Matkailin menneenä talvena blogireissulla Ilomantsissa. Kelit olivat tuolloin talvisodan henkisiä: pakkasta lähes 25 astetta ja reilut metriset hanget joka puolella. Siltikin taka-alalle jäi kutkuttamaan lähes eksoottinen itärajan pieni kunta ja erityisesti sen omaleimainen Möhkön kylä.
Yksi syy palata Ilomantsiin oli meille ennestään käymätön Suomen pienin kansallispuisto, Petkeljärven kansallispuisto. Hyvä, kun mentiin, sillä kansallispuistohan oli suloinen kuin mikä. Vaihteleva vesistöjen reunustama harjumaisema ja vuoroin suopursulle tuoksuva suo-osuus antoivat patikoinnille mukavasti vaihtelua.
Voihan suo, miten kaunista.
Patikoimme Kuikan kierros -nimisen rengasreitin ja pääosin korkealla harjulla kulkevan Korkeasärkänpolun. Kuikan kierros oli merkitty 6,5 kilometrin mittaiseksi, mutta omat askelmittarimme näyttivät reitin lähemmäs kahdeksan kilometrin pituiseksi. Kivan vaihteleva ja kaunis reitti joka tapauksessa on kyseessä. Maastossa on jonkun verran nousuja ja laskuja, mutta muuten se ei ollut minusta mitenkään vaativa. Reitti on hyvin merkitty oransseilla pallomerkeillä ja sopii ehdottomasti ensikertalaiselle.
Taivalsimme myös lyhyemmän Korkeasärkänpolku nimisen reitin, joka kulkee pitkin korkeaa harjua kapealla niemekkeellä ja päättyy lopulta vesistöön. Kaunis järvimaiseman reunustama reitti tämäkin. Matkalle tuli mittaa yhteen suuntaan pari kilometriä. Palata täytyy takaisin samaa reittiä.
Petkeljärven kansallispuistossa on retkeilykeskus, jossa on kahvio. Täältä voi vuokrata mökkimajoitusta, karavaanipaikkoja, rantasaunan, kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä ja läskipyöriä.
Iso osa Petkeljärven reiteistä kulkee korkeilla harjuilla. 
Elämää puissa.
Ilomantsissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa ihastuttavassa ja kultturellissa Möhkön kylässä. Matkaa Ilomantsin keskustasta tulee noin 24 kilometriä, Petkeljärven kansallispuistosta vajaa kymmenen kilometriä.
Harvinaislaatuiseksi Möhkön tekee se, ettei se ole ollut koskaan maatalousvaltainen, kuten useimmat Suomen maaseutujen pikkukylät. Koitajoen varrella sijaitsevan kylän historiaa on leimannut aikoinaan Suomen suurin järvimalmiruukki, joka toi leivän pöytään suurimmalle osalle lähiseutujen asukkaista.
Entisen ruukin alueesta on kehkeytynyt mielenkiintoinen matkailunähtävyys. Päärakennuksessa, Ruukinkartano Pytingissä, sijaitsee ruukin historiasta kertova museo, jossa on myös pieni sotahistoriallinen näyttely. Alueen rakennuksissa on kesäkautena myös vaihtuvia näyttelyitä. Vierailumme aikana oltiin pystyttämässä kansainvälistä Möhkönvirta nykytaidenäyttelyä.
Ruukinkartano Pytinki
Minusta suurin viehättävyys ruukin alueella olivat puistomaiset maisemat ja viehättävä sijainti koskimaisemassa. 2004 alueelle on perustettu koti- ja ulkomaisten puiden ja pensaiden arboretum.
Kahville kannattaa poiketa entiseen proomuun tehdyssä kahvilassa Möhkön Mantassa. Möhkössä voi myös yöpyä, kuten me teimme. Majoitusta tarjoavat Möhkön Rajakartano ja Mantan Majatalo.
Äitini oli kotoisin Ilomantsista ja siksi minulla on omaa kosketuspintaa ilomantsilaisiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että maailman aidoimmat ja teeskentelemättömimmät ihmiset löytyvät juuri Ilomantsista.
Vahvistusta mielipiteelleni antoi Ruukin alueella tapaamamme lupsakka paikallinen mies, jonka kanssa rupesimme tarinoimaan ensin tervaamisesta ja sitten vähän muustakin. Minusta tuntui kuin olisin tavannut elävän henkilön Heikki Turusen kirjasta. Tämä mutkaton ja ihmisläheinen mies jakoi satunnaisille matkailijoille parhaat matkavinkit ja kertoi hauskoja tarinoita alueelta. Tiesittekö, että Möhkössä elää ihan oma itikoiden viruskanta? Paikallisten suussa itikka on saanut nimen Kommunisti, sillä sieltä rajan takaa sen epäillään tulleen.
Kahvila Möhkön Manta.
Suomalainen kesäidylli.
Tällä reissulla jäi vähän harmittamaan, ettei aikaa riittänyt kalastukselle, sillä sen verran hienoissa jokimaisemissa oltiin. Paikallisten mukaan jokeen on istutettu kalaa runsaasti. Nyt kesäkuun alussa olivat hyttyset ja mäkäräiset pesiytyneet kovin runsaslukuisina joenvarteen, joten ehkä myöhempi ajankohta heittokalastukselle olisi sittenkin miellyttävämpää.
Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa poiketa Möhkön takana sijaitsevassa Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella. Ainutlaatuiseksi paikan tekee sen autenttisuus. Juuri täällä taisteltiin heinäkuussa 1944 ja pysäytettiin Neuvostoliiton suurhyökkäys. Öykkösenvaaralla on hyvin koottu näyttely sodan vaiheista sekä maastoon tehty reitti, jonka varrella on nähtävänä taistelupaikkoja. Alueelle on vapaa pääsy.
Ilomantsin keskustassa menimme ystäviemme kanssa fiilistelemään retkipäivää paikallisen Hermannin viinitilan viinibaariin, joka sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa vesitornin huipulla. Ulkoterassilta aukeaa mielettömät maisemat ja kirkkaalla ilmalla sieltä näkyy aina Venäjälle asti.
Meidän silmiimme sen sijaan osui ylhäältä kaunis moniosainen puurakennus, jonka saimme tietää olevan Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan Pyhän Elian kirkko. Ajoimme katsomaan kirkkoa tarkemmin, mutta ikävä kyllä se oli suljettu. Minun on niin vaikeaa ymmärtää, että miksi Suomessa kirkot pitävät ovensa pääosin suljettuina. No, oli puukirkko kaunis myös ulkoa päin.
Ennen kotiinpaluuta piti ajaa vielä Ravintola Parppeinpirtin piirakkaleipomon kautta hakemassa tuliaisiksi uunituoreet karjalanpiirakat. Ilomantsissa viimeistään oppii ymmärtää mikä ero on aidon karjalanpiirakan ja sen teollisen piirakan, jota karjalanpiirakaksi kutsutaan, välillä.
Kiva oli käydä. Ilomantsi on iloinen asia.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista