Kun loppusyksy vihmoo hyytävää vettä ulkona, valon määrä vähenee eikä ulosmenokaan tunnu yhtä houkuttelevalta kuin hetki sitten, mielen valtaa tylsistyminen. Ainakin minulla. Ei sille mitään voi, että jossain kohtaa tulee se tunne, että nyt jokin pieni reissunpoikanen piristäisi kummasti.
Äkkäsin netistä Sokos-hotellien hyvän majoitustarjouksen ja niinpä päätimme lähteä Kuopioon, mielestäni yhteen Suomen kivoimmista kaupungeista. Mentäisiin hyvin syömään, tavattaisiin Savon pääkaupungissa asuvia ystäviämme ja kenties käytäisiin muutamassa mielenkiintoisessa museossa.
Täytyy myöntää, että kaupunkilomamme käynnistyi vähemmän kultivoituneella meiningillä. Ajettiin miehen kanssa ihan ensimmäiseksi Matkuksen kauppakeskukseen ja sen päätähteen Ikeaan. On se vaan kumma juttu, ettei Ikeasta pysty koskaan poistumaan ilman jotain pientä rompetta kotiin vietäväksi. Niin tälläkin kertaa. Tilausta oli kunnon kokovartalopeilille ja pienille keittiötavaratäydennyksille. Ja ainahan sitä nainen tarvitsee muutaman tuoksukynttilän.
Ystävien tapaaminen tuo etenkin meille maaseudun rauhassa asustaville ”erakoille” toivottua ja virkistävää vaihtelua. Kiva oli jupista kuulumiset, käydä yhdessä syömässä ja kulkea keskustan katuja paikallisoppaiden johdolla. Pitäisi vaan useamminkin saada aikaiseksi lähteä tällaisille virkistäytymisreissuille.
Illan pimetessä oli pakko pysähtyä ihastelemaan Kuopion upeaa kauppahallia. Veljmies kauppahallin edessä oli paikallaan kalastelemassa nipisillään kuten ennenkin. Nyt iltavalaistuksessa poika näytti jotenkin erilaiselta. Oliko tuo vanhentunut kenties?
Bongasimme ohikulkeissamme myös Kuopion uusimman julkkiksen, ikävä kyllä hiljattain kuolleen Aku-koirasta tehdyn näköispatsaan. Muistatteko parivaljakon Akun ja isäntänsä Matin, jotka matkasivat mopoautolla Espanjasta Suomeen? Espanjalaiselta koiratarhalta pelastettu massiivisen kokoinen Aku oli liian suuri matkaamaan lentokoneessa, joten nokkela isäntä keksi oivan keinon matkata Akun kanssa Suomeen.
Kuopion museossa häkellyttävän upea valokuvanäyttely
Seuraava päivä oli varattu museoille ja taiteelle. Ihan ensimmäiseksi suunnistimme Kuopion museoon, jonka ylimmässä kerroksessa oli nähtävänä yhden maailman tunnetuimman valokuvakilpailun Wildlife Photographer of the Year -kilpailun voitokkaita kuvia.
Jos vähänkään valokuvat kiinnostavat, tämä on näyttely joka pitää nähdä. Lähes 100 valokuvan näyttely tarjoaa upeita otoksia, joiden tekninen osaaminen ja visuaalinen taitavuus suorastaan häkellyttivät.
Näyttely oli vaikuttava monella tasolla. Kauneuden, yllätyksellisyyden ja herkkyyden lisäksi moni kuva puhutteli myös ihmisen ja luonnon välisen yhteiselon ongelmallisuudella. Ilmastonmuutos, saastuminen, sademetsien raivaaminen, turkistarhaus, eläinten salametsästys ja liikakalastus nousivat kuvissa koskettavasti esille.
Kiersimme myös Kuopion museon pysyvät näyttelyt. Samoissa tiloissa toimii sekä kulttuurihistoriallinen että luonnontieteellinen museo, joissa piisasi kiinnostavaa katsottavaa monen näyttelysalin verran.
Wildlife Photographer of the Year Kuopion museossa 25.2.2024 saakka.
Juho Rissanen Kuopion taidemuseossa
Toinen komea jugendrakennus Kuopion museon ohella on Kuopion taidemuseo, joka valmistui vuonna 1904 alunperin Kansallis-Osake-Pankin toimitiloiksi. 70-luvulla rakennus päätyi Kuopion kaupungin omistukseen ja uusi taidemuseo avasi ovensa 1980.
Kuopion taidemuseon meneillään olevista näyttelyistä minusta kiinnostavin oli kuopiolaissyntyisen Juho Rissasen näyttely. Realistisena kansan kuvaajana ja viivan taitajana tunnettu taiteilija oli ensimmäinen köyhistä oloista tunnetuksi taiteilijaksi kohonnut suomenkielinen taidemaalari.
Tuon aikakauden kuuluisat taiteilijamme tulivat lähes poikkeuksetta ruotsinkielisistä säätyläisperheistä. Tätä taustaa vasten ymmärtää kuinka suuren työn Rissanen on joutunut tekemään saavuttaakseen paikkansa arvostetuissa taidepiireissä.
Näyttely pureutuu mielenkiintoisen taiteilijan vaiheisiin ja nostaa esiin myös henkilökuvaa. Monissa Euroopan maissa matkustanut ja elänyt taiteilija päätyi lopulta Floridaan, jossa hän kuoli vuonna 1950.
Mielenkiintoista oli nähdä kuinka Etelä-Eurooppa vaikutti Rissasen maalauksiin. Aiheet kevenivät ja värimaailma kirkastui. Sitä se matkailu ja aurinko parhaimmillaan teettää.
Kuopion kaupungintalon seinällä on muuten Juho Rissasen viisiosainen maalaus Piirileikki metsässä. Olen tosi iloinen siitä, että pääsin ystäväni avustuksella katsomaan tuota hienoa maalausta ja samalla sain ihastella ylen kaunista kaupungintaloa.
Juho Rissanen Kuopion taidemuseossa 7.4.2024 saakka
Euroopan ulkopuolista taidetta yli 80 maasta
Toinen, ehkä jopa vähän erikoinenkin näyttely Kuopion taidemuseossa oli ulkoeurooppalaisen taiteen Pluriverse näyttely. Kyse on maailmanmatkaaja Antti Mykkäsen henkilökohtaisesta kokoelmasta, jonka teoksia hän on kuljettanut matkalaukussaan yli 150:sta Euroopan ulkopuolisesta maasta. Näyttelyyn on koottu töitä yli 80 maasta lähes 120 taiteilijalta.
Meitä harmitti kovin, että näyttelyssä ei kerrottu mistä päin maailmaa kukin teos oli kotoisin. Vielä enemmän harmitti, kun huomasimme vasta näyttelyn kiertämisen jälkeen, että infotiskillä olisi ollut luettelo näyttelyn töistä ja niiden alkuperämaista.
Joka tapauksessa kiinnostavaa, värikylläistä ja monilla erilaisilla tekniikoilla toteutettua etnotaidetta.
Pluriverse Kuopion taidemuseossa 26.11.2023 saakka
Minna Canthin asuintalo Kanttila voi huonosti
Luin jokunen aika sitten kirjan Rouva C, joka kertoo Minna Canthista. Vaikka teos on fiktiivinen, sen tapahtumat sijoittuvat aikansa merkittävän yhteiskunnallisen vaikuttajan Minna Canthin vaiheisiin.
Minna Canth oli jäänyt itselleni jotenkin vieraaksi ja oikeastaan tiesin vain hänen olevan suomalainen naiskirjailija. Tuon kirjan kautta kiinnostuin tästä edistyksellisestä mielipidevaikuttajasta, joka puhui ja kirjoitti (Minna oli muuten ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen) paljon naisten tasa-arvon ja koulutuksen puolesta sekä otti voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden puolesta.
Sitä en tiennyt, että Minna jäi 35-vuotiaana leskeksi ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Hän muutti takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin Kuopioon ja otti siellä hoteisiinsa isänsä kaupan. Minnan talosta tuli kulttuurivaikuttajien kokoontumispaikka ja sen salongissa vieraili monia maamme merkkihenkilöitä.
Tuo Minna Canthin kotitalo Kanttila sijaitsee edelleen Kuopion keskustassa, ikävä vain, että kovin heikossa kunnossa. Vanha 1800-luvun hirsitalo kaipaisi mittavaa remonttia, mutta mikään taho ei tunnu olevan asiasta kiinnostunut ja valmis investoimaan siihen. Näin vaikuttavan merkkihenkilön talo ansaitsisi sen todella.
Eikä tälle talolle tarvitsisi keksiä taustalle keinotekoista tarinaa. Täällä on oikeasti asunut kirjailija, sanomalehtinainen, edistyksellinen mielipidevaikuttaja, kulttuuripersoona, kauppias, naisasianainen ja aikansa radikaali vapaa-ajattelija, jolla oli sormensa pelissä niin naisten koulutuksen kehittämisessä kuin naisten äänioikeuden puolestapuhujana.
Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea toimintaa noiden seinien sisälle voitaisiin suunnitella. Rahan lisäksi tarvittaisiin näkemyksellistä ja pelotonta Minna-henkeä. Kanttila ei ole tällä hetkellä avoinna yleisölle.
Aikakapselilla 100 vuoden päähän
Kuopion kauppahallin alapuolella on hyvin omintakeinen erikoisuus. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena 2017 suljettiin kahteen erilliseen lukittuun osaan ajan kuvaa ilmaisevia tavaroita ja kirjeitä. Samalla ajastettiin rakennelman yläpuolelle digitaalinen aikalaskuri, joka mittaa aikaa alaspäin 100 vuoden päähän.
Kuopion kaupunki järjestää itsenäisyyspäivänä vuonna 2117 arvokkaan juhlan, jolloin 100+100 aikakapseli avataan. Mielenkiintoista on, ettei kukaan tiedä sisältöä kokonaisuudessaan. Ainoastaan se on tiedossa, että kapselissa on aikamme esineistön lisäksi erilaisten ihmisten ajatuksia siitä, millaista elämä on ollut vuonna 2017 ja miten menneisyys ja tulevaisuus nähdään.
Mietin itse kuinka kiehtovalta mahtaa esimerkiksi sen hetkisestä kaupunginjohtajasta tuntua lukea kollegansa kirje 100 vuoden takaa.
Taas tuli todistettua kuinka paljon voi pienestäkin kaupunkiretkestä saada irti. Vaihtelu virkisti ja tylsyys lievittyi. Nyt jaksaa taas paremmin pakertaa arkea. Ainakin seuraavaan matkaan saakka 🙂 .
Paperiperkele näyttely ja huimapäinen G.A. Serlachius
Tehdastyöläisen arki vuosikymmeniä sitten avautui tämän portin takaa.
Gösta-museon uusi aika avautuu paviljonkirakennuksessa.
Joenniemen kartanon kaunein huone on minusta entinen kirjastohuone.
Schjerfbeckejä yhden huoneen verran.
Mies tutustuu taiteeseen.
Kannattaa kurkistaa myös Joenniemen kartanon kellariin. Siellä on entinen viinikellari.
Paviljongin suurin maalaus.
”Ei lähdetä vielä.”
Ravintolan tilaa hallitsee Heikki Marilan maalaus.
Syötävää taidetta lautasella.
Jälkkärin inspiraatio?
Kuhmo-talon konserttisali on nautinto myös silmille.
Kamarimusiikkikeskuksen Galleria sijaitsee samassa pihapiirissä Amati-kahvilan kanssa.
Upea Pajakkakoski on aivan Kuhmon keskustan tuntumassa.
Luontokeskus Petolassa näkee ja kokee karhuja monella tapaa.
Luontokeskus Petolassa on kiva museokauppa.
Riikka Palosen kalevalainen metsä 
Korona oli saavuttanut jo tämänkin kansan.
Hiljaisen kansan Niittylahvila on kiva lounaspaikka.
Kyläläisten puikoista.
Niittykahvilan kuuluisat letut.
Tuohon punaiseen tuoliin olisin voinut jäädä.
Joensuun taidemuseo Onni
Ravintola Parppeinpirtti
Sitten huoneeseen ”Saimaalle”.
Kuka voi vastustaa hotellisänkyä?
Chin chin kamut!
Ja hymy senkun levenee.
