Viipuri on minusta kummallinen kaupunki. Se on kaupunki, joka tuntuu jotenkin tutulta ja kotoiselta, mutta samaan aikaan vieraalta ja kylmältä. Tunteita nostattaa kiinnostus menetettyä kaupunkia kohtaan.
Kun astelee Viipurin vanhan kaupunginosan alkuperäiskunnossa olevien kivi- ja puutalojen välimaastossa, unohtaa helposti ajan tajun. Näkymä voisi olla miltä vuosikymmeneltä tahansa. Vanha viipurilainen henki on selvästi läsnä. Kun taas tuijottaa Punaisentorin mahtipontista punalipuin koristeltua Lenin-patsasta, ollaan ihan toisessa maailmassa. Neuvostoaika nostaa päätään.
Joka tapauksessa Viipuri ei jätä kylmäksi. Vastakohtaisuus vanhan suomalaisen historian ja nykyisen venäläisen elämänmenon välillä on suuri, mutta kiinnostavan kiehtova. Huolimatta siitä, että sotien jälkeen suomalaisjäljet yritettiin poistaa Viipurista mahdollisimman tehokkaasti, vanhan Viipurin kukoistus on nähtävissä monissa kohdin yhä vaan.
Viipurin tunnukset: Viipurin linna ja Pyöreä torni. 
Vesiportinkatu.
Pommitetun tuomiokirkon raunioista kurkistus kunnostettuun kellotorniin.
Jalustalle nostettu Lenin vartioi nykyistä Punaistatoria, entistä Punaisenlähteentoria.
Nuorempana minua lähinnä ärsytti vanhojen viipurilaisten Viipurin ihannointi ja kaihoaminen entisille kotikonnuilleen. Nyt vanhempana pystyn ymmärtämään paljon paremmin sitä tyhjää aukkoa ellei peräti traumaa, jonka on aiheuttanut asukkaiden äkillinen riipaisu pois kodeistaan ja juuriltaan. Taakse on pitänyt hetkessä jättää koko siihen asti eletty elämä edistyksellisessä ja vauraassa kaupungissa.
Kannattaa lukea Pekka Kantasen ja Mikko Mäntyniemen kirja ”Aikamatka Viipuriin”. Kirjassa on mielenkiintoisesti kuvattu samoja paikkoja ennen sotia ja kirjan julkaisuajankohdan kieppeillä vuonna 2010. Kuvia värittävät tarinat mm. Viipurin merkkihenkilöistä, joita kaupungissa näytti suomalaisvuosina olleen yllättävän monia.
Viipurin kaduilla ei voi olla huomaamatta lukuisia kauniita kivitaloja, arvokiinteistöjä, joista ikävä kyllä monen rakennuksen arvokkuus on jäänyt menneille vuosikymmenille. Rappion takaakin entisaikojen vauraus on aistittavissa. Pahoin rapistuneet, lähinnä korjauskelvottomat talot saavat surulliseksi, kun miettii miltä näyttävät saman aikakauden tuotokset vaikkapa Helsingin Bulevardilla.
Rappioromantiikkaako vaiko jo pelkkää rappiota?
Väliin mahtuu myös ilonpilkahduksia.
Toisaalta joitain ilon aiheitakin Viipurissa on. Vanhaa historiaa on alettu edes jossain määrin arvostamaan. Huonoon kuntoon päässyt Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto sai ansaitsemansa täyden remontin ja se avattiin yleisölle 2013. Rakennuksen kansainvälistä arvoa kuvastanee se, että tapasin aiemmalla Viipurin reissulla rautatieasemalla pariisilaisen pariskunnan, jotka olivat tulleet Viipuriin varta vasten nähdäkseen tämän funkisikonin.
Tiesittekö muuten, että Aallon kuuluisa tuoli 69 suunniteltiin alunperin Viipurin kirjastoa varten? Myös Aallon myydyin huonekalu jakkara numero 60 tuli julkisissa tiloissa ensimmäistä kertaa käyttöön juuri Viipurin kirjastossa sen valmistumisvuonna 1935.
Jussi Mäntysen hirvipatsas tarkkailee Aallon suunnitteleman kirjaston edustalla.
Jakkara numero 60.
Torkkelin puistoon on noussut suomalaisajan suosittua eliittiravintolaa jäljittelevä uusi Espilä. Useista erilaisista ravintolasaleista koostuva ravintola jätti minulle ehkä vähän sekavan kuvan. Ehkä kaikkein sekavimman kokemuksen jätti käsittämättömän huono ja piittaamaton palvelu. En tiedä sattuiko meille vain huono tuuri, mutta tässä ravintolakokemuksessa ei tuntunut mikään onnistuvan. Suurin osa ravintolan asiakkaista näytti olevan suomalaisia.
Keskustaan on ilmaantunut myös vanhan mallin mukaan tehty keltainen raitiovaunu muistona Viipurin raitiovaunuliikenteessä, joka alkoi kaupungissa jo vuonna 1912.
Uusi Espilä avattiin 2016 samalle paikalle kuin edeltäjänsä.
Vanhan mallin mukaan tehty ratikka, jossa toimii kahvila.
Viipurissa on aina mielenkiintoista käydä. Nykyisellään se on varsin turvallinen kaupunki, jonka kaduilla on mukavaa kierrellä ja tutkia mm. vanhojen talojen kivijalkamyymälöitä.
Suomalaisajalta peräisin olevassa kauppahallissa kannattaa ehdottomasti käydä ihmettelemässä vilkasta torikauppaa. Toisessa kerroksessa myydään pellavatuotteita edullisesti. Kauppahalli ja ulkona olevat torikojut ovat erinomaisia paikkoja ostaa käsitöitä.
Ystäväni kanssa ihastuimme erään vanhahtavan oloisen ostoskeskuksen pienen putiikin laajaan kesämekkovalikoimaan. Yli 30 asteen helteellä mekkojen sovittelu oli sen verran hikistä puuhaa, että jätimme suosiolla mekon metsästyksen seuraavalle Viipurin matkalle. Jotensakin minusta on hauskaa kierrellä viipurilaisia kauppoja, jotka eivät ole samojen maailmanlaajuisten tuotemerkkien täyttämiä. Hintataso on verrattain edullinen.
Ei jättänyt Viipuri kylmäksi myöskään lämpötilaltaan. +31 helteessä olisi tehnyt mieli nousta vähän viileimpiin ilmakerroksiin.
Viipuriin pääsee kätevästi junalla Helsingistä, Tikkurilasta, Lahdesta Kouvolasta ja Vainikkalasta tai autolla Vaalimaan, Nuijamaan tai Imatran kautta. Kesäaikaan kiinnostava matkustustapa on risteillä Lappeenrannasta Saimaan kanavaa pitkin. Näille 1-3 päivän mittaisille risteilymatkoille ei tarvita viisumia. Lisätietoja matkoista saat Saimaa Travelin sivuilta täältä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
20 comments
Viipuria katselin junan ikkunasta viime kuussa ja sinne haluaisin teidän päiväreissun. En ole ennen risteillyt Saimaan kanavaa pitkin, joten olisi kiva risteilläkin sinne, mutta onhan juna myös tosi näppärä. Viipurin tori on kyllä legendaarinen paikka!
Viipuri on tosiaan vähän erilainen matkakohde. Suomalainen historia ja venäläinen nykypäivä samassa paketissa. Viipurin torilla pitää ehdottomasti käydä. Samalla saa myös mukavat tuliaiset.
Innostuin ajatuksesta poiketa joskus myös Viipurissa kun matkalla Pietariin Allegro pysähtyi mennen tullen Viipurin asemalla. Kesän alussa tuo sitten toteutui, risteillen, ja kaupunki yllätti kyllä meidät positiivisesti! Sääkin suosi 🙂
Viipuri on siistiytynyt vuosikymmenen takaisesta tosi paljon. Muistan ensimmäisen Viipurin matkan, jolloin tuntui, ettei bussista voinut tulla ulos, kun liuta kerjäläisiä ja kaupustelijoita tuli liian innokkaasti iholle. Nykyisin saa kuljeskella aivan rauhassa. Viipuri on kiinnostava. Vanhaa suomalaista kulttuuria on mielenkiintoista etsiä, jos sitten edullisen hintatason kaupunkina toimii vaikka shoppailukohteena.
Ei jätä kylmäksi ei. Ennen kammosin Viipuria, se oli pakollinen pysähdyspaikka. Nykyisin Viipuri on siistiytynyt ja ihan mukava kaupunki. Viimeksi olin läpikulkumatkalla viime syksyllä. Tässä jotakin Viipurin kirjastosta. https://fammomatkalla.blog/2019/01/12/viipuri/
En muuten tiennytkään, että Tarja Halosta saamme kiittää Aallon kirjaston remontoinnista. Kiitos, kun jaoit juttusi. Tuonne pellakauppaan pitäisi myös joskus päästä 🙂
Viipuri aiheuttaa tunnekuohun sisälläni kaikista niistä kertomuksista joita Mummini on minulle kertonut. Minunkin olisi aika lähteä siellä käymään. Kerran olen käynyt, mutta olin liian nuori muistaakseni enää tänään mitään muuta kuin tuon pyöreän tornin ja Viipurin linnan.
On sääli, kun vanhemman polven mukana häviää myös tarinat ja muistot. Mun isäni oli kotoisin menetetystä Karjalasta ja nyt harmittaa, etten nuorempana ollut koskaan kiinnostunut näistä menetetyn alueen jutuista. Nyt ei voi enää kysyä, kun isä on kuollut. Ehkä tässä on yksi syy, miksi Viipuri mua nyt erityisesti kiinnostaa. Kyllä siellä kannattaa käydä tutkimassa menetettyä historiaa ja venäläistä elämänmenoa.
Onhan se tietysti omanalaisensa. Minusta se on jännä sikäli, että vaikka olen osilta juuriltani karjalainen, niin Viipuri on ihan yhtä outo kuin Aunus joillekin niille, joille Viipuri on läheinen. Sukuyhteys puuttuu kaupunkiin ja olen tuntenut itseni siellä toisella tavalla ulkopuoliseksi kuin Aunuksessa.
Myönteistä on, ettei Viipurissa ole sellaista skämähommaa, mitä siellä aikoinaan oli ja silloin suomalaiset boikotoivat kaupunkia. Kuitenkin, jos minun pitäisi valita Viipurin ja Sortavalan välillä, olisi kaupunki Sortavala aina ja ikuisesti.
Joo, Viipuri on todella siistiytynyt. Aiemmin se oli sellainen idän Villi länsi 🙂 Ite en ole koskaan käynyt Sortavalassa, varmaan pitäisi.
Me kävimme Viipurissa viime kesänä tuolla Saimaan kanavan risteilyllä. Se oli mukava kokemus mutta puksuttelu sinne kesti niin kauan, ettei sitten kaupungilla oloon jäänytkään paljon aikaa. Minulle jäi vähän sellainen kutina, että olisi kiva mennä uudelleen vaikka ihan yöksi. Ehtisi tutustua kaupunkiin paremmin.
Oon samaa mieltä, että Viipurille kannattaa varata vähän enemmän aikaa ja olla yön yli. Ehtii ihmettelemään vanhaa historia, tutkailemaan venäläistä elämänmenoa ja tekemään halutessa ostoksia. Paikkapaikoin kaupungissa on alueita, joissa tuntuu siltä, että mennään rutkasti ajassa taaksepäin. Oma kiinnostavuutensa silläkin.
Kävin Viipurissa parikymmentä vuotta sitten keskellä talvipakkasia, tutustumassa juuri kyseiseen Alvar Aallon suunnittelemaan kirjastoon. Silloisilla mustavalkofilmikuvilla ei tänä päivänä juuri mitään tee.
Tämän juttusi perusteella voi Viipuriin uskaltaa uudestaan kesäaikaan kuvaamaan.
Viipuria ei ihan voi sanoa minusta kauniiksi kaupungiksi kaikilta osin, mutta kuvauksellinen se on. Historiaa huokuva vanha kaupunginosa, jossa osa rakennuksista on jäänyt sodan aikaiseen asuunsa, tarjoaa kiinnostavaa kontrastia. Kannattaa lähteä kuvausmatkalle.
Espilästä jäi sama fiilis. Vähän sekava sisustus ja palvelu täysin hukassa.
Joku ravintolassa kertoi, että käyttävät paljon harjoittelijoita työvoimana. Liekö osaamattomuus syynä, mutta aika hakusessa oli koko homma palvelupuolen osalta. Ruoka itsessään oli ihan ok.
Aloin heti selailemaan noita risteilyjä Lappeenrannasta! Olisi tosi mielenkiintoista käydä Viipurissa ja Pietarissa käymisestäkin on puhuttu miehen kanssa ikuisuus. Ehkäpä ensi kesänä 😊 Kiitos vinkeistä!
Ole hyvä. Itäinen rajanaapurimme tarjoaa matkakohteita, jotka ovat vähän, hmm… erilaisia. Pietarissa on ihan tuhoton määrä nähtävää, Viipurissa taas kiehtoo vanha historia.
Kiitos kivasta postauksesta ja kuvista! Elokuussa ollaan menossa perheen kanssa. Mielenkiintoista lukea blogeja juuri nyt. Olemme vain pikaisella risteilyllä, mutta ainahan sitä voi tehdä sitten uuden matkan. Joissakin blogeissa Viipuria verrataan jopa Prahaan! Itselläni ei karjalaisia sukujuuria ole ja asuinpaikkakin löytyy lännestä, mutta kyllä Viipurin monipolvinen historia on kiinnostaa. Jännityksellä odotan reissua!
Mielenkiintoista, että Viipuri on tänä kesänä ollut mediassa näkyvästi esillä. Mulle tulee Viipurissa aina erikoinen olo. Ollaan Venäjällä, mutta samalla jotenkin vuosikymmenten takaisessa Suomessa. Reissueksotiikkaa ainakin tarjolla. Mukavaa matkaa teille.