Sain Pää pilvissä blogin Maaritilta haasteen, jossa penättiin matkoilla sattuneita hauskoja tai omituisia kokemuksia ja sattumuksia. Monet matkojeni kommellukset ovat sattuneet Kiinassa johtuen lähinnä yhteisen kielen puuttumisesta sekä kiinalaiskoukeroiden lukutaidottomuudesta. Tässä muutama huvittava sattumoinen tuolla Aasian ihmemaassa.
Kiinalaisetko saman näköisiä?
Vuosituhannen alussa elin jonkinlaista kiinailmiötä ja tein parin vuoden aikana viisi matkaa eri puolille Kiinaa. Ensimmäinen Kiina kokemukseni oli mieheni kanssa tehty yhteinen matkamme Pekingiin.
Kiinan muurilla käynti kuului ehdottomasti matkamme must-juttuihin ja päätimme tehdä retken sinne ihan ominemme ilman mitään järjestettyä retkeä ja opasta. Koska taksilla ajaminen Pekingissä oli joltisenkin halpaa, vuokrasimme hotellin avustuksella päiväksi oman pirssin. Halusimme välttää ruuhkaa niin liikenteessä kuin itse nähtävyydessä ja siksi suunnittelimme lähtevämme matkaan jo hyvissä ajoin aamutuimaan.
Kuskimme tulikin meidät hakemaan sovitusti ja ajomatka sujui oikein jouhevasti. Kaarsimme valtaisalle parkkipaikalle, joka muutamaa autoa lukuunottamatta oli lähes tyhjillään. Diiliimme kuului, että kuljettajamme odottaisi meitä ja näytimme hänelle kellosta tarkasti tuntimäärän, milloin tulisimme takaisin. Kaikki oli siis oikein bueno.
Paitsi, että Kiinan muurin lumoissa meistä ei kumpikaan muistanut katsoa minkälaisella autolla olimme liikenteessä puhumattakaan miltä kuljettajamme näytti. Tai no, muistin, että hän oli aika pienikokoinen, pyöreäkasvoinen ja että hänellä oli sellaiset neliskulmaiset kuusikymmenluvun silmälasit kuin suurimmalla osalla kiinalaisista miehistä.
Anteeksi kiinalaiset, mutta minusta te näytätte vaan kovin samannäköisiltä.
Kävi nähkääs niin, että kun sovittuna aikana suuntasimme takaisin Kiinan muurin suosituimmalle parkkipaikalle kaikki näytti melkoisen erilaiselta kuin aamuisella. Parkkipaikalla oli satoja ellei tuhansia autoja eikä meillä ollut oikein tarkkaa kuvaa siitä minne auto oli meidät jättänyt ja millainen auto…
Epätoivoissamme haahuilimme suunnassa, missä kuvittelimme taksimme vähänkään olevan, mutta kaikki oli todellakin hyvin summittaista. Moni paikallinen taksikuski oli kiinnittänyt huomiota etsimiseemme ja taksikyytitarjouksia huudeltiin peräämme vähän sieltä ja täältä, joista kuitenkin kauniisti kieltäydyimme. Epätoivomme tosin alkoi lisääntyä, sillä sovittu paluuaikamme oli mennyt umpeen jo ajat sitten.
Hetken päästä meille huuteli jälleen joku taksikuski, jolle myös huikkasimme kauniisti nouthankjuut ja jatkoimme etsintäämme. Tämä taksikuski olikin ilmeisemmin vähän sinnikkäämpää sorttia, sillä hän tuli oikein kannoillemme selittäen samaan aikaan kiinaksi kovin intonaatioin jotain, mistä luonnollisestikaan emme mitään ymmärtäneet.
Jatkoimme matkaamme, mutta mies roikkui vain perässämme toistaen sanaa taksi äänenpainon kiristyessä jo vähän hermostuneeksi. Lopulta hän katsoi parhaimmaksi tarttua käteeni ja lähteä vetämään minua autoa kohti mieheni seuratessa perässä. No lopun arvaattekin. Vähän noloina siellä auton takapenkillä paluumatkaa teimme.
Kummajainen länsimailta
Sattui siellä Kiinan muurilla toinenkin huvittava juttu. 15 vuotta sitten länsituristit olivat Kiinassa selvästi harvinaisempia kuin tänä päivänä ja ilmeisesti joillekin vielä kovin ihmetystä herättäviä ilmestyksiä varsinkin, jos henkilö sattui olemaan joltain pienemmältä paikkakunnalta.
Vähän turhankin päällekäypään tuijotteluun olimme jo alkaneet tottua, emmekä siis kovin ihmetelleet, kun Kiinan muurilla joukko paikallisia sotilaita tuijotteli meitä varsin intensiivisesti. Jostain syystä etenkin minä vaaleatukkainen länsimainen nainen olin heistä kovin kiinnostava, sillä huomasin kyllä monet uteliaat silmäparit, jotka tuijottivat uteliaana perääni. No, saipa meikäläinenkin kerran kokea saavansa miesten päät kääntymään 🙂
Jossain vaiheessa siinä matkaa vieretysten tehdessämme joku heistä uskalsi elekielellä näyttää, että voisinko tulla samaan valokuvaan hänen kanssaan. No, mikäs siinä, jos siinä jonkun mielestä on jotain erityistä. Siispä asetuin vierekkäin tuntemattoman sotilaan kanssa kameralle somasti hymyillen sillä seurauksella, että tämä ei sitten jäänytkään ainoaksi kuvaksi. Monet muutkin sotilaat keksivät saman idean ja niinpä minä poseerasin lopulta kymmenien nuorten miesten kanssa toinen toisensa jälkeen kuin paraskin nähtävyys.
Täytyy myöntää, että tässä kohden iski kyllä jo vähän apinafiilis päälle. Tältäkö eläintarhan apinoista tuntuu?
Näiden vihreiden miesten kuvattavaksi jouduin.
Kotterolla lentokentältä hotelliin
Toisen Kiinan matkoistamme teimme Shanghaihin. Saavuttuamme kaupunkiin raahauduimme laukkuinemme lentoaseman taksijonoon, jossa kävi melkoinen kuhina. Meidän tuurillamme kohdallemme sattui se varmasti koko Kiinan heikoimmassa hapessa oleva taksi. Autokanta Kiinassa lienee tänä päivänä paljon parantunut, mutta tuolloin 2000-luvun alussa liikenteessä oli vielä melkoisia kotteroita ja osa niistä jopa takseina.
Auto oli kooltaan pienen pieni ja kaksi kookasta matkalaukkuamme mahtuivat tavaratilaan juuri ja juuri. Tosin takaluukun kiinni pysymisen kanssa piti kuljettajan hieman temppuilla, mutta lopulta se saatiin kiinni ja matka saattoi alkaa.
Auto suunnisti ensimmäiseksi moottoritielle. Jos vähänkään mietitte kiinalaisten lukumäärää, niin voitte ymmärtää, että maa tarvitsee melkoisia moottoriteitä, kaistoja on vierekkäin melkoiset määrät. Siinä vaiheessa kun auto alkaa yskiä ja savuta, ja lopulta pysähtyy keskelle monikaistaisen moottoritien vilkasta liikennettä, ei jotenkaan tee mieli nousta autosta.
Näin meille nimittäin kävi. Seisoimme jumissa keskeisellä moottoritien kaistalla autojen vilahdellessa kahva pohjassa molemmilta puolin ohitse. ”Vanminit” sanoi kuljettajamme leveästi hymyillen, hyppäsi ulos autosta ja avasi konepellin, jonka alta nousi huolestuttavasti savua.
Vaikka jo 2000-luvun alussa autoliikenne Kiinassa oli hurjaa, yleisin kulkuneuvo kuitenkin oli polkupyörä. Mitenkähän tänä päivänä?
Pidimme takapenkillä molemmat kiinni ovenkahvoista valmiina hyppäämään kyydistä, jos selviä lieskoja alkaa konepellin alta näkyä ja toivoimme totisesti, ettei kukaan törmäisi meihin. Kuski kurkisti sisälle autoon ja sanoi jälleen ”vanminit”. Seuraavaksi hän avasi takakontin ja kaivoi sieltä laukkujemme takaa jonkin muovipönikän. Konepellin alle annettiin ryyppy, odoteltiin hetki ja sitten uusi käynnistys. Jihuu, hieman yskien auto lähti käyntiin moottorilämpötilamittarin huidellessa punaisella, mutta pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa.
Koko loppumatkan jännitimme pääsemmekö perille asti, sillä aika ajoin moottori ilmaisi hiipumisen merkkejä, mutta niin vain lopulta hotellin eteen kaarsimme. Tosin kuljettajalla oli hieman vaikeuksia antamamme osoitteen kanssa (onneksi sentään olin ymmärtänyt tulostaa sen kiinankielisin kirjaimin). Muutaman kerran tietä kyseltiin ohikulkevilta ja muutama ylimääräinen kierros hotellin kulmilla tehtiin.
Jos ei ollut hääppöinen kulkupelimme, hääppöinen ei ollut myöskään matkasta maksamamme hinta. Jälkeenpäin jäin miettimään, olikohan tämä edes oikea taksi. Siinä taksiaseman häslingissä hyppäsimme vain ensimmäiseen autoon, josta osoiteltiin meille, että tänne päin. Kai sitä tässä maassa onnistuu yhden taksinkin väärentäminen, jos kaikkea muutakin Kiinassa surutta kopioidaan.
Näissä takseissa ei ollut ylikuumenemisen vaaraa.
Pientä iltapalaa
Ruokailu Kiinassa oli matkoillamme aina oma juttunsa, yllätysten saattelema sellainen. Jos poikkesit ruokailemaan hotellien ulkopuolelle paikallisten suosimiin ravintoloihin, länsimaisin kielin varustettuja ruokalistoja oli aika turha haeskella. Välillä tilausten kanssa onnisti, välillä ei. Ehkä friteerattu ankanjalka ei ollut ihan sitä mitä halusin.
Onneksi listoilla oli usein ruoka-annosten kuvia tilausta helpottamassa. Hyväksi keinoksi osoittautui myös viereisiin pöytiin osoittelu. Kun näit jotain mielenkiintoista, oli helppoa tarjoilijalle näyttää, että juuri tuollaista mekin haluaisimme.
Koska ruoka-annosten hinnat ainakin tuolloin 2000-luvun alkupuoliskolla olivat kovin edullisia, tilasimme usein useamman annoksen. Näin varmistimme, että ainakin joku osui kohdalleen.
Useamman annoksen taktiikka yleensä toimi. Sitäpaitsi ruoka oli yleensä kevyttä.
Eräänä iltana makoilimme Shanghaissa hotellihuoneessamme ja mietiskelimme, että jaksaisimmeko lähteä enää iltamyöhällä kaupungille. Kummallakaan meistä ei ollut varsinaisesti nälkä, mutta ainahan sitä jotain pientä ja kevyttä iltapalaa saattaisi nauttia. Siispä lähdimme hotellin kulmille etsimään sopivaa ruokapaikkaa, josta voisi saada jonkin sortin huikopalaa.
Löysimmekin mielestämme oikein kivan näköisen ravintolan. Ystävällinen tarjoilijatyttö kiikutti ruokalistan ja selitti meille kiinaksi jotain, josta emme mitään ymmärtäneet. Tarjoilijamme osasi onneksemme muutaman sanan englantia ja saimme selvitettyä, mikä osa listalta on sikaa, mikä nautaa, mikä kanaa, mikä lammasta ja mikä vihanneksia. Koska ravintolassa ei näin myöhään ollut kuin muutama asiakas ja hekin jo lähtöä tekemässä, emme voineet tarttua keinoon tutkia naapuripöytien ruoka-annoksia. Siispä otimme käyttöön metodin: tilataan useampi annos.
Koskaan ei voinut olla varma mitä pöytään tulee.
Tilasimme listalta totutusti muutaman erilaisen annoksen, erilaisia liha- ja kasvisannoksia. Ruokia osoittaessamme tarjoilijan ilme kyllä oli vähän kummallinen, mutta kuuliaisesti hän kirjasi tilauksemme ylös ja jäimme odottamaan, mitä tuleman piti.
Ensin saapui armeijakattilallinen kiehuvaa lientä, jonka alle laitettiin jonkinlainen kaasukeitin. Mietimme, että olimmeko sittenkin tilanneet jonkin omituisen alkukeiton, tosin kattilan koko oli melkoisen liioiteltu. Liemen maistelu salpasi hengityksen, sillä sen verran chilillä höystettyä tuhtia tavaraa oli pöytään tuotu. Vähän ihmettelimme, miten tätä oli tarkoitus käyttää, mikä äkkiä selvisikin.
Pöytäämme kannettiin nimittäin melkoinen keko, arviolta useampi kilo kanankoipia, samankokoinen keko jotain putkiluita, ohueksi viipaloituja naudanlihan paloja ja julmettu kasa erilaisia vihanneksia, mm. kokonainen salaattikerä. Lisäksi tarjoilija ojensi meille pillit ja näytti kuinka putkiluiden sisus oli tarkoitus imeä näillä pilleillä.
Saimmepahan kokea ruokailun kiinalaisessa hotpot ravintolassa, joka on eräänlainen kiinalainen muoto fonduesta. Lihat ja kasvikset kypsennettiin tulisessa chililihaliemessä. Tosin meillä meni nyt vähän överiksi, sillä tästä ruokailusta oli pieni, kevyt iltapala kovin kaukana.
Luuydintä, vai mitä ihmettä?
Laitetaan haastetta eteenpäin. Haastan Maa Quzuu blogin Outin ja Syö matkusta rakasta blogin Merin kirjoittamaan omista matkakommelluksistaan.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.