Aurinkoinen ja kesäisen lämmin joulu on iloinen asia, mutta ainakin minulle hieman hämmentävä.
Fuengirolassa vietettiin joulua tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Lähinnä kummallinen fiilis tuli, kun Suomen jouluradio soitti korkeista nietoksista, mutta meidän ikkunoista pyrki aurinko iloisesti sisään jouluviikolla päivä toisensa jälkeen.
Perinteistä joulutunnelmaa sai vähän hakea, eikä kynttilöidenkään sytyttäminen tuntunut samalta kuin pohjoisen pimeydessä. Oli ihan liian valoisaa ihan liian pitkään. Siltikin jotain riemukasta on siinä, kun joulun päivinä saattoi kuljeskella rannalla kesämekossa.
Aattopäivänä käytiin ystävien luona maistelemassa jouluglögiä, mikä tuoksui ja maistui niin ihanan perinteiselle joululle. En voinut kuitenkaan mitään mielikuvalleni, että kuumaa glögiä paremmin tänne istuu joulujuomaksi kylmä cava. Näin se vaan maa muokkaa omiakin jouluperinteitä.
Kun Suomessa voi joulupyhien pimeydessä hyvällä omallatunnolla linnoittautua sohvan nurkkaan punaviinin, suklaan ja kirjan kanssa, täällä häikäilemättömästi sisälle tunkeva aurinko lähes pakotti lähtemään ulos. Ken raaskii ”haaskata” kaunista aurinkopäivää sisällä nysväämiseen?
Omat hyvät puolensa molemmissa. Suklaarasiassa on puolet jäljellä, mutta jouluksi varatuista kirjoista suurin osa lukematta. Minulla on ollut selviä keskittymisvaikeuksia suuntaan jos toiseen.
Meille joulu ei ole koskaan aiheuttanut suurempaa stressiä ja täällä Fuengirolassa vieläkin vähemmän. Vuosien varrella joulumme on muuntautunut aina tilanteen ja paikan mukaan. Olemme vapauttaneet itsemme ajat sitten perinteisten jouluvalmistelujen härdellistä.
Nautinnollista on, kun voi joulupöydän rakentaa juuri sellaisista raaka-aineista kuin meille parhaiten maistuu. Harmaasuolattu kinkku ja laatikot eivät ole enää vuosiin maistuneet. Lapissa joulupöydän kunkku on ollut poro, täällä etelänmailla tuntui luontevalta kääntyä merenelävien puoleen.
Hietasimpukoita, langusteja, norjalaista kylmäsavulohta, uunissa paahdettuja rosmariiniperunoita, salaattia ja vihanneksia. Siinäpä meidän joulupöydän antimet.
Niin ja olihan meidänkin joulupöydässä myös kinkkua, mutta jotain ihan poikkeuksellista. Olemme täällä Espanjassa ihmetelleet ilmakuivattujen kinkkujen suurta määrää kaikkialla. Ruokakaupoissa, ravintoloissa ja kauppahalleissa roikkuu pitkiä sorkkarivistöjä eikä varmaan niin piskuista baaria löydy mistään, etteikö jossain nurkassa jökötä kinkkujalka telineessä.
Ja kyllähän tuota vuoristokinkkua täällä syödään. Jonkin tilaston mukaan espanjalaiset syövät vuodessa noin 45 miljoonaa kinkkua, joka on lähes yhtä paljon kuin koko maan väkiluku. Melkoista kinkkukansaa todella.
Erityisesti olemme ihmetelleet noiden possujen valtaisaa hintahaitaria. Kalleimmat maksavat useamman sata euroa kappeleelta. Oma taiteenlajinsa näyttää olevan myös kinkkujen huolellinen siivuttaminen. Kalleimpia ilmakuivattuja kinkkuja ei suinkaan osteta vakuumissa, vaan niistä siivutetaan pitkällä veitsellä läpikuultavan ohuita siivuja, jotka asetellaan yksitellen alustan päälle.
Ilmakuivattujen kinkkujen valmistaminen on hyvin valvottua touhua. Näistä halvempia Serrano-kinkkuja voi valmistaa kuudella määrätyllä alueella ja kalliimpaa Iberico-kinkkua vain Extremadurassa, Guijuelossa ja Huelvassa.
Hinta ja maku määräytyvät pitkälti kinkkujen kypsymisajan mukaan. Kinkkuja riiputetaan kuivaamoissa vähintään seitsemän kuukautta, yleensä noin 14 kuukautta. Iberico-kinkkuja kypsytetään vähintään kaksi vuotta, mutta kalliimpien laatujen kypsytysaika voi olla jopa neljä vuotta.
Päätettiin tänä jouluna ottaa selvää onko noissa kinkuissa oikeasti suuria makueroja. Ostettiin joulupöytään perinteistä Serranoa sekä Jamón Bellota Ibericoa, kalleinta mitä Mercadonan kinkkutiskillä oli tarjolla. Kun kinkulla oli kilohintaa 125 euroa, eipä tuota kovin suurta määrää raaskittu ostaa. Kyse on tummasta Pata Negra -possusta, joka laiduntaa vapaana ympäri vuoden tammenterhoja popsien.
En ole itse mikään kinkun ystävä, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että tämä kinkku oli niin herkullista, ettei oikein edes tiennyt syövänsä kinkkua. Ja kyllähän makuero kalliimman ja halvemman välillä oli melkoinen. Kalliimpi Iberico oli suussa sulavan pehmeää ja maku oli suorastaan pähkinäistä. Tässä taisi nyt käydä niin, että minusta tulikin tämän herkun suuri ystävä.
Seuraavaksi sitten uutta vuotta ja loppiaista odottamaan. Joulupukkia enemmän Espanjassa odotetaan Itämaan tietäjiä. Loppiainen täällä on jopa joulua merkittävämpi juhla, johon olennaisena kuuluvat kolmen kuninkaan kulkueet. Jos vaan olet Espanjassa loppiaisen aikaan, loppiaisaaton kulkueita ei kannata jättää näkemättä. Ne ovat ihan viihdyttävää katsottavaa myös aikuiselle.
Fuengirolan vuodenvaihteen ohjelma kuin myös tammikuun 5. päivän kulkueen aikataulu löytyvät oheisesta liitteestä: https://www.fuengirola.es/wp-content/uploads/2019/11/Programa-de-Navidad-2019-WEB.pdf
Onnellisen uuden vuoden toivotuksia jo tässä vaiheessa teille kaikille.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
