Aurinkoa, valoa ja lämpöä! Voi ihanuus kuinka hyvältä tuntuu istua marraskuussa parvekkeella ja nostaa naamaa kohti moltsua. Ensimmäisten koleiden ja sateisten päivien jälkeen Andalusian aurinko on pannut parastaan ja jälleen on tarennut päiväaikaan hipsutella kesähepenissä.
Rusketuksesta minun on turha haaveilla, sillä omistan englantilaisen ihotyypin, joka saavuttaa korkeintaan eri tasoisia punaisen sävyjä. Ihan sama mitä suojakertoimia lataan ihooni, lopputulos on aina sama: punainen. Mutta siitäkin huolimatta aurinko tekee NIIN hyvää.
Fuengirolassa alkoi viikonloppuna Ruta de la Tapa -tapahtuma. Reilut 70 kaupungin ravintolaa tarjoilee 2,5 euron hintaista settiä, johon kuuluu paikan oma erotiikkateemaan valmistettu tapas sekä viini tai olut.
Idea on, että asiakkaat keräävät kustakin ravintolasta leiman tapahtumapassiin (saa ravintoloista ja matkailutoimistosta) ja arvostelevat tapakset asteikolla 1-5. Palauttamalla passin matkailutoimistoon osallistuu erilaisten palkintojen arvontaan. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tunnistaa ikkunassa olevasta julisteesta ja punaisista sydämenmuotoisista ilmapalloista.
Jottei meidän elo nyt menisi ihan kotisohvalla nysväämiseksi, päätimme ryhdistäytyä ja viettää oikein ”bileperjantain”. Suunnistimme iltapäivästä lempikaupunginosaani Constitucion-aukion liepeille, jota kutsun Fuengirolan oikeaksi keskustaksi. Näiltä kulmilta löytyy mukava paikallinen meininki ja rypäs hyviä ravintoloita.
Tapaskierroksemme lähti käyntiin Mercado La Galeriasta, ruokaan ja juomaan keskittyneestä kauppahallista. Jo iltapäivästä jengiä oli mukavasti liikkeellä ja tässä kohden aina huomaa, ettei Espanjassa tarvita musiikkia nostattamaan desibelejä. Paikallisista lähtee huomattavan paljon enemmän ääntä kuin mihin olemme tottuneet.
Koko illan paras tapas-annos meistä löytyi Galerian Myó Sushi -nimisestä ravintolasta. Tócame el puntito (tarkoittanee kosketa minua tai jotain sinne päin) -nimisen annoksen itämaiset maut olivat kertakaikkisen loistavat.
Tänäkin vuonna ihmettelin viinien hyvää laatua. Joimme annosten kanssa niin valko-, puna- kuin roséviinejä, eikä yhtään heikkoa viiniä tullut eteen. Helposti voisi kuvitella, että tähän hintaan saa sitä huonointa ja halvinta laatua.
Melko hyvä turnauskestävyys meillä oli: seitsemän tapasta tuli kierroksen aikana maistettua. Seuraavana aamuna tuli mieleen, että ehkä jossain kohdassa olisi voinut valita alkoholittomankin juoman. Mutta kun ei tullut illalla mieleen… Pääasia kuitenkin, mukavaa oli. Lieventävänä asianhaarana: viinilasilliset olivat monessa paikkaa vajaampia kuin normaalisti.
Löysimme muuten kierroksellamme mielenkiintoisen kahvilan, nimeltään Costa del Sol. Kiinnitin huomiota siihen, että kahvila oli paikallista väkeä täynnä kuin nuijalla lyötynä. Hetken jonotettuamme saimme pöydän ja voin sanoa, että tässä kahvilassa sain parasta kahvia, mitä olen täältä mistään saanut. Panin merkille myös, että tämä on ilmeisesti SE paikka, mihin kannattaa suunnistaa, jos haluaa kunnon churroja suklaakastikkeella.
Huomioni kiinnittivät myös kahvilan kymmenet eläkeläiset, erityisesti mummoryhmät, jotka istuskelivat kahvilassa toistensa seurassa. On niin hienoa nähdä, että iäkkäilläkin ihmisillä on täällä ilmiselvästi vilkasta sosiaalista elämää ja samalla myös harmillista todeta, että meillä mummot istuvat yksin kotonaan perjantai-iltaisin.
Poikkea, jos näet Fuengirolan keskustassa tällaisen kahvilan.
Tästä viikonlopusta näytti nyt kehkeytyvän kovin ruokapainotteinen. Lauantaina suuntasimme Mercadonan jo tutuksi tulleelle kalatiskille. Ostoskoriin valikoitui pieniä simpukoita (oisko suomenkielinen nimi hietasimpukka?) ja jotain isokokoisia katkarapuja. Scamppeina vai langusteinako ne täällä tunnetaan, tietääkö kukaan?
Mies otti vallan keittiössä ja hetken hallinnoi siellä pannujen ja kattiloiden äärellä. Illan menu käsitti valkoviinissä keitettyjä simpukoita, valkosipulissa ja öljyssä tiristettyjä ravunpyrstöjä, villiparsarisottoa ja pullon omenaista cavaa. Perfecto, sanoisinpa.
Edelleenkin naurattaa tuon cavan kanssa. Lähikaupan tarjouksesta nappasin ostoskoriin epäilyttävän halvan cavapullollisen. Otimme pullon lähinnä testiin todetaksemme voiko oikeasti 2,60 euron hintaan saada mitään kelvollista juotavaa. Testin tulos oli selvä. Oikeasti voi. Itse asiassa kyseinen cava osoittautui melkoiseksi hinta-laatusuhdelöydöksi.
Päivät menevät täällä ihan sekaisin. Aamulla piti pinnistää mieltä muistaakseen mikä viikonpäivä tänään oikein. Ystävääni lainaten: ”ei sille voi mitään, että vähän tuntuu joka päivä siltä kuin olisi perjantai”.
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista