Onpas taasen päässyt virahtamaan pitkä blogihiljaisuus. Osittain siitä syystä, että tämän matkabloggaajan elämään ei ole viime viikkoina kuulunut minkäänlaisia matkoja. Kiitos raivostuttavan koronan, joka kaventaa elinpiirimme minimaalisen suppealle sektorille.
Yritän selittää itselleni, etten voi tilanteelle mitään ja koronan kanssa vaan täytyy oppia elämään. Rauhoittelen itseäni sillä, että on hyvä, että olemme saaneet olla terveinä. Mutta siltikin koen välillä niin suurta raivoa ja harmitusta kaikesta epävarmuudesta, mitä korona on tuonut eteen.
Sieppaa, ettemme voi matkustaa niin kuin haluaisimme, eikä tässä huolien täyttämässä maailmassa uskalla edes miettiä tulevia reissuja. Normaalisti meillä on ollut aina kutakuinkin kaksi matkaa varattuna lähitulevaisuuteen. Nyt ei yhden yhtäkään.
Olen peruuttanut blogimatkoja, sillä en todellakaan tiedä onko turvallista matkustaa edes lähialueilla. Yksi päivä mietittiin miehen kanssa, että mennäänkö elokuviin. Sitten tuli mieleen, että leffateatteri on suljettu tila täynnä nuorta väkeä. Onkohan sittenkään viisasta? Mitä hittoa tässä enää uskaltaa tehdä ja mitä ei? Yksinkertaisista ja arkipäiväisistä asioista on tullut kumman vaikeita valintoja.
Silloin kun ahdistaa eniten menen luontoon, saunaan tai marjaan.
Olen jättänyt kaikki kerääntyneet lomani vuoden loppuun. ”Kesälomani” alkaa marraskuussa jatkuen aina alkuvuoteen. Näillä näkymin vuoden pimeintä aikaa nysväämme Espanjan Aurinkorannikon sijaan suomalaisessa kaamoksessa. Vaikka olen aina sanonut, että tylsyys on lähinnä mielentila, nyt pahoin pelkään, että talvesta tulee pitkä ja pimeä.
Korona on siirtänyt myös töitäni hamaan tulevaisuuteen, joten taustalla häiritsee myös taloudellinen epävarmuus toimeentulosta. Entisenä yrittäjänä tämän asian kanssa olen tosin onneksi oppinut elämään. Täytyy luottaa siihen, että jos nyt on hiljaista, ensi vuonna painitaan töitä tosissaan.
Miten paljon kaipaankaan maailmaan jälleen vapautta, vakautta ja toiveikasta tulevaisuutta.
Mieli on joskus yhtä sekaisin tästä kaikesta kuin olohuoneemme tällä hetkellä. 
Viime viikot olen kelkkonut nykyisen ja uuden kodin väliä. Etelä-Savolaisessa metsässä korona tuntuu kaukaiselta. Onneksi on tämä uuden kodin remppaaminen, joka tuo mukavaa puuhaa ja muuta ajateltavaa kaiken irtisanomis- ja koronauutisten ahdistavassa maailmassa.
Remppa alkaa pikku hiljaa valmistua. Onpahan tullut opittua kantapään kautta monta uutta asiaa. Kuten se, että älä luota sokeasti tuoteselostuksiin. Jos värittömässä saunavahassa sanotaan, ettei se muuta puun omaa sävyä, kokeile sitä silti etukäteen vähemmän näkyvään paikkaan. Saattaa nimittäin käydä, että vahauksen jäljiltä kaunis vaalea saarnin väri onkin hetken päästä vähemmän kaunis keltainen.
Ja kun menet ostamaan uusia kylpyhuonekalusteita, kannattaa ulkonäön sijaan miettiä myös käytännön seikkoja. Onko siinä peilikaapissa tai valossa esimerkiksi pistorasiaa, mitä saattaisit tarvita? Tai, huomioi, etteivät kaikki hanat käy kaikkiin altaisiin. Eivätkä kaikki edelliset vesiputket.
Kyllähän sitä ammattilaiset taikovat vaikka mitä, mutta nämä lisätyöt tuovat usein myös lisäkustannuksia. Tai sitten on pitänyt mennä useamman kymmenen kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin vaihtamaan tavaroita. Onneksi nyt alkavat tuliterät kylppärikalusteet olla paikoillaan. Vielä tarvitaan sähkömiehen taikakättä, jotta kylppäriin ja vessaan saadaan valoakin.
Tapetoijalle vinkkinä, että kun levität tapettiliimaa telalla seinään, kannattaa peittää hiuksensa jollain. On nimittäin aika veemäistä yrittää irottaa liimaklönttejä hentoisista hiuksista.
Joskus kannattaa miettiä myös muutakin kuin pelkkää hintaa. Kuten kalustehankinnoissa huomioida omat taidot ja resurssit. Tilasin meille Jyskistä oikein mukavan näköisen suurikokoisen vaatekaapin ja oli tuo vielä niin edullinenkin. Sen sijaan mies ei ollut kovin ilahtunut, kun kotiin kannettiin viisi kollia litteitä paketteja päivien ratoksi.
35-sivuinen kokoamisohje ei myöskään luvannut hyvää. No, kaappi on edelleen vaiheessa ja mies sitä mieltä, ettei meille ENÄÄ KOSKAAN osteta mitään kokoaitsekalusteita.
Saanko esitellä, uusi vaatekaappimme. 
Yksi mieltä suuresti rauhoittava asia on marjametsään meno. Jos on meidän uuden kodin ympäristö ollut täynnä mustikoita, kankaat näyttävät olevan myös punaisenaan puolukoita. Tämä vuosi on todella ihan huikea marjavuosi. Pakko oli hillitä itseään mustikoiden keräämiseltä ja jättää pakastimiin tilaa vielä monikäyttöiselle puolukalle.
Tänään mennään keräämään punaposkia ensimmäinen ämpärillinen (mikäli vaatekaapin kokoamiselta jää aikaa 🙂 ).
Tuntuu niin hassulta, kun saamme kaikenlaista metsänantia muutaman sadan metrin päästä uudesta kodistamme. Yksi päivä mies teki lämpimiä voileipiä ja minä huikkasin, että oota vähän, menen katsomaan saataisiinko kyytipojaksi kanttarellisoossia. Palasin varttitunnin päästä kassissa muutama litra kanttiksia. Kasvoivat tuossa ihan takapihalla.
Punaisia puolukoita ja pirteitä ajatuksia.
Nautitaan näistä tämän kesän ehkä viimeisistä lämpimistä päivistä. Syysaurinko ja sen lämmin valo tekevät niin hyvää. Olen rakastunut täysin kotimme valtaisiin ikkunoihin, joista valo vyöryy sisälle pitkin päivää. Samalla tuntuu siltä, että metsä on osa meidän olohuonetta.
Meidän pitäisi saada uuden kodin makuuhuoneen ikkunaan verhot, mutta en vielä tiedä raaskinko niitä koskaan laskea alas. Huomasin, että makkarin ikkunasta näkyy selkeinä öinä kunnon tähtitaivas.
Kiva siinä maata sängyllä ja katsella, kun ulkona tuikkivat tähdet. Jotain maailmassa sentään on pysyvää.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista