Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.
En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.
Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.
Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.
Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…
Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.
Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.
Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.
Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.
Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.
Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.
Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.
Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.
Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.
Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.
Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.
Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.
Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?
Kuntoutusjakso suolla menossa.
Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
