Miten voi hotellissa yöpyä laiturin nokassa? Missä syö Lappeenrannan parhaan pihvin ja mikä on kaupungin paras terassi? Entä miksi ajauduimme availemaan salaperäisiä lukkoja?
Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Lappee
Rakastan hotelleissa yöpymistä. Hotellielämässä on jotain kutkuttavaa nostetta, joka kiikuttaa hetkeksi arjen yläpuolelle. Se tunne, kun tsekkaat itsesi sisään, nouset hissillä kerroksiin ja avaat tulevan yöpymispaikkasi oven, on jollain lailla juhlavaa. Sinulla on ympärilläsi uusi maailma, jonka vieraana voit hetken vain nautiskella mukavista asioista.
Joku on laittanut paikat kuntoon sinua varten. Sijannut vuoteet sileillä lakanoilla ja viikannut pyyhkeet odottamaan ottajaansa. Ympärillä vallitsee järjestyksen harmonia. Jokainen tyyny on ojennuksessa ja jokainen tavara pöydällä omalla paikallaan.
Ja aamulla sinua odottaa valmiiksi katettu runsas aamiainen. Kaikki on hetken ihanan huoletonta. Siinä syitä, miksi niin mieluusti irrottaudun välillä hotelliasiakkaaksi.
Sokos Hotellien missio on onnellistaminen, mikä kertoo jo paljon. Arjen tai juhlan asiat voivat olla pieniä juttuja, tekoja ja huomioita, jotka tekevät onnelliseksi.
Tällä kertaa me lähdimme onnellistamaan itseämme läheisimmän ystäväpariskunnan kanssa.
Tervetuloa hotelliin. ”Lähtisitkö silloin kanssani järvelle…?”
Staycation – hotelliin omaan kaupunkiin
Hotelliin voi mennä vain majoittumaan, mutta hotelliin voi mennä myös nautiskelemaan. Siksi ei aina tarvitse matkustaa kauas. Vai mitä tykkäätte siitä, että ystävien kanssa aloitettiin viikonlopun vietto perjantai-iltapäivänä kotikaupungissamme Lappeenrannassa, Original Sokos Hotel Lappeessa?
Tapasimme hotellilla suoraan töistä tulleet ystävämme, kiireisen yrittäjäpariskunnan, jolla vapaa-aika on todella kortilla. Tässäkin suhteessa jokainen säästetty tunti oli heille itselleen enemmän aikaa. Ja enemmän mukavaa yhdessäoloaikaa meille kaikille.
Nuo usein vastaan hangoittelevat miehet oli myös helpompi saada mukaan tällaiselle lähikeikalle. Kotikulmilla kun pysyttiin, tarvittiin huomattavasti vähemmän minkäänlaista säätöä.
Majapaikka ”Saimaalla” laiturin kupeessa
Original Sokos Hotel Lappee sijaitsee aivan Lappeenrannan keskustassa lähellä kaikkea. Hotellin sijainti on ihanteellinen monellakin tapaa. Se on yhteydessä kaupungin suurimpaan kauppakeskukseen Iso-Kristiinaan, joten hotellista pääsee sujuvasti sisäkautta pujahtamaan ostoksille. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Lappeenrannan kaupunginteatteri ja elokuvateatteri.
Kaupunkiin tutustuvalle kaikki merkittävä on riittävän lähellä. Kävelyetäisyydellä ovat Lappeenrannan ykköspaikat: tori, Linnoitus ja satama-alue.
Minua vähän nauratti, kun mies meillä valitti, ettei hänellä ole mitään päälle pantavaa. Tai kuulema on, mutta kun vaimo ei anna laittaa erävaatteita hotelliin. Niinpä me ensin kurvasimme katsomassa Iso-Kristiinan miesten muotia ja jotain sieltä mukaan tarttuikin.
On loistoidea, että Saimaan rantakaupungissa sijaitseva hotelli on ottanut huoneiden ja yleisten tilojen sisustukseen Saimaa-teeman. Miehen kanssa yövyttiin Superior-huoneessa nimeltään romanttinen Laituri. Koko seinän mittainen auringonlaskukuva Saimaalta antoi huoneelle miellyttävän seesteisen tunnelman. Tässä huoneessa tulee pakosti kesäfiilis ympäri vuoden.
Hauskalta kuulostavat myös muut Superior Queen-huoneet: hempeä Auringonlasku, kohtalokas Kuutamo, raikas Purjehdus, perinteikäs Vanha kanava, rouhea Uitto, hellyttävä Lumi-Kuutti ja nostalginen Mökki. Jokainen näistä huoneista on omaleimaisen uniikki.
Ensin vähän ostoksille.Sitten huoneeseen ”Saimaalle”.Kuka voi vastustaa hotellisänkyä?
Viikonloppu alkuun saunalla ja uimisella
Meidän perjantainen iltapäivämme käynnistyi rentouttavasti omalla privaattisaunalla. Vaikka hotellilla on yleinen saunavuoro, oma sauna ja oma tila oman porukan kesken on huomattavasti mukavampaa.
Työpäivän jälkeen nälkä oli hirmuinen, joten eipä olisi voinut olla otollisempaa hetkeä saunan seurustelutiloissa odottaville herkuille. Ravintola Vennin lankut oli lastattu maukkailla ja värikkäillä antipasteilla. Ja pöydällä odotti samppanja jäissä. Saattoi tältä samppanjafriikiltä päästä syvä huokaisu silkasta ihastuksesta. Mikä ihana viikonlopun aloitus!
Saunomisen välillä oli virkistävää pulahtaa uimaan. Yllätyimme altaan koosta. Sokos Hotel Lappeen reilun kokoisessa uima-altaassa todellakin pystyi kunnolla uimaan. Ja jos kuntoilu muuten kiinnostaa, ennen saunaa saa hien pintaan vieressä olevalla kuntosalilla.
Näillä elementeillä lähtee käyntiin paras perjantai.
Kukkamekko päälle ja Lappeenrannan iltaan
Mökkiviikonloppujen vastapainoksi oli kiva laittaa parempaa päälle ja lähteä ystävien kanssa katsastamaan Lappeenrannan kesämeininkiä. Totesimme kaikki, että on se vaan kummallista, miten harvoin tulee omassa kotikaupungissa käytyä missään.
Kun hotellista lähdettiin kaupungille, tuli sellainen hauska tunne kuin oltaisiin turisteina kotikulmilla. Tuttuja paikkoja alkoi tarkastelemaan ihan uusista näkökulmista.
Minusta yksi Lappeenrannan mukavimmista ravintoloista on Sokos Hotel Lappeen alakerran uudehko viinibaari Venn, jossa poikkesimme aperitiiveilla ennen syömään menoa. Sen lisäksi, että paikasta saa hyvää ruokaa, kelpo viinejä ja kivoja drinksuja, Venn on viihtyisä. Vähän kuin kodikas olohuone.
Nyt naurattaa.Chin chin kamut!
Kaupungin paras pihvipaikka
Illaksi meille oli varattu pöytä Angus Steak & Wine ravintolaan. Muutaman kerran on tullut aiemminkin syötyä täällä ja hyväksi havaittua. Näin valoisana aikana ravintola tuntuu vähän synkältä tumman värimaailmansa ansiosta, mutta ei kannata antaa sen haitata. Ruoka on hyvää ja palvelu erinomaista.
Alkuruuista meidän suosikeiksi nousivat Anguksen muikkuleivät. Rapsakat voissa paistetut muikut saaristolaistyyppisellä leivällä olivat toimiva yhdistelmä.
Nimensä mukaan Angus on parhaimmillaan pihveissä. Liharuokien lista on monipuolinen ja hyvä asia on, että useimpiin annoksiin voi lisukkeet valita itse. Miehen mielestä ravintolan klassinen pippuripihvi oli paras pippuripihvi ikinä. Kauaksi ei kyllä jäänyt karitsan sisäfilekään valkosipuliperunoilla. Täydellinen kypsyys ja maistuvat lisukkeet.
Itselläni ei ollut Vennin antimien jälkeen enää kova nälkä, joten tyydyin nautiskelemaan kaikkea pientä Anguksen tapaslautaselta.
Jälkkäriksi nautittiin paahtovanukasta, marjaviettelystä ja espressomartinia. Näillä eväin oltiinkin jo aika täydellisessä euforiassa.
Anguksessa on muuten viinikellarin yhteydessä kiva erillinen tila pienen porukan tapaamisiin. Ollaan oltu täällä kummipojan valmistujaisjuhlissa ja tuo viihtyisä kabinetti jäi erityisesti mieleen.
Anguksen jälkeen jatkettiin tutkailemaan Lappeenrannan iltaelämää. Näistä kokemuksista tulee oma juttunsa vähän myöhemmin. Siinä paljastan, mikä minusta on kaupungin ehdoton ykkösterassi.
Valinnan vaikeutta.Ja hymy senkun levenee.Kai se jälkkäri voi olla tämmöinenkin.
Lukkojen taakse mysteereitä ratkomaan
Onneksi hotellillamme sai viikonloppuisin aamiaista vähän myöhempään, aina klo 10.30 asti. Tässä iässä sitä tarvitsee kummasti edellisen illan baarikierroksen jälkeen riittävästi aamuista palautumisaikaa.
Original Sokos Hotel Lappeen aamiainen tarjoillaan vastikään valmistuneessa Aamiaisravintola Sagassa. Tila oli kivan raikas ja valoisa. Aamu on huomattavasti mukavampi aloittaa ilmavassa ja valoisassa miljöössä.
Monta noutopistettä takasivat sen, ettei buffet-pöytiin päässyt syntymään ruuhkia. Aamiainen oli riittävän runsas ja mukava oli huomata, että leipäpöydästä löytyi minusta Suomen parhaita Rikkilän Leivän sämpylöitä.
Joku oli laittanut kaiken tämän minua varten. Aamiaisravintola Sagan uusi ilme oli oikein onnistunut.
Aamiaisen jälkeen meitä odotti jotain ihan ennen kokematonta. Tai no, kaksi meistä oli tehnyt tuttavuutta asian kanssa muualla jo aiemmin, mutta minä olin ihan pihalla koko jutusta.
Meille oli varattu aamupäivästä aika Room Escape Lappeenrantaan. Olin aiemmin kuullut näistä pakopelihuoneista, mutta oikeastaan minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tuleman piti.
Tapasimme mysteeripäällikkö Annan, joka opasti meidät pakopelihuoneen sääntöihin ja kertoi taustatarinan, jota meidän piti ryhmänä lähteä selvittämään. Tehtävämme oli selvittää tiemme ulos lukitusta huoneesta lukkoja avaavien vihjeiden avulla. Samaan aikaan mysteeripäällikkö tarkkaili toimiamme tv-ruudun välityksellä. Siinä tilanteessa, kun homma ei edennyt, saimme auttavia lisävihjeitä.
Täytyy myöntää, että itse en ollut tällä kentällä ihan omimmillani. Liekö johtunut siitä, ettei oma looginen päättelykykyni ole sieltä parhaimmasta päästä? Mutta onneksi porukassa oli niitä, jotka oivalsivat nopeammin ja juttu eteni. Tosin tämä case olikin kinkkisempi kuin kuvittelimme ja ihan loppuun saakka emme ennättäneet hommaa viemään.
Huoneissa kuvaaminen oli kielletty, enkä ikävä kyllä voi muutenkaan paljastaa, mitä kaikkea juttuun kätkeytyi.
Suosittelen, menkää kokeilemaan ja testaamaan millainen on oma ongelmanratkaisukykynne. Tämä on loistava tapa tehdä jotain ihan uudenlaista vaikka työporukalla ja testata samalla yhteistoimintaa pienen paineen alla. Kummasti näinkin pienessä ajassa luonteenpiirteet ja kunkin ominaisuudet nousevat esille.
Ikävä kyllä, sitten oli aika sanoa heipat. Taas minä muistan, miksi on niin tärkeää tavata välillä ystäviä ja tehdä heidän kanssaan yhdessä kaikenlaista hauskaa. Selvästi olimme onnellistuneet.
Ja muistan minä taas senkin, miksi kannattaa välillä mennä hotelliin. Prisman kautta mentiin kotiin laittamaan ruokaa.
https://www.sokoshotels.fi/fi/lappeenranta/sokos-hotel-lappee
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista