Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!
Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.
Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.
Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.
Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.
”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”
Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.
Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.
Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.
Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.
Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.
Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.
”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”
Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.
Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?
Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) 
(Kuva VisitKarelia)
”Kyl nyt mieli mettä keittää”
Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.
Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.
Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.
Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.
Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen. 
Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:
Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?
Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee
Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia
Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista