Soiteltiin tänään siskon kanssa kuulumisia. Todettiin molemmat, ettei oikeastaan kuulu mitään ihmeempää. Sellaista vaan tavallista arkea ja kotielämää. Eli itse asiassa meille molemmille kuuluukin ihan hyvää. Sisko paistaa vapuksi munkkeja, meillä syödään grillimakkaraa ja perunasalaattia. Vietetään hyvää tavisarkea.
Se tasapaksu arki, jota aina väliin sorrun nurisemaan, onkin oikeastaan juuri se toimiva pohja, joka tekee elämästä ihan mukavaa. Unenpöpperöiset aamukahvihetket, kaupassakäynnit, pyykinpesut ja perjantaisiivoukset, hyvää elämää kaikki tyynni. Kun elämää eivät heittele mitkään suuret mullistukset tai kriisit eikä pääkoppaa rasita ylenpalttiset ongelmat tai murheet, elämä on usein mallillaan. Silloin kaikki on kutakuinkin hyvin.
Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa kokemassa hyvän elämän toistakin puolta. Korona-aikana olen kaivannut vietävästi pieniä matkoja, sosiaalista elämää ja ravintolaruokailuja.
Lomaviikollani piipahdettiin Helsingissä ja yövyttiin pari yötä yhdessä pääkaupungin suosikkihotellissani, Lilla Robertsissa. Joskus alkuvuodesta Kämp Collection -ketjun hotelleihin oli hyviä majoitustarjouksia, joihin ystävien kanssa tartuttiin. Kerran jo jouduttiin varauksia siirtämäänkin, koska koronatilanne pääkaupunkiseudulla näytti joltisenkin uhkaavalta.
Ripaus siirtomaahenkeä ja ripaus art decoa. Ne pienet yksityiskohdat luovat tunnelman.
Matka ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin siitä haaveilimme. Koronan takia Helsinki oli paljolti kiinni. Haaveeksi jäivät niin Ateneumin Repin-näyttely kuin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa en ole itse asiassa koskaan käynyt.
Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ravintolaan syömään, vaikka vähän hassua vääntöähän homma oli omituisten aukiolo- ja alkoholirajoitusten kanssa.
Ruokapaikaksi valitsimme hotelliamme vastapäätä olevan ranskalaistyyppisen ravintolan Le Petit Pastiksen. Vähän kiirettä piti, kun ravintola sai olla auki vain iltaseitsemään. Ja vielä kiiruumpi tuli, koska halusimme ruuan kanssa nauttia viiniä. Hallitus kaikessa viisaudessaan oli päättänyt, että myös ruokaravintoloiden alkoholitarjoilu piti lopettaa jo kello viisi.
Vaan vielä mielenkiintoisemmaksi pakka meni siinä, että tarjoilija kertoi, että juomat piti nauttia kello kuuteen mennessä. Suomen alkoholilainsäädännön mukaan pöydissä saa olla alkoholia enää tunti valomerkin jälkeen. Kuuteen mennessä juomattomat juomat tultaisiin korjaamaan pöydistä pois. Kelloa vilkuillen lipiteltiin sitten viinimme vähän nopeutetulla tahdilla.
Aurinko paistoi ulkona ja hetken käväisi mielessä, että poiketaanko vielä jollain terassilla. Kunnes muistimme, että eihän se olekaan mahdollista, kun kaikkien on suljettava ovensa seitsemään mennessä, myös kahviloiden. Voi sentään tätä omituista maailmaa.
Le Petit Pastis oli meille uusi ravintolakokemus ja ihan hyvä sellainen olikin. Jos satut käymään parsakautena, maista ravintolan parasta parsakeittoa ikinä. Myös miehen alkuruuaksi nauttima kaunis tartarpihvi herätti vähän annoskateutta. Oikeastaan ainut miinus oli ravintolan tylsä ja parhaat päivänsä nähnyt miljöö, joka kaipaisi päivitystä.
Kauniita ja maistuvia annoksia. 
Seuraavan päivän kuningasidea oli napata hotellilta polkupyörät ja lähteä tutkimaan Helsinkiä koronaturvallisesti pyöräperspektiivistä. Ihanaa ajella keväistä merenrantaa, pysähdellä kahvittelemaan rantakuppiloihin ja myöhemmin päättää retki lasillisella kuohuvaa Kappelin terassilla.
Lounasta nautimme Keskuskadulla lähellä Rautatieasemaa olevassa Deliberi K7:ssä. Tämä on minulle sellainen Helsinki-matkojen luottomesta. Paljon erilaista hyvää pikkusyötävää (jos sitten tuhdimpaakin lounasta) ja erinomaisia tikkutapaksia, pintxoja. Nyt korona-aikana näytti paikalla olevan käsittämättömän hyviä tarjouksia niin syötävistä kuin juotavista. Paikan samppanjaindeksi on jotain ihan omaa luokkaansa.
Ilta sitten menikin aasialaisella take away -ruualla.
Kumman piristävä vaikutus sitä näinkin pienellä piipahduksella oli. Maalla asuvana sitä entistä helpommin jumittuu omaan mökkiinsä ja lähes eristäytyy muusta maailmasta. On viikkoja, jolloin oman miehen lisäksi en näe muita kuin ehkä kaupantädin, postisedän ja kirjastovirkailijan. Joskus en näitäkään. Hyvää tekee ihmiselle käydä välillä ihmisten ilmoilla.
Ystäväni naureskeli, että mulla taitaa olla laaja matkagarderobi matkassa, kun on joka hetki uudet vermeet päällä. Kun on kuukausitolkulla pyörinyt collageasussa ja ulkoiluvaatteissa, vähän oli kiva vetää kukkamekkoa päälle.
Saattaa olla, että ihan piruttain grillin kuumetessa vedän vapuksi kesämekon päälle. Onhan Saimaakin jo jäistä vapaa. Ja hei, me ollaan molemmat saatu tällä viikolla ensimmäiset koronapiikit. Siinä on jo tarpeeksi syytä juhlaan.
Hauskaa vappua teille kaikille, sateisiin ja paisteisiin!
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista