Huh, huh. Kylläpä on jäinen rintama meitä piinannut. Monta päivää perätysten ulkona on ollut siperiaa, eikä ole yhtään tehnyt mieli laittaa päätään ulos. Vaikka kuinka ulkona auringonpaisteessa on kaunista, siltikin kaikkein kauneimmalta se minusta näyttää ikkunan läpi mökin sisäpuolelta. Ainakin silloin, kun lämpötila on laskenut -15 asteen alapuolelle.
Muutaman kerran olen pukenut itseni Michelin-ukkoa muistuttavaksi möhkäleeksi ja yrittänyt saada ulkoilusta samaa hypefiilistä kuin sadoissa Instagramin talvea hehkuttavissa storeyssa ja kuvissa. Olen oikeasti yrittänyt löytää talven ihanuuden, joka minulla on toistaiseksi kadoksissa.
Sorry, ei vaan onnistu. Olen valehdellut, jos olen väittänyt pitäväni talviulkoilusta. a) En pidä kylmästä. b) En tiedä yhtään talvilajia, joka tuntuisi luontevalta tai mukavalta. c) Lumityötkin alkavat maistua jo puulta. Tuota valkoista maisemakuorrutetta on saatu nyt ihan riittämiin.
Takassa on palanut tuli aamusta iltaan, jotta nurkkiin pyrkivä holotna ei saisi valtaa. Järveltä pyrkivä viima on joskus aika ankara. Putkimiestäkin on tarvittu jäätynyttä putkea sulattamaan. Ihan salaa minä tässä väliin haaveilen Aurinkorannikon talvesta. Ja ihan vähän jo katselin kämppää tuolta suunnalta ensi talveksi.
Kävin hiljattain elämäni ensimmäistä kertaa vanhusten suljetussa hoitolaitoksessa. Kyse oli muistisairaiden yksiköstä, jossa asukkaiden oman turvallisuuden takia ovet ulkomaailmaan joudutaan pitämään lukittuina.
Oli opettavaista kurkistaa tällaiseen suljettuun maailmaan, joka on meistä useimmalle täysin vieras. Tulin miettineeksi ettei ole ihme, miten pahaa jälkeä korona saa aikaiseksi levitessään tuollaisessa yksikössä. Moni vanhus on niin hauras, ettei vastustuskykyä ole juuri mihinkään. Ohuen elämänlangan voi katkaista korona, mutta yhtä hyvin se voi olla tavallinen flunssa tai keuhkokuume.
En tiedä sopiiko tällaista kirjoittaa, mutta mietin myös sitä, onko kuolema monen ehtoopuolella olevan vanhuksen kohdalla sittenkään niin paha asia. Elämä on minusta muutakin kuin se, että henki pihisee joten kuten.
Elämä on aina arvokasta, mutta elämän voi minusta menettää jo aiemmin. Ei se, että sydän lyö ja muut elintoiminnot pitävät hengissä, ole välttämättä elämää niin kuin sen itse ymmärrän. Jos ei ole enää minkäänlaista ymmärrystä tästä maailmasta tai edes omasta olemassaolostaan, sopii miettiä onko korona siinä tilanteessa sittenkään paha asia.
Kun katsoo koronaan kuolleiden keski-ikää, tilasto ei ehkä enää tunnukaan niin karulta kertomalta.
Kirjoittelin aiemmin, että vuoden alussa iski painokriisi ja päätin aloittaa vuoteni kevyemmin saadakseni muutaman kilon pois. Mieskin innostui lähtemään mukaan ja niin meillä on kiinnitetty entistä enemmän huomiota siihen, mitä pannaan suusta sisään.
Kasviksia on lisätty ruokavalioon entisestään, hiilareita ja sokeria pyritty vähentämään ja viljatuotteissa vaihdettu osittain terveellisimpiin ja vähemmän turvottaviin vaihtoehtoihin kuten kvinoaan, spelttiin ja bulguriin.
Tammikuun lopussa meillä oli punnitus ja pientä muutosta oli tapahtunut. Mies oli laihtunut 1,5 kiloa. Minulla vaaka näytti lisää painoa 400 grammaa. Päätin oitis palauttaa suklaan ruokavaliooni.
Oletteko muut huomanneet, että korona-aikana rahankulutus olisi vähentynyt? Itse olen pannut merkille, että rahaa on jäänyt jopa vähän säästöön sen tähden, ettei tule juuri mitään osteltua. Oma osansa on tietty matkailun vähentymisellä. Kun ei juurikaan missään käy, ei välttämättömien menojen lisäksi rahaa mene juuri mihinkään.
Viime viikolla repäisin ja kävin pitkästä aikaa kampaajalla oikein pitkän kaavan mukaan. Samalla reissulla teki mieli hankkia vähän kosmetiikkaa, istahtaa kahvikupposelle ja lähteä tutkailemaan kevätretonkien tarjontaa.
On se vaan jännä juttu, mitä korona on saanut pääkopassa aikaan. Kun lähtee ihmisten ilmoille ja kaupoille, niin koko ajan on jotenkin epämukava tunne, mikä johtuu muustakin kuin kasvomaskista. Enempi on niin, että suorittaa välttämättömät ostoksensa mahdollisimman nopeasti ja pyrkii takaisin oman auton suojattuun maailmaan.
Jotain sentään tarttui mukaan. Huomasin tarvitsevani lämpimämmät ulkoiluhousut ja haaveilin lämpimästä villakerrastosta. Näistä onnistuin saamaan ainoastaan merinovillaisen paidan. Ei ollut joko tarjontaa lainkaan tai sopiva koko puuttui.
Paikkakunnan suurimmassa urheilutarvikkeiden kaupassa kerrottiin, että talviurheilutekstiilien myynti oli päässyt yllättämään ja siksi tavaraa on niin vähän. Myyjä mietti, ettei muistanut koskaan olleen näin paljon kysyntää talviulkoiluun liittyvistä vaatteista ja varusteista. Hyvä uutinen varmasti kauppiaille.
Hyvä uutinen sen sijaan ei ole, että juuri kun eteläinen Suomi on saanut pakattua hiihtolomakamppeensa ja on jo toinen jalka menossa talviloman viettoon, hallitus ja THL vetoavat ihmisiin, etteivät matkustaisi nyt mihinkään. Nyt. Ei. Kannata. Matkustaa. Mihinkään. EIKÄ!
Arvon viranomaiset, miettikää nyt vähän niitä matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä, joille seuraavat kolme viikkoa voivat olla ratkaisevia hengissä selviämisen kannalta. Ymmärrän huolenne koronan leviämisestä, mutta kun tuota hengissä selviämistä on myös muunlaista.
Onneksi joka päivä kesä on yhtä päivää lähempänä. Sitä ei onneksi korona, hallitus eikä THL voi perua.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista