Kirjoittelin aiemmin suloisesta samppanjakaupunki Éperneystä. Vaikka kaupunki oli ihana, vähän harmitti, ettemme saaneet helmikuisena viikonloppuna onnistumaan samppanjatalovierailua. Kaikki Épernayn merkittävimmät toimijat, jotka ottavat yksittäisiä vierailijoita vastaan, olivat kiinni.
Siksi lähdimme vähän merta edemmäs kalaan ja hyppäsimme aamujunaan kohteenamme Champagnen maakunnan pääkaupunki Reims. Noin 20 minuutin junamatkan päässä olevaan kaupunkiin saimme järjestymään vierailun tunnettuun Pommeryn samppanjataloon.
Pommerylle oli rautatieasemalta matkaa noin kolmisen kilometriä. Turistitoimiston tyttö kehotti meitä menemään bussilla, mutta koska aikaa oli, päätimme kävellä.
Menomatkalla katsastimme kaupungin päänähtävyyden, Unescon maailmanperintöluetteloon merkityn Notre-Damen katedraalin. Merkittäväksi kirkon tekee mm. se, että se on toiminut aikoinaan Ranskan kuninkaiden kruunajaiskirkkona.
Reimsin Notre-Dame -katedraalia on verrattu Pariisin Notre-Dameen.
Matkalla nauratti tämä samppanjaklinikka. Samppanjaholistin katkaisuasema? 🙂
Vranken-Pommeryn tiluksista ei voinut erehtyä. Jykevien rautaporttien takaa löytyi satulinnamaisia rakennuksia, joiden olisi voinut kuvitella enemmänkin kuuluvan jollekin huvipuistolle kuin vanhalle samppanjatalolle.
Pommeryn historia on mielenkiintoinen ja dramaattinen. Pommery-brändin luoja Madame Pommery jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi 1858 (nuorimman ollessa vielä alle vuoden ikäinen), vain reilun vuoden päästä siitä, kun hänen miehensä oli perustanut yrityksen.
Voi vain kuvitella minkälaista sisukkuutta, peräänantamattomuutta ja rohkeutta on tarvittu 1800-luvun puolivälissä naiselta, joka pystyi luomaan tällaisen kansainvälisesti menestyneen luksusbrändin. Luin, että Clicquot’n leski olisi toiminut Madame Pommerylle esikuvana. Tosin historia kertoo, etteivät naiset juurikaan tulleet keskenään toimeen.
30 euron hintaiseen lippuun sisältyi 45 minuutin englanninkielellä opastettu kiertokäynti samppanjakellareissa ja kierroksen lopuksi kahden samppanjan maistelu.
Madame Pommery oli aikoinaan kaivauttanut 18 kilometrin verran maanalaisia käytäviä ja tällä hetkellä kalkkikiviluolastoissa oli kypsymässä noin 25 miljoonaa samppanjapulloa, joten melkoisesta tuotannosta on kyse.
Totta puhuakseni itse kellareissa ei nyt mitään niin ihmeellistä ollut nähtävänä. Koko samppanjaprosessin vaiheet voi lukea mistä vaan ja tällä kierroksella ainakin minua vaivasi oppaamme voimakas ranskalainen aksentti.
Historian havinaa.
Oikeastaan ainut asia mikä toi kierrokseen oman erikoisuutensa olivat kellareiden uumenissa olevat tilataideteokset. Nykyiset omistajat Vrankenit ovat taiteesta kiinnostuneita ja he järjestävät kellareihin vaihtuvia taidenäyttelyitä. Nykytaidetta täydensivät kellareiden seinien vanhat reliefit, jotka olivat Madame Pommeryn ajalta.
Työ nimeltään Happy Forest.
Vanha ja uusi taide kohtaavat.
Kierroksen lopussa maistelimme Pommeryn perustuotetta kevyttä, sitrusmaista Brut Royalia ja eleganttia Grand Cru Vintage -samppanjaa, jonka vuotta en ikävä kyllä laittanut muistiin. Jälkimmäinen samppanja oli aikamoista nannaa.
Lasillisten ja kaupan kautta kotiin.
Tiesitkö, että suurin samppanjapullo on nimeltään Melchizedec. Se vetää 30 litraa samppanjaa ja vastaa 40 normipulloa.
Vähän tällaisten massatuottajien tutustumiskerroksia vaivaa kaupallinen liukuhihnamaisuus. Samaa settiä vedetään usean kerran päivässä: toiset sisään ja toiset pikaisesti ulos. Loppujen lopuksi mitään niin ihmeellistä nähtävää kierroksella ei ollut. Vähän jäi mietityttämään, oliko 30 euron arvoista. No, samppanja ainakin maistui.
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.