Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Category:

Taide ja kulttuuri

Museot SuomiPohjois-SavoSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Kulttuuria Kuopiossa – hienoja näyttelyitä ja mielenkiintoista nähtävää

by Annemaria 8.10.2023
Kun loppusyksy vihmoo hyytävää vettä ulkona, valon määrä vähenee eikä ulosmenokaan tunnu yhtä houkuttelevalta kuin hetki sitten, mielen valtaa tylsistyminen. Ainakin minulla. Ei sille mitään voi, että jossain kohtaa tulee se tunne, että nyt jokin pieni reissunpoikanen piristäisi kummasti.

Äkkäsin netistä Sokos-hotellien hyvän majoitustarjouksen ja niinpä päätimme lähteä Kuopioon, mielestäni yhteen Suomen kivoimmista kaupungeista. Mentäisiin hyvin syömään, tavattaisiin Savon pääkaupungissa asuvia ystäviämme ja kenties käytäisiin muutamassa mielenkiintoisessa museossa.

Täytyy myöntää, että kaupunkilomamme käynnistyi vähemmän kultivoituneella meiningillä. Ajettiin miehen kanssa ihan ensimmäiseksi Matkuksen kauppakeskukseen ja sen päätähteen Ikeaan. On se vaan kumma juttu, ettei Ikeasta pysty koskaan poistumaan ilman jotain pientä rompetta kotiin vietäväksi. Niin tälläkin kertaa. Tilausta oli kunnon kokovartalopeilille ja pienille keittiötavaratäydennyksille. Ja ainahan sitä nainen tarvitsee muutaman tuoksukynttilän.

Ystävien tapaaminen tuo etenkin meille maaseudun rauhassa asustaville ”erakoille” toivottua ja virkistävää vaihtelua. Kiva oli jupista kuulumiset, käydä yhdessä syömässä ja kulkea keskustan katuja paikallisoppaiden johdolla. Pitäisi vaan useamminkin saada aikaiseksi lähteä tällaisille virkistäytymisreissuille.

Illan pimetessä oli pakko pysähtyä ihastelemaan Kuopion upeaa kauppahallia. Veljmies kauppahallin edessä oli paikallaan kalastelemassa nipisillään kuten ennenkin. Nyt iltavalaistuksessa poika näytti jotenkin erilaiselta. Oliko tuo vanhentunut kenties?

Bongasimme ohikulkeissamme myös Kuopion uusimman julkkiksen, ikävä kyllä hiljattain kuolleen Aku-koirasta tehdyn näköispatsaan. Muistatteko parivaljakon Akun ja isäntänsä Matin, jotka matkasivat mopoautolla Espanjasta Suomeen? Espanjalaiselta koiratarhalta pelastettu massiivisen kokoinen Aku oli liian suuri matkaamaan lentokoneessa, joten nokkela isäntä keksi oivan keinon matkata Akun kanssa Suomeen.

Kuopion kauppahalli on erityisen kaunis iltavalaistuksessa.
Järkälemäinen Aku in memoriam.

Kuopion museossa häkellyttävän upea valokuvanäyttely

Seuraava päivä oli varattu museoille ja taiteelle. Ihan ensimmäiseksi suunnistimme Kuopion museoon, jonka ylimmässä kerroksessa oli nähtävänä yhden maailman tunnetuimman valokuvakilpailun Wildlife Photographer of the Year -kilpailun voitokkaita kuvia.

Jos vähänkään valokuvat kiinnostavat, tämä on näyttely joka pitää nähdä. Lähes 100 valokuvan näyttely tarjoaa upeita otoksia, joiden tekninen osaaminen ja visuaalinen taitavuus suorastaan häkellyttivät.

Näyttely oli vaikuttava monella tasolla. Kauneuden, yllätyksellisyyden ja herkkyyden lisäksi moni kuva puhutteli myös ihmisen ja luonnon välisen yhteiselon ongelmallisuudella. Ilmastonmuutos, saastuminen, sademetsien raivaaminen, turkistarhaus, eläinten salametsästys ja liikakalastus nousivat kuvissa koskettavasti esille.

Kiersimme myös Kuopion museon pysyvät näyttelyt. Samoissa tiloissa toimii sekä kulttuurihistoriallinen että luonnontieteellinen museo, joissa piisasi kiinnostavaa katsottavaa monen näyttelysalin verran.

Wildlife Photographer of the Year Kuopion museossa 25.2.2024 saakka.

Wildlife Photographer of the Year -kilpailun intensiiviä valokuvia.
Entisaikojen kauppatorielämää Kuopion museossa.
Mammutti oli eksynyt museoon.

Juho Rissanen Kuopion taidemuseossa

Toinen komea jugendrakennus Kuopion museon ohella on Kuopion taidemuseo, joka valmistui vuonna 1904 alunperin Kansallis-Osake-Pankin toimitiloiksi. 70-luvulla rakennus päätyi Kuopion kaupungin omistukseen ja uusi taidemuseo avasi ovensa 1980.

Kuopion taidemuseon meneillään olevista näyttelyistä minusta kiinnostavin oli kuopiolaissyntyisen Juho Rissasen näyttely. Realistisena kansan kuvaajana ja viivan taitajana tunnettu taiteilija oli ensimmäinen köyhistä oloista tunnetuksi taiteilijaksi kohonnut suomenkielinen taidemaalari.

Tuon aikakauden kuuluisat taiteilijamme tulivat lähes poikkeuksetta ruotsinkielisistä säätyläisperheistä. Tätä taustaa vasten ymmärtää kuinka suuren työn Rissanen on joutunut tekemään saavuttaakseen paikkansa arvostetuissa taidepiireissä.

Näyttely pureutuu mielenkiintoisen taiteilijan vaiheisiin ja nostaa esiin myös henkilökuvaa. Monissa Euroopan maissa matkustanut ja elänyt taiteilija päätyi lopulta Floridaan, jossa hän kuoli vuonna 1950.

Mielenkiintoista oli nähdä kuinka Etelä-Eurooppa vaikutti Rissasen maalauksiin. Aiheet kevenivät ja värimaailma kirkastui. Sitä se matkailu ja aurinko parhaimmillaan teettää.

Kuopion kaupungintalon seinällä on muuten Juho Rissasen viisiosainen maalaus Piirileikki metsässä. Olen tosi iloinen siitä, että pääsin ystäväni avustuksella katsomaan tuota hienoa maalausta ja samalla sain ihastella ylen kaunista kaupungintaloa.

Juho Rissanen Kuopion taidemuseossa 7.4.2024 saakka

Juho Rissasen eri vaiheita.
Näyttelyn ehkä kuuluisin teos Hauta-Heikin mummo.
Piirileikki metsässä Kuopion kaupungintalolla.
Kerrassaan kaunis kaupungintalo.

Euroopan ulkopuolista taidetta yli 80 maasta

Toinen, ehkä jopa vähän erikoinenkin näyttely Kuopion taidemuseossa oli ulkoeurooppalaisen taiteen Pluriverse näyttely. Kyse on maailmanmatkaaja Antti Mykkäsen henkilökohtaisesta kokoelmasta, jonka teoksia hän on kuljettanut matkalaukussaan yli 150:sta Euroopan ulkopuolisesta maasta. Näyttelyyn on koottu töitä yli 80 maasta lähes 120 taiteilijalta.

Meitä harmitti kovin, että näyttelyssä ei kerrottu mistä päin maailmaa kukin teos oli kotoisin. Vielä enemmän harmitti, kun huomasimme vasta näyttelyn kiertämisen jälkeen, että infotiskillä olisi ollut luettelo näyttelyn töistä ja niiden alkuperämaista.

Joka tapauksessa kiinnostavaa, värikylläistä ja monilla erilaisilla tekniikoilla toteutettua etnotaidetta.

Pluriverse Kuopion taidemuseossa 26.11.2023 saakka

Herra Mykkänen on harrastanut taidematkailua melkoisen laajalti.
Pluriverse tarjoaa eksoottisen taidematkan.

Minna Canthin asuintalo Kanttila voi huonosti

Luin jokunen aika sitten kirjan Rouva C, joka kertoo Minna Canthista. Vaikka teos on fiktiivinen, sen tapahtumat sijoittuvat aikansa merkittävän yhteiskunnallisen vaikuttajan Minna Canthin vaiheisiin.

Minna Canth oli jäänyt itselleni jotenkin vieraaksi ja oikeastaan tiesin vain hänen olevan suomalainen naiskirjailija. Tuon kirjan kautta kiinnostuin tästä edistyksellisestä mielipidevaikuttajasta, joka puhui ja kirjoitti (Minna oli muuten ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen) paljon naisten tasa-arvon ja koulutuksen puolesta sekä otti voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden puolesta.

Sitä en tiennyt, että Minna jäi 35-vuotiaana leskeksi ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Hän muutti takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin Kuopioon ja otti siellä hoteisiinsa isänsä kaupan. Minnan talosta tuli kulttuurivaikuttajien kokoontumispaikka ja sen salongissa vieraili monia maamme merkkihenkilöitä.

Tuo Minna Canthin kotitalo Kanttila sijaitsee edelleen Kuopion keskustassa, ikävä vain, että kovin heikossa kunnossa. Vanha 1800-luvun hirsitalo kaipaisi mittavaa remonttia, mutta mikään taho ei tunnu olevan asiasta kiinnostunut ja valmis investoimaan siihen. Näin vaikuttavan merkkihenkilön talo ansaitsisi sen todella.

Eikä tälle talolle tarvitsisi keksiä taustalle keinotekoista tarinaa. Täällä on oikeasti asunut kirjailija, sanomalehtinainen, edistyksellinen mielipidevaikuttaja, kulttuuripersoona, kauppias, naisasianainen ja aikansa radikaali vapaa-ajattelija, jolla oli sormensa pelissä niin naisten koulutuksen kehittämisessä kuin naisten äänioikeuden puolestapuhujana.

Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea toimintaa noiden seinien sisälle voitaisiin suunnitella. Rahan lisäksi tarvittaisiin näkemyksellistä ja pelotonta Minna-henkeä. Kanttila ei ole tällä hetkellä avoinna yleisölle.

Aikansa rautarouva. Respect!
Historiallinen kulttuurikoti, joka taipuisi moneen.
Soisi näiden vanhojen hirsien pääsevän loistoonsa.
Minnan talon vintti olisi oiva miljöö taidenäyttelytilaksi.
Minna, tunnen hengenheimolaisuutta!
Tähän on pakko uskoa, vaikka usko onkin tässä maailmanajassa usein koetuksella.
Niin totta. Taistelua, mutta onneksi enemmän kuitenkin ihanaa taistelua.

Aikakapselilla 100 vuoden päähän

Kuopion kauppahallin alapuolella on hyvin omintakeinen erikoisuus. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena 2017 suljettiin kahteen erilliseen lukittuun osaan ajan kuvaa ilmaisevia tavaroita ja kirjeitä. Samalla ajastettiin rakennelman yläpuolelle digitaalinen aikalaskuri, joka mittaa aikaa alaspäin 100 vuoden päähän.

Kuopion kaupunki järjestää itsenäisyyspäivänä vuonna 2117 arvokkaan juhlan, jolloin 100+100 aikakapseli avataan. Mielenkiintoista on, ettei kukaan tiedä sisältöä kokonaisuudessaan. Ainoastaan se on tiedossa, että kapselissa on aikamme esineistön lisäksi erilaisten ihmisten ajatuksia siitä, millaista elämä on ollut vuonna 2017 ja miten menneisyys ja tulevaisuus nähdään.

Mietin itse kuinka kiehtovalta mahtaa esimerkiksi sen hetkisestä kaupunginjohtajasta tuntua lukea kollegansa kirje 100 vuoden takaa.

Rapiat 94 vuotta ja 66 päivää h-hetkeen.

Taas tuli todistettua kuinka paljon voi pienestäkin kaupunkiretkestä saada irti. Vaihtelu virkisti ja tylsyys lievittyi. Nyt jaksaa taas paremmin pakertaa arkea. Ainakin seuraavaan matkaan saakka 🙂 .

8.10.2023 2 comments
Etelä-SavoSaimaaTaide ja kulttuuri

Ensi kertaa Savonlinnan Oopperajuhlilla

by Annemaria 10.7.2023

Pieni savolainen Saimaan kaupunki on kuuluisa linnastaan, mutta varmasti yhtä kuuluisa myös jokakesäisestä musiikkitapahtumastaan. Kukapa ei olisi kuullut Savonlinnan Oopperajuhlista, joita kaupungissa on järjestetty iät ja ajat. Kävin kokemassa elämäni ensimmäistä kertaa millainen linnaooppera oikein oli.

Pressilippu saatu

Nyt ei todellakaan puhu kokemuksen suuri rintaääni. Ooppera musiikkigenrenä on minulle melko vierasta ja taitaapa olla niin, että tämä oli elämäni toinen kerta oopperassa ikinä.

Sain itse ehdottaa, mihin näytökseen halusin lehdistölipun. Valinta oli hieman vaikea, sillä tänä kesäna Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa oli monta sellaista esitystä, jotka kiinnostivat. Pitkään mietin Mozartin Taikahuilun, Sevillan parturin ja Viulunsoittaja katolla -musikaalin välillä. Päädyin kuitenkin intohimoiseen rakkausdraamaan, Romeoon ja Juliaan, jonka olen nähnyt aiemmin balettina.

Kaivoin vähän ennakkotietoa Savonlinnan Oopperajuhlista ja yllätyin, miten isosta tapahtumasta itse asiassa on kyse. Juhlilla käy vuosittain noin 70 000 kävijää ja kuukauden mittaisen festivaalin budjetti liikkuu 8 miljoonan euron kieppeillä.

Kunkin tuotannon taustalla työskentelee noin 250 ammattilaista ja kaiken kaikkiaan tapahtumaa on tekemässä lähes 1200 henkilöä. Mittava on myös juhlien taloudellinen vaikutus Savonlinnan seudulle. Puhutaan noin 43 miljoonasta eurosta, joten Suomen mittakaavassa on kyse merkittävästä kesätapahtumasta.

Arvatkaapa mitä nainen miettii ensimmäiseksi, kun suunnittelee menoa oopperaesitykseen? No tietysti, mitä laittaa päälle. Ei olisi tarvinnut. Omassa päässäni olen mieltänyt Savonlinnan oopperajuhlat turhaan elitistiseksi tapahtumaksi.

Pukukoodia ei ole ja yleisöllä oli vaatetusta ihan laidasta laitaan. Joku tykkää laittaa ykköset päälle, toinen taas lähestyy asiaa käytännöllisyyden kannalta. Kolealla säällä linnan kivimuurien sisällä tarvitaan lämmittävää vaatetusta ja mukulakivetyksillä korkkarit eivät ole paras jalkine. Kannattaa myös huomioida, että alueella on paljon todella korkeita portaita.

Ikävä kyllä omalle oopperaillalleni luvattiin viileää ja sateista keliä. Siitä syystä suunnistin näytökseen turhan suuren varusterepertuaarin kanssa. Pakkasin kassiin sadetakin siltä varalta, jos sisälle pääsee satamaan. Ei olisi tarvittu. Koko katsomo on katettu ja pressutettu, joten siellä on täysin suojassa sateelta ja tuulelta.

Sen sijaan lämmittävälle villaponcholle oli tarvetta, sillä illan mittaan kiviseinien sisällä alkoi tuntua vähän kalsealta. Mukana kassissani oli myös istuinalusta, aivan turhaan sekin. Katsomossa ei istuttu millään kovilla penkeillä, vaan ihan normaaleilla istuimilla.

Olavinlinnaan johtavaa siltaa pitkin oli viehättävää saapua paikalle. Linna sijaitsee veden ympäröimänä saaressa. Saimaa välkehti ympärillä ja jyhkeä kivilinna muureineen toi joltisenkin juhlavan fiiliksen. Paikkana Olavinlinnan on täysi kymppi tällaiselle tapahtumalle ja antoi kokemukseen ainakin itselleni tuplasti lisäarvoa.

Kannattaa mennä paikalle hyvissä ajoin. Linnan kapeat käytävät ruuhkautuvat helposti ja tungoksessa eteneminen voi olla hidasta. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia vaikka lasillinen kuohuvaa ennen esityksen alkua.

Ilahduin nähdessäni kyltin ylätasanteen samppanjabaarista, mutta ikävä kyllä se oli epävakaisen sään takia suljettuna. Kyllä itse olisin voinut nauttia samppanjaa tälläkin kelillä.

Ennen esityksen alkua kiertelin linnan sokkeloisia käytäviä ja käyskentelin pitkin muurien reunustamia käytäviä ihastellen Saimaan maisemia. Huomasin, että paikalle lipui risteilylaivoja ja mietin, että olisipa tämä ihastuttava tapa saapua oopperaan.

Vihdoin istuin omalle paikalleni katsomoon ja kuuntelin, kun orkesteri viritteli soittimiaan. Tunnelmassa oli jotain kihelmöivää jännitystä. Ja niin päästiin alkuun. Tällä kertaa ei mentykään Veronaan, vaan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Ensimmäinen näytös vei keskelle varakkaan Capuletien suvun loistokkaita uudenvuoden juhlia.

Romeo ja Julia oli näyttävä ooppera monella tapaa. Pidin erityisesti suurista joukkokohtauksista ja laajan oopperakuoron esityksistä. Marjukka Tepponen oli Julian roolissa herkkä ja kaunisääninen. Italialainen Antonio Poli taas komea ja voimakasääninen tenori, joka veti Romeon roolin varmoin ottein. Äänet soivat kauniisti linnan paksujen kiviseinien huomassa. Pari sai vakuuttuneeksi heidän välillään leimuavasta elämää suuremmasta rakkaudesta.

Tarina itsessään oli tuotu uudempaan aikakauteen, mutta noudatteli juonikäänteissä Shakespearen alkuperäistä käsikirjoitusta. Intohimoa, rakkautta, draamaa ja traagisia käänteitä ei tarinasta puuttunut.

Laitoin välillä silmät kiinni, sillä niin kaunista kuultavaa olivat esimerkiksi rakastavaisten yhteisduetot ja Julian livertelevät aariat. ”Cést le doux rossignol, confident l’amour! – Se on suloinen satakieli, rakkauden uskottu.” Olisinpa tälle kielletylle rakkaudelle suonut onnellisen lopun.

Uusi ja avartava kokemus tämä oli. Savonlinnan Oopperajuhlien slogan näytti olevan ”Korville ja sydämelle”. Tekisi mieli lisätä, että myös silmille. Ainakin minulle linnaooppera oli myös monella tapaa visuaalinen elämys.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10.7.2023 6 comments
Majoitus SuomessaMuseot SuomiTaide ja kulttuuri

Mäntylinnan Huoneistomajoitus Mäntässä – hyvän tunnelman lomakoti

by Annemaria 2.7.2023

Keittiön seinällä raksuttaa kello ja leveällä ikkunalaudalla kasvaa Anopinkieli. Saavuimme meidän tämän kesän Mäntän reissun majapaikkaamme Mäntylinnaan. Samalla astuimme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. En tiedä oliko tässä asunnossa Feng shuit kohdallaan vai miksi tuntui, että täällä oli aivan poikkeuksellisen hyvä tunnelma.

Yhteistyö: Mäntylinnan Huoneistomajoitus

Mänttä-Vilppula ei kuulosta kaupungilta, joka tulisi ensimmäiseksi mieleen lomakohdetta valittaessa. Paperiteollisuuden ympärille muodostuneella kaupungilla on kuitenkin myös toiset kasvot. Mänttä on profiloitunut merkittäväksi taidekaupungiksi, jonne kannattaa matkustaa sen kiinnostavien museoiden ja tapahtumien perään.

Paperikaupungista taidekaupungiksi

Monet tuntevat Mäntän Serlachius-museoistaan Gustafista ja Göstasta. Itselleni oli jo kolmas käyntikerta näissä museoissa, sillä hienosti rakennetut näyttelyt ja Suomen ”kakkosateneum” jaksavat kiinnostaa yhä uudestaan.

Mutta on tässä eriskummallisessa kaupungissa muutakin kiinnostavaa. Kaupungissa on mielenkiintoisia rakennuksia ja niissä ihastuttavia majapaikkoja. Tehdaspatruunat rakennuttivat Mänttään kauniita rakennuksia, kuten Joenniemen kartanon, komeilevan Mäntän Klubin ja funkkisrakennus Honkahovin. Kaksi jälkimmäistä toimivat hotelli-ravintoloina. Joenniemen kartano taas on osa Serlachius-museo Göstaa.

Koska tehtaan työntekijöille tarvittiin asuntoja, arvorakennusten lisäksi Serlachius-sukua saa kiittää pitkälti myös kaupungin monista asuinrakennuksista. Mäntässä on jäljellä ihastuttavia, tehtaan päällikkötason asuntoina toimineita, vanhoja huviloita sekä 50-luvulla rakennettuja vankkoja pienkerrostaloja.

Tuleva majapaikkamme.
50-luvun talossa oli funkkispiirteitä.
Talon päätyä koristi Tuomas Korkalon seinämuraali.

Kodikas majapaikka, joka vei aikamatkalle 50-luvulle

Meillä oli onni löytää Mäntästä vierailumme ajaksi mielenkiintoinen majapaikka juuri tällaisesta napakasta viisikymmenlukuisesta kerrostalosta. Kyse on 1951 tehtaan toimihenkilöille rakennetusta kerrostalosta, Mäntylinnasta, joka on myöhemmin myyty yksityisasunnoiksi.

Booking.comin asiakkaiden antama arvosana 9.6 Mäntylinnan huoneistomajoitukselle lupasi hyvää. Oikeassa majoittujat ovat olleet. 67 neliön kokoinen kahden huoneen, keittiön, kylpyhuoneen, erillisen wc:n ja parvekkeen huoneisto oli kodikas ja soma, sellainen asunto, jossa on helppo viihtyä. Paikassa on jotain perisuomalaista kodikkuutta, jonka sielunmaisemaan on helppo asettautua.

Heti alkuun oli hauskaa huomata keittiön seinällä omalla nimelläni varustettu tervehdys ja pöydällä kortti, joka kertoi jääkaapin tervetulojuomasta. Tästä oli hyvä aloittaa minilomanen.

Remontoidussa asunnossa oli kivasti otettu huomioon asunnon aikakausi. Retrohenkisestä huoneistosta löytyi paljon 50-luvun sisustusta. Meitä miehen kanssa nauratti, kun bongailimme vuoronperään lapsuudesta tutun näköisiä huonekaluja, valaisimia ja esineitä. Erityisesti mies teki aikamatkan mummolaan.

Olipa kiva tulla.
Keittiössä oli kaikki, mitä saattoi toivoa.
Maistuisiko kettukarkki?
Arvostan kunnon astioita. Teemaa riitti isommallekin porukalle.

Varustetasossa huomioitu niin lapset kuin lemmikit

Huoneiston varustetasosta huomasi, että kyse ei ole pelkästään vuokra-asunnosta, vaan asunnon omistaja käyttää sitä kakkoskotinaan. Vaikutti, että kaikkea mahdollista oli ajateltu ja asunnossa oli kaikki, mitä saattoi kuvitella tarvitsevansa. Lapselle löytyi syöttötuoli ja koiralle oli lattialla kupit valmiina. Tilansa puolesta tämä on erinomainen majoitusvaihtoehto niin perheelle kuin lemmikinomistajalle, eikä lemmikeistä tarvitse maksaa edes mitään ekstraa.

Myös keittiön runsas varustetaso sai kiitosta kotikokiltamme. Meitä hymyilytti keittiössä oleva Kotiruoka-keittokirja, joka entisaikaan löytyi varmaan jokaisesta taloudesta.

Ensimmäinen tunti meni tarkoin harkittujen yksityiskohtien ihmettelyyn. Rakastin erityisesti sisustuksen leikkisyyttä ja värikkyyttä.

Tilavan ja valoisan olohuoneen seinää hallitsi Ville Rädyn aurinkoinen maalaus, joka kuvaa entistä Mäntän spriitehdasta. Maalauksen alla tuolilla Frida Kahlo tarkkaili minua selvästi koko vierailun ajan. Jos olisi ollut enemmän aikaa, kirjahyllyssa ja lehtikorissa olisi riittänyt lukemista.

Olohuone oli mukavan tilava.
50-luvun sirot huonekalut ihastuttivat.
Ville Rädyn maalauksessa pala tehtaan historiaa.

Romantikon makuuhuone

Makuuhuoneen sisustuksessa heittäydyttiin romanttiseksi. Emma-tuolien ja verhojen raita-ruutukuosit sointuivat hyvin yksiin. Päätyseinän värikäs tapetti antoi huoneelle raikkaan ilmeen ja pastellinsävyiset tekstiilit toivat sopivaa hempeyttä. Mukava yllätys oli päiväpeiton alta paljastuneet vaaleanpunaiset pellavalakanat.

Parivuoteen lisäksi olohuoneessa on levitettävä sohva ja asunnosta löytyy myös lastensänky, joten maksimissaan huoneistoon majoittuu 5+1.

Pidin makuuhuoneen pirteästä värimaailmasta.
Kuka muistaa Emma-tuolin?
Tuollainen amme kylppärissä on luksusta.

Makuuhuoneesta oli käynti kylpyhuoneeseen, jonka ihanuutta lisäsi kunnon kokoinen kylpyamme. Ja taas hymyilytti asunnon ”pilkettä silmäkulmassa” -varustelu. Ammeen yläpuolella oli kylpyleluja, kuten kokoelma erilaisia muoviankkoja.

Jos ajatellaan, mitä kaikkea Mäntylinnan huoneistomajoitus tarjoaa, niin vuorokauden alkaen hinta 90 euroa tuntuu lähes edulliselta. Hintaan sisältyy myös autopaikka aivan sisäänkäynnin edessä ja loppusiivous. Minimiyöpymisaika on kaksi yötä.

Mikäli et halua laittaa itse aamiaista, voit sopimushinnalla käydä aamiaisella viereisellä Mäntän Klubilla, kuten me teimme.

Aamiaista voi nauttia viereisellä Mäntän Klubilla.

Hyvä sijainti rauhallisella alueella

Kävelymatkan päässä asunnosta ovat mm. Serlachius-museo Gustaf, Mäntän kuvataideviikkojen näyttelytila Pekilo ja uimaranta. Eikä kovin kaukana ole ihastuttava keskieurooppalaishenkinen Viinitupa Vuorenmaja, jossa ruokailimme ensimmäisenä iltana. Siitä juttua vähän myöhemmin. Yhdenlainen Mäntän erikoisuus tämäkin.

Legendaarisen Kölninvesi-pullon vieressä vessassa oli taulu, jossa luki: ”Tämä pieni hetki on kohta kultainen muisto.” Valitettavasti kaksi vuorokautta meni nopeasti ja tästäkin reissusta tuli muisto, selvästi kultainen sellainen. Ensi kesänä otetaan ehkä uusiksi.

Lisätietoja Mäntylinnan Huoneistomajoituksesta löydät Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/pinecastleapartment

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

2.7.2023 12 comments
EspanjaTaide ja kulttuuri

Häikäisevä Bilbaon Guggenheim-museo

by Annemaria 9.4.2023

Ennen Bilbaon matkaa luin useita juttuja Bilbaon Guggenheim -museosta. Tämä modernin taiteen museo näytti jakaneen kävijät selvästi kahteen vastakkaiseen ryhmään: museota joko ylistettiin tai sitten sitä pidettiin täytenä floppina. Makuja on monia, mutta itselleni erityisesti upea museorakennus sai aikaan suuria tunteita.

Olipa kerran vähän nuhjuinen teollisuuskaupunki, joka kärvisteli 90-luvun laman kourissa. Teollisuudella ei mennyt niin hyvin kuin aiemmin, eikä verotuloja virrannut kaupunkiin entiseen malliin. Sen sijaan, että alueen hallinto olisi jäänyt toimettomana odottamaan parempia päiviä, se lähti ennakkoluulottomasti etsimään uusia tulonlähteitä.

Samaan aikaan Guggenheim-säätiö etsi sijoituspaikkaa uudelle modernin taiteen museolle. Loppu onkin sitten menestyshistoriaa kaupungista, joka pesi kasvonsa ja heräsi kuin Tuhkimo loistoonsa. Bilbaosta tuli yksi Espanjan merkittävistä matkailukaupungeista.

Vuonna 2022 Bilbaon Guggenheim-museossa vieraili 1 289 147 kävijää. Voi olla, ettemme mekään ystäväni kanssa olisi keksineet valita Bilbaota matkakohteeksi ilman sen kuuluisaa taidemuseota.

Sopimus Baskimaan hallinnon ja Guggenheim-säätiön kanssa allekirjoitettiin 1991. Museon suunnittelu-urakka annettiin kanadalais-yhdysvaltalaiselle arkkitehdille Frank Gehrylle. Jotain hankkeen haasteellisuudesta kertoo se, ettei rakennuksen kaarevien pintojen lujuuslaskelmia voitu tehdä perinteisin menetelmin, vaan se suunniteltiin kokonaan tietokoneella.

Ei taida museossa olla yhtään suoraa seinää.
Kiveä, lasia ja lähes 43000 titaanilaattaa.

Huikean rakennuksen avajaisia päästiin viettämään Nerviónjoen rannalla 1997. Sitä ennen Bilbaon kaupunki oli satsannut kaupunkikuvaan ja valmistautunut monella tapaa ottamaan turisteja vastaan. Satama ja teollisuusalueet siirrettiin kauemmaksi, saastunut Nerviónjoki puhdistettiin, uusia siltoja rakennettiin joen yli, lentokenttää parannettiin, kaupunkiin saatiin metro ja palveluita kehitettiin mm. perustamalla uusia hotelleja.

Kaikki tämä kannatti. Ensimmäisen viiden toimintavuotensa aikana Guggenheimin museo toi tuloja yli miljardi dollaria, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin museon rakennuskustannukset. Lisäksi Baskimaa sai tuona aikana museon ansiosta yli 190 miljoonaa dollaria verotuloja.

Bilbaon Guggenheim museo on jo itsessään nähtävyys. Moniulotteinen rakennus on kooltaan valtava, mutta ei millään muotoa raskas. Kaarevat linjat tekevät siitä ilmavan ja auringon valossa kiiltelevät titaanilevyt saavat museon näyttämään suorastaan keveältä. Rakennus on muuten päällystetty 42.875:llä suorakaiteenmuotoisella titaanilevyllä.

Arkkitehti Gehry on ollut melkoinen uuden ajan Gaudi. Mielikuvitukselle on annettu sijaa ja kaarevilla muodoilla on leikitelty ilman rajoja. Jostain kulmasta katsottuna rakennus näyttää laivalta, toiselta reunalta se on kuin scifi-leffan avaruusasema ja jostain perspektiivistä rakennus tuo mieleen sukellusveneen.

Minulle tämä rakennus oli varmasti yksi mielenkiintoisimmista ja omalla tavalla myös kauneimmista koskaan näkemistäni rakennuksista. Joka tapauksessa kyse on ainutlaatuisesta kokonaisuudesta, joka tuskin jättää ketään kylmäksi.

Jäin harmittelemaan sitä, etten ymmärtänyt tulla katsomaan Guggenheimia iltavalaistuksessa.

Joen puoleisella sivustalla museon vieressä tepastelee jättiläishämähäkki. Louise Bourgoisin 8-jalkainen ”Maman” näytti olleen valmiina munintaan.

Museon sisäänkäynnin edustalla kävijöitä ilahduttaa valtaisan kokoinen kukilla päällystetty länsiylämaanterrieri. Kyse on on Jeff Koonsin teoksesta ”Puppy”, joka alunperin tehtiin museon avajaisia varten. Taideteos saavutti kuitenkin niin suuren suosion, että se päätettiin jättää pysyväksi ja siitä tuli museon tunnistettava maskotti.

Kahdesti vuodessa Puppy saa uuden kukkaverhoilun. Ihan pikkuhommasta ei ole kyse, sillä jättiläismäiseen teokseen menee jopa noin 38000 kukkaa.

Maman on valmiina munimaan.
Puppy ottaa museovieraat vastaan.

Museorakennuksen ja sen ympäristön tutkimiseen sai jo vierähtämään melkoisesti aikaa, mutta kyllä sai 16 euron hintaiselle pääsymaksulle katetta sisälläkin. Itseäni ilahdutti erityisesti katalonialaisen Joan Mirón näyttely. Pidin myös itselleni tuntemattoman, itävaltalaissyntyisen Oskar Kokoschkan maalauksista.

Kovin mielelläni olisin viipynyt paljon pidempään japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman installaatiohuoneessa. Valitettavasti tuonne oli jatkuva jono, joten sisälläoloaikaa oli ymmärrettävästi rajoitettu.

Mielenkiintoinen kokemus oli myös ala-aulan valtaisa taidekokonaisuus, Richard Serran ”The matter of time”. Koko taideteoksen pääsi kulkemaan läpi pitkin sen kaareutuvia käytäviä, jotka levenivät ja kapenivat vuorotellen.

Richard Serran teokseen pääsee konkreettisesti sisään.
Jeff Koonsin Tulppaanit taustalla. Etualalla toisenlaiset tulppaanit 🙂
Muotoilussa riitti ihmeteltävää myös sisäpuolella.
Yayoi Kusama sai häikäistymään.
Olipas kiva taidekokemus.

Vaikka et olisikaan mitenkään erityisen taidemuseo-orientoitunut, Bilbaon Guggenheim-museo kannattaa nähdä. Kokonaisuus on sen verran valtaisa, että ihmeteltävää riittää koko rahan edestä. Mukava oli myös itse Bilbaon kaupunki. Ja kyllähän tuolla Baskimaallakin olisin viihtynyt pidempään. Siitä lisää täällä: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2023/04/01/bilbao-ja-baskimaa-vahan-erilaista-espanjaa-ruuan-ja-kulttuurin-kaupungeissa/

Arvatkaapa jäinkö miettimään, olisiko Helsingin sittenkin pitänyt…

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

9.4.2023 6 comments
Etelä-SavoLuontomatkailuSaimaaTaide ja kulttuuri

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

by Annemaria 22.9.2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

22.9.2022 4 comments
Museot SuomiRuoka ja viiniSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Mänttä hellii taiteenystävää ja Ravintola Gösta viimeistelee elämyksen

by Annemaria 19.6.2022
Jos rakastat kauniita rakennuksia, tykkäät taiteesta ja nautit hyvästä ruuasta, Taidekaupunki Mänttä kannattaa laittaa käyntilistalle. Teimme vain yhden yön reissun, mutta antia kaikille aisteille oli niin paljon, että tuntui kuin reissussa olisi oltu pidempäänkin.

Kun museoista piittaamaton mies hämmästyttää vaimonsa ilmaisemalla halunsa matkustaa taidemuseoistaan kuuluisaan Mänttään, herää väkisin epäilys. Kuumetta, äkillinen mielenhäiriö vai haudattu koira?

Ehkä eniten tuota jälkimmäistä, sillä miestä kiinnostaa Suomen metsäteollisuuden historia. Viimeisen kuukauden aikana hän oli lukenut Mäntän kaupungin kehitykseen vaikuttaneiden Serlachiuksen suvun jäsenten elämänkertoja. Niiden pohjalta oli syntynyt kiinnostus nähdä paikan päällä, mitä usean sukupolven teollisuuspatruunat olivat Mäntässä saaneet aikaan.

Minua nyt ei tarvitse kahta kertaa taidemuseoihin houkutella. Olin itse käynyt Mäntässä muutama vuosi takaperin ja jo tuolloin hämmästellyt Serlachius-museoiden mittavaa yksityistä taidekokoelmaa. Huomasin tuolloin myös, että laimea asenteeni tehtaanpiipuistaan tunnettua Mänttää kohtaan osoittautui täysin vääräksi.

Siispä heti ensimmäisenä sopivana päivänä auto kohti Mänttä-Vilppulan kaupunkia, joka sijaitsee keskisessä Suomessa kutakuinkin Jyväskylän ja Tampereen puolivälissä.

Serlachius-museo Gustafissa ihastutti eniten itse rakennus

Aloitimme kierroksemme Serlachius-museo Gustafista, joka on entinen metsäyhtiön pääkonttori. Vuonna 1934 valmistunut kaunis funkkisrakennus on jo nähtävyys itsessään. Ainakin minusta rakennuksen aula on mykistävän kaunis.

Gustaf-museon aula ihastutti jälleen.

Gustaf-museon kiinnostavin näyttely oli meistä dramaattinen Paperiperkele. Näyttely kertoo audiovisuaalisin keinoin teollisuussuvun ensimmäisen patruunan G.A. Serlachiuksen tarinan ja osin myös Mäntän tarinan, sillä kaupunki olisi hyvin toisenlainen ilman Serlachiusten vaikutusta. Vuosien saatossa Mänttä kasvoi ja kehittyi paperiteollisuuden ympärille.

Mielenkiintoinen oli myös pohjakerroksen Selluportin takana -näyttely. Autenttiset kuvat ja aidot tarinat veivät menneiden vuosikymmenten taakse tehtaan työmiesten maailmaan. Työ oli rankkaa ja terveyttä kuormittavaa. Tosiaankaan ennen ei ollut paremmin. Näyttely kuvasi myös havainnollisesti selluloosan valmistuksen vaiheet entisaikaan.

Gustaf-museossa on aina myös vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa seinillä oli Trish Morrisseyn naiseuden rooleja tutkailevia valokuvia.

Jotain oli jäänyt muistuttamaan yhtiön pääkonttoriajalta.Paperiperkele näyttely ja huimapäinen G.A. SerlachiusTehdastyöläisen arki vuosikymmeniä sitten avautui tämän portin takaa.

Serlachius-museoiden pääsylippu on hyvin kohtuullinen. 10 euron lipulla pääsee molempiin museoihin: Serlachius-museo Gustafiin ja Serlachius-museo Göstan molempiin osiin. Hienoa on myös se, että lippu on voimassa kaksi päivää. Ainakin meille tuli niin kiire, että Gösta-museon paviljonki piti jättää seuraavaan aamupäivään.

Serlachius-museo Gösta – kaksi taidemuseota, kaksi aikaa

Noin kolmen kilometrin päässä Gustaf-museosta sijaitsee toinen Serlachius-museoista Gösta. Tai tekisi mieli sanoa, että kaksi museota, sillä Gösta on kahdessa eri rakennuksessa, jotka on yhdistetty toisiinsa käytävällä.

Gösta-museon vanha osa toimii Joenniemen kartanossa, joka oli aiemmin Gösta Serlachiuksen edustuskoti. Nykyisin rakennus on pelkästään museokäytössä. Museo tarjoilee kahdessa kerroksessa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmia.

Ihan mistä tahansa teoksista ei ole kyse, sillä kokoelma on ainutlaatuinen laajuudessaan ja arvossaan. Voisi puhua jopa maamme ”kakkosateneumista”.

Schjerfbeckejä, Edelfeltejä, Gallen-Kalleloita, Halosia … kymmenittäin Suomen kulta-ajan taidetta. Mieleen jäi myös Claude Monetin työ, jonka aitous on varmistettu. Maalauksen arvosta voi päätellä jotain siitä, että samaan Heinäsuovat sarjaan kuuluva maalaus myytiin New Yorkissa lähes 100 miljoonan euron hinnalla.

Toinen puoli Gösta-museota on 2014 valmistunut puurakenteinen paviljonki, joka antaa hienot puitteet vaihtuville nykytaiteen näyttelyille. Käyntihetkellä nähtävänä oli Clare Woodsin maalauksia, Andy Freebergin valokuvia ja Rachel Kneebonen posliiniveistoksia.

Joenniemen kartano, Gösta-museon vanha puoli.Gösta-museon uusi aika avautuu paviljonkirakennuksessa.Joenniemen kartanon kaunein huone on minusta entinen kirjastohuone.Schjerfbeckejä yhden huoneen verran.Mies tutustuu taiteeseen.Kannattaa kurkistaa myös Joenniemen kartanon kellariin. Siellä on entinen viinikellari.Paviljongin suurin maalaus.”Ei lähdetä vielä.”

Ravintola Gösta valmisti taidetta lautaselle

Yhteistyössä: Ravintola Gösta

Ensimmäisen museopäivän päätimme makunautintoihin, tosin tässäkin mentiin osittain taiteen puolelle. Paviljongin alakerrassa toimii Suomen parhaaksi museoravintolaksi tituleerattu Ravintola Gösta.

Nautimme neljän ruokalajin taidemenun Kartanon klassikot. Menun saa myös kasvisversiona Vihreät klassikot (56/49 euroa). Molempiin menuihin on suunniteltu myös oma viinipakettinsa. Pidimme erityisesti kalalle valitusta kevyestä saksalaisesta punaviinistä Eser Spätburgunderista. Kiva kesäinen punkku monelle kesäruualle, kuten tässä paistetulle lohikalalle.

Annokset olivat kauniita kuin taidetta lautasella ja raikkaita kuin ravintolaa ympäröivä kesän vehreys. Aluksi söimme limemarinoitua kuhaa. Sitten saimme eteemme ”salaatin” grillatusta parsasta ja palvatusta peurasta. ”Salaatti” toi mieleen saunavastan, joka kätki lehtiensä suojiin melkoisen makukimaran.

Pääruokana oli paistettua nieriää. Tuon annoksen voinen kastike sai pyyhkimään lautaselta viimeiset rippeet leivänpalasella, niin hyvää se oli.

Omalla kohdallani jälkiruuat harvoin tuottavat pettymystä, mutta nyt olin erityisen sfääreissä. Mantelijäätelö, mansikkajäädyke ja mansikat olivat ihana yhdistelmä. Kehuja tuli myös mieheltä, joka ei juuri jälkiruuista perusta. Muuten, katsokaapa tuota kuvaa Kneebonen posliiniveistoksesta. Olisiko keittiömestari Henry Tikkanen saanut tästä kenties inspiraation jälkkäriin?

Ravintolan Göstan isoista ikkunoista on kivat näkymät.Ravintolan tilaa hallitsee Heikki Marilan maalaus.Syötävää taidetta lautasella.Jälkkärin inspiraatio?

Päivä oli ollut hyvä, sillä olin saanut ammentaa itseeni asioita, jotka tuottavat valtavasti iloa ja mielihyvää. Monta kaunista rakennusta, hienoa taidetta ja lopuksi vielä nautintoja lautaselta. Mutta eivätpä ihanuudet päättyneet vielä tähän. Olimme vieneet tavaramme etukäteen hotelliimme ja nyt oli vuorossa vielä yksi ihanuus. Siitä seuraavassa jutussa.

https://serlachius.fi

https://ravintolagosta.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

19.6.2022 18 comments
ElämäntaitoTaide ja kulttuuriYleinen

Havaintoja heinäkuulta – paluuta normaaliin ja monta mukavaa asiaa

by Annemaria 7.8.2021
Istuimme neljän ystävämme kanssa terassillamme hämärtyvässä kesäyössä. Edellisestä tapaamisestamme oli vierähtänyt pitkä rupeama, sillä korona oli jo kertaalleen sotkenut sovitut kuviot. Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Hyvä mieli siitä, että ympärillä oli ystäviä ja elämää. Elämä on palaamassa normaaliksi, kiitos myös kahden rokotteen.

Menneet heinäkuun viikot ovat osoittaneet minulle konkreettisesti monen asian merkityksellisyyden. Kun sinulta otetaan jotain pois, huomaat sen arvon ihan eri tavalla. Koronavuosi supisti sosiaalista elämää, leikkasi matkoja ja jäädytti kulttuurinautinnot. Vaikka olen kova nauramaan tuntuu, että vuosi kuihdutti myös nauruni tai no, ainakin vaimensi hersyvimmän osan siitä.

Iloa kulttuurista

Tuntui herkulliselta nauraa pitkästä aikaa sydämensä kyllyydestä. Kävimme katsomassa Ismo Leikolan kesäkiertueen stand up -esityksen ”Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”. Ismo on kyllä melkoinen alansa ammattilainen. Ihailen hänen oivaltamisen kykyä löytää huvittavia puolia tavallisista arkisista asioista. Yleisön ulvoessa naurusta mietin, kuinka kautta aikojen vaikeiden aikojen vastapainoksi ihmiset ovat tarvinneet leivän lisäksi myös ”sirkushuveja”. Yhdessä nauraminen ilmiselvästi voimaannuttaa.

Muiden ihmisten lisäksi tarvitsemme kulttuuria, asioita, jotka ruokkivat aistejamme ja synnyttävät mielihyvän kokemuksia. Älkää siis hyvä valtiovalta koronan varjolla viekö meiltä kulttuuria! Tällaisina aikoina tarvitsemme sitä entistä enemmän.

Toinen lähiviikkojen kulttuurinautinto oli käynti Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelassa. En muista milloin viimeksi olen nauttinut yhtä paljon taidenäyttelystä. Salmelan tämän vuotinen näyttely oli monipuolinen ja löysin sieltä paljon omaa silmää viehättävää.

Mikäli et ole käynyt Taidekeskus Salmelassa, vielä ennättää tänä kesänä, jos kiirettä pitää. Näyttely on avoinna 15.8. saakka. Suosittelen lämmöllä, sillä alue on muutenkin oikein viehko.

Tänä vuonna Taidekeskus Salmelassa viehättivät erikoisesti erilaiset patsaat.Salmela alueena on nähtävyys jo itsessään.

Paluu kouluvuosiin

Yksi hauska ja poikkeuksellinen viime viikkojen kokemus oli luokkakokous. Vuosissa mentiin melkoinen harppaus taaksepäin, sillä kyseessä oli yläasteen yhdeksäs luokka. Ajassa tämä tarkoitti aikaa 43 vuotta sitten. Vähän jänskäsin sitä vieläkö kukaan tunnistaa, sillä kilojakin oli välissä päässyt kertymään lisää lähes kaksikymmentä.

Vaan kyllähän kaikki tunnistettiin ja löytyihän sieltä takaa nuoret versiot meistä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten tietyt peruspiirteemme säilyvät koko elinikämme. Ken oli kouluaikana suupaltti oli sitä edelleen ja päin vastoin.

Oli kiinnostavaa kiertää entistä kouluamme ja saada tuulahdus siitä, millaista on kouluelämä tänä päivänä. Meitä hämmästyttivät ala-aulaan ilmestyneet biljardi- ja pingispöydät, käytävien viihtyisät oleskelutilat sekä säädettävät työtuolit ja pöydät. Kadonneet olivat liitutaulut, liikuntasalin puolapuut ja ne köydet, joita pitkin en pystynyt koskaan kipuamaan.

Entiset koulutilat synnyttivät paljon muistoja, niin hyviä, jos sitten huonojakin. Eipä muuten onnistunut enää kaiteita pitkin laskeminen kuten silloin ennen. Olivat menneet nähkääs korottamaan noita kaiteita, turvallisuussyistä ehkäpä. Elämä oli ennen turvattomampaa, mutta oliko se sittenkin hauskempaa?

Miten paljon suuremmalta juhlasali tuntuikaan aikoinaan.Jotain pysyvääkin koulussamme oli. Ala-aulan kaunis laatoitus oli entisellään.

Lappiin uudisasukkaaksi

Seuraavaksi sitten iloinen uutinen. Kerroin aiemmin, että tulemme tänä kesänä olemaan Lapissa suunniteltua pidempään. Syynä on se, että tulimme valituksi mielenkiintoiseen hankkeeseen ”pelottomiksi uudisasukkaiksi” Pohjois-Lapin pieneen kyläyhteisöön.

Meidän sijoituspaikkamme on Pelkosenniemellä Suvannon kylässä, joka tunnetaan harvinaislaatuisena museokylänä. Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kylä säästyi polttamiselta Lapin sodassa ja nykyisin sen historiallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.

Odotamme innolla ”muuttoa” ainutlaatuiseen miljööseen ja mahdollisuutta päästä kokemaan lappilaista pikkukylän elämää. Mies on erityisen innoissaan Kitisen rannassa odottavasta soutuveneestä. Minä taas olen täpinöissä yli 100-vuotiaasta talovanhuksesta, jonka suojissa tulemme asustelemaan.

Valmiina uusiin seikkailuihin. Saimaa vaihtuu nyt hetkeksi Lapin maisemiin.

Ihan järjettömän hyvältä tuntuu päästä piakkoin Lappiin, kuten myös se, että tiedossa on uusia seikkailuja ja kokemuksia. Etukäteen jännitän sitä, vieläkö löytyy lakkoja, saadaanko kalaa ja ennätetäänkö näkemään ruskaa.

Ensi alkuun koukkaamme kalareissulle Inarin kautta. Innostus lienee paras sana kuvaamaan vallitsevaa olotilaani. En jaksaisi enää millään odottaa. On kertakaikkisen ihanaa päästä jälleen reissuun.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

7.8.2021 2 comments
KainuuTaide ja kulttuuriYleinen

Kuhmon Kamarimusiikki – seurapiirien hienostelua vai sittenkin jotain ihan muuta?

by Annemaria 21.7.2021
Tämä on tarina siitä, miten epämusikaalinen täti-ihminen löysi tiensä ensi kertaa kamarimusiikkikonserttiin. Oliko liian fiiniä vai kuinka siinä sitten kävikään?

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kuhmossa on tehty ihme. Mahdottomasta on tullut mahdollista. Pienestä kainuulaisen kylän musiikkitapahtumasta on noustu vuosien saatossa maailmanmaineeseen.

1970 järjestettiin ensimmäinen Kuhmon kamarimusiikkifestivaali. Ensimmäisessä konsertissa oli kahdeksan kuulijaa. 23 vuotta myöhemmin kunnasta oli tullut kaupunki ja kaupunki oli saanut uuden, hienon kulttuuritalon. Tuolloin tehtiin yleisöennätys. Tapahtumaan osallistui peräti 47 506 kuulijaa.

Tänä vuonna juhlittiin jo 51. Kuhmon Kamarimusiikkia. Pitkät ovat perinteet ja merkittävä on tapahtumakin. Kuhmoa on verrattu Salzburgiin ja kansainvälinen lehdistö on ylistänyt Kuhmoa jopa maailman parhaana kamarimusiikkijuhlana.

Liput salkoon – Kuhmo juhlii.Kuhmon kirkko – konserttipaikoista toinen.

Ennakkoluulojensa vanki

Minä kohtasin Kuhmon Kamarimusiikin sattumalta. Tunnustan olevani musikaalisesti epävireinen, klassisesta musiikista mitään ymmärtämätön juntti. Olin saanut kutsun blogimatkalle Kainuuseen ja koska vierailuni osui tapahtuman ajalle, sain mahdollisuuden osallistua konserttiin. Tottakai halusin kokea tämänkin.

Oikeastaan en edes tiennyt, mitä kamarimusiikki on. Jotain klassista ilmeisesti, sellaista missä soitetaan vanhoja klassikkosäveltäjiä kuten Mozartia ja Beethovenia. Ja arvatkaapa, mitä tuli ensimmäisenä mieleen? No, että mitä sinne konserttiin laitan päälle? Mieleen nousi kuva frakkipukuisista soittajista kovat kaulassa ja iltapukuihin sonnustautuneista laulajista.

Kamarimusiikki kalskahti korvissani elitistisenä korkeakulttuurina. Olisiko Kuhmon Kamarimusiikki jonkinlainen sisäpiiriläisten kesän näyttäytymis- ja pönötystilaisuus? Tapahtuma, jonka väliajalla keskustellaan kultivoituneesti ja juodaan pikkurilli koukussa samppanjaa (no, tästä osiosta olisin kyllä selvinnyt mainiosti).

Kiva pop up -kahvila Amati palvelee juhlaviikoilla.Musiikki näkyy katukuvassa.

Odotin hienostelevaa ilmapiiriä, mutta se, mitä kohtasin, olikin jotain ihan muuta. Kuhmon Kamarimusiikki oli paljon rennompi tapahtuma kuin osasin odottaa. (Kuhmosta kotoisin oleva ystäväni vähän sparrasi minua). Niin yleisö kuin soittajat olivat ihan tavallisissa kesävaatteissa ja ihan tavallisia Pirkkoja ja Penttejä istui salissa. Luksusleimaa oli turha etsiä. Konsertissa viereeni istuutunut mies jopa riisui kenkänsä ennen konsertin alkua.

Kuuluisa Kuhmon henki

Kuhmossa kuulin puhuttavan paljon Kuhmon hengestä ja täytyy myöntää, että jopa kaltaiseni ulkopuolinen sai kiinni siitä, mitä tällä tarkoitettiin. Tuntuu, että koko kaupunki elää ja hengittää kamarimusiikkia ja sellainen vanhan ajan talkoohenki elää. Joku kertoi, että kaupungissa vallitsee kamarimusiikkiviikkojen aikana taikapiiri, joka syntyy taiteilijoiden, yleisön ja luonnon vuorovaikutuksesta. En yhtään ihmettele, totta se varmasti on.

Ja se rentous näkyy kaikkialla. Taiteilijat suhauttelevat polkupyörillä soittimiensa kanssa pitkin kaupungin katuja kansan parissa. Ilmapiiri on kansainvälinen, mutta myös ystävällinen ja hyväntuulinen. Vastaantulijaa tervehditään.

Virtuoosit eri puolilta maailmaa haluavat Kuhmoon juuri sen ainutlaatuisen mutkattoman ilmapiirinsä vuoksi. Ja ovathan kainuulainen luonto ja valoisa kesäyö antamassa merkittävän lisämausteensa.

Olin yksin reissussa ja voin vilpittömästi suositella Kuhmon Kamarimusiikkia myös kaikille yksinmatkaaville. Täällä oli minusta helppoa olla ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Ongelmani oli lähinnä siinä, että meinasin joka puolella jäädä suustani kiinni mukavien paikallisten tai leppoisan konserttiväen kanssa. Ja jos musiikin lisäksi kaipaat muuta tekemistä, sitäkin riittää. Kuhmon nähtävyyksistä enemmän täällä.

Ihminen, jolla on korvaa kuulla.

Viime hetken virityksiä ja koronatoimia

Ennen konserttia pääsin Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusasen kanssa kurkkaamaan backstagelle. Mielenkiintoista oli nähdä kuinka tarkkaa esimerkiksi soittajien sijoittaminen lavalla oli. Flyygelille ja jokaiselle tuolille oli merkitty tarkat paikat lattiaan.

Flyygeliä viriteltiin viimeiseksi juhlakuntoon. Käytävällä oli valotaulu, josta näkyi minuuttiaikataulu siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja kenen pitää olla milloin missäkin. Nuottitelineet odottivat rivissä valmiina h-hetkeä.

Sitten siihen konserttiin. Musiikin suhteen olen heikoilla jäillä, joten antakaa anteeksi, ettei terminologia ole oikein hallussa.

Konsertti oli Kuhmo-talolla ja nimeltään Beethovenin aika – Bolero. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kauniiseen konserttisaliin. Hienoa, että tapahtuma oli saanut ansaitsemansa upeat puitteet. Mahtaakohan maastamme löytyä toista näin pientä kaupunkia, jolla on näin tasokas kulttuuritalo ja konserttisali? Mutta eipä maassamme kaiketi ole toista yhtä merkittävää klassisen musiikin tapahtumaakaan. Kaupungilla kuulin, että konserttisalin akustiikka on Suomen parhaimmistoa.

Koronatoimenpiteet olivat hienosti huomioitu tapahtumajärjestelyissä. Kaikilla osallistujilla, niin yleisöllä kuin esiintyjillä, tuli olla maski ja saliin otettiin vain puolet maksimimäärästä kuulijoita. Joka toinen penkki jätettiin tyhjäksi, ellei ollut ostanut vierekkäisiä paikkoja.

Kuhmo-talo on valoisa ja avara.Käytävällä oli Katja Tukiaisen näyttely ”Fear no Girl”.Virallinen festaripaita. Tämän vuoden teemana oli Beethoven.

Beethovenin purkauksia

Ensimmäinen kappale oli pianistin, sellistin, viulistin ja mezzosopraanon esitys. Yllättävän lyhyt minusta, mutta ablodeista päätellen taitavasti esitetty. Ainakaan rouva vierelläni ei meinannut pysyä tuolissaan.

Sitten tulikin osuus, josta pidin kaikkein eniten. Nuorten muusikoiden Seele-kvartetti esitti kolmen kappaleen jousikvarteton. Oli ilo katsoa taiteilijoiden intohimoa ja kokea kuinka musiikki nostaa tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä jouset koskettivat kieliä höyhenen kevyesti, välillä soittimesta otettiin kaikki irti.

Tässä kohtaa meinasin itse töpätä. Osien välissä ei taputettu, vaan vasta sitten, kun ryhmän viimeinenkin kappale oli soitettu. Jäin miettimään, että onkohan kamarimusiikkikonserteissa olemassa jonkinlaisia etikettisääntöjä?

Seuraavaksi mentiin taas Beethoveniin säveltämiin laulelmiin mezzosopraanon johdolla. Kappale oli yllättävän kepeä, uskaltaisiko sanoa, että kuulin siinä jopa juomalaulumaisia piirteitä.

Seuraava muusikkoryhmä esitti itselleni tuntemattoman säveltäjän Luigi Boccherinin jousikvinteton. Kamarimusiikin ei todellakaan tarvinnut olla vakavaa. Soittajat suorastaan leikittelivät keskenään ja hulluttelivat soittimillaan. Viulut ja sellot käännettiin väliin vaakatasoon ja niitä soitettiin kuin kitaroita. Teoksen nimi oli Madridin katujen yösoitto, joten ymmärtäähän tuon.

Lopuksi mentiin jälleen Beethovenin sävellyksen tahtiin ja laulettiin valkoisesta kyyhkysestä, Una paloma blancasta. Jäljellä oli enää aplodien aika. Kiitoksia taiteilijat hyvästä kokemuksesta.

Konserttisali ihastutti.

Useampi konsertti – suurempi elämys

Konsertti oli minusta yllättävän lyhyt ja jäi mielestäni jopa tyngäksi. Juuri, kun pääsin ensi-ihmettelyltä tunnelmaan, konsertti loppui. Olisin voinut kuunnella toisen mokoman musiikkia lisää. Mutta kyllähän Kuhmon Kamarimusiikin kaksiviikkoiseen tapahtumaan konsertteja riittää. Tänä vuonna niitä on yhteensä 55 (vähän kuulema verrattuna koronaa edeltävään aikaan), joista osa on Kuhmo-talolla, osa Kuhmon kirkossa. Lisäksi Tuupalan alakoululla on kuusi oppilaskonserttia. Viimeinen konserttipäivä on 24.7.

Mietin, että yksittäinen konsertti jäi aika irralliseksi. Kuhmon Kamarimusiikkiin kannattaa ehdottomasti tulla pidemmäksi aikaa ja osallistua useampaan konserttiin. En pitänyt 22-25 euron hintaisia lippuja kalliina ja hevijuusereille on myynnissä myös viikkolippuja.

Vähän jäi harmittamaan se, etten juurikaan tunne kamarimusiikkia. Sopivan konsertin valinta runsaasta konserttitarjonnasta olisi omalla kohdallani vaikeaa. Voisin hyvin valita konsertteja nimen perusteella ja tarttua esimerkiksi Myrskyyn ja kiihkoon, Pariisin tuoksuihin tai Wienin valoihin.

Ensi vuonna tapahtuman teemana on Illuusion taide, mikä jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä ennen taidan tutustua aiheeseen kamarimusiikki hieman tarkemmin.

https://kuhmofestival.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

21.7.2021 12 comments
KainuuLuontomatkailuMuseot SuomiSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Kainuu on elämys – Kuhmon, Suomussalmen ja Paltamon parhaat kohteet

by Annemaria 18.7.2021
Jokainen matka on erilainen. On matkoja, jotka ovat kivoja, sellaisia ihan ok-reissuja, mutta joista et hetken päästä muista juuri mitään. Sitten on niitä matkoja, jotka jättävät muistijäljen. Tiedät kokeneesi jotain koskettavaa ja ainutlaatuista. Palasin juuri tällaiselta reissulta. Kainuu meni syvälle.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kainuu alueena on jäänyt minulle aiemmin aika vieraaksi. Suurin syy lienee siinä, että se sijaitsee Lapin ja eteläisemmän Suomen välimaastossa. Kainuu on ollut niin helppo ohittaa huristellessa viitostietä matkalla pohjoiseen.

Kuhmossa, Suomussalmella ja lähialueilla toimivien matkailuyritysten markkinointiorganisaatio Wild Taiga kutsui minut vieraakseen tutustumaan Kainuuseen ja muutamaan alueella toimivaan yritykseen. Lähdinkin mielelläni matkaan, sillä jo matkan teema ”kulttuuria ja luontoa” oli enemmän kuin mieluinen. Olin myös utelias näkemään, mitä kaikkea mielenkiintoista alueelta löytyisi tätituristin tarpeisiin.

Kuhmo – rento kamarimusiikkikaupunki

Ensimmäinen etappini oli Kuhmo, reilun 8000 asukkaan pikkukaupunki Kainuun kaakkoisosassa. Hymyilytti, kun Wikipedia kertoi asukastiheyden olevan 1,67 asukasta neliökilometriä kohden. (Vastaava luku esimerkiksi koko Uudenmaan maakunnassa on 170,4). Onpa teillä kuhmolaiset lääniä, missä temmeltää.

Monet tuntevat Kuhmon maineikkaasta kesätapahtumasta, Kuhmon Kamarimusiikista. Vaikka kamarimusiikki ei ole ihan ominta musiikkigenreä, toki myös itse tunsin tämän kesäfestarin nimeltä jo aiemmin. Mitään muuta en siitä tiennytkään.

Heinäkuun puolivälissä järjestettävästä kaksiviikkoisesta tapahtumasta on kasvanut melkoinen kulttuurispektaakkeli. Tänä vuonna konsertteja on Kuhmo-talon konserttisalissa ja Kuhmon kirkossa yhteensä 55 ja päälle vielä oppilaskonsertit. Kamarimusiikki soi Kuhmossa tänä kesänä 24.7. asti.

Hetki ennen konserttia.Kuhmo-talon konserttisali  on nautinto myös silmille.

Koska olin Kuhmossa näin sopivasti Kamarimusiikkien aikaan, halusin ehdottomasti käydä jossain konsertissa. Olikin muuten itselleni ihka ensimmäinen kamarimusiikkikonsertti. Siitä, millainen kokemus se oli, kirjoitan oman blogijutun piakkoin. Vinkkinä muuten, että jo pelkästään kauniin konserttisalin takia kannattaa mennä konserttiin.

Kuhmon kamarimusiikkiviikkojen aikana kaupungissa on tarjolla myös silmänruokaa useiden taidenäyttelyiden muodossa. Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa (Kontionkatu 20) on taiteilijaryhmän Latitude 64. Leveyspiirin monipuolinen näyttely vanhassa pihatossa. Itse ihastuin erityisesti Ariadna Donnerin upeisiin kuvakudoksiin ja kuhmolaisen valokuvaajan Ville Heikkisen järisyttävän koskettaviin luontokuviin.

Samaisessa tunnelmallisessa pihapiirissä toimii myös Kamarimusiikkiyhdistyksen ylläpitämä Amati-kahvila, jonne kannattaa suunnistaa mm. raikkaiden salaattien ja herkullisen leivosvitriinin takia. Samaisessa pihapiirissä on Salakamari ja Piharavintola Lappi, josta saa tuliaisiksi mm. Lapin Marjojen mehuja, hilloja ja kastikkeita. Gallerian näyttelyt, kahvila ja ravintolat ovat avoinna vain kamarimusiikkitapahtuman ajan.

Amati-kahvila – hyvä tunnelma ja herkulliset tuotteet.Piti maistaa paikallinen perinneherkku rönttönen.Kamarimusiikkikeskuksen Galleria sijaitsee samassa pihapiirissä Amati-kahvilan kanssa.

Kuhmo – koskettava luontokaupunki

Kun Kainuussa ollaan, jonkinlainen odotusarvo minulla oli luontoelämysten suhteen. Ehkä siinä yllätyin eniten, että kaunis luonto on läsnä jo aivan Kuhmon keskustassa. Lammasjärven ja Pajakkakosken rantamaisemissa pystyy kulkemaan lähes viiden kilometrin pituisen rantareitin keskustan tuntumassa. Reittiä kutsutaan kulttuuripromenadiksi, sillä sen varrella on useita kiinnostavia kulttuurikohteita.

Pajakkakoskelle pääsee autollakin; parkkipaikka on kosken ylittävän sillan kupeessa. Kuhmon Lentuankosken ohella Pajakkakoski on myös suosittu koskikalastuskohde. Tosin kalastajalle alueella riittää tarjontaa muuallakin. Kuhmossa virtaa peräti 200 koskea!

Rantaraitilla törmäsin karhuun.Upea Pajakkakoski on aivan Kuhmon keskustan tuntumassa.

Lähellä Pajakkakoskea on kaunis Tuupalan talomuseo. Täällä pääsee kurkistamaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herraskartanon elämään. Tuupalan suvun viimeinen isäntä Uuno Kainulainen lahjoitti talonsa 1958 Kuhmon kaupungille toiveenaan, että taloon perustettaisiin kotiseutumuseo. Tuupalan talomuseossa kosketti eniten sen aitous. Vain talonväki puuttui.

Itselleni sattui vielä niin mainiosti, että pääsin salakuuntelemaan kahden kamarimusiikkiesiintyjän harjoittelua avoinna olevasta ikkunasta. Täydellinen paikka nauttia klassisesta musiikista kainuulaisessa perinnemaisemassa. Kamarimusiikkiviikkojen aikana Kuhmo todellakin soi kaikkialla.

Tuupalan talomuseo – tuulahdus menneiltä vuosisadoilta.

Kuhmo – karhuja ja Kalevalaa

Jos Kuhmo tunnetaan kamarimusiikistaan, tunnetaan se myös karhuistaan. Kaupungin tunnuseläimeen, karhuun, törmää kaikkialla: veistoksissa, valokuvissa, tauluissa, julisteissa ja mainoksissa. Karhu ei ole Kuhmolle kuitenkaan vain söpö imagoeläin, vaan aito erämaiden asukas, jota voi päästä tarkkailemaan turvallisesti useissa paikoissa rajan läheisyydessä.

Kun ajelin tuolla itärajan tuntumassa, en yhtään ihmettele, että noille valtaville selkosille karhuja mahtuu tallustelemaan. Erään arvion mukaan Kainuun karhukannaksi on arvioitu tälle syksylle noin 320 – 340 karhua.

Yhtä elämyksellistä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että onnellinen ja voimaantunut on se ihminen, joka on saanut katsoa karhua suoraan silmiin. Vietin nimittäin yön rajan pinnassa Bear Centre -nimisen yrityksen karhunkatselumökissä. Kokemus oli niin pysäyttävä, että siitä tulee myöhemmin oma stoorinsa.

Karhuun pääsee tutustumaan myös Kuhmon Luontokeskus Petolassa. Metsähallituksen ylläpitämässä paikassa on saatavilla paljon tietoa Suomen suurpedoista: karhusta, sudesta, ilveksestä ja ahmasta. Auditoriossa on katsottavissa erilaisia luontoaiheisia filmejä. Luontokeskuksesta saa myös hyvää tietoa alueen retkeilymahdollisuuksista.

Käyntihetkelläni keskuksessa oli edellä mainitun luontokuvaajan Ville Heikkisen valokuvanäyttely. Karhua pääsee katsomaan silmiin täälläkin. Vanerille tulostetut suurkuvat olivat kerrassaan vaikuttavia. Tässä on jo pelkästään yksi hyvä syy poiketa luontokeskukseen.

”Apua, se on karhu”, huudahdin ensimmäiseksi karhun tassutellessa eteeni.Luontokeskus Petolassa näkee ja kokee karhuja monella tapaa.Ville Heikkisen kuvat ovat lähes maagisia.Luontokeskus Petolassa on kiva museokauppa.

Kolmas asia, mistä Kuhmo tunnetaan, on Kalevala ja siihen liittyvä kansanperinne. Ihan sattumalta Kuhmo ei ole ominut Kalevala-mainettaan, sillä sekä Elias Lönnrot että Akseli Gallen-Kallela ovat kulkeneet Kuhmon alueella reissuillaan.

Mikäli Kalevala kiinnostaa, oikea osoite on Kalevalan kulttuurikeskus Juminkeko. Hävettää tunnustaa, että Kalevala on jäänyt itselleni vähän kaukaiseksi ja ehkä siksi paikan suurin anti minulle olivat sen taidenäyttelyt. Erityisesti puhuttelivat Riikka Palosen luontoaiheiset ja tunnelatautuneet ryijyt.

Juminkeon hirsirakennus on mielenkiintoinen. Etualalla on Martti Aihan veistos Arhipan kivi.Vanhimmat Kalevalat ovat melkoisen iäkkäitä.Riikka Palosen kalevalainen metsä

Suomussalmella hiljaista kansaa ja soivaa metsää

Kuhmosta huristelin Suomussalmelle moikkaamaan yhtä maamme merkittävintä tilataideteosta, Hiljaista kansaa. Kuvitelkaa, että yhdellä pellolla viitostien varrella on noin 900 puettua turvepäistä hahmoa, joista jokainen on erilainen. Hahmot puetaan kahdesti vuodessa kesä- ja talvipukimiin. Ja siinä välissä on pelto täynnä ristejä. Hiljainen kansa tosiaan.

Samalla lounastin Hiljaisen kansan Niittykahvilassa ja jälkkäriksi söin tietysti paikan kuuluisat letut. Kiva vanhan hirsitalon miljöö ja erinomainen matkamuistomyymälä, jonka tuotteista suurin osa on paikallista käsityötä ja osaamista. Kahvilaa vuokrataan myös tilauskäyttöön.

Jos kaipaat eksoottista majoitusta, Niittykahvilan heinäladossa voit yöpyä ilmaiseksi. Lisämaksusta on mahdollista vuokrata itikkaverkko tai tilata aamiainen. Ei suositella heinäallergikoille 🙂

Aina yhtä sykähdyttävä.Korona oli saavuttanut jo tämänkin kansan.Hiljaisen kansan Niittylahvila on kiva lounaspaikka.Kyläläisten puikoista.Niittykahvilan kuuluisat letut.

Suomussalmella halusin kokea vielä yhden paikkakunnan omaleimaisista nähtävyyksistä, Soivan metsän. Kyse on ympäristötaideteoksesta, joka koostuu 15 suurikokoisesta varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetusta soittimesta. Reitin kulkija voi soitella vaikka metsäkirkonkelloa, keinua kilinäkeinussa, takoa tynnyrihärkää tai saada aikaa sateenropinaa muistuttavan äänen sadeputkisoittimella.

Ihastuttava idea mahtavassa maisemassa, jossa metsän saa kirjaimellisesti soimaan. Vielä vaikuttavampi kokemus on varmasti silloin, kun metsä on rauhallinen. Nyt elettiin kuumeisinta lomasesonkia ja mekastavat lapset ja kännyköihinsä kailottavat kanssakulkijat söivät tunnelmaa melkoisesti.

Soiva metsä sijaitsee Kaunisniemen harjulla Suomussalmen kesäteatterin vieressä. Reitti on noin kahden kilometrin mittainen. Kun huomasin uimarantakyltin, harmittelin ettei uimapuku tullut mukaan, sillä helteisenä kesäpäivänä olisi ollut virkistävää pulahtaa uimaan.

Hienon maaston olivat Soivalle metsälle valinneet.Matkalla piti hieraista silmiä. Totta se oli, poroja! Suomussalmi on maamme eteläisin poronhoitoalue.

Paltamo – vaaramaisemia ja luontoaktiviteetteja

Viimeinen Kainuun road tripini kohde oli Paltamo, pieni kunta Kainuun länsireunalla, joka oli minulle kolmesta käymästäni paikkakunnasta kaikkein tuntemattomin. Siellä suunnistin Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan sellaisiin maisemiin, että huokailemaan pisti.

Paltamollakin tuli tehtyä jotain elämäni ensimmäistä kertaa. Sain alle sähköavusteisen fatbiken, joka avasi silmäni ihan uudenlaiseen maastopyöräilyyn. Tästäkin juttua vähän myöhempänä.

Jättiläisenmaassa minua odotti oma soma linnunpönttö.Tuohon punaiseen tuoliin olisin voinut jäädä.

Ja missäkö sitten yövyin? Olikin tällä kertaa sellaisia helmiä majapaikkoina, ettei ihan joka matkalla tule vastaan. Esittelen teille piakkoin kolme omaleimaista majoituskohdetta, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta joita kaikkia yhdistää luonto ja siihen liittyvät elämykset.

Vähän tässä täpinöissä olen kaikesta kokemastani. Muutamaan päivään näin, koin ja tunsin niin paljon, että tarvitsen toisen mokoman ajan tämän kaiken sulatteluun. Joka tapauksessa Kainuu on niin ainutlaatuinen osa maatamme, että soisinpa kaikkien pääsevän nauttimaan sen karusta kauneudesta. Minua ainakin Kainuu puhutteli monella tasolla.

https://wildtaiga.fi

18.7.2021 20 comments
Museot SuomiPohjois-KarjalaSuomen kaupungitTaide ja kulttuuri

Taiteellinen Tohmajärvi ja vähän hevimpi Kitee

by Annemaria 27.2.2021

Pääteiltä kannattaa joskus poiketa katsastamaan pienempiäkin paikkakuntia. Tohmajärvi ja Kitee eivät kuulosta matkailijalle ehkä kaikkein houkuttelevimmilta paikkakunnilta, mutta on molemmissa jotain, miksi niissä kannattaa pysähtyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Olen sen kymmeniä kertoja ajanut kuutostietä pitkin Tohmajärven ohi ja miettinyt tien reunan kylttiä Puun sielu. Olin ajamassa Pohjois-Karjalan kiertomatkallani itse asiassa Kiteelle, mutta tällä kertaa päätin ottaa selvää, mitä tuolla metsän kätkössä oikein onkaan.

Parin kilometrin päässä päätieltä luminen metsätie johti pihaan, jossa iloinen samojedi toivotti tervetulleeksi. Ja hetken päästä sen omistaja, Natalia, taiteilija, puutaiteen moniosaaja ja kouluttaja. ”Natasha” emännöi Onnela nimistä hirsilinnaa, ylläpitää sen pohjakerroksessa kansainvälistä puutaiteen galleriaa ja järjestää puutöiden kursseja.

Metsän keskellä nökötti kaunis hirsirakennus Onnela.

Karjalaistyylinen jyhkeä hirsilinna on kaunis. Vanhat kelohirret ovat saaneet seurakseen koristeellisia karjalaisleikkauksia ja luonnonkiveä. Oven edessä jököttää itse Michael Jackson, tosin aika puisevana versiona.

Sisältä löytyy Michaeleita lisää, mutta myös Kalevalaa ja monenlaisia eläin- ja ihmisfiguureita. Ihmettelin sitä, kuinka eri tekniikoilla puu on saatu taipumaan moneen. Hienoimmissa töissä tuskin ymmärtää, että kyse on puusta. Paikka on tosiaan nimensä mukainen. Puu on saanut täällä sielun.

Natalia osoittautui myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi ja kukkien ystäväksi. Voin kuvitella, miten kaunista tuolla luonnon rauhassa kesäaikaan onkaan. Keskellä pihaa on lampi, jonka ympärillä on muitakin karjalaistyylisiä rakennelmia. Alueella voi tutustua myös kymmeniin eri puulajeihin.

Puun Sielun näyttelyssä puu taipuu moneksi.

Olisin voinut jäädä ihastelemaan taideteoksia pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Olin sopinut tapaamisen Kiteelle viime syksynä avattuun A Nightwish Story -näyttelyyn. Koronan vuoksi helmikuussa näyttelyyn pääsi vain etukäteistilauksesta. Myöhemmät aukioloajat kannattaa tarkistaa näyttelyn nettisivuilta: https://nightwishstory.com/

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Tottahan toki kaikki Nightwishin tietävät ja moni senkin, että Suomen maailmanlaajuisesti menestynein bändi on kotoisin Kiteeltä. Sympaattiselta tuntuu, että bändin keulahahmo Tuomas Holopainen asustelee edelleenkin kotikonnuillaan.

Jotain Nightwishin menestyksestä kertoo, että se on myynyt yli 10 miljoonaa levyä, tehnyt kahdeksan maailmankiertuetta ja esiintynyt pääesiintyjänä täydelle Lontoon Wembleyn Areenalle. Kun ajattelee, että Wembleylle myytiin hetkessä enemmän lippuja kuin Kiteellä on asukkaita, ymmärtää kuinka suuriin saappaisiin yhtye pystyi astumaan ja on pystynyt nuo saappaansa myös pitämään.

Nightwishin saappaat ovat olleet suuret ja kultaiset.

Kiteen Nightwish-näyttelyssä oli paljon autenttista materiaalia, kuten musiikkialan palkintoja, kiertueen puvustoa ja rekvisiittaa sekä bändin jäsenten käyttämiä soittimia. Ehkä kaikkein sympaattisin esine oli bändin ensimmäinen demo-nauha. Se, josta kaikki sai alkunsa.

Nightwish-faneille näyttely tarjoaa yhtyeen vaiheista paljon yksityiskohtaista tietoa. Bändin tarinaan pääsee hyvin sisään kiinnostavalla filmillä, johon on koottu tähän astiset parhaat palat yhtyeen alkuvaiheista maailman valloitukseen.

Näyttelyn lisäksi tiloissa on myös karaokekoppi, jossa voi testata omat heavytulkinnat. Aulassa on myös pieni Nightwish-kauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista fanitavaraa ja -tekstiilejä.

Itselleni näyttelyn paras anti oli Nightwish-tarina, pikkukylän kasvattien ihmeellinen taival maailman maineeseen. Hieno osoitus siitä, miten unelmat voivat toteutua eikä mikään ole mahdotonta. On uskallettu haaveilla suuria ja pyritty päämäärätietoisesti unelmaa kohden. Toki ilman lahjakkuutta ja luovuutta Nightwish-tarinaa ei olisi.

Vaikka et pääsisi näyttelyä paikan päälle katsomaan, siihen voi tutustua virtuaalisesti täällä.

Selvä yhdennäköisyys.

Näyttelyn jälkeen suunnistin lounaalle Irman Tupa -nimiseen lounaspaikkaan, josta olin saanut etukäteen vinkin. Kiteeläisessä kunnon kotiruokaa tarjoavassa kahvilassa tehdään kaikki itse ja sen kyllä maistoi.

Tunnelma pienessä kahvilassa on kursailemattoman kodikas. Käyntipäivänä sattui lounaana olemaan omaa lemppariani, kaalilaatikkoa, joka oli niin hyvää kuin kotona tehty kaalilaatikko vaan voi olla.

Irman Tupa voi aiheesta olla ylpeä tiskistään. Vastapaistetut kotileivonnaiset, ruisleivät ja karjalaiset perinneherkut, kuten karjalanpiirakat, vatruskat ja kukkoset kilpailevat ihan eri sarjassa kuin teolliset raakapakasteet. Jos näillä seuduilla liikuskelet, tänne kannattaa pysähtyä ihan vain herkkutuliaisten ostoon.

Irman Tuvalla on myynnissä myös tohmajärveläistä Jarmon rypsisikaa ja lihajalosteita, kuten makkaraa ja savulihaa.

Kunnollista konstailematonta kotiruokaa ja karjalaisia itseleivottuja paistoksia.

Ennen seuraavaa paikkaa, Ilomantsia, tein vielä pienen rundin Kiteen keskustassa. Matkalla bongasin rinteeltä kauniin kivikirkon, jonne en ikävä kyllä päässyt sisälle. Myöhemmin luin, että kirkko ja sen lähellä oleva pappila kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Komea oli kirkko Kitteellä.

Tiesittekö muuten, että Kitee on kaupunki? Itse en tiennyt ja sain tämän tietää vasta jutellessani paikallisten kanssa. Asukkaita Kitteellä, kuten paikalliset kaupunkiansa kutsuvat, on reilut 10000. Sen verran leppoisalta kiteeläinen meininki tuntui ja ihmiset niin ystävällisiltä, että pieni kaupunki tuntui enemmän maaseutumaiselta. Sellaisella hyvällä ja aidolla tavalla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

27.2.2021 11 comments
  • 1
  • 2
  • 3

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024
  • Stressitön syysviikko Luostolla

    28.9.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (9)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (43)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (9)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (21)
  • Yleinen (117)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö