Nuoret miehet kantamassa tonnien painoisia Jeesus ja Neitsyt Maria patsaita. Pääsiäiskulkueet täyttävät Andalusian kaupunkien ja kylien kadut.
Olen varmaankin järjiltäni. Vai, mitä olette mieltä siitä, että voin tuijottaa tuntitolkulla Andalusian TV:stä pääsiäiskulkueiden hidasta ja yksitoikkoista menoa pitkin Malagan ja Sevillan katuja? Sadat miehet kantavat satoja Jeesus ja Neitsyt Maria patsasviritelmiä pitkin kaupunkien katuja. Suoraa lähetystä näistä kulkueista voi katsoa Andalusian tv-kanavalta koko pääsiäisviikon, Semana Santan, lähes 24/7 joka ikinen päivä.
Sen lisäksi minun on pitänyt käydä katsomassa kulkueita ja tronojen eli patsaslavettien kantoa livenä Fuengirolan vanhassa kaupungissa ja naapurikaupunki Benalmádenassa. Olen koukuttuneen kiinnostunut tästä vanhasta perinteestä, vaikka en, anteeksi vaan, tästä hieman omituisesta sekamelskasta ymmärräkään oikein yhtikäs mitään.
Jotain äärimmäisen kiehtovaa on siinä, että jopa useita tonneja painavia patsaslavetteja kannetaan jopa usean sadan ihmisen voimin. Ja näin on tehty vuosisatoja. Mitä suurempi kaupunki, sen suuremmat lavaviritelmät ja sitä mittavammat kulkueet.
Benalmádenassa kantajiksi oli kelpuutettu myös naiset. 
Korkeat patsasviritelmät huojuvat ja heiluvat kapeilla kaduilla, joissa on tiivis tunnelma reunustoille katsomaan tulleesta yleisöstä. Homma näyttää itse asiassa jopa pelottavalta. Mitä jos tuo valtaisan kokoinen ja painava viritelmä lähtisi tungoksessa kaatumaan?
Menoa tahdittaa yksinkertainen rummutus ja puhallinmusiikki. En voi mitään sille, että soinnista tulee mieleen Kummisetä elokuvien musiikki. Sen lisäksi kulkueiden ympärillä häärää huppupäistä suippolakkiporukkaa, joiden asut yhdistää väistämättä Ku Klux Klanin kaapuihin. Joissain kulkueissa mukana on myös mustiin pukeutuneita naisia.
Suitsukkeen katku täyttää ilman, kynttilän liekit lepattavat patsaslaveteissa ja yläpuolisilta parvekkeilta heitellään ruusun terälehtiä. Väliin soitto lakkaa ja kulkue pysähtyy, kun jostain parvekkeelta lauletaan ylipursuavan tunteenpaloista valitussikermää.
Ja taas meno jatkuu, askel askeleelta, hitaasti metri metriltä. Muutaman kymmenen metrin välein kumautellaan kelloon merkiksi tauosta. Tronot ovat tosiaan niin painavia, että kantajat tarvitsevat lepotaukoja vähän väliä.
Huppupäät ovat päässeet jopa pääsiäisleivokseen. 
Kulkueista vastaavat katolisen kirkon hyväksymät veljeskunnat, joista vanhimmat on perustettu jo 1200-luvulla. Mielenkiintoista näissä kulkueissa on jopa ulkopuoliselle välittyvä voimakas yhteisöllisyyden tunne. Jokainen mukanaolija on osa vanhaa perinnettä. Mukana on kaiken ikäisiä pienistä lapsista vanhuksiin.
Pääosin tronojen kantamisesta vastaavat nuorehkot miehet, joille tehtävä on ilmeisemmin kunnia-asia. Joillain paikkakunnilla osa kulkueista jouduttiin sateen vuoksi perumaan. Pettymys oli kantajille selvästi suuri, sillä näinpä aikuisten miesten puhkeavan jopa kyyneliin harmista. Monisatapäiset kulkueet vaativat takuulla valtaisan määrän talkootyötä.
On hienoa, että tällaiset traditiot säilyvät ja jatkavat vuosisataisia perinteitä. Vaikka kaikille kulkueisiin osallistuminen ei edustaisikaan niin voimakkaita uskonnollisia tarkoitusperiä, on siihen osallistuminen selkeästi yksi tapa ilmaista omaa kansallista identiteettiä.
Väkisinkin tuli mieleen, että meillä mietitään sitä, pitäisikö suvivirren laulamisesta kouluissa luopua.
Mukava blogijuttu Espanjan pääsiäisperinteestä löytyy Eevagamunda -blogista täältä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista