Joka ikinen kevät, silloin kun aurinko rupeaa tunkemaan sisälle yhä röyhkeämmin, kohtaan saman ilmiön. Minuun iskee levottomuus.
Rakastan kevättä. Rakastan lisääntyvää valoa, pitenevää päivää ja aurinkoa, joka lämmittää. Rakastan erilaiselta tuoksuvaa ilmaa ja kihinää, joka täyttää metsän.
Rakastan jokaista muuttolintua, joka ilmaantuu pihapiiriin. Tiaisten yksitotinen stemma saa seurakseen mustarastaiden huilusoolot ja peipposten aariat. Ja pikku hiljaa orkesteri laajenee. Luonnon oma kevätkonsertti on kauneinta äänimaailmaa ikinä.
Rakastan joutsenia, jotka tulevat ensimmäisinä, tekevät ylilennon kotimme ohi ja huutavat kevättä mennessään. Ja lokkeja, joiden kirkuna kuulostaa jo ihan kesältä.
Maaliskuu flirttailee. Valo herättää talviunesta ja nostaa oksitosiinin, rakkaushormonin määrää. Pakkasen jähmettämät tunteet heräävät eloon kylmän kauden jälkeen. Yhtäkkiä katselee ympärilleen kuin uusin silmin. Talven jäljiltä näivettynyt maisema alkaa näyttää kauniilta ja oma olokin tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.
Ja sitten tulee huhtikuu, joka onkin jo silkkaa rakkautta. Aurinko hyväilee lämmöllään ja kutsuu ulos leikkiin. Laittaa pään sekaisin kuin rakastuneella konsanaan. Ei malttaisi edes nukkua.
Kevätmuuttajia meidän pihapiirissä. 
Jos normaalisti lasini on puoli täysi, kevätauringon lämmittäessä mukini kuohuu ylitse. Kierrokset nousevat huippuunsa, keskittyminen on vaikeaa ja päässä humisee.
Matkakuume riivaa sielua ja vipattaa menojalkaa. Jonnekin pitäisi päästä. Jo pienikin matka tasapainottaisi levotonta elämää ja laskisi adrenaliinipiikkiä. Lentopyrähdys Eurooppaan olisi mannaa, mutta helpotusta saisi jo risteilystä tai pahimpaan tuskaan auttaisi myös hotelliviikonloppu. Mikä vaan pieni keikaus kelpaisi, joka avaisi uusia maisemia ja ruokkisi pohjatonta vaihtelunhalua ja seikkailumieltä.
Ja täällä minä onneton nyt kieriskelen tuskissani, kun maailma ympärillä on suljettu. Kuin häkkiin suljettu lintu, joka haistaa keväälle tuoksuvan kiehtovan maailman ulkopuolella, mutta jolla ei ole mahdollista pyrähtää lentoon. Sylvian joululaulusta voisin sanoittaa uuden kevätversion.
Ei auta vaikka minulla on uusi rakas koti, jossa viihdyn oikein hyvin. Keväiselle matkakiimalle en vain voi mitään. Joku ulkopuolinen voima jossain huutaa nimeäni, ojentaa näkymätöntä kättään ja kehottaa lähtemään. Onneksi toukokuuhun mennessä se jo hellittää otettaan.
Kevätrakkauden väri on keltainen. 
Tiedän, että tästä kirjoituksesta joku jossain tykkää huonoa. Leimaa minut piittaamattomaksi herkkuperseeksi, joka vaan itsekkäästi kaipaa matkoilleen, vaikka maailma ympärillä kipuilee pandemian kourissa. Matka on nyt kirosana ja jopa haaveilu siitä on syntiä. Oikeastaan tällaisista asioista ei kai saisi edes kirjoittaa.
Siltikin, tällainen minä olen, koronasta huolimatta. Netti käy kuumana ja yritän löytää vaihtoehtoja, joihin suunnata matkahinkua koronaturvallisesti.
Yritin taivutella miestä erään matkailuyrityksen majoitustarjoukseen. Kaksi yötä yhden hinnalla ja kolmen ruokalajin illallinen takkatulen loimussa. Ei saanut kannatusta. Mies lupasi järjestää meidän mökissä kolmen ruokalajin illallisen ja takkatulta, edullisemmin ja koronaturvallisesti.
Matkojen puuttuessa olen yrittänyt löytää korvaavia toimintoja. Olen lukenut tuhottoman määrän kirjoja, aloittanut pihasuunnitelman, lavaviljelysuunnitelman, kesäkukkasuunnitelman ja terassisisustussuunnitelman. Tutustunut tiramisun, tuorepuurojen, kotitekoisten jäätelöiden ja tuorepuristemehujen valmistukseen.
Ei auta. Ei rauhoita. Täällä maalla levoton sielu kolistelee kaltereitaan. Hei siippa, lähdetäänkö huomenna retkelle? Vaikka ihan lähelle tai ihan minne vaan.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
