Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Tag:

Suomi 100 vuotta

ElämäntaitoYleinen

Elämän mittainen matka

by Annemaria 6.12.2017

Kuvassa on isäni Reino, syntynyt 23.7.1920 Kivennavalla.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Kukaan ei kysynyt 19-vuotiaalta nuorukaiselta haluaako hän lähteä. Kukaan ei kysynyt minkälaisia suunnitelmia nuorella miehellä oli. Kukaan ei kysynyt, koska ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko lähteä hyiselle matkalle. Isänmaa kutsui.

Isä palasi, mutta vain hetkeksi lähteäkseen uudelleen. Isänmaa kutsui jälleen. Tästä reissusta tuli pidempi ja raskaampi kuin kukaan osasi odottaa. Isäni oli ehkä onnekas, hän palasi tältäkin matkalta. Onnekas siinä mielessä, sillä yli 90 000 jäi näille taipaleille.

Sodasta palasi mies, jonka nuoruus oli pilattu. Nuori hiljainen mies, joka oli kovia kokenut. Kukaan ei kysynyt olisiko Reino tarvinnut kriisiapua. Kukaan ei kysynyt kuinka rikki hän oli. Kukaan ei kysynyt miltä hänestä tuntui. Pahimmillaan vastaanotto oli murskaavaa: menitte häviämään perkele.

Sota ja sen traumat seurasivat isääni koko hänen elinikänsä. Ei niistä koskaan puhuttu. Ei silloin etsitty syitä ongelmiin nuoruuden kokemuksista. Ei tarjottu terapiaa. Sohvan nurkassa istui hiljainen, sulkeutunut ja etäinen mies, joka kävi omaa sotaansa koko elinikänsä.

Aika ajoin viina tuotti ongelmia ja perhe oli kovilla. Nyt syyttivät läheiset. Kaipasimme hyvää isää ja äitini kaipasi kunnon aviomiestä. Sota oli ottanut paljon. Liian paljon.

Isä, kiitos ja anteeksi. Harmi, kun en voi sinulle tänään kertoa kuinka kiitollinen olen. Sinä uhrasit nuoruutesi ja ehkä koko elämäsi. Voiko yhdeltä ihmiseltä enempää pyytää?

Kiitos myös teille 15 000 vielä elossa olevalle sankarille, sotaveteraanille. Kiitos siitä, että että saan asua maailman parhaassa itsenäisessä maassa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 100-vuotiaalle isänmaalleni, isän maalleni ihan kirjaimellisesti.

6.12.2017 2 comments
LappiYleinen

Valkoisia ja sinisiä ajatuksia

by Annemaria 29.12.2016

Jos olet väsynyt lapinhullujen jorinoihin, älä lue tätä. Luvassa syvää tunteen paloa.

Yksi Lapissa vietetty joulu jälleen takana. Joulu, joka on ollut lumen valkoinen ja hetkiltään sininen. Joulu, joka kietoi salaperäiseen hämärähyssyyn, sytytti taivaalle tähtivyön ja hiljensi maailman äänet.

luosto7luosto

En pysty kuvittelemaan parempaa paikkaa joulun viettoon kuin Lapin lumoava tunturimaisema. Kun napapiiri on ylitetty, on kuin astuisi toiseen todellisuuteen. Tässä kohden joku pyyhkäisee pois kaiken huolen ja mieliharmin. Tästä eteenpäin päässä on vain seesteisiä, selkeitä ja yksinkertaisia ajatuksia. Valkoinen mieli ja valkoinen hanki. Puussa kuuraparta ja taustalla sininen tunturi. Joulun sanoma tulee todeksi: maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

luosto6luosto5

Lumessa tarpoessani tunturin rinnettä ylöspäin mietin pian sata vuotta täyttävää Suomea. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Kaksi turvallista väriä, jotka joulukuisena pakkaspäivänä ympäröivät minut ja tekivät minusta onnellisen ihmisen. Vuoden viimeinen matkailukohde ei ollut vain vuoden paras matkailukohde. Se oli maailman paras matkakohde ja tämä oli minun paras matkani.

luosto4luosto2luosto3

Hyvää uutta vuotta ihanaiset lukijani. Tapahtukoon teille kaikille paljon onnellisia asioita tulevana vuonna. Kuono kohti uusia seikkailuja.

poro2poro3

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

29.12.2016 4 comments

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Raskaita kuukausia

    12.10.2025
  • Malaga – I Love you!

    16.2.2025
  • Voimaannuttavia päiviä Aurinkorannikolla

    9.2.2025
  • Elämäni paskin vuosi

    13.11.2024
  • Elämäni ensimmäinen yö laavulla – still alive!

    13.10.2024

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (10)
  • Elämäntaito (60)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (19)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (1)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (44)
  • Luontomatkailu (37)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (11)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (10)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö