on nuorehkoa ja pusikkoista sekametsää. Ainoat viitteet Levin vanhemmasta metsästä keloineen näin rinteillä ajaessamme Levitunturin huipulle. Oikaiskaa virheellinen kuvani, jos tiedätte Levin alueella olevan vanhaa metsää. Minä en ole huomannut.

Hiljainen on kylätie.
Autolla tunturiin. Levitunturin laella.
Levitunturin huippu on oiva paikka auringonlaskujen ihailuun.

Saariselän yleisilme

Saariselällä huomaa, että ollaan huomattavasti iäkkäämmässä lomakeskuksessa. Koska rakennukset ovat nousseet vuosikymmenten aikana, eikä rakentamista ole ilmeisesti juurikaan kontrolloitu, alueen yleisilme on sekava ja hajanainen.

Vanhoja lautarakenteisia rivareita, korkeahkoja hotelleja, sekalaisia ravintolarakennuksia, katsojan silmin kaikki ripoteltuna epämääräisesti. Yhtenäinen ilme puuttuu ja jos ihan varovaisesti uskaltaisin sanoa, Saariselän keskusta vaikuttaa Leviä selkeästi vaatimattomammalta. Saariselkä on vähän kuin Levin maalaisserkku.

Palvelutarjonta ei yllä Levin tasolle, mutta kyllä täälläkin ravintoloita ja muita palveluita on riittämiin. Alueen suurin päivittäistavarakauppa Kuukkeli paloi viime vuonna maantasolle ja kauppa sijaitsee tällä hetkellä väistötiloissa. Uuden rakennuksen rakennustöitä oltiin käyntihetkellämme juuri aloittelemassa, joten jos kaikki menee hyvin, uusi kauppakeskus on valmiina ensi kesänä.

Siltikin pidän Saariselästä huomattavasti Leviä enemmän. Maasto itsessään on vaihtelevampaa ja täällä todella huomaa olevansa Lapissa. Maasto on avointa ja tunturijonoja piirtyy näkyviin liikuit sitten missä vain.

Rakastan myös sitä, että Saariselällä on paljolti vanhaa luonnonhoitometsää käkkärämäntyineen, keloineen ja luppokuusikoineen.

Majoituskapasiteettia molemmilla lomakeskuksilla on melkoisesti, joten kesäaikaan ennen ruskaviikkoja majoitusta saa molemmista paikoista tosi mukavaan hintaan.

Kelorakkautta.
Saariselän avaruutta.
Helpolla tunturiin Saariselällä. Auto on vajaan 500 metrin päässä.

Patikointi Levillä

Olen huomannut, että paikat, joiden retkeilyä hallinnoi Metsähallitus, ovat aatelia. Metsiemme hallitus satsaa paljon reitistöihin ja niiden kunnossapitoon. Uusia reittejä rakennetaan jatkuvasti, vanhoja pidetään hyvässä kunnossa ja retkeilijöiden palvelut, kuten tulipaikat, laavut, vessat, päivätuvat ja yöpymiseen soveltuvat autiotuvat ovat usein huippuluokkaa.

Kun vertailin tällä reissulla Leviä ja Saariselkää, huomasin tämän eron. Levin keskustan tuntumassa ei ole ollenkaan niin hyvää retkeilyreitistöä kuin Saariselällä, jonka patikkapolut kulkevat Urho-Kekkosen kansallispuistossa ja ovat Metsähallituksen ylläpitämiä.

Koska mies lähti kalaan, olin Levillä päivän ilman autoa ja selvittelin millaisia mahdollisuuksia autottomalla on päästä päiväretkelle tunturiin. Ehkä se helpoin tapa olisi ollut kivuta portaita pitkin Levitunturin huipulle, mutta tänne olimme ajaneet autolla jo edellisenä iltana ja kaipasin laskettelurinteen sijaan jotain oikeaa patikkaa ja tunturielämystä.

Muuten, jos haluat nähdä täydellisiä auringonlaskuja, hieno ja helposti saavutettava paikka on ajaa autolla Levitunturin huipulle.

Päätin kivuta Kätkätunturiin, jonne johtavalle reitille pääsin Levin keskustasta kutakuinkin K5-hotellin takaa. Opasteiden mukaan reitille pääsi kahta kautta, joten vähän meni arvailuksi. Valitsin vasemmalle kääntyvän reitin, joka kulki aluksi Immeljärven rantaa pitkin ja kääntyi sieltä sekametsään. Immeljärvelle pääsee ajamaan myös autolla, jos haluat vähän lyhentää matkaa.

Juurakkoista ja kivistä polkua pitkin nousu oli paikka paikoin melko rankkaa. Mietin mielessäni, että jos reitti olisi Metsähallituksen hoidossa, sitä todennäköisemmin olisi paranneltu.

Reitti kulki myös suurimman osan nuorehkon metsän pusikoissa, joten näköaloja pääsi ihailemaan vasta lähempänä tunturin lakea. Ylhäälle päästyäni ihmettelin huonoa reittiopastusta. Laella oli kaksi kylttiä, joista toinen osoitti tulosuuntaan Levi 5 km ja toinen kyltti viitoitti 200 metrin päässä olevalle laavulle. Karttojen mukaan takaisin olisi päässyt myös toista reittiä, mutta koska mitään opasteita ei ollut, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi palata tuloreittiä pitkin.

Minusta Levin parhaat retkeilyreitit löytyvät pienen ajomatkan päästä. 30 kilsan päässä on Aakenustunturi, 50 kilometrin päässä helposti saavutettava Särkitunturi, eikä Pallas-Yllästunturin kansallispuistoonkaan ole kuin noin 60 kilometrin matka. Tässä kolme postausta, joissa kerron tarkemmin noista reiteistä:

Päiväretki Aakenustunturille

Särkitunturi – ei niin korkea, mutta julmetun kaunis

Aivojen puhdistusvaellus Muonion hiemoimmalle tunturille Pallakselle

Kätkätunturille noustiin ensin juurakkoista polkua.
Lähempänä lakea polku muuttui kivikkoiseksi.
Aika ylös piti kivuta ennen kuin jotain alkoi näkyä. Vastapäätä Levitunturi.
Kätkätunturilta avautui hieno maisema.
Voimille otti, mutta jaksoinpas.

Patikointi Saariselällä

Patikointireittien monipuolisuus ja runsaus ovat asioita, jotka vetävät pisteet Saariselälle. Ihan keskustan tuntumasta on lähtöpaikka useille lähireiteille, joissa on mukavasti valikoimaa erityisesti kevyemmissä muutaman kilometrin mittaisissa patikkapoluissa.

Erinomaisesti merkityistä reiteistä suurin osa on rakennettu ympyräreiteiksi, joka tuo mukavasti vaihtelua kulkemiseen.

Kiinnitin huomiota, että Saariselällä näytti olevan aika paljon iäkkäämpää porukkaa. Liekö syynä se, että tarjolla on paljon helppokulkuista maastoa, johon pääsee hieman heikommillakin jaloilla?

Saariselän kupeessa oleva Kiilopää on toinen lähtöpiste monille reiteille, joten kaikenlaisiin tarpeisiin ja kaikenlaisille kuntotasoille vaihtoehtoja piisaa. Ja vaikka kuntoa tai liikuntakykyä ei juurikaan olisi, Saariselällä pääsee tunturiin myös helposti. Autolla voi ajaa Kaunispään huipulle ja Urupäälle pääsee autolla melkein viereen.

Huomasin myös, että maastopyöräilijöitä näkyi Saariselällä paljon. Mikäpä sen mukavampaa kuin pyöräillä vaikkapa avotunturissa.

Mies pyysi vielä sanomaan, että kalastuksellisesti Saariselkä ympäristöineen on hänen mielestään parempi ja monipuolisempi.

Tässä aiempia kokemuksiani Saariselältä:

3 x helposti tunturiin Saariselällä

Viikon putki Lapissa otti voimille

Saariselälle rakennetaan upeaa ”porttia” retkeilyreittien lähtöpisteeseen.
Etätöiden välilläkin ehti luontoon.
Niin hieno tämä Aurora-päivätupa. Rakennuksen edessä on iso terassi revontulien ja tähtitaivaan tarkkailuun.
Kylläpä on retkeilijöille oikein baana tehty.

Summa summarum

Jos pitäisi valita lumettoman ajan Lapin kohde Levin ja Saariselän väliltä, kääntyisin ehdottomasti Saariselän kannalle. Pidän enemmän sen vaihtelevasta maastosta, vanhoista metsistä ja monipuolisista retkeilymahdollisuuksista. Talvikausi onkin sitten toinen juttu.

2.9.2023 4 comments
LappiLuontomatkailu

Päiväretki Aakenustunturille

by Annemaria 9.8.2023

Hartaasti odotetulla ja nautinnollisella kesällä on yksi huono puoli. Tämä ihana vuoden jakso tuppaa hujahtamaan joka vuosi ohitse ihan liian nopeasti. Yksi päivä vain havahtuu siihen, että ilta pimenee ja elokuuta ollaan menossa jo hyvää haipakkaa. Siinä kohtaa itselleni yleensä iskee tarve päästä Lappiin.

Niin ihanaa kuin onkin olla kotona Saimaan rannalla, elokuu ja Lappi tuntuvat loppukesästä hyvältä yhdistelmältä. Silmiini ilmestyy hillankiilto samalla kun miehen perhovapakäsi alkaa hermostuneesti vipattaa.

Niinpä meidän autoon pakattiin tänäkin kesänä retkeilyrompetta ja kalastusvälineitä ja rouva Hillamania ja herra Taimenentoivossa suunnistivat kohti pohjoista. Mukana kulki myös työkoneeni, koska varsinainen lomajakso itselläni on vasta loppuvuodesta. Siunattu etätyömahdollisuus, joka antaa elämään vapautta ja liikkumatilaa!

Tänä kesänä matkasimme Rukan kautta Leville. Puolen vuorokauden mittaiset ajomatkat ovat nykyisellään puuduttavia, joten yöpyminen matkan varrella helpottaa kummasti matkantekoa.

Kesäkuukausina pohjoisesta saa majoitusta mukavaan hintaan. Booking.comin kautta löytyi kahden hengen hotellihuone 68 eurolla aamiaisella, jota voi pitää sangen kohtuuhintaisena.

Rukan Arctic Zone hotelli oli meistä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Huone oli siisti ja todella tilava. Aamiainenkin oli ihan riittävä, vaikka vähän riisuttua perussettiä olikin. Joka tapauksessa, kiva oli aamulla jatkaa matkaa eteenpäin levänneenä ja ravittuna.

Hillamaaninen sai jo matkalla lääkettä tautiinsa, sillä muutamalla suopoikkeamalla keräsimme matkan ensimmäiset hillakilot. Tosin tänä vuonna olimme hillan suhteen ikävä kyllä jo myöhässä. Paras kausi olisi ollut viikko tai kaksi takaperin, sillä marjat alkoivat olla jo ylikypsiä.

Lääkettä hillamaniaan jo menomatkalla.
Kyllä luonto tietää. Syksy on selvästi lähempänä kuin uskoisikaan.

Levi ei ole koskaan ollut lempikohteitani Lapissa. Parhaiten tämä paikka palvelee mielestäni talvimatkailijaa, joka kaipaa ympärilleen paljon palveluita ja vilkasta iltaelämää. Itse haen Lapista rauhaa ja luontoa, joka Levin keskustassa ei juurikaan nouse esiin. Mutta onneksi täällä voi pitää ”base campia” ja tehdä päiväretkiä ympäristöön.

Meidän ensimmäinen patikkaretki suuntautui Aakenustunturille. Ajoimme Totovaaran parkkipaikalle (n. 30 km Levin keskustasta), mistä lähtevät eri pituiset retkeilyreitit Aakenustunturille ja sen ympäristöön.

Aakenustunturilla on kolme lakea ja päätimme ensialkuun kivuta niistä lähimmälle Vasalaelle. Tänne pystyy kapuamaan huonommallakin kunnolla, sillä lähes ylös asti pääsee kulkemaan kivituhkalla tasoitettua polkua pitkin. Polku kulkee aluksi sekametsässä ja nousee pikkuhiljaa ylöspäin kohti lakea.

Lämmin sää ja yhtäjaksoinen nousu saivat kummasti hien pintaan ja pulssin nousemaan, mutta kulku tasaista reittiä pitkin oli pääosin helppoa. Ainoastaan lähellä lakea joutui pienen matkan kulkemaan rakkakivikossa.

Vasalaella tuntui voimia olevan kummasti jäljellä. Päätimme jatkaa matkaa ainakin vielä kaksi kilometriä eteenpäin Metsähallituksen rakentamalle uudelle Aakenustuvalle.

Alkumatka oli helppoa ja hymykin sen mukaista.
Koko ajan noustiin ylemmäs näköalojen samalla parantuessa.
Laen tuntumassa oli pieni pätkä rakkaa.
Opasteet olivat suurimman osan reittiä hyvät.
Heti Vasatunturin jälkeen oli kiva näköalapaikka.
Aakenustupaa kohden.

Reitti tuvalle asti oli hyvin merkitty. Korkeiden tolppien päässä olevat nuolet viitoittivat tietä näkyvästi ja antoivat ainakin minulle mukavan turvallisuuden tunteen. Vaikka pelkään maastossa yli kaiken eksymistä, tänne saakka olisin uskaltanut taivaltaa jopa ypöyksin.

Olipa Metsähallitus tehnyt hienon autiotuvan. On mahtavaa, että kuka tahansa voi lyhytaikaisesti yöpyä täällä aivan ilmaiseksi. Pihalla oli tulipaikka ja vieressä kerrassaan siisti vessarakennus. Tällaisista, suorastaan ylellisistä palveluista retkeilijöille tulee niin hyvä mieli. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.

Aakenustuvalla pähkäilimme retkemme seuraavaa etappia. Vaihtoehtoja olisi ollut palata samaa reittiä takaisin tai jatkaa kulkua 11 kilometrin mittaisella Moloslaenkierroksella. Jälkimmäinen tuntui hyvältä vaihtoehdolta erityisesti sen vuoksi, että se kulki takaisin tunturin toista reunaa. Meillä oli vielä evästä ja juomaakin repussa, joten päätimme kulkea takaisin tätä hieman pidempää reittiä pitkin.

Aakenustupa rakennettiin kesällä 2021.

Emme osanneet ottaa täysin huomioon, että maastoreitti oli huomattavasti vaativampaa kuljettavaa kuin alkumatkan tasainen kivituhkapolku. 11 kilsaa tuntuu ihan käypäiseltä matkalta, mutta maastoon sijoitettuna matkan vaativuus on jotain ihan muuta kuin tasaista tietä pitkin talsittaessa.

Kun tunturilta laskeuduttiin alaspäin lähemmäksi metsänrajaa, reitti oli noin neljän kilometrin osalta melko ikävää kuljettavaa. Kapealla polulla kivikossa ja juurakossa sai askeliaan asetella huolella. Reitillä oli vaihtelevaa nousua ja laskua vuoronperään.

Sen sijaan ylempänä tunturissa näköalat palkitsivat. Tunturilappi avautui komeasti ympärille ja hiveli luontofriikin silmää. Tällä jaksoi taivaltaa, vaikka kieltämättä väsymys pyrki pahasti takkiin ja jalka alkoi kivikossa loppua kohden ikävästi lipsua ja kompastella.

Reitille osuu muuten mielenkiintoinen nähtävyys, vaikka surullinen pala historiaa onkin. Polun varrella oli jäänteitä saksalaisesta kuljetuskone Junkers Ju-52:sta, joka törmäsi vuonna 1944 lumimyrskyssä Moloslaen rinteeseen.

Onnettomuudessa kuoli välittömästi koneen ohjaaja ja kaksi matkustajaa. Koneessa ollut konekivääriampuja eli pahoin loukkaantuneena useita päiviä yrittäen turhaan saada apua hätäraketeilla. Reilun parin kuukauden päästä paikalle osui suomalainen hiihtopartio, joka löysi ainoan eloonjääneen, nuoren koiranpennun.

Pakollinen maisemaselfie.
Aakenustuvan jälkeen lähdettiin laskeutumaan.
Tähän päättyi neljän saksalaissotilaan matka Jatkosodassa 1944.

Viimeisillä kilometreillä reittimme pusikko-osuudella alkoi minulle hiipiä pelko selkäpiihin. Tuntui, ettei reitti lopu koskaan ja aloin jo miettiä, että ollaankohan me enää reitillä lainkaan. Näkyvät korkeat tolpat olivat loppuneet ajat sitten ja olimme seuranneet lyhyitä tolppia, jotka putkahtelivat kapealla polulla näkyviin turhankin harvakseltaan.

Tuli taas mieleen yksi patikoinnin perussäännöistä. Tutustu etukäteen reittiisi ja hanki mukaasi kartta, jotta tiedät mistä kulkea. Onneksi puhelimessa oli kenttää ja miehen jahtikarttasovellus sijoitti meidät kartalle. Vielä noin puolisen kilometriä eteenpäin ja sitten yhdistyisimme samalle kivituhkapolulle, josta lähdimme liikkeelle.

Pääsimme lopulta takaisin autolle, vaikka melkoisen väsyneitä olimmekin. Tässäkin kohtaa huomaan, ettei kaikki ole ihan yhtä helppoa kuin aiemmin. Rasituksessa alkaa jalka painaa selkeästi enemmän kuin ennen. Mutta siitä olen niin iloinen, että vielä jaksan.

Kipuaminen tunturiin kannatti jälleen. Kauniit maisemat palkitsivat ja hyvää mieltä tuli rutkasti kotiin tuomiseksi.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

9.8.2023 2 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Pyhän parhaat palat. Mitä tehdä kesällä Pyhätunturin alueella?

by Annemaria 14.8.2022
Monelle tulee Pyhästä mieleen vilkas talvilomakohde, eikä syyttä. Onhan alueella monipuolinen latuverkosto ja runsas rinnetarjonta laskettelijoille. Mutta Pyhän alue on myös kesäaikaan erinomainen kohde erityisesti luontomatkailijalle. Retkeilyreittejä, tuntureita ja luontopalveluita on sen verran paljon, että on lähinnä vaikea valita, mihin mielenkiintonsa suuntaisi. Tässä omat vinkkini.

Pyhällä kannattaa ensimmäiseksi suunnistaa Luontokeskus Naavaan……ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.

Isokuru – Suomen syvin rotko

Jos käyt katsomassa Pyhällä vain yhden kohteen, mene Isokuruun. Vaikka olen kävellyt Isokurun (toiselta nimeltään Pyhäkuru) läpi useita kertoja, aina se tekee yhtä suuren vaikutuksen. 220 metriä syvän kurun maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. Reitti kulkee Kultakeron ja Ukonhatun huippujen välimaastossa rotkon pohjalla, jota reunustavat korkeat ja jyrkät rakkakivirinteet.

Pitkään suljettuna ollut kuru avattiin kävijöille nyt loppukesästä. Metsähallitus rakennutti kuruun uudet portaat ja laituripolun, joka johtaa noin kilometrin matkan kurun päästä päähän. Matkaa Luontokeskus Naavalta kurun alkuun tulee noin kaksi kilometriä.

Ennen kuruun laskeutumista reitin alussa on laavu, kota ja käymälä. Niiden jälkeen kuruun laskeudutaan tukevia metalliportaita pitkin. Jos vain pystyt kulkemaan portaita, laskeutuminen ei ole vaikeaa ja kurun läpi johtava lankutettu reitti on tosi helppo tepastella. Voi keskittyä täysin ympäröivään maisemaan tarvitsematta tuijottaa koko ajan jalkoihinsa.

Kannattaa huomioida, että kurussa liikkuminen on sallittu vain merkityllä reitillä ja vain kesäaikaan. Talvikautena lumivyöryriski on liian suuri.

Kiitos Metsähallitus näin hienoista rakennelmista. Kyllä on retkeileminen nyt helppoa.

Kurun toisessa päässä on Pyhänkasteenlampi ja ihka oikea vesiputous, Pyhänkasteenputous. Nimensä nämä paikat ovat saaneet siitä, kun 1600-luvulla saamelaisia käännytettiin kristinuskoon.

Kurun toisesta päästä nousevat sykettä nostattavat portaat ylös Uhriharjulle. Vaikka porrasrivi on pitkä ja uuvuttava, jo pelkästään ylhäältä avautuvien näköalojen takia kannattaa kivuta. Portaiden varrella on penkkejä, joissa pystyy levähtämään.

Ylhäältä jatkoimme vielä pienen matkan Karhunjuomalammelle, joka on keskeinen paikka monien retkeilyreittien yhtymäkohdassa. Karhunjuomalammella on päivätupa, laavu ja huussi. Portaita lukuunottamatta koko reitti on helpohko. Edestakainen matka Luontokeskus Naavalta on noin 10 kilometriä.

Paljon on portaita Isokurun toisessa päässä, mutta kipuaminen kannattaa.Ylhäällä, kippis!Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.

Aittakuru – merkillinen esiintymisareena keskellä luontoa

Toinen kuru, jossa Pyhällä kannattaa käydä, on helposti saavutettava Aittakuru. Erikoista Aittakurussa on sen toisesta päästä löytyvä vaikuttava esiintymispaikka.

Auton voi jättää Pyhän päätien varrella olevalle Aittakurun merkitylle pysäköintipaikalle. Reitti kuruun lähtee tien toiselta puolelta ja kulkee ensin latupohjaa pitkin ja jatkuu siitä kurua pitkin helppona laituripolkuna. Mutkittelevaa lankkusiltaa pitkin on helppo astella ja kulkijasta tuntuu, että silta vain jatkuu ja jatkuu…. Kunnes yhtäkkiä tupsahdetaan maailman ihmeellisimmälle luonnon keskellä olevalle ulkoilmanäyttämölle.

Kurun pohjalla on varsinainen esiintymislava. Katsomo on useita kymmeniä metrejä korkeammalla kurun pohjoisrinteellä. Nämä rakennettiin Pyhä Unplugged -musiikkitapahtumaa varten, joka on Pyhällä järjestetty jo 20 vuoden ajan. Kävin fiilistelemässä kurussa ennen tulevia esityksiä. Hiirenhiljaisuus, mikä siellä vallitsi, oli käsittämätöntä. Täällä kirjaimellisesti kuulee pienimmänkin rasahduksen.

Lankkusiltaa pitkin pääsee tässäkin kurussa helposti kulkemaan.Konsertti täällä oli elämys.

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Pyhä Unplugged -tapahtumaan ja ostimme liput Johanna Iivanaisen ja Pepe Wilbergin konserttiin juuri tuonne Aittakuruun. Konsertin aikana taivas itki muutamaan otteeseen ja niin itkin minäkin, tosin vain liikutuksesta. Tuo konsertti luonnon helman hiljaisuudessa ja Lapin jylhissä maisemissa oli kerrassaan koskettava.

Paikan akustiikka on niin loistava, että jokaisen instrumentin, jokaisen sanan ja jokaisen sävelen kuulee uskomattoman selvästi. Kun Pepe Willberg esitti Myrskyluodon Maijan ja maailman kauneimman rakkauslaulun, Sinua, sinua rakastan, olin pakahtua ihastuksesta. Pepe sai tällä kertaa naisen kyyneliin.

Päätimme miehen kanssa, että ensi vuonna tulemme tuohon tapahtumaan uudelleen. Pyhä Unplugged järjestetään vuosittain elokuun alkupuoliskolla ja se käsittää useita sekä ilmaisia että maksullisia konsertteja eri puolilla Pyhää.

Aittakurusta kannattaa poistua katsomon takaa. Sieltä avautuvat hienot maisemat yli Pyhäjärven. Alastulo on helppoa kodan kohdalta laskeutuvia portaita pitkin.

Vettä vihmoi välillä, mutta eipä se haitannut tätä upeaa konserttikokemusta. Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.

Soutaja – ei niin vaativa tunturin valloitus

370-metrinen Pyhäjärven itärannalla sijaitseva Soutaja-tunturi ei ole Pyhän korkeimpia, eikä myöskään tunnetuimpia. Vaikka olemme käyneet Pyhällä kymmeniä kertoa, tämä tunturi on jostain syystä jäänyt meillekin aiemmin huomiotta.

Ihan käymisen arvoinen ja helpohkosti saavutettava tunturi kuitenkin on kyseessä. Virallinen reitti lähtee Aittakurun parkkipaikan takaa ja se on merkitty maastoon violetin värisillä neliöillä.

Reitti kulkee loivasti metsäistä polkua pitkin, mutta nousu ei ole mitenkään haastavaa. Jalkoihinsa tosin joutuu vähän katsomaan, sillä tiellä on aika paljon kiviä ja juurakoita.

Hieman ennen huippua reitti johtaa kodalle, jonka vieressä on myös tulentekopaikka ja huussi. Laakealle huipulle on matkaa polkua pitkin vielä muutamia kymmeniä metrejä. Ehdottomasti kannattaa kivuta loppuun saakka, sillä ylhäältä avautuu 360 asteen panoraamanäkymä joka puolelle Pyhän aluetta.

Minua ihastuttivat myös rinteiden yläosan huikeat käkkärämännyt. Uskomatonta kuinka mutkalle voikaan puu vuosien saatossa taipua ankarissa olosuhteissa. Luin, että Soutajalle kulkee talvisin myös merkitty lumikenkäreitti. Mahtavat nuo kummalliset puut olla talviasussaan melkoisen mielenkiintoisia.

Soutajan reitti kulkee aluksi mäntymetsikössä ja sitten nousee pikkuhiljaa ylöspäin.Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.Hienoja näkymiä joka suuntaan.Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.

Pyhän tunnetuimmat tunturihuiput: Kultakero ja Noitatunturi

Soutajaa tunnetumpia tuntureita Pyhällä ovat Kultakero ja Noitatunturi. Kultakerolle kipuaa vähän huonommallakin kunnolla, pääseehän sinne kävelemään huoltotietä pitkin. Tosin se kaikkein helpoin tapa kesäaikaan on nousta näköaloja ihailemaan maisemahissillä.

Noitatunturille on tullut kerran kivuttua. Sen verran oli kivikossa ryömiminen rankka kokemus, että nykyisellä kunnollani ei enää tee mieli sinne kavuta. Jos et hätkähdä vähän vaativammasta reitistä, Noitatunturille kannattaa ehdottomasti mennä. Noitatunturi on Pyhätunturin huipuista korkein (540 metriä) ja näköalat sen mukaiset.

Se helpoin tapa valloittaa Kultakeron huippu.

Ja ainahan voi mennä hillaan…

Loppuun vielä sananen hillastuksesta. Onhan se minulle yksi mieluisimmista tekemisistä Lapissa heinä-elokuun vaihteessa. Poden jonkinasteista hillamaniaa ja lakkakuumetta, enkä yksinkertaisesti pysty olemaan hilla-aikaan pois soilta.

Kolusimme kaksiviikkoisen Pyhällä olon aikana lähisoita ihan hyvällä tuloksella. Kotiinvietäväksi oli hillaa lähes 15 kiloa.

Ai mistäkö sitä hillaa Pyhällä löytää? Voipi ajaa Luoston suuntaan tai sitten Kemijärven suuntaan tai sitten Suvannon kylän suuntaan, etsiä autolle sopiva pisto ja sitten vain lampsia suolle. Tämä oli kummallinen hillakesä. Tuntui, että marjoja oli lähes joka suolla, mihin poikkesimme.

Voisiko sen paremmin sanoa?

Vaan kylläpäs oli jälleen niin mukavaa olla Lapissa. Lähdin puhdistamaan päätäni maailman ahdistavalta uutisoinnilta ja siinä Lappi toimi jälleen. Kotiin palasi virkistäytynyt ja mieleltään seesteisempi täti-ihminen. Tunturiterapia tehosi.

https://www.luontoon.fi/pyha-luosto

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

14.8.2022 4 comments
ElämäntaitoLappiLuontomatkailu

Jääköön hetkeksi paha maailma – lähdin tunturiterapiaan Lappiin

by Annemaria 31.7.2022
Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.

En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.

Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.

Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.

Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…

Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.

Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.

Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.

Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.

Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.

Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.

Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.

Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.

Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.

Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.

Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.

Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?

Kuntoutusjakso suolla menossa.

Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

31.7.2022 6 comments
LappiLuontomatkailuMajoitus Suomessa

4 paikkaa, joissa majoitut halvalla Itä-Lapissa

by Annemaria 23.9.2021
On turha väittää, että Lapin matkailu olisi kallista ainakaan majoituksen suhteen. Petipaikka irtoaa jopa yllättävän edullisesti, etenkin, jos sinun ei tarvitse majoittua tasokkaasti hiihtokeskuksen ytimessä kuumimpaan sesonkiaikaan.

Edullista majoitusvaihtoehtoa etsivän kannattaa tsekata pienten kylien omat sivustot. Niille on usein koottu paikallisten yksityisten ja yhdistysten tarjoamaa majoitusta, josta ei välttämättä ilmoitella missään muualla. Hinta on usein edullisempi jo siitäkin syystä, että välistä puuttuvat oman provikkansa laskuttavat vuokravälittäjät.

Ohessa muutama huokea majoituskohde, jotka kaikki sijaitsevat +/- 30 kilometrin päässä Pyhätunturilta. Yhteistä kaikille on, ettei majoituksesta tarvitse paljoa maksaa, edullisimmillaan petipaikka irtoaa alta kymmenen euroa vuorokaudelta. Mitään tasokasta luksusta tuohon hintaan ei saa, mutta mökin omalla saunalla ja täydellistä luonnon rauhaa.

Myllytuvan eräkämppä

Söpö hirsinen saunamökki, joka sijaitsee Pelkosenniemellä Kitisenjoen varrella, 8 km Suvannon kylältä. Parasta tässä mökissä on sen sijainti joen ja kosken risteyskohdassa täysin omassa rauhassaan ilman lähinaapureita.

Mökin pihapiirissä on vanha Keino-ojan mylly ja autiotupa, rannalta löytyy lisäksi nuotiopaikka. Siistin näköiseen mökkiin majoittuu maksimissaan viisi henkilöä. Sähköjä ei ole, mutta keittomahdollisuus kaasulla löytyy.

Vuorokausihinta koko mökiltä on 45 euroa, viikkohinta 190 euroa. Sopii erityisesti metsästäjille ja kalastajille.

Kotasija metsästysmaja

Metsästysseura Suvanto-Kairan metsästysmajaa vuokrataan ulkopuolisille hirvenmetsästysajan ulkopuolella. Suvannon kylässä sijaitsevassa tilavassa, kahdessa kerroksessa olevassa pyöröhirsimökissä majoittuu kaikkiaan 10 henkeä.

Mökissä on kaikki mukavuudet ja erinomainen keittiö. Koska mökin ensisijainen tarkoitus on toimia seuran tukikohtana, alakerran sisustus pitkine pirttipöytineen saattaa tuntua yksityishenkilöltä kalsealta. Jos ei anna tämän haitata, mökki on erinomainen kohde niin metsästäjille, kalastajille kuin luontoretkeilijöillekin.

Mökin vieressä, Kitisenjoen rannalla, on erillinen rantasauna ja grillikatos. Kokonaisuuden vuorokausihinta on 50 eurosta ylöspäin majoittujien määrästä riippuen. Pidemmät varausjaksot edullisemmin.

Mettiäisen kelomökit

Myös nämä lähekkäin sijaitsevat kelomökit sijaitsevat Suvannon kylässä Kitisenjoen rannalla. Alueella on neljä eri kokoista ja tasoista mökkiä. Iän patina mökeissä näkyy, mutta etenkin kahdessa isommassa mökissä on hyvä ja lämmin tunnelma, sellainen kuin vain kelomökissä voi olla.

Kaikissa mökeissä on mukavuudet, pienet keittiöt ja oma sauna. Pienten mökkien huono puoli oli mielestäni siinä, että sängyt haukkasivat turhan paljon pienen mökin pinta-alasta ja oleskelutilaa jäi niukalti. Pienimmät mökit toimivatkin parhaiten sellaista budget-majoitusta hakeville, joille riittää petipaikka katon alla ja oma sauna. Kalastajille ja metsästäjille nämä mökit ovat sijainniltaan hyviä.

Kaikista edellä mainituista mökeistä löydät lisäinfoa ja varaustiedot Suvannon kyläyhdistyksen sivuilta: https://suvannonkyla.fi/majoitus

Tapionniemen kyläkartano

Yksi varteenotettava majoitusvaihto, Tapionniemen kyläkartano, sijaitsee Kemijärven puolella 5-tien varrella. Kaunis punainen mansardikattoinen talo on kylän entinen 90-vuotias kansakoulu, joka on remontoitu matkailukäyttöön.

Talon yläkerrasta vuokrataan kolmea eri kokoista huoneistoa, joissa jokaisessa on oma keittiö ja wc. Alakerrassa olevat suihkutilat ovat yhteiset. Lisäksi pihalla on ihastuttava sauna vapaasti asiakkaiden lämmitettävissä. Huoneistot ovat erittäin siistejä, tilavia ja tunnelmaltaan viihtyisiä, vähän kuin mummoloita retrokalusteineen.

Pihalla on myös valoisa grillikatos sekä erinomainen lasten leikkialue trampoliineineen, keinuineen ja leikkimökkeineen. Kesäisin talon alakerrassa toimii kahvio, joten myös aamiainen järjestyy tarvittaessa.

Kyläkartano sijaitsee 5-tien varrella, 25 km Kemijärven keskustasta Pelkosenniemelle päin. Lapsiperheiden ja pariskuntien lisäksi se on erinomainen yöpymispaikka myös niille, jotka matkaavat päätietä ylemmäs pohjoiseen. Petipaikka liinavaatteineen irtoaa edullisimmillaan 25 eurolla, perhehuone alkaen 50 euroa/vrk.

https://www.tapionniemi.fi/fi/majoitus/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

23.9.2021 2 comments
LappiLuontomatkailu

Suvantotunnelmia – pieniä juttuja ja suuria tunteita

by Annemaria 16.9.2021
Kylä, joki, punaiset talot, keltaiset kuistit ja taustalla siniset tunturit. Siinä Suvannon kylän pohjoinen maisema, joka tuli meille tutuksi kylässä vietettyjen syysviikkojen aikana. Elimme tavallista arkea, joka laittoi meidät myös miettimään ja tuntemaan syvällisiä.

Yhteistyössä Peloton pohjoinen kylä -hanke

Olimme Suvannossa Pelekosenniemellä, kuten paikalliset sanovat, kyläläisten vieraana tutustumassa pienen pohjoisen kylän elämään. Suvantoon meidät johdatti Peloton Pohjoinen Kylä -hankkeen uudisasukaskokeilu.

Viikkojen aikana elimme normaalia elämää ja imimme itseemme pienen itä-lappilaisen kylän sielunmaisemaa. Kylän raitti oli pääosin hiljainen. Paitsi silloin, kun alkoi hirvenmetsästys ja punapukuisten joukkoa kaahaili torppamme ohi yhtä mittaa. Meistä ainakin tuntui, että yhtäkkiä kylä puhkesi elämään. Metsästys oli selvästi koko kylää yhdistävä juttu.

Toisaalta ei ihme, että kaikki luontoon liittyvä oli vahvasti läsnä suvantolaisten elämässä. Luonnon keskellä, joskin myös sen armoilla, kylällä eletään. Luonnosta ammennetaan ravintoa ja hyvinvointia, antaapa se jollekin jopa toimeentuloa. Luonto jaksottaa elämää vuodenajoillaan ja luo puitteet lappilaiseen elämäntapaan.

Lapin luonto myös synnyttää voimakkaita tunteita. Sisällä läikähti, kun istuimme totaalisessa hiljaisuudessa Kitisen rannalla ja seurasimme auringon katoamista tuntureiden taakse. Tai tunteet olivat pinnalla myös silloin, kun seisoimme niskat kenossa pihallamme tähtikirkkaan taivaan alla ja koimme häivähdyksen revontulien ihmeellisyydestä. Tai kiipesimme Mairivaaralle ihastelemaan ruskan värittämää tunturimaisemaa. Suvanto oli meille monessa kohtaa tunteita ja tunnelmaa.

Mairivaaran maisemissa.Kylä joen rannalla.

Hämmästelimme paikallisia hyväkuntoisia eläkeläisiä. Huolimatta siitä, että elämää oli takana jo melkoisesti ja joillakin sairauksiakin jo vino pino, siltikin aktiivinen elämäntapa piti pintansa. Kairoilla jaksettiin kulkea edelleenkin, touhuta ja osallistua. ”Olemme aina oppineet tekemään paljon töitä. En oikeastaan osaisi edes olla jouten”, kertoi eräskin kylän asukas, jolla ikää oli jo yli 80.

Kirjoitin Instagramissa, että Suvanto opetti meitä näkemään syvemmin. Ympäristö riisui tarpeettoman, jolloin pystyi terävämmin huomaamaan sen, millä oikeasti oli merkitystä. Suvannossa tuli toimeen paljon vähemmällä. Esimerkiksi minulle Suvanto oli vapautusta ulkonäkökeskeisestä maailmasta ja kaikista ulkonäköpaineista. Pieni asia, mutta käytännössä tällä oli suuri merkitys.

Olen viime aikoina kokenut ikäkriisiä ja ollut rasittunut kaikesta vanhenemiseen liittyvästä. Sillä, miltä näytti, oliko tukka hyvin tai mitä päällensä laittoi, ei täällä ollut merkitystä. Tajusin jossain vaiheessa, että minulla oli päiviä, jolloin en katsonut peiliin kertaakaan tai päiviä, jolloin en muistanut kammata edes hiuksia. Suvannossa olin selvästi paljon tyytyväisempi omaa itseäni kohtaan. Nahisteltiin miehenkin kanssa normaalia vähemmän. Suvanto toi selvästi jotain rentoutta elämään.

Aarre sateenkaaren päässä? Vanhojen hirsitalojen tunnelmassa on jotain hyvin rauhoittavaa.

Meitä huvitti kuinka lähi- ja luomuruoka sai Suvanto-viikkojen aikana ihan uudenlaisen ulottuvuuden. Pakastinlokeromme oli pullollaan itsepyydettyä kalaa ja lähimetsistä kerättyjä marjoja ja sieniä. Huomasin kerrankin syödessämme, että koko ateria oli koottu aineksista, jotka olivat maksimissaan 500 metrin päässä majapaikastamme. Kala tuli edellisenä iltana kylän joesta Kitisestä, tatit omalta pihaltamme ja juurekset ja kasvikset naapurimme kasvimaalta. Naureskelin miehelle, että mehän elämme kuin entisaikojen metsästäjä-keräilijät.

Huomasimme, kuinka hienosti kyläyhteisössä toimi jakamistalous. Yksi kalasti ja jakoi saalistaan koko kylälle. Joku jakoi keräämiään marjoja ja joku tarjosi kasvimaansa antimia. Vieläkin on ikävä niitä maailman parhaita perunoita, Kaisun kasvattamia Lapin puikuloita.

Yksi parhaimmista asioista meidän Suvanto-vaiheessa olivat kaikki ihanat ja sydämelliset ihmiset, joita matkalla kohtasimme. Kuulimme mielenkiintoisia ja uskomattomia tositarinoita ihmiskohtaloista. Pääsimme mukaan onnellisiin, mutta myös traagisiin menneisyyden muistoihin. En voi kuin ihmetellä sitä positiivisuuden voimaa, millä on jaksettu aina vaan nousta ja puskea vaikeuksista eteenpäin ja traumoista valoon.

Meidän ihanat kyläkummit, vanhan kansakoulun uudisraivaajat, Vilma ja Janne (oikealla) ja talonvahti Manta.Paljon kokenut ja paljon nähnyt naapurin Martta.Kävi meillä vieraitakin. Kiitos käynnistä Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi.Tätä jengiä jäi ihan ikävä.

Kylän puolesta meille oli nimetty kyläkummit, jotka huolehtivat käytännön asioista ja meidän ”juurruttamisesta” kyläyhteisöön. Kiitos ihanat Vilma ja Janne huolenpidosta ja tutustuttamisesta kylään, suloisesta majapaikasta ja herkullisista brunsseista. Kiitos sydämellinen Kaisu historiallisen tiedon jakamisesta ja kasvimaasi herkuista. Kiitos kylän kalastava poromies Esa veneesi lainasta, opastamisesta parhaille kala-apajille ja poronlihasta. Sinä kairojenmies todellakin tunnet kotikontusi varmaan paremmin kuin omat taskusi.

Joillekin Suvanto on hiljainen ja syrjäinen. Satunnainen ohikulkija ehkä huomaa vain nukkuvat talot, villiintyneet heinäpellot ja hiljaisen kylänraitin. Suvannolla on kuitenkin toinen puoli. Se on täynnä kauneutta, historiaa, rauhaa ja luonnollista aitoutta. Rikkautta, jota ei mitata rahassa.

Kuva: Tanja Sanila

Meidän oli aika lähteä. Lähdön ontto tunne on aina sama, kun Lappi pitää jättää taaksensa. Osa meistä jää vaeltamaan tuntureille, joille ja pohjoisen kairoille. Pääsimme tällä reissulla koskettamaan jotain hyvää ja syvää.

Haaveilemme edelleen siitä ajasta, että joku päivä Lappia voisi olla meidän elämässä enemmän ja pidempään.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

16.9.2021 4 comments
LappiLuontomatkailuRetkeily

Retkeilyvinkkejä Itä-Lappiin Pelkosenniemelle, Savukoskelle ja Sodankylään

by Annemaria 11.9.2021
Rakastan tuntureita ja rakastan soita. Jokaikinen Lapin matka on päästävä niin soille kuin kipuamaan jonkin tunturin laelle saamaan luontoterapiaa ja kokemaan lapinlumoa. Tunturimaisema on aina vaan yhtä mykistävää.

Iso osa Lapissa matkailua meille on luonnossa liikkuminen ja retkeily. Merkittyjä patikointipolkuja ei tarvitse useinkaan lähteä edes kovin kaukaa etsimään. Olitpa missä päin Lappia tahansa monipuolisia ja kunnoltaan monentasoisille sopivia retkeilyreittejä on tarjolla vähän kaikkialla. Iso kiitos tästä kuuluu Metsähallitukselle, joka rakentaa jatkuvasti uutta ja pitää entisistä luontokohteista erinomaista huolta. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.

Vietimme kolmisen viikkoa Pelkosenniemellä Suvannon kylässä. Tuossa ajassa tuli kivuttua neljään tunturiin ja lompsittua kahdelle valtaisalle aapasuolle. Osa kohteista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta mukaan mahtui myös ihan uusia tuttavuuksia.

Tunturimaisemissa värit ovat usein kaikkein voimakkaimmat.

Ne vanhat kestosuosikkimme Pyhä ja Luosto

Aloitetaanpa minulle kaikkein rakkaimmasta tunturista, Sodankylän Luostotuntureiden korkeimmasta laesta Ukko-Luostosta (514 m).

Meillä oli aikoinaan Luostolla loma-asunto, joka on syynä siihen, että Ukko-Luostolle on tullut kivuttua kymmeniä kertoja. Sen rinteillä on alkukesästä leikitty lumisotaa, uutenavuotena kivuttu lumen peittämiä portaita ylöspäin katsomaan ilotulitusta ja syksyisin istuttu tunturin laella ihailemassa ruskan värikylläisyyttä.

Mieleenpainuvimmat retket teimme aina juhannusöinä. Usean vuoden ajan pakkasimme reppuun pullon samppanjaa ja kipusimme ylös tunturiin ihmettelemään yötöntä yötä ja siemailemaan samppanjaa muovimukista. Sanoin aina miehelle, ettei missään, eikä koskaan samppanja maistu niin hyvältä kuin Ukko-Luoston huipulla juhannusyönä muovimukista.

Tällä reissulla meitä ihastutti alkava ruska, mutta myös Metsähallituksen rakentamat huipulle johtavat uudet portaat. Olipahan tehty kerrassaan tukevat portaat molemmin puolisine kaiteineen ja sen lisäksi loppunousua oli tasoitettu tasaisella hiekkapolulla. Ei tarvinnut kivikoissa ja juurakoissa jalkojaan asetella kuten aiemmin. Ukko-Luostolle nousu on tehty nyt todella helpoksi.

Vaikka portaita onkin yhteensä 575, väliin on tehty näköalatasanteita ja penkkejä lepuuttamista varten. Kun tunturiin mennään, nousua tietysti on, mutta muuten reitti on nykyisin mielestäni helppokulkuinen ja sopii sellaisellekin, joka ei muuten retkeilyreiteille eksyisi. Ja jos ei jaksa ihan ylös asti kivuta, upeista maisemista pääsee nauttimaan jo paljon alempaa.

Auton voi jättää Luoston portille laskettelukeskuksen parkkipaikalle ja lähteä siitä kulkemaan latupohjaan tehtyä retkeilyreittiä pitkin kohti tunturiin nousevia portaita. Tälle reitille tulee mittaa edestakaisin noin nelisen kilometriä (portaat ja loppunousu edestakaisin noin 2 km).

Toinen vaihtoehto on tehdä rengasreitti Tikkalaavun kautta ja tulla portaita pitkin alas. Tuolloin reitin pituus on noin 6,5 km.

Ukko-Luosto huiputetaan tukevilla puu- ja kiviportailla.Viimeinen nousu on hiekkapolkua.

Toinen tunnettu tunturi on naapurikunnassa Pelkosenniemellä Pyhän laskettelukeskuksen Kultakero (n. 500 m). Kyse on itse asiassa laskettelurinteiden korkeimmasta kohdasta.

Periaatteessa rinteitä voi nousta ylös ihan mistä tahansa, mutta helpointa on kulkea ylös johtavaa huoltotietä pitkin. Auton voi ajaa alhaalta kylästä hieman ylemmäs hotelleiden parkkipaikalle ja lähteä kulkemaan Tajukankaan kautta kiertävää tietä pitkin.

Kuljimme alkumatkasta tuota hiekkatietä pitkin, mutta se tuntui meistä vähän tylsältä ja siksi päätimme ”oikaista” ja nousta suoraan rinteen kautta. Täytyy myöntää, että alhaalta katsottuna nousu ei näyttänyt ollenkaan niin rankalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Saipahan siinä sykkeen nousemaan ihan kunnolla.

Takaisin alas palasimme laskeutumalla ylhäällä olevien maisemamökkien takaa rinteiden pohjoispuolta. Vaikka varsinaista polkua emme löytäneet, maisemat olivat tällä puolella meistä kaikkein kauneimmat.

Vähän jouduimme kompastelemaan rakkakivikossa, mutta pääosin alastulo oli kaunista metsämaastoa. Alhaalla tulimme hiekkapäällysteiselle retkeilyreitille (samalle, mitä pitkin olimme menomatkalla kulkeneet) ja palasimme takaisin autolle Huttulaavun kautta. Hiekkatietä pitkin edestakainen matka ylös on reilut 6 km. Meidän pidempi versio arviolta pari kilometriä pidempi.

Pyhän luontokeskus Naavasta saa retkeilykarttoja sekä hyvää tietoa alueen patikointimahdollisuuksista. Valitettavasti yksi suosituimmista reiteistä, Isokurun kautta Karhunjuomalammelle, on suljettu vielä tämän syyskauden huoltotöiden takia.

Paras näköalapaikka revontulien katseluun.Tajukankaalle oli ilmestynyt seikkailurata. Minua ei saisi mistään hinnasta tuonne ylös keikkumaan.Vähän retrotunnelmaa. Ylös oli rakenteilla uusi tuolihissi. Tämä vanhus lienee vuosikymmenten takaa (tarkoitan tuolia).

Kivitunturin vähemmän tunnetut luontoreitit

Savukoskella sijaitseva Kivitunturi ei ehkä ole niinkään tunnettu eikä tarjoile hulppeimpia näköaloja, mutta sen kaksi rengasreittiä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Valittavana on helpompi vajaan 6 kilometrin reitti (punaisella merkitty) tai hieman vaativampi vajaan 10 kilometrin Sotsonportin kierros (keltaisella merkitty).

Parasta Kivitunturin reiteissä on ehdottomasti vaihteleva tunturimaasto, jääkauden kuljettamat kiviröykkiöt ja kiinnostavat nähtävyydet, kuten Luojanluomalaavu, riippusilta ja Pirunkuru. Nimensä mukaisesti maasto on kivistä, joten suurimmalla osalla polkua joutuu askeleidensa perään katsomaan. Jyrkimpiin nousuihin on tehty portaita helpottamaan kipuamista ja suo-osuudet pystyy kulkemaan pitkospuita pitkin.

Meille tämä oli jo toinen kerta Kivitunturilla, mutta yhtä ihastuksissani olin tälläkin kertaa. Maisema on kiinnostava vanhoine keloineen, käkkyrämäntyineen ja kivimuodostelmineen. Käyntihetkellä ruskakin antoi viitteitä, joka entisestään antoi maisemalle upeutta.

Lähtöpaikalla on keittokatos ja Äitipetäjänlammella laavu nuotiopaikkoineen.

Alkumatkasta kuljettiin kauniilla mäntykankaalla.Aamun porrastreeni.Luojanluomalaavu.

Mairivaara hänelle, joka kulkee omia polkujaan

Suvannon kylän lähin tunturi on ainakin minulle aiemmin täysin tuntematon Mairivaara (358 m). Mairivaaralle pääsee kääntymällä Pyhä – Pelkosenniemi tieltä (tie 9621) Mairivaarantielle (tienristeykseen n. 15 km Pyhältä, tie kääntyy vasemmalle).

Ajoimme Mairivaarantietä 9,2 km ja jätimme automme moottorikelkkareitin viereen, mitä pitkin nousimme alkutaipaleen. Tunturiin ei johda mitään merkittyä reittiä, mutta kyseistä moottorikelkkauraa samoin kuin mönkijäuria kannattaa käyttää hyödyksi.

Siinä vaiheessa, kun moottorikelkkareitti alkoi kaartaa enemmän vasemmalle, me erkanimme enemmän etuoikealle pitkin tunturin kuvetta. Kuljimme aluksi metsäistä rinneosuutta, joka lopussa ennen lakea muuttui rakkakivikoksi.

Ponnistelu ylös kannatti, sillä näköalat tunturin molempiin suuntaan ovat aivan ihastuttavat. Nousua tietysti tännekin tulee, mutta nousu ei ollut mitenkään erityisen vaativa lopun kivikkoa lukuunottamatta.

Mairivaara oli mukava ja kaunis uusi tuttavuus.Nousun vaikein osuus.Hirmuisen kokoinen pahka (se alempi).

Kilpiaapa ja Sokanaapa suo- ja lintufriikeille

Soissa on minusta jotain kiehtovaa. Ne tuoksuvat hyvälle ja eteeriselle, raikkaalle suopursulle ja rahkasammaleelle, ja ovat kerrassaan kauniita. Erityisesti suuret aapasuot, jotka tuntuvat jatkuvan maan ääriin, ovat lemppareitani.

Vuodenajan mukaan suot vaihtavat väritystään kuin kameleontit. Näin syksyisin ne muuttuvat syvän terrakotan värisiksi ja kaunistuvat vain entisestään. Ja kun suota peittäviä sammaleita tarkemmin tutkii, huomaa, miten niihin kätkeytyy erilaisia struktuureita ja väripintoja.

Ymmärrän hyvin, miksi suot ovat linnuille ja niiden bongareille paratiiseja. Suolla on hyvä pesiä niin kahlaajien kuin muidenkin siivekkäiden ja erityisesti pohjoisen soilla lajeja on paljon. Ravintoa riittää selkärangattomista hyönteisiin.

En ole koskaan käynyt soilla alkukesästä muuttolintujen saavuttua, joten voin vain kuvitella kuinka valtaisa vipinä ja äänimaailma noilla soilla mahtaa tuolloin olla. Näin syksyllä lintujen kannalta oli hiljaista, olivat kai jo muuttanut muille maille, mutta ihanaa siellä siltikin oli. Ja mikä parasta, nyt syksyllä saa olla pienemmiltä lentäviltä ihan rauhassa.

Jos suo kiinnostaa, suosittelen käymään Pelkosenniemellä yhdellä maamme suurimmista aapasoista Kilpiaavalla. Paikan pitkospuut uusittiin talkoovoimin hiljattain ja nyt suolla tepasteleminen on kerrassaan helppoa. En muista olisinko koskaan nähnyt yhtä pitkiä yhtäjaksoisia pitkoksia.

Kilpiaavalle pääsee jättämällä auton Pelkosenniemen keskustan koulun pihaan ja lähtemällä siitä kulkemaan koulun takaa latupohjaa pitkin. Vanhan koulun taakse ollaan rakentamassa uutta koulua ja vähän harhailimme rakennustyömaalla ennen kuin ymmärsimme kulkea rakennustyömaan sivuitse ja pääsimme oikealle reitille.

Alkuosuus on vähän tylsää, mutta heti kun päästään varsinaisen reitin alkuun ja sukelletaan metsään, kauneutta piisaa. Varsinainen reitti on merkitty valkoisilla puisilla pylväillä. Alkumatka kulki metsäpolkua pitkin, sitten saavuttiin pitkoksia pitkin herkkään vihreään sammalikkoon ja lopulta varsinaiselle aapasuolle, joka tuntui jatkuvan äärettömyyteen.

Kilpiaavalla on kokoa 2400 hehtaarin verran ja se on pituudeltaan noin 10 kilometrin mittainen avosuo. Kilpiaavan kohdalla yhdistyvät kolme Lapin suurta jokea, Kemijoki, Luiro ja Kitinen.

Pitkospuut päättyvät lintutorniin. Maisema on kaunis, sillä suoraan edessä siintää Pyhän tunturijono. Noin sata metriä ennen lintutornia jää oikealle upouusi laavu tulipaikkoineen. Täällä on hyvä paistaa makkarat, tosin koska suolla ja melkoisessa pusikossa ollaan, luulenpa, että kesällä saattaa ei-toivottua seuraa piisata…

Reitti on tasainen ja helppo, josta suurimman osan voi kulkea pitkospuita pitkin. Matkaa edestakaisin autolta tuli arviolta noin 5 kilometriä.

Mitä lie tuo vihreä kasvillisuus, mutta herkkää on.On pitkoksilla pituutta, jos sitten suolla kokoa.Monenlaista ja monenväristä pintaa.Pyhä näkyy taustalla.Hienon laavun olivat myös rakentaneet.

Toinen mielenkiintoinen Pelkosenniemen aapasuo on Sokanaapa, joka on myös yksi Luirojoen suoalueista. Parkkipaikka ja reitin lähtöpaikka on Savukoskentien varrella (tie 965).

Reitti ei ole pitkä, vain reilut kilsa edestakaisin. Alunperin reitti on tehty esteettömäksi niin, että sinne pääsi myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa. Vuosien saatossa pitkokset ovat menneet huonoon kuntoon, joten ihan esteetön reitti ei enää nykyisellään ole. Vaikka alussa varoiteltiin pitkospuiden huonosta kunnosta, jalkaisin liikkuvalle reitillä kulkemisessa ei ollut mitään ongelmaa.

Pitkokset, tai enemmänkin lankkusilta, johtaa lintutorniin, josta näkee ympäröivään avaruuteen vieläkin paremmin. Kaunista ja tuoksuvaa täälläkin.

Suo alkoi saada jo syysvärityksen.Lintuja ei juuri näkynyt, muutama merkki kylläkin.Näyttäisi tulevan hyvä karpalosato. Harmi, kun olivat vielä raakoja.

Nyt kannattaa matkata Lappiin. Tällä hetkellä siellä on mitä kaunein ruska-aika aluillaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11.9.2021 18 comments
LappiYleinen

Vilman, Jannen ja Suvannon vanhan kansakoulun uusi elämä

by Annemaria 5.9.2021
On ihmisiä, joilla on unelmia. Sitten on sellaisia ihmisiä, kuten Vilma ja Janne, jotka tekevät unelmista totta. Huolimatta siitä, että lähes koko elämä on pitänyt laittaa rohkeasti uusiksi.

Pelkosenniemellä piskuisen Suvannon kylän entisen kansakoulun ikkunoista tuikkii valoa. Valon koulurakennukseen sytyttivät Vilma ja Janne, kylän rohkeat uudisasukkaat, jotka muuttivat punaiseen taloon kolme vuotta takaperin.

Kolme vuotta sitten he olivat helsinkiläisiä, vastikään toisensa kohdanneita. Siinä vaiheessa, kun yhteinen tulevaisuus alkoi näyttää todennäköiseltä, esiin nousi haave maalle muuttamisesta. Mutta sitä ei kumpikaan osannut aavistaa, mitä maalle muuttaminen tulisi heidän kohdallaan tarkoittamaan.

Jossain vaiheessa Lappi rupesi kiinnostamaan, mutta ei kuitenkaan Pelkosenniemi. Janne oli asunut lapsuutensa ja nuoruutensa kunnan keskustassa ja oli pois sulkenut entisen kotipaikkakuntansa potentiaalisten talonetsintäpaikkakuntien listalta.

Mutta sitten tarttui sattuma peliin vai oliko se sittenkin johdatus? Pelkosenniemellä lähes 100-vuotias entinen kansakoulu tuli myyntiin Senaattikiinteistölle. Juuri sopivan kokoinen, juuri sopivan vanha, juuri sopivan hyväkuntoinen… Ja tuo koulurakennus sijaitsi sitä paitsi Suvannon kylässä, jossa Jannen sukua oli asunut peräti viiden sukupolven ajan.

Siitä lähti unelma lentoon. Pariskunta matkusti Helsingistä taloa katsomaan ja ilmeisesti rakkaus syttyi. Muutamaa viikkoa myöhemmin he saivat yllättävän puhelinsoiton. ”Onneksi olkoon, tarjouksenne on hyväksytty”.

Vilma kertoi, että ensimmäinen reaktio oli kauhistus. Apua, mitä olemmekaan menneet tekemään! Koko elämä menisi kerta heitolla uusiksi.

Ja niinhän se menikin. Jotta molemmat pystyivät pitämään työnsä, tarkoitti se käytännössä yrittäjiksi ryhtymistä. Sama työ tosin molemmilla on edelleen. Vilma suunnittelee tekstiileitä ja Janne toimii IT-teknologian parissa, työtä vain tehdään nyt täysipäiväisesti etänä Lapista käsin.

Kyse oli myös yhteen muuttamisesta, ensimmäisestä omistusasunnosta ja suurkaupungin vaihtumisesta vajaan parinkymmenen asukkaan syrjäiseen pikkukylään Lapin perukoille. Keneltä tahansa näin suuri muutos vaatii melkoista rohkeutta ja heittäytymisen taitoa uuteen ja tuntemattomaan.

– Vaikka sopeutumista erilaisiin uusiin eteen tuleviin asioihin on tarvittu, kaikki on mennyt yllättävän hyvin, sanoo Vilma.

Perhekin on kasvanut. Ensin kansakouluun muutti lapinporokoira Manta ja vajaa pari vuotta sitten syntyi Seeti-poika.

Pariskuntaa yhdistää selvästi rakkaus luontoa kohtaan. – Jos minulla on paha päivä, lähden ulos metsään ja palaan useimmiten paremmalla tuulella, Vilma kertoo. Luovaa työtä tekevälle Lappi on muutenkin insipiroiva ympäristö. Vilman kynästä on syntynyt useita pohjoisen luonnon innoittamia kuoseja Vallilalle, kuten Peippo ja Tunturi.

Suvannon etu on siinä, että Pelkosenniemen taajama on vain 20 kilometrin päässä ja noin puolen tunnin ajomatkan päässä on Pyhän laskettelukeskus, joka tuo oman lisänsä kunnan palvelutarjontaan. Pyhällä on myös aika ajoin kulttuuritarjontaa, jota Vilma kertoo toisinaan kaipaavansa nykyistä enemmän.

– Eikä olisi pahitteeksi, jos saisimme kylälle lisää uusia asukkaita, kertovat molemmat hymyillen.

– Seeti-poikamme on kylän nuorin asukas ja seuraavaksi nuorin onkin Vilma 37 vee, naureskelee Janne. Suvantoa, niin kuin useita Lapin pikku kuntia, vaivaa asukkaiden ikääntyminen ja väen väheneminen. Jotta kylä säilyttää elinvoimansa ja kehittyy, aktiivisia ihmisiä olisi hyvä saada joukkoon.

Minulla oli onni tutustua Vilmaan ja Janneen Peloton pohjoinen kylä -hankkeen tiimoilta. Muutimme mieheni kanssa muutamaksi viikoksi asumaan Suvannon kylään Vilman ja Jannen naapuriin. Pariskunta on toiminut meidän kyläkummeina eli auttanut meitä tutustumaan uuteen asuinpaikkaamme ja opastanut erilaisissa käytännön asioissa.

Kun ensimmäisen kerran näin Vilman ja Jannen kodin, ymmärsin heti, miksi rakkaus vanhaa kyläkoulua kohtaan oli heillä syttynyt. Koulu on kertakaikkisen ihastuttava hirsiseinineen, avarine huoneineen ja isoine ikkunoineen. Asuinneliöitä on noin 200 eli sopivasti tavallisen omakotitalon verran.

Koulun vanha luokkahuone on erityinen, koska se on jätetty ennalleen pulpetteineen, helmitauluineen ja urkuharmooneineen. Tämän huoneen tunnelmassa on jotain selittämätöntä hyvää vanhan ajan meininkiä. Myös Vilman työtila on tässä huoneessa ja olen melkeinpä kateellinen hänelle noin kauniista työympäristöstä.

Viimeinen virallinen oppitunti koululla pidettiin 1966, jonka jälkeen Suvannon koulu lopetti toimintansa. Satunnaista opetusta koululla on annettu senkin jälkeen. Tiloissa on pidetty mm. kuvataideleirejä, eikä ihme. Koko Suvannon mielenkiintoinen museokylä vanhoine rakennuksineen onkin täydellinen miljöö erilaiseen taiteelliseen toimintaan.

Vilma ja Janne raottivat vähän myös tulevaisuuden haaveitaan. Pohdinnassa on yhteinen lastenkirja, jonka tarinat Janne kirjoittaisi ja Vilma kuvittaisi. Voisin kuvitella, että juuri tällaisessa ympäristössä syntyy tarinoita.

Lapissa on ilmiselvästi luovuutta lisäävää voimaa. Toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisimman monen Suvannon talon ikkunasta tuikkii valoa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

5.9.2021 6 comments
  • 1
  • 2
  • 3
  • …
  • 5

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö