”Käy lämmin henkäys talvisäässä.”
Näin voi kirjaimellisesti todeta, kun jouluaattoaamuna suunnistimme lenkillämme merenrantaan. Andalusian talviaurinko pani parastaan ja merikin oli tänään lähes tyyni. Riisuin kenkäni ja kahlasin Välimeren aaltoihin. Pakkasessa kyyhöttävä varpunen jouluaamuna tuntui kovin kaukaiselta.
Täytyy myöntää, että minun on ollut vähän vaikeaa saavuttaa joulutunnelmaa palmujen katveessa. Sen verran pinttynyt suomalainen sielunmaisema on selkärangassa, että se ”oikea” joulu tuntuu vaan tarvitsevan tiettyjä rakennusaineita. Kuten lunta, vaikka talvesta en muuten pidäkään.
Olemme viettäneet pitkän rupeaman viime vuosien jouluja Lapissa Luostolla. Kelomökin hämyssä kynttilöiden ja takkatulen loimussa on selkeästi asustanut minulle se oikea joulunhenki. Kun pakkaslumi on narskunut kengän alla ja kipakka pakkanen purrut poskipäitä, on ollut helppoa heittäytyä joulutunnelmaan.
– Ostetaanko jouluksi glögiä, mies kysyi? Hmm, jotenkaan sitä ei auringonpaisteessa kesäkeleissä kaipaa. Kuin ei joulukuusta, joulusaunaa tai kynttilänvaloa.
Kumma juttu. En ole mikään perinteisiin tiukasti ripustautuva joulufriikki, jonka jouluun pitäisi ehdottomasti kuulua itsepaistetut piparit ja alusta asti itse keitetyt laatikkososeet. En pidä kinkusta, en lanttuloorasta, en rosollista. Tekoja ja perinneruokia enemmän joulu on minulle tunneasia. Tietynlainen moodi ja tunnelma. Yhdenlainen tapa kokea suomalaisuutta.
Laitoimme aattopäivänä läppäriltä soimaan jouluradion. Sytytin kynttilöitä ja hyräilin mukana iki-ihanaa joululaulua Sydämeeni joulun teen. Aurinko tunki kutsumattomana vieraana sisään.
Mies kokkaili keittiössä jouluateriaa. Kylmäsavulohi ja Waldorffin salaatti saivat tänä vuonna kunnian edustaa meidän perinteisiä jouluruokia. Sen sijaan joulupöytämme kuninkaiksi olivat uineet merenantimet: hietasimpukat, langustit ja mustekalarenkaat.
Niin paljon kuin mereneläviä rakastankaan ja niin hyviä kuin ne olivatkin, kaipasinko sittenkin poronpaistia ja imellettyä perunalaatikkoa? Ihan rehellinen ollakseni, mielessä kävivät. Suomalaisuus näköjään puskee jouluna väkisin esiin, halusipa tai ei.
Illalla lähdimme Fuengirolan keskustaan katsomaan kynttilähartausta. Useampi sata suomalaista oli kokoontunut Rafaelin aukiolle kuuntelemaan jouluevankeliumia. Aukion keskiössä monikymmenmetrinen ledkuusi vaihtoi väriä kaikissa sateenkaaren väreissä.
Meillä oli Lapissa tapana käydä jouluaattoaamuna kuuntelemassa Pyhällä joulurauhanjulistusta. 25 asteen pakkasessa Enkeli taivaan lausui näin taipui huonosti kohmeisilla huulilla. Nyt ei ollut sitä ongelmaa.
Jouluyön taivaalla oli täysikuu. Pysähdyttiin paluumatkalla katsomaan kuun kelmeässä valossa valaistunutta hiekkarantaa. Kun vähän käytti mielikuvitusta, siinä saattoi nähdä valkoisen lumipeitteen. Vähän kuin hanget korkeat nietosten. Tyhjät rantatuolit pilasivat kuitenkin mielikuvan.
Kotona kaadettiin lasilliset tuhtia punaviiniä. Hyvä joulu tämäkin. Erilainen vain.
”Jossain, sataa valkeaa lunta…”
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
4 comments
Taidettiin ihan samoihin tapahtumiin osallistua, tuttuja maisemia 😄 Mukavaa joulua
Aika tavallahan tuolla Rafaelin aukiolla oli illalla porukkaa. Hyvää joulua sinullekin 🙂
Rafaelin aukiolla minäkin, nyt kolmatta kertaa. Joulu on mielentila, eniten kaipaan joulusaunaa ja yöllistä kävelyä hautuumaan kynttilämeressä. Teen laatikot ja paistan kinkut kun tykkään niistäkin. Mutta eilen syötiin simpukoitakin ja uusia perunoita. Kynttilät, suklaat ja joulukukat, muutamat jouluvalot ja radion joululaulut. Niistä minulla oli 3. Hyvä Fuge joulu.
Jouluun sisältyy meille monelle niin paljon sellaisia tunnelma-asioita, joista se oikea moodi löytyy. Hyvän joulutunnelman saa varmasti aikaiseksi täällä Fugessakin yhdistelemällä suomalaisia ja espanjalaisia joulunaineksia. Joulu vain on vähän erilainen.