Neljänä perättäisenä kesänä olen istunut samaisen Pohjois-Lapin erämaajärven rannalla kuin te herra Wirkkala. Inarin Paadar-järven maisemasta on tullut jokakesäinen henkireikäni, puhdistusriittini. Olen itse asiassa istunut siinä ihan teidän naapurissa punaisen lapinmökin portailla ja tuijottanut vastapäistä vaaraa ja Paadarin nopeasti muuttuvaa vedenpintaa. Tarkkaillut ympäröivää luontoa ja miettinyt elämää. Inspiroitunut.
Luulen jossain määrin ymmärtäväni teitä herra Wirkkala. Olette varmaan itsekin istunut useasti mökkinne rappusilla tuijotellen samaa maisemaa piippuanne poltellen. Kuunnelleet ympäröivää hiljaisuutta ja tehneet huomioita yksinkertaisista asioista. Onko lähisuon kurkipariskunta palannut tänäkin kesänä pesimään? Kuinka monta poikasta koskeloemolla on tänä vuonna? Minkälaisia kuvioita tuulenvire tekee Paadarin pintaan? Mitä puuhastelee terhakka västäräkki? Onko porojen vasominen onnistunut?
Herra Wirkkala, te tulitte vuosikymmeniä, aina vuosi toisensa perään, Paadarin rannalle rakentamaanne mökkiin puhdistamaan aivojanne. Etsimään inspiraatiota ja oivalluksia. Luomaan ja innovoitumaan Lapin luonnosta.
En pysty itse luomaan mitään niin suurta kuin te, mutta Paadarin puhdistavasta ja uudestisynnyttävästä voimasta olen myös päässyt osalliseksi. Tällä paikalla erämaassa on mystinen vetovoima. Minunkin on ollut pakko palata tänne yhä uudelleen tekemään vuoden nollaus, inventaario. Tyhjentämään pää kaikesta turhasta. Elämään hetki pyhää yksinkertaisuutta. Valaistumaan.
Maailman paras paikka nauttia samppanjaa.
Yksinkertainen, riisuttu elämä on lisännyt onnellisuuttani. Antanut tilaa kaikelle olennaiselle. Kun on katto pään päällä, rannassa sauna puhdistautumista varten, äärellä järvi mikä ruokkii meidät ja lähde mistä saa maailman puhtaimman makuisen juomaveden, mitäpä sitä ihminen oikein muuta tarvitsee. Tämä riittää hetkeksi. Ja jos tuuli puhaltaa kylmästi pohjoisesta, lisätään kelohalkoa tuvan takkaan tai porinmattiin. Hetken päästä ei enää palele.
Tosin täytyy myöntää, että sen verran on yksinkertaisuudesta livetty, että vuotuinen samppanjapullo on aina mukana kuljetettu ja nautittu sen helmeilevä juoma Lemmenjoen suun hietikolla. Tämän suurempaa luksusta ei ole olemassakaan. Olisi kiva tietää, herra Wirkkala, istuitteko te koskaan samaisessa paikassa lempijuomaanne nautiskellen?
Vuorokaudessa on täällä enemmän tunteja. On aikaa nukkua päiväunet joka ikinen päivä. Kun on hyvin levännyt ja aika pysähtyy, havannoi ja näkee myös enemmän. En tiennytkään kuinka sileä voi kelon pinta olla tai kuinka kaunis männyn rungon rosoisuus. Minä näen täällä selvästi enemmän.
Vaikka näin kesäaikaan eletäänkin lähes vuorokaudet läpeensä valoisaa aikaa, maailma ympärillämme vaihtaa silti väritystään päivästä riippuen. Taivas, joka on täällä selvästi avarampi ja lähempänä, on välillä totaalisen harmaa, kunnes se toisena hetkenä leiskuaa tulta tai herkistyy hempeään vaaleanpunaisuuteen.
Yön hijaisimpana hetkenä nousee usein sumu. Sininen maailmamme peittyy hitaasti usvaan ja taivas ja maa yhtyvät.
Nyt tiedän, mikä on suden hetki.
Tapio Wirkkalan näyttely STILL/LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective Inarin Siidassa 25.9.2016 saakka
Wirkkalan suunnittelema lasisarja nimeltään Paadar.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.